Kitarat: kitarakamat ›

Pitkän linjan AC/DC kannattajana ei ollut kuin yksi valittavissa, Gibsonin SG. Niistä jäi sitten käteen se perinnekirsikan punainen std..

Ihkaensimmäisen kitaran (Epiphone by Gibson Flying V) valitsin, koska suurin sankarini, Mnet-nimimerkki Lapis soitti sellaisella. Jouduin vain tyytymään metallinhohtomustaan koska metallinhohtopunaista ei ostohetkellä ollut liikkeessä.
 
Tuon jälkeen en hoksaa kenenkään vaikuttaneen kitaravalintoihini. Jostain syystä Fender-pohjainen muotokieli vain alkoi toimia. Ja onhan niissä kaikki viisteet ja pyöristykset just oikeassa paikassa. Kroppakin tykkää.

Stratocaster on standardisoitunut mielessäni Viralliseksi sähkökitaramalliksi sen ollessa ensimmäinen kitara, joita muistan kuvissa ja levyjen kansissa nähneeni. Tunnetuista soittajista mieltymysteni muovautumiseen on ehdottomasti eniten vaikuttanut Jimi Hendrix. Lisäksi Stratoa on käyttänyt jokunen omaan tuttavapiiriin kuuluva innoittaja. Tästä huolimatta en ole minkään sortin puristi, vaan otan kyllä talteen minkä tahansa itseäni miellyttävän kitaramallin.

Zed: Stratocaster on standardisoitunut mielessäni Viralliseksi sähkökitaramalliksi sen ollessa ensimmäinen kitara, joita muistan kuvissa ja levyjen kansissa nähneeni. Tunnetuista soittajista mieltymysteni muovautumiseen on ehdottomasti eniten vaikuttanut Jimi Hendrix. Lisäksi Stratoa on käyttänyt jokunen omaan tuttavapiiriin kuuluva innoittaja. Tästä huolimatta en ole minkään sortin puristi, vaan otan kyllä talteen minkä tahansa itseäni miellyttävän kitaramallin.
 
Tämä tekstinpätkä olisi voinut olla kuin suoraan mun suusta. Elikkä siis sama vastaus tähän polttavaan kysymykseen.

Susihukkanen: Pitkän linjan AC/DC kannattajana ei ollut kuin yksi valittavissa, Gibsonin SG. Niistä jäi sitten käteen se perinnekirsikan punainen std..
 
Oisithan sä voinut Gretschinkin ottaa.. No SG on tietysti hyvä.

Kaiketi Dave Mustaine, Alexi Laiho ja Randy Rhoads ja V-malli on ollut mielestäni aina hieno. En oo päivääkään katunu RR-3:sta.

Gibson Exploreriin taisin innostua Rickey Medlocken kautta, tosin kitaran ajaton muotoilu vaikutti enemmän.
Les Paul Customin ostoon ei kukaan kitaristi varsinaisesti, sen sointia kun on kuullut ikänsä varmaan sadoilta tai tuhansilta soittajilta.
Ainiin, onhan mulla myös Ibanez RG570. Ostin sen joskus kun olin kitarakaupassa ja tuli sellainen tunne että pitäisi ostaa pitkästä aikaa joku kitara. Eipä siitä sen enempää kuin että voisi myydä pois. :)

Fender '72 Telecaster Customiin innoittajana oli Keith Richards ja väri "tottakai" mustana.
 
Fender Classic Player 60s' Stratoon oli kenties useampi tekijä-->Hendrix-->Blackmore-->David Gilmour-->Albert Järvinen...mutta loppupelissä oikeastaan Ron Wood. Oli oikeastaan aika erikoinen asetelma, että mikä (blues) keppi tulee taloon; Stratocaster vs puoliakustinen 335 "tyyppinen".

Ei oikeastaan kukaan, mutta ehkäpä Satrianilla, Vailla, Skolnickilla, Vinnie Moorella, Paul Gilbertillä jne. on kuitenkin ollut jotain vaikutusta asiaan, kun ostin tuon Ibanezin RG-550:n 80 -luvun lopulla.
 
Itse asiassa luin kyllä Guitar Worldista kitaran arvostelun ja menin kokeilemaan sitä - ja kaupathan siitä syntyi.

Kyllähän näin vanhana Dimmu- ja OMC-fanina on tullut huomattua mitä siellä Silenozin ja Galderin kitaroiden lavassa yleensä lukee... Eikä sovi väheksyä Latvala/Laiho-duon merkitystä aina Sinergyn ajoista lähtien. Nuo RR/King V:t vain miellyttää kovastikin silmää, sama minkä tyylistä musiikkia niillä vedetään.
 
Mulle tuli vain yllätyksenä, että näillähän on oikeasti paljon helpompi soittaa kuin stratonmallisilla, olin kuvitellut että niillä olisi liki mahdoton aloittelijan mitään oppia. Mulla jostain syystä puutuu pikkauskäsi, jos pidempiä aikoja istualtaan veivaan stratoja tai lespoja. Syyttäkää siitä sitten vaikka väärää tekniikkaa tai mitälie, V-mallin kitaroilla on kaikki mulle paljon helpompaa. Joten ergonomia/ulkonäkö/mojo mulla on vaikuttanut paljon, vaikka stratoista lähdinkin optimistisesti liikkeelle.

Mulla jostain syystä puutuu pikkauskäsi, jos pidempiä aikoja istualtaan veivaan stratoja tai lespoja. Syyttäkää siitä sitten vaikka väärää tekniikkaa tai mitälie, V-mallin kitaroilla on kaikki mulle paljon helpompaa. Joten ergonomia/ulkonäkö/mojo mulla on vaikuttanut paljon, vaikka stratoista lähdinkin optimistisesti liikkeelle.
 
Sama homma täällä.

Minusta kun Les Paulin kaareva kansi ja sitä kautta oikean käden tatsi on parasta mitä plektrakädelle on ikinä keksitty. Se istuu siihen kuin isi äitin selkään. Monesti oikein ihmettelen että miten ne on jo 50 vuotta sitten osanneet senkin asian ajatella. Makuasioitahan nämä.

Joskus aikanaan kai lespa tuli hankittua clapton&bluesbreakers levyn diggailun myötä, mutta eipä ne esikuvat sittemmin paljoa ole painaneet, kun kitaroita on tullut ja mennyt. Nyt on kaksi stratoa siksi, että ne näyttävät hyvältä ja sopivat kouraan.

Ihan ensimmäisen Ibanez RX (?) räikän hankintaan vaikutti vahvimmin monien soittajien tuntema kitaristi Isin Lompakko.
 
Jos joku kitaristi myöhemmän seitsemänkielisen Ibanezin ostoon vaikutti niin kaipa se oli eittämättä Trey Azagthoth. Jossain määrin myös tietyllä tavalla Unholyn kaksi ensimmäistä levyä.
 
BC Rich Mockingbird Special X:n ostoon ei sinäänsä kukaan kitaristi vaikuttanut. Se nyt on vaan niin esteettinen tapaus, että yhdessä välissä ostettu Schecter Hellraiser 006 lähti kiertoon. Tykkäsin kyllä senkin ulkonäöstä. Siinä oli jotain rickenbackermaista, vaikka kitara muilta ominaisuuksiltaan olikin modernia hevikitaraa alusta loppuun. Mutta mojo on joskus se millä mennään; vaikka Mockingbird paperilla ei ko. Schecterin tasolle ehkä ylläkään, olen tykännyt soitella sillä paljon enemmän. Myös 7-Ibanez istuu suurimman osan aikaa ständissä.
 
Jos joskus hankin Bichin niin siihen voin vain todeta "John Christ made me do it."
 
.h.

Dave Murray, Adrian Smith, Janick Gers, Eric Clapton, Jimi Hendrix ja lista jatkuu...

Kaveri. Sen Ibanez Roadstar II:lla tuli vedettyä ekat soinnut joskus 80-luvun lopulla. Sen jälkeen oonki ollu "Ibanez-mies" :p Toki välissä oli myös Kramer ja jälkeepäin on ollu pari muutaki. Mut Ibanezista kaikki alko ja siiä ollaan edelleen.

Ensimmäinen kitara (Rocky, valk.superstrato 1Humb. trad. talla ) nyt oli se, minkä mamma suostui ostamaan. Toiseen (Jackson PS-4) vaikutti Tomi Ullgren ja esim Andreas Kisser. Sitten tuli semmoinen blues- ja kelokausi, jolloin Hendrix ja Malmsteen yhdistyivät Carviniksi (DC-127 T). Straton (Fender Lite-Ash-) hankintaan vaikutti selkeimmin akseli Hendrix-Blackmore-Malmsteen. Ibaneziin (RGT-2020) eniten John Petrucci ja Paul Gilbert. Carvinin seiskaan (DC-727) kai vaikutti Petrucci siihenkin. Sittemmin olen modannut molemmat Carvinit JPM-kytkimille ja vaihtanut Ibaneziin Michael Romeo-mikityksen, eli X2N & ToneZone.
 
Aika paljon noista hankinnoista on kuitenkin omien mieltymysten mukaisia, ja idoleilta on otettu ikäänkuin vain ehdotuksia. Ominaisuuksia on tullut punnittua ja suoraan sanoen huimasta tarjonnasta huolimatta minulla on ollut vaikeuksia löytää juuri haluamaani yhdistelmää. Siitä siis modaukset ja viehtymys carvinmaiseen customointiin. Kahta ensimmäistä ja seiskaa (Quilted greenburst) lukuunottamatta nuo ovat kaikki puunvärisiä. Miksi puunvärin pitäisi olla vain basistien yksinoikeus?

No, silloin kun olin vielä nuori (=1980-luku), kitarat tuli valittua de facto sen mukaan, minkä verran vanhemmat suostuivat maksamaan. Siinä ei ollut paljon varaa valita merkkiä, puhumattakaan että jostain kalliista jenkkilän kitaroista olisi voinut unelmoidakaan. Käytännössä kitarat tuli valittua sen mukaan, mistä löytyivät ne ominaisuudet mitä teinipitkätukka uskoi tarvitsevansa. Jos se kitara sitten ulkoisesti yhtään muistutti jotain oman pitkätukkaidolin kitaraa, sen parempi. Eivät ne kyllä yleensä edes muistuttaneet.
 
Liikkeelle lähdettiin Strato-kopioista. Ne olivat halpoja ja niitä sai mistä tahansa. Mutta silloin 1980-luvulla olivat nämä Floyd-kikkailijat kuuminta hottia, Eddien vanavedessä - tähän voisi listata pitkän liudan "kasaritiluttajia". No Straton kammella ei tietenkään tehty kummoisia divebombeja (ainakaan menettämättä kokonaan virettä) ja etenkään YLÖSkampeamisia (must-kikka kasaritilutuksessa: pari huiluääntä soimaan + villi ylöskampeaminen).
 
Niinpä kitaroiksi tuli sitten Stratojen jälkeen jotain korealaisia ritsoja (Krameria yms.), joista kyllä löytyi kaivatut ominaisuudet, mutta puut, soitettavuus, floikan toimivuus, vireen pito ja soundi yleensäkin olivat ihan täyttä huttua. Vaikka eipä sitä teini tajunnut. Unelmaskitta siihen aikaan olisi ollut ehdottomasti Custom Shop Jackson (hintalappu 10000 mk), mutta realistisemmin varmaankin japsi-Charvel (n. 3000 mk), silloiselta maineeltaan (hevosmiesten tietotoimiston eli naapuribändiltä kuullun mukaan) "teknisesti samanlainen kuin jenkki-Jacksonit mutta kasattu Japanissa". Siihenkään eivät rahat kuitenkaan riittäneet.
 
Hauskaa muuten huomata, että tänäkin päivänä teinitiluttajat valitsevat unelmakitaroitaan samoilla kriteereillä kuin minä aikoinani. :) Tiluttajaidolien nimet vain ovat vaihtuneet 25 vuoden takaisista, ja Kramerien paikalla on nyt jotain Ibanezeja ja LTDeitä yms.
 
Nyttemmin kun on ikää kertynyt ja massiakin olisi riittävästi vaikka jonkin tietyn jenkkiläisen signature-kitaran hankkimiseen, huomaa ettei oikeastaan haluakaan sellaista kitaraa joka assosioituisi suoraan johonkin yhteen kitaristiin. Ne on niiden juttuja, ja meikä tekee omia juttujaan. Lespa ja SG tulivat valituksi ennemminkin "yleiskäyttöisyytensä" takia kuin sen takia, että joku tietty yksittäinen hemmo olisi soittanut niillä. Kummallekin kitaramallille voi listata loputtomasti soittajia, jotka ovat käyttäneet niitä joskus. Kumpaakin voi aika hyvin käyttää melkein mihin tahansa sähkökitaramusiikkiin, paitsi tietysti täysveriseen tilutukseen, mutta sitä vartenhan on tuo Jaska.
 
Ovathan iän myötä ne omat soundi- ja tyyli-ihanteetkin muuttuneet vintagempaan suuntaan, ja siksikin Gibsonin perinnemallit omaan linjaan sopivampia kuin jotkin modernit väkkyrät.

Ei kukaan, Les Paul-mallinen kitara nyt vain sattui olemaan eka vasurikitara mihin riitti rahat ja siihen sitten ihastuin ikihyviksi. :)
Tällä hetkellä sitten ykköskeppinä toimii Yamahan näkemys aiheesta.
 
Eniten noihin valintoihin on vaikuttanut se, että saa soundipaletin laajaksi ja tällä hetkellä se on tarpeeksi laaja.
 
E. Varmaan siksi kun mulla ei varsinaisia idoleita ole niin ei ole tullut kenenkään soittajan mukaan soittimia valittua. :)