Aihe: Tyhmimmät kommentit musaliikkeen myyjiltä?
1 2 3 4 5101 102 103 104 105121 122 123 124 125
bfoc
26.05.2009 21:08:35
hanskma: Tuo on kyllä mielestäni suhteellisen normaali reaktio jos huoltoon tuodaan vahvistin, jonka korjaaminen tulee vahvistimen arvoon nähden suhteettoman kalliiksi. Yleensä, huom yleensä, transistorivahvistimia ovat korjauttamassa lähinnä aloittelijat, jotka eivät ymmärrä laitteen arvoa tai mahdollisen korjauksen hintaluokkaa. Siksi yleensä ensin kerron, että mielestäni laitetta ei kannata korjata. Tämän jälkeen reaktiosta riippuen joko katsotaan uusia vahivstimia, tai otetaan laite kuitenkin huoltoon jos asiakas välttämättä (esim. tunnesyistä) näin haluaa.
 
Pointtina oli se, ettei myyjä voi tietää juuri sinun taustojasi tai millaista palvelua haluat. Näin ollen pyrin ainakin itse kohtelemaan kaikkia asiakkaita sellaisella tavalla, jonka olen todennut suurimmalle osalle asiakkaista toimivan.

 
Jos myyjä ei voi tietää minun taustoja, hänen kannattaisi varmaankin vastata kysymykseeni eikä yrittää arvuutella mitä haluan tehdä. Nythän myyjä ei antanut minun valita mitä haluan laitteelleni tehtävän, vaan päätti asian puolestani. Voihan se myyjä suositella jotakin ratkaisua jos hirveä osaamispuuska iskee, mutta kyllä ainakin meillä tekniikkaa yrityksiltä yrityksille myyvässä puljussa tupataan siihen asiakkaan kysymykseen vastaamaan ja vasta sen jälkeen ehdottelemaan asiakkaalle niitä omasta mielestä fiksumpia juttuja.
sutiojrikellA
oiva tumpeloinen
26.05.2009 21:15:50
bfoc: Jos myyjä ei voi tietää minun taustoja, hänen kannattaisi varmaankin vastata kysymykseeni eikä yrittää arvuutella mitä haluan tehdä. Nythän myyjä ei antanut minun valita mitä haluan laitteelleni tehtävän, vaan päätti asian puolestani. Voihan se myyjä suositella jotakin ratkaisua jos hirveä osaamispuuska iskee, mutta kyllä ainakin meillä tekniikkaa yrityksiltä yrityksille myyvässä puljussa tupataan siihen asiakkaan kysymykseen vastaamaan ja vasta sen jälkeen ehdottelemaan asiakkaalle niitä omasta mielestä fiksumpia juttuja.
 
Sä varmaan sitten siihen ensimmäiseen huomautukseen hinnasta/arvosta varmaan sanoit, että haluat kuitenkin korjauttaa?
 
Onhan se ikävää, jos just sun kohdalla menee homma ikävästi tuommoisessa, mutta kyllä mun mielestä on ihan asiallista myyjältä kertoa, jos korjaaminen ei rahallisesti kannata. Jos se vain ensimmäisenä ottaisi tavaran huoltoon, niin sitten täällä porattaisiin, että olipa kiva lasku huollosta, kun vierestä olisi saanut uuden halvemmalla.
MikaDVD
26.05.2009 22:19:36
Kun molo muusikkomyyjä myy molopää muusikolle niin mikä muu voi olla lopputulos koska muusikko on aina oikeassa. Eikö se nyt tälläkin foorumilla tule selväksi.
McNulty
27.05.2009 00:07:18
Teppo2: Joo, mutta sun pitää nyt ymmärtää, että asiakkaana suomalaisessa musaliikkeessä olet aina väärässä. Tämän kun me kaikki ymmärtäisimme, niin olisi paljon helpompaa. Myyjät voisivat pottuilla ja huijata hyvillä mielin ja mekin osaisimme olla siitä loukkaantumatta, kun molemmilla osapuolilla olisi tiedossa tämä totuus. Suomalaisessa musiikkiliikkeessä asiakas on aina väärässä.
 
