Studiotyöskentely ›

myslique: Päätelmiä tähän mennessä:
 
- Kuluttajien *) mielestä musiikki masteroidaan nykyään liian lyttyyn.
- Tekijöiden mielestä ongelmaa ei ole, koska klippaus on osa soundia.
 
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jotkut nykyään tehdyt levyt ovat liian säröllä, joillain taas on kohtia, jotka soundaavat liian säröiselle tai tukkoiselle ja sitten on myös paljon levyjä, joilla ongelmia ei ole. Ja toden totta, särö on kuulunut aina musiikintekijöiden keinovaroihin. Myös yliohjaussärö.
 
myslique:- Lyttyyn masteroinnin kritiikin esittäjät ovat kalkkiksia ja spedejä.
 
Eivät ole siinä mielessä, että on olemassa levyjä, jotka todellakin soundaavat ikävälle. Jotkut heistä ovat kalkkiksia siinä mielessä, että he eivät ymmärrä nykymusiikkia eivätkä pidä siitä. Spedejä voisivat olla vaikkapa ne, jotka yleistävät asioita liikaa tietämättä oikeastaan asioista mitään. Mutta tosiaan eiköhän suurin osa kriitikoistakin ole avarakatseisia ja ymmärtäväisiä. Itsekin usein kritisoin tätä nykymenoa.
 
myslique:- Vastaisuudessa tehdään yhä lujempaa soivia levyjä.
 
Tämä tuskin pitää paikkaansa, koska volumesota on siinä mielessä päättynyt, että käytännön limitit on jo saavutettu. Keskimäärin levyjen taso ei ole noussut 5-10 vuoteen oman kokemukseni mukaan. Silloin tällöin tulee aina joku Metallican kaltainen ylilyönti, mutta niistä ei voi päätellä yleistä kehitystä.
 
myslique:- Loudness War jatkuu, koska taiteen nimissä on lupa tehdä mitä vain.
 
Tasoja tuskin lasketaan lähitulevaisuudessa merkittävästi, mutta kilpailua ei juurikaan enää esiinny, koska konsesus näyttää löytyneen. Mitä mieltä on Viitalähde tästä?
 
---
myslique:*) 90% kuluttajista ei tiedä aiheesta mitään (eikä heitä edes kiinnosta), mutta on täällä tuotantoportaan seassa ilmeisesti musiikin kuuntelijoitakin.
 
Tähän yhdyn.

Timo JM: Kyllä ne levy-yhtiöissä puuttuu herkästikin.
 
Alleviivasit pointtiani hyvin, vaikket sitä välttämättä tajunnutkaan. En siis puhuisi lyttäämisestä sisäisen pakon ajamana taiteellisena ratkaisuna (voihan se tietysti sitäkin olla), kun ajatus saattaa pikemminkin olla masteroijalla se, että samaa jöötiä pitää taas tehdä, kun sitä markkinamies tilaa.

Thyvon: ajatus saattaa pikemminkin olla masteroijalla se, että samaa jöötiä pitää taas tehdä, kun sitä markkinamies tilaa.
 
Ootko sä ikinä ollut masteroinnissa mukana? Siis ammattimasteroijalla... Enkä nyt tarkoita kettuilla vaan ihan todella kiinnostaa, että puhutko kokemuksesta vai onks sulla vaan jostain tullut tollainen mielikuva. Mulle näet ei ainakaan oo ikinä tullut vastaan tilannetta jossa masteroija olis tehnyt mitään tuollaisia asioita keskustelematta siitä asiakkaan kanssa - ennemminkin tilanne on se että masteroija asiakaspalvelijana tekee sellaista mitä siltä tilataan. Tietty hyvä ja ammattitaitoinen mastroija osaa ehdottaa asioita ja tietää erilaisten musiikkityylien erityispiirteitä ja osaa tunnistaa käsilä olevan musiikin tarpeita. Mulla ei oo kyl ikinä ollut ongelmaa sen kanssa että masteroija olis tehnyt jotain odottamattomia omia päätöksiä, vaan aina on yhdessä kuunneltu ja keskusteltu päätöksistä - mut ehkäpä mulla sit vaan on ollut onni työskennellä pelkästään loistavien masterointihenkilöiden kanssa...

Master Fader:Jotkut heistä ovat kalkkiksia siinä mielessä, että he eivät ymmärrä nykymusiikkia eivätkä pidä siitä.
 
Mun nähdäkseni musassa ei ole dynamiikan tarve erityisemmin vuosien varrella muuttunut, kyllä yhä tehdään levyjä joiden "olisi tarkoitus" hengittää, mutta ne eivät tee sitä. Levyjen keskimääräinen äänenpaine on vaan kasvanut järjettömiin mittoihin. Ite olen vielä suht junnu varmasti tässä porukassa, mutta ehkä kuitenkin tarpeeksi vanha että olen kuullut myös muunlaista masterointisoundia kuin se keskimääräinen nykypäivän pop-äänite.
 
Pahin ongelma tässä nykyisessä yhtälössä (albumeja tehdään perus-petterin volyymin tarve mielessä) on se, että musaa ostavat nykyään yhä enemmän ne, joita tuo soundien laatu kiinnostaa. Ne jotka imuttavat levynsä netistä fyysisestä tuotteesta välittämättä eivät usein niin tarkkoja ole äänitteen laadun kanssa - "kunhan potkii niin maan pirusti koko ajan". Mun nähdäkseni voisi jo nyt julkaista sinkut ja albumit erilaisella lyttäyksellä, jos vaan levy-yhtiöt tähän uskaltautuisivat.

sikki-six: olen kuullut myös muunlaista masterointisoundia kuin se keskimääräinen nykypäivän pop-äänite.
 
Mistä voit muuten olla varma, että se soundi tulee pelkästä masteroinnista? Tappiin vedettyihin tasoihin ei pääse, jos sitä soundia ei ole rakennettu miksaukseen sisään.
 
Muistan vieläkin, kun kerran tein joululevyn ja jonkun rokkisinkun samana päivänä. Rokkisinkku oli karmea miksaus, joululevykama taas ihan hyvällä mallilla. Joululevyä nostin sen verran että siitä nyt oli löysät pois ja piikit vähän kävivät limitterissä. Rokkisingleä taoin vaikka kuinka, kaikki keinot käytössä ja aina kuulosti pahalta vaikka lujalle piti saada.
 
Session päätyttyä huomasin, että se joululevy oli lujemmalla, eikä se edes ollut oikesti lujalla.

sikki-six: Pahin ongelma tässä nykyisessä yhtälössä (albumeja tehdään perus-petterin volyymin tarve mielessä) on se, että musaa ostavat nykyään yhä enemmän ne, joita tuo soundien laatu kiinnostaa.
 
Mihinköhän tilastoon tuo väite perustuu? Jos nyt hypätään seuraavalle levelille, niin eiköhän niitä albumeja tehdä ennemminkin perus-petterin paskan biisin tarve mielessä. Eihän se masterointi voi pilata mitään, mikä on jo lähtökohtasesti pashaa.

virtalahde: Mistä voit muuten olla varma, että se soundi tulee pelkästä masteroinnista? Tappiin vedettyihin tasoihin ei pääse, jos sitä soundia ei ole rakennettu miksaukseen sisään.
 
Njuu, ite asiassa sanoin ihan samaa (oisko ollu) edellisellä sivulla, mutta menin sitten ite yleistämään ongelmat masterointiin... Halusin kai pitää homman simppelinä :P
 
loosah: Mihinköhän tilastoon tuo väite perustuu?
 
Ei perustu mihinkään tilastoon, ihan omia näkemyksiäni esittelin. Meinasin vaan sitä, että tuo fyysinen äänite alkaa uusille sukupolville olemaan vähemmän merkityksellinen, sillä tärkeintä on saada biisit mp3-soittimeen yms. Ei tartte varmaan kaivaa tilastoa levymyynnin maailmanlaajuisesta laskusta viime vuosina?
 
Jos nyt hypätään seuraavalle levelille, niin eiköhän niitä albumeja tehdä ennemminkin perus-petterin paskan biisin tarve mielessä. Eihän se masterointi voi pilata mitään, mikä on jo lähtökohtasesti pashaa.
 
Tuo menee musta turhaan offari-osastolle - kyllä sitä matopötkö/rupi-soundia löytyy oikein hienoiltakin hengentuotteilta.

Mikael: Ootko sä ikinä ollut masteroinnissa mukana? Siis ammattimasteroijalla... Enkä nyt tarkoita kettuilla vaan ihan todella kiinnostaa, että puhutko kokemuksesta vai onks sulla vaan jostain tullut tollainen mielikuva. Mulle näet ei ainakaan oo ikinä tullut vastaan tilannetta jossa masteroija olis tehnyt mitään tuollaisia asioita keskustelematta siitä asiakkaan kanssa - ennemminkin tilanne on se että masteroija asiakaspalvelijana tekee sellaista mitä siltä tilataan. Tietty hyvä ja ammattitaitoinen mastroija osaa ehdottaa asioita ja tietää erilaisten musiikkityylien erityispiirteitä ja osaa tunnistaa käsilä olevan musiikin tarpeita. Mulla ei oo kyl ikinä ollut ongelmaa sen kanssa että masteroija olis tehnyt jotain odottamattomia omia päätöksiä, vaan aina on yhdessä kuunneltu ja keskusteltu päätöksistä - mut ehkäpä mulla sit vaan on ollut onni työskennellä pelkästään loistavien masterointihenkilöiden kanssa...
 
Tarkoitan kettuilla, kun kysyn, kuinka kykenet ymmärtämään tekstini noin päin helvettiä? Mun pointti nimenomaan on, että kärjistetysti masteroija tekee sen, mitä laskun maksaja tilaa.

Thyvon: Tarkoitan kettuilla, kun kysyn, kuinka kykenet ymmärtämään tekstini noin päin helvettiä? Mun pointti nimenomaan on, että kärjistetysti masteroija tekee sen, mitä laskun maksaja tilaa.
 
Pahoittelen väärinymmärrystäni arvon toveri. Mä oon se sama tyyppi joka luuli et Born In The U.S.A. on amerikkalaisuuden ylistyslaulu...

loosah: Jos nyt vielä hiukan väännetään, niin miksi edellisen perusteella musaa ostavat siis enemmän ne, joita myös saundit kiinnostavat? On niin syvää matikkaa, etten ymmärrä yhtään...
 
Myönnän, että tuossa mennään kieltämättä jo pitkän matikan osastolle ;) Ymmärrän toki sen, että iso osa vanhemmasta sukupolvesta ei edes tajua näiden digisoittimien tahi latailujen päälle; he ostelevat kiltisti niitä Yön, Simo Silmun ym. levyjä.
 
Lähinnä ajattelin omaa (nuorempaa?) sukupolvea, jonka piirissä tuntuu levyjen ostelu vähentyneen viimeisen 10 vuoden aikana omien havaintojeni perusteella selkeesti. Ne kovimmat CD/vinyylilevyjen ostelijat tuntuvat arvostavan suht useasti albumikokonaisuuksia ja monessa tapauksessa myös laadukasta soundimaailmaa.
 
Olen kuullut monelta musiikkia suuresti kuluttavalta tuttavaltani valituksia esim. levyjen särkemisestä - eivätkä kyseessä ole minkään sortin "hifistit" tai musiikin tuotantoon perehtyneet ihmiset. Kumma kyllä, ihmisille tuntuu olevan vaikeaa nykyään kuunnella levyjä alusta loppuun... Tähän vaikuttavat mitättömän dynamiikan tuottaman rasituksen lisäksi saletisti myös levyjen lisääntyneet pituudet sekä ihmisten lyhyt keskittymiskyky :)
 
Nämä siis perustuvat ihan omiin kokemuksiin ja näkemyksiin - sellaisina ne tulee myös nähdä.

sikki-six: Tähän vaikuttavat mitättömän dynamiikan tuottaman rasituksen lisäksi saletisti myös levyjen lisääntyneet pituudet sekä ihmisten lyhyt keskittymiskyky :)
 
Tuo on kyllä totta. Itsellenikin tuottaa välillä hankaluuksia kuunnella tietyn tyylisiä levyjä alusta loppuun. Usein jää muutamaan biisiin, koska korvat eivät kertakaikