Rock, pop, alternative ›

velipesonen: Hauska ilmaus tuo "Venäjän ensimmäinen Beatles-patsas". Kohta niitä on joka kylässä.
 
Lenin muuttuu Lennoniksi helposti.

glx405: Lenin muuttuu Lennoniksi helposti.
 
" A Workingclass Hero Is Something To Be "

Gardiner: " A Workingclass Hero Is Something To Be "
 
John Iljits Lenin -patsaat kaadetaan sitten, kun tulee uusi vallankumous ja maan proletariaatti suistaa taantumuksellisen aineksen pois vallasta.

glx405: John Iljits Lenin -patsaat kaadetaan sitten, kun tulee uusi vallankumous ja maan proletariaatti suistaa taantumuksellisen aineksen pois vallasta.
 
Finally the Revolution in the Head?

aksiom: Bändille pystytetään patsas Venäjälle. Heh, tämä ei olisi varmaan ollut 60-luvulla edes huono vitsi. Mut mikäs siinä.
 
http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/T … saa+patsaan+Venäjälle/1135245765137
 
Back in the U.S.S.R

Roger: Back in the U.S.S.R
 
http://webd.savonia-amk.fi/www/kt44482/

The Byrdles: http://www.youtube.com/watch?v=zW6MWLOoRJ8

glx405: The Byrdles: http://www.youtube.com/watch?v=zW6MWLOoRJ8
 
Heh, aika hauskaa. Rupeskin tekemään mieli taas kuunnella tota Rickenbacker-helinää.

Mashupit on parhaillaan parhautta, valitettavasti tuolta YouTubesta tulee aika usein tosi paskaa.
 
Tää voi jakaa mielipiteitä, toteutus kuitenkin hyvä http://www.youtube.com/watch?v=DTxZs-pRZ_M

Jokapaikanapina:
Tää voi jakaa mielipiteitä, toteutus kuitenkin hyvä http://www.youtube.com/watch?v=DTxZs-pRZ_M
 
Minusta tuo Dave Roth on näistä kahdesta jopa parempi. On mukavaa että Beatlet ovat viimeinkin saaneet joukkoonsa ammattitaitoisen viihdyttäjän. Ei toi Byrdskään toki huono ole.

Onko bändillä enemmän Helter skelter-biisin tyylisiä veisuja?

velipesonen:
 
Hunter Daviesin "virallista" elämäkertaa "Beatles - Meidän tarinamme" on totuttu pitämään siistittynä ja pliisuna ja tylsänä, mutta onko se sitä? On todella kauan siitä kun luin kirjan, eikä se nyt miltään pyhimyslegendalta maistunut. Kirja julkaistiin jo 1968, eli Appleen ja hajoamiseen liittyvät kinat eivät anna sille minkäänlaista perspektiiviä.
 
Nyt on juuri luvussa tuo kirja. Omalla tavallaan oikeestaan ihan mukava ja leppoisa kirja. Ja hauskakin lukea kirjaa, joka on jo kirjoitettu tuohon aikaan. Eräänlaista perspektiiviä sekin kenties. Eipähän ainakaan ole hevit, glamrockit, punkit, grunget ja teknot läpikäynyt kyynistynyt ylinokkela pop-sosiologi-kirjailija tekemässä ylitulkintoja ja korostamassa omaa tietämystään aiheesta :-)
 
Ja eihän tuo kirja alun perusteella mikään sokea fanituskirja kuitenkaan ole. Eli toistaiseksi lukemani perusteella itse asiassa tykkään tuosta opuksesta.

timus: Ja eihän tuo kirja alun perusteella mikään sokea fanituskirja kuitenkaan ole. Eli toistaiseksi lukemani perusteella itse asiassa tykkään tuosta opuksesta.
 
Ja myöskin bändin jäsenillä on tapahtumat vielä tuoreessa muistissa, eikä keskinäisten välien kiristyminen tuossa vaiheessa vielä värittänyt lausuntoja. Kyllä tuo on minusta yksi niistä monista Beatles kirjoista, jotka kannattaa lukea.

MV: Onko bändillä enemmän Helter skelter-biisin tyylisiä veisuja?
 
Ei ihan varsinaisesti mutta muuten vaan kova tai raskas meno on mm. näissä piiseissä:
 
Birthday, Revolution (sinkkuversio), I Want You (She's So Heavy) ja The End

timus: (...)Eipähän ainakaan ole hevit, glamrockit, punkit, grunget ja teknot läpikäynyt kyynistynyt ylinokkela pop-sosiologi-kirjailija tekemässä ylitulkintoja ja korostamassa omaa tietämystään aiheesta :-)
 
Tismalleen. Sosiologeilla ja etenkin rock-sosiologeilla on tiedeyhteisön myöntämä valtuutus puhua...öhöm, potaskaa. Jyrki Hämäläinen -vainaa kirjoitti ihan samat tarinat Suosikkiin ja kirjoihinsa, mutta aavistuksen ymmärrettävämmällä kielellä (vaikka ei sitä Jyräyksenkään kieltä aina tahtonut ymmärtää).
 
Beatlesista ja 60-luvun rockista kiinnostuneen kannattaa lukaista myös Håkan Sandbladin Popmusiikki -kirja. Siinä on aika paljon sosiologiaakin muttei nyt mitään poststrukturalistista ilotulitusta sentään. Siitä ja Daviesin kirjasta saa myös hyvän tuntuman alan kielenkäyttöön vuonna 1968; aikana, jolloin termit kitarayhtye, beatmusiikki, popmusiikki ja rockmusiikki olivat nuoria ja kävivät pientä keskinäistä eloonjäämistaistelua. En tiedä käyttikö kukaan termiä rockmusiikki ainakaan kovin näkyvästi vielä 50-luvulla, eikös se ollut vain rock'n'rollia ja showbusiness'ta?

timus: Eipähän ainakaan ole hevit, glamrockit, punkit, grunget ja teknot läpikäynyt kyynistynyt ylinokkela pop-sosiologi-kirjailija tekemässä ylitulkintoja ja korostamassa omaa tietämystään aiheesta :-)

 
Hyvin muotoiltu ja terävästi sanottu!

velipesonen:
Beatlesista ja 60-luvun rockista kiinnostuneen kannattaa lukaista myös Håkan Sandbladin Popmusiikki -kirja. Siinä on aika paljon sosiologiaakin muttei nyt mitään poststrukturalistista ilotulitusta sentään. Siitä ja Daviesin kirjasta saa myös hyvän tuntuman alan kielenkäyttöön vuonna 1968; aikana, jolloin termit kitarayhtye, beatmusiikki, popmusiikki ja rockmusiikki olivat nuoria ja kävivät pientä keskinäistä eloonjäämistaistelua. En tiedä käyttikö kukaan termiä rockmusiikki ainakaan kovin näkyvästi vielä 50-luvulla, eikös se ollut vain rock'n'rollia ja showbusiness'ta?
 
No toi Sandbladin kirja oli ainoa pop-opus 70-luvun lopussa kirjastoautossa; tuli luettua pariin-kolmeen otteeseen tuo kirja. Mieleen jäi ainakin tämä: http://images.huffingtonpost.com/2008-12-09-BlindFaithBlindFaith.jpg

glx405: No toi Sandbladin kirja oli ainoa pop-opus 70-luvun lopussa kirjastoautossa; tuli luettua pariin-kolmeen otteeseen tuo kirja. Mieleen jäi ainakin tämä: http://images.huffingtonpost.com/2008-12-09-BlindFaithBlindFaith.jpg
 
Fallossymboli, jippii! Harmi ettei rocklehdissä enää nykyään harrasteta psykoanalyysista reväistyjä kiertoilmauksia. Muistuu mieleen kun jossain lehdessä Sliippareiden Livet i Bordell -levyn kantta kuvailtaessa käytettiin ilmausta "epäilyttävä fallossymboli". Minuakin on kaikenlaiset symbolit aina epäilyttäneet.

velipesonen: Fallossymboli, jippii! Harmi ettei rocklehdissä enää nykyään harrasteta psykoanalyysista reväistyjä kiertoilmauksia. Muistuu mieleen kun jossain lehdessä Sliippareiden Livet i Bordell -levyn kantta kuvailtaessa käytettiin ilmausta "epäilyttävä fallossymboli". Minuakin on kaikenlaiset symbolit aina epäilyttäneet.
 
60-luvulla oli pirusti kaikkea epäilyttävää: pitkätukat, popparit, kaupunkilaiset, kirkkoonkuulumattomat... Oh those were the days!