Korroosio.fi presents:
22.08.2009
Nosturi / Helsinki
SAMAEL (CH)
CHAOSWEAVER
Sveitsiläinen Samael on ehtinyt matkata monelle suunnalle sen jälkeen, kun bändi perustettiin ensimmäisessä muodossaan vuonna 1987. Yli kahdenkymmenen vuoden aikana Samael ei ole vältellyt jatkuvaa uudistumista, minka suhteen varhaisen tuotannon omalaatuinen ja Ceremony of Oppositesiin mennessä täysin kieroutunut black-metal oli vain alkua. Viimeistään 90-luvun loppupuolella julkaistut Passage ja Eternal antoivat selviä merkkejä Samaelin jatkuvasta rajojen rikkomisesta koneellisen äärimetallin merkeissä, kunnes Reign of Lightin ja Solar Soulin eksoottisesti sävytetyillä elektrometallilla bändi oli saavuttanut täysin erilaisen ääripään tyylissään alkuaikoihinsa nähden. Nyt keväällä 2009 tuoreimmalla albumillaan Abovella Samael päätti matkata takaviistoon, riisumalla ilmaisustaan kaikki ylimääräiset kerrostumat Samaelmaisesti suoraviivaisen äärimetallin tieltä, minkä seurauksena myös bändin keikoilla on liikuttu viime aikoina kaikkien ääripäiden välillä.
Tulevalla Nosturin keikalla Samaelin lämmittelijänä toimiva Chaosweaver on puolestaan kulkenut läpi vastaavanlaisen matkan jo ensimmäiselle albumilleen tultaessa. Ennen viime vuonna julkaistua Puppetmaster of Pandemonium-debyyttiään Chaosweaver ehti muuttua kieroutuneesta metallista vielä monisävyisemmäksi kauhumetalliksi, eikä bändi ole tähän päivään mennessä pelännyt käyttää monenlaisia keinoja tavoittelemiensa tunnelmien saavuttamiseksi aina koneista orkestrointeihin saakka. Parhaillaan toista albumiaan työstävä Chaosweaver soittaa Samaelin lämmittelijänä toisen keikkansa ikinä, kautta aikojen ensimmäisen esiintymisen osuttua kuluvan vuoden Finnish Metal Expoon, joten luvassa on jo itsessään harvinainen friikkisirkuksen julkinen näyttäytyminen.
LIPUT
* Maksavat 22€
* Tulevat myytiin 13.05.2009
* Saatavilla Lippupalvelusta ja Tiketistä
IKÄRAJAT
* Ei ikärajaa
* Anniskelualue (K18) rajattu erikseen
LISÄTIETOJA
* aki@korroosio.fi
KATSO MYÖS
*
www.korroosio.fi*
www.elmu.fi*
www.samael.info*
www.myspace.com/samael*
www.chaosweaver.info*
www.myspace.com/chaosweaverband Korroosio.fi presents -iltamien tarkoituksena on tuoda rockin, progen ja metallin erikoisempia ja harvinaisempia esiintyjiä Suomeen. Iltamissa on nähty tähän mennessä ulkomaisittain Stream of Passion (feat. Ayreon), Pain of Salvation, Riverside, Nightingale, Evergrey ja The Flower Kings. Keikat järjestetään Korroosion ja Elmun yhteistyönä.