Painoin varoitusta tällaisista typeryyksistä. Kohtalaisen idiootiksi voisi sinuakin luulla moisten lausuntojen jälkeen. Ei millään hyvällä...
The game's out there, and it's play or get played. That simple.
fox
27.05.2009 00:33:16
 
 
bfoc:
Se vahvistin oli nimittäin Suomessa suunniteltu ja tehty aika hyvä trankkupeli joka aikanaan maksoi luokkaa 2500-3000 markkaa. Luulenpa että mielummin olisin sen korjauttanut kuin ostanut jonkun ellaisen räyskän mitä Thomann tuohon hintaan kaupustelee.

 
Ihan offarina: Ampton vai PowerSet??
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
MikaDVD
27.05.2009 01:17:41
bonecrusher: Painoin varoitusta tällaisista typeryyksistä. Kohtalaisen idiootiksi voisi sinuakin luulla moisten lausuntojen jälkeen. Ei millään hyvällä...
 
Koska lasken itseni muusikoksi lauseellani harrastin itsekritiikkiä joka on tervetullutta välillä itsekullekin, sinä taas nimittelit minua henkilökohtaisesti idiootiksi joka on aika monta astetta vakavampaa.
SirElwood
27.05.2009 01:49:28
MikaDVD: Koska lasken itseni muusikoksi lauseellani harrastin itsekritiikkiä joka on tervetullutta välillä itsekullekin, sinä taas nimittelit minua henkilökohtaisesti idiootiksi joka on aika monta astetta vakavampaa.
 
Paitsi ettei nimitellyt sinua miksikään.
Murgo
27.05.2009 07:34:33
 
 
fox: Ihan offarina: Ampton vai PowerSet??
 
Ja oliko siis tosiaan päätemuuntajalla varustettu transistorivahvistin vai oliko vika päätetransistoreissa tai verkkomuuntajassa ja epähuomiossa kirjoitit päätemuuntaja?
Niin vähän aikaa,niin paljon puuhasteltavaa!
Teppo2
27.05.2009 08:21:17
bonecrusher: Painoin varoitusta tällaisista typeryyksistä. Kohtalaisen idiootiksi voisi sinuakin luulla moisten lausuntojen jälkeen. Ei millään hyvällä...
 
Totta. Typerää provosointia tuo osaltani oli. Anteeksi.
 
Oma kokemukseni suomalaisista musaliikkeista on, kuten ehkä monella muullakin, vähän kaksijakoinen. Välillä olen saanut asiallista ja hyvää palvelua ja toisinaan taas, jos ei nyt suoranaista vittuilua, niin kuitenkin asiattomampaa. Huonot kokemukset jäävät tietenkin paremmin mieleen.
 
Ehkä eniten huonoissa kokemuksissa on jäänyt mietityttämään tiskin takana olleiden asiantuntijuuden puute. Eivätkö he oikeasti tiedä vai ihan kiusalla panttaavat tietouttaan?
 
Musaliikkeiden hyvä puoli on, että tuotteita saa yleensä kokeilla, ja onhan se niin, että harva meistä menee esim. Stockkan keittiöosastolle keittämään kahvia tai iske roiskeläppää mikroon heti kättelyssä. Niin, ja Stockkalla kun esillä olevat tuotteet ovat vielä näytekappaleita, musaliikkeissä soittimet ovat myytäväksi tarkoitettuja. Eli olisi hyvä, jos asiakkaana ymmärtäisi kunnioittaa muiden omaisuutta.
"Painoin varoitusta tällaisista typeryyksistä. Kohtalaisen idiootiksi voisi sinuakin luulla moisten lausuntojen jälkeen. Ei millään hyvällä..."
MJS50
27.05.2009 08:40:24 (muokattu 27.05.2009 08:44:39)
Puhut asiaa, tietoja ei tulisi pantata, etenkin kun kyseessä on ensimmäistä soitinta hankkiva tuleva virtuoosi, asiantuntemus ei siinä vaiheessa aina riitä valintojen tekemiseen, vaan myyjän neuvot ovat kultaakin kalliimpia.Niinhän se on, että jokainen liikkeen ovesta sisään kävelevä on potentiaalinen asiakas, kaikki eivät tule huvikseen kokeilemaan soittimia tai muita laitteita.
Minäkö tyhmä,anteeksi,nyt en ymmärrä...
ibnz
27.05.2009 08:54:52
Taitaa livetä hieman aiheesta, mutta soittimien myyntiin liittyen kuitenkin; puhdistellaanko/huolletaanko seinillä roikkuvia kitaroita näin yleisohjeen mukaisesti? Tampereen ylpeydessä ihmetellään kun ei Gibsonit myy. Testasin yhtä standard LP:tä ja jestas kun ei meinannut päästä siitä irti. Eli kielet, jotka vaikuttivat tehdaskieliltä usean vuoden takaa, olivat niin likaiset pölystä, hiestä ja ties mistä. Yleisilmekin Gibson-seinällä oli "unohdettu".
Ei se ihme ole, että yli kahden tonnin kitara ei myy kun siinä vieressä on puhtaita LTD:tä (jotka varmaan pysyvät puhtaina ihan varaston kiertonopeuden vuoksi..) ja jokseenkin soittokuntoisia Eclipsejä. Asiasta mainitsinkin, vaan ei taidettu kuunnella juuri tuolloin. Muuten oikein kiva paikka ja pari loistotyyppiä myymässä, soisi hieman napakkuutta myyntiin vaan.
Vladi
27.05.2009 09:06:35
ibnz: Taitaa livetä hieman aiheesta, mutta soittimien myyntiin liittyen kuitenkin; puhdistellaanko/huolletaanko seinillä roikkuvia kitaroita näin yleisohjeen mukaisesti? Tampereen ylpeydessä ihmetellään kun ei Gibsonit myy. Testasin yhtä standard LP:tä ja jestas kun ei meinannut päästä siitä irti. Eli kielet, jotka vaikuttivat tehdaskieliltä usean vuoden takaa, olivat niin likaiset pölystä, hiestä ja ties mistä. Yleisilmekin Gibson-seinällä oli "unohdettu".
Ei se ihme ole, että yli kahden tonnin kitara ei myy kun siinä vieressä on puhtaita LTD:tä (jotka varmaan pysyvät puhtaina ihan varaston kiertonopeuden vuoksi..) ja jokseenkin soittokuntoisia Eclipsejä. Asiasta mainitsinkin, vaan ei taidettu kuunnella juuri tuolloin. Muuten oikein kiva paikka ja pari loistotyyppiä myymässä, soisi hieman napakkuutta myyntiin vaan.

 
Itsekkään en oikein ymmärrä, miksi vajaan 3000e:n PRS on likainen ja kielet rämisee. Kitaraa on kummasti mukavempi testata jos se on hyvissä säädöissä ja soi. Paljon todennäköisemmin tulee semmoinen hankittua, kun on muuten aika vaikea arvioida soitettavuutta, semmoista kun ei tavallaan ole kielten rämistessä iloisesti.
Kyllä se siitä.
hanskma
27.05.2009 09:09:54
ibnz: Taitaa livetä hieman aiheesta, mutta soittimien myyntiin liittyen kuitenkin; puhdistellaanko/huolletaanko seinillä roikkuvia kitaroita näin yleisohjeen mukaisesti? Tampereen ylpeydessä ihmetellään kun ei Gibsonit myy. Testasin yhtä standard LP:tä ja jestas kun ei meinannut päästä siitä irti. Eli kielet, jotka vaikuttivat tehdaskieliltä usean vuoden takaa, olivat niin likaiset pölystä, hiestä ja ties mistä. Yleisilmekin Gibson-seinällä oli "unohdettu".
Ei se ihme ole, että yli kahden tonnin kitara ei myy kun siinä vieressä on puhtaita LTD:tä (jotka varmaan pysyvät puhtaina ihan varaston kiertonopeuden vuoksi..) ja jokseenkin soittokuntoisia Eclipsejä. Asiasta mainitsinkin, vaan ei taidettu kuunnella juuri tuolloin. Muuten oikein kiva paikka ja pari loistotyyppiä myymässä, soisi hieman napakkuutta myyntiin vaan.

 
Jos ja kun kitaroita/soittimia on liikkeessä runsaasti, eli reilusti toistasataa, ei työaika useimmiten riitä kaikkien jatkuvaan putsaamiseen ja huoltamiseen. Meillä asia on hoidettu niin, että jos asiakas on kiinnostunut kitarasta, joka on pölyinen tai huonoissa säädöissä, puhdistamme sen ja teemme säädöt uusilla kielillä.
 
Toki pyrimme kalliimman hintaluokan kitarat pitämään aina soittokunnossa, ja niihin tehdään ns. pistokokeita päivittäin. Usein homma kylläkin menee niin, että jokaisella myyjällä on liikkeessä muutama "silmäterä", joista pidetään hieman parempaa huolta.
Spiral
27.05.2009 09:14:37
 
 
bonecrusher: Painoin varoitusta tällaisista typeryyksistä. Kohtalaisen idiootiksi voisi sinuakin luulla moisten lausuntojen jälkeen. Ei millään hyvällä...
 
Jaahas, tässä ketjussa bonecrusher on yhtäkkiä alkanut vartioimaan moraalia ja hyviä käytöstapoja.
Jos pitäytyisit yhtä asialinjalla muissakin ketjuissa niin sanoillasi olisi jotain painoarvoa.
stupidlikeafox
27.05.2009 09:14:43
Tässä oli muuten se vielä hieno juttu että kun tuon asiani ilmi niin se käännetään heti minua vastaan. Eli ikään kuin se oli minun vika että ostin aluperinkään liikkeestä mitään. Olisi pitänyt tajua ostaa muualta. On se hienoa kun perätään kuluttajan oikeuksia, ja sitten kun jotain tulee niin kaikki on polkemassa maan rakoon että olet hoitanut asian väärin tai jotain eik´ä liikkeessä ole mitään vikaa. Kuinka vaikeaa olisi ollut esimerkiksi sanoa tässä että liike on väärässä enkä minä, vaan lähetään heti puolustelee ettei se vaan häviä sieltä minnekkään.
 
Oli konteksti mikä tahansa, hippi ei ole haukkumasana. En ymmärrä mikä pakottava tarve on puolustella näiden liikkeiden toimintaa. Ei ihmekkään että kuluttajat ovat vihaisia.
Terry Pantheras
27.05.2009 09:50:29
stupidlikeafox: Tässä oli muuten se vielä hieno juttu että kun tuon asiani ilmi niin se käännetään heti minua vastaan. Eli ikään kuin se oli minun vika että ostin aluperinkään liikkeestä mitään. Olisi pitänyt tajua ostaa muualta. On se hienoa kun perätään kuluttajan oikeuksia, ja sitten kun jotain tulee niin kaikki on polkemassa maan rakoon että olet hoitanut asian väärin tai jotain eik´ä liikkeessä ole mitään vikaa. Kuinka vaikeaa olisi ollut esimerkiksi sanoa tässä että liike on väärässä enkä minä, vaan lähetään heti puolustelee ettei se vaan häviä sieltä minnekkään.
 
Oli konteksti mikä tahansa, hippi ei ole haukkumasana. En ymmärrä mikä pakottava tarve on puolustella näiden liikkeiden toimintaa. Ei ihmekkään että kuluttajat ovat vihaisia.

 
Itse asiassa pikaluvulla muutaman sivun taakse päin luettuani, en minäkään oikein ymmärrä saamaasi tuomiota - vaikkakin itse olen MM:sta saanut pääasiassa hyvää palvelua...
MASTEROID ~~ stoner - doom - heavy metal ~~
artha61
27.05.2009 10:49:39
stupidlikeafox: Tässä oli muuten se vielä hieno juttu että kun tuon asiani ilmi niin se käännetään heti minua vastaan. Eli ikään kuin se oli minun vika että ostin aluperinkään liikkeestä mitään. Olisi pitänyt tajua ostaa muualta. On se hienoa kun perätään kuluttajan oikeuksia, ja sitten kun jotain tulee niin kaikki on polkemassa maan rakoon että olet hoitanut asian väärin tai jotain eikä liikkeessä ole mitään vikaa. Kuinka vaikeaa olisi ollut esimerkiksi sanoa tässä että liike on väärässä enkä minä, vaan lähetään heti puolustelee ettei se vaan häviä sieltä minnekkään.
 
Oli konteksti mikä tahansa, hippi ei ole haukkumasana. En ymmärrä mikä pakottava tarve on puolustella näiden liikkeiden toimintaa. Ei ihmekkään että kuluttajat ovat vihaisia.

 
Minuakin hieman häiritsi kirjoitusten kieliasu (alatyyliset ilmaisut, yhdyssanavirheet jne), mutta pystyin sitten perehtymään itse asiaan:
- itsekin olisin aika "kypsä" (jopa vittuuntunut), jos kaikki em. seikat olisivat osuneet kohdalle - tosin olisin jo ensimmäisessä vaiheessa vaatinut joko oikean tuotteen (väri, malli, jne) tai purkanut kaupan.
- kun lukee näitä tarinoita, niin ei tarvitse ihmetellä miksi jengi ostaa ulkomaan nettikaupoista, jos/kun ei ole mitään lisäarvoa (parempi palvelu, valikoima tms) kotimaasta ostettuna. Tähän tosin todettava, että on toki monia hyviä kotimaisia musakauppoja, jotka hiukan unohtuvat, kun näistä pahimmista lukee...
 
Terry Pantheras: Itse asiassa pikaluvulla muutaman sivun taakse päin luettuani, en minäkään oikein ymmärrä saamaasi tuomiota - vaikkakin itse olen MM:sta saanut pääasiassa hyvää palvelua...
 
Ehkä sen aiheutti tuo kieliasu tms. eli itse asia tahtoi hukkua siihen "värittämiseen".
Toisaalta - täällä m.netissä on silloin tällöin havaittavissa sellaista toisten yläpuolelle asettumista, etenkin jos kyselijä/kirjoittaja, joka hieman vuodattelee, ei ole "vanhempi" m.nettiläinen tms.
Sopisi toivoi, ettei muodostu sellaista "kultapossukerhoa".
 
Tää loppu meni hieman ohi varsinaisen aiheen, mutta tuo yllämainittu mielikuva syntyi, kun tätä ketjua luki...
Teppo2
27.05.2009 10:53:57
Spiral: Jaahas, tässä ketjussa bonecrusher on yhtäkkiä alkanut vartioimaan moraalia ja hyviä käytöstapoja.
Jos pitäytyisit yhtä asialinjalla muissakin ketjuissa niin sanoillasi olisi jotain painoarvoa.

 
Äläs nyt. Kyseinen kannanotto sopii mitä parhainten ketjun otsikon alle.
"Painoin varoitusta tällaisista typeryyksistä. Kohtalaisen idiootiksi voisi sinuakin luulla moisten lausuntojen jälkeen. Ei millään hyvällä..."
Juzpe
27.05.2009 11:01:59
 
 
Kyllä se nyt on jumankauta ihan fakta, että urpoilu luo urpoilua. Mulla ei ole ollut juurikaan vaikeuksia tulla toimeen musiikkiliikkeiden henkilökunnan kanssa. En toisaalta olekaan ollut sillä asenteella liikkellä, että "kaikkimullehetinyt ja ilmaseks saatana".
 
Kyllä minusta kauppiaallekin pitää jotain käteen jäädä bisneksistään. Kyllä mäkin hintaneuvotteluja käyn, mutta liikkeissä joissa asioin ne ovat yleensä hyvin lyhyitä. Kysyn suoraan mihin hintaan kauppias on suostuvainen tavaroistaan luopumaan ja oletan saavani rehellisen vastauksen. Toistaiseksi en tunne joutuneeni kusetetuksi. Varmaan sitä kauppiastakin vituttaa kuunnella "no mutku se maksaa T-kaupassa/ maxilla/ 247:ssa vitusti vähemmän, ootko vähän mulkku ku yrität noin kalliilla sitä myydä"- tyyppistä läppää.
 
Sitäpaitsi liikkeessä asioinnin etu on se, että siinä samalla tulee tukeneeksi suomalaista yrittäjyyttä, vieläpä ihan täsmänä juuri sitä firmaa, jota haluaakin tukea.
If practising doesn't sound good, why bother? - Saul "Slash" Hudson
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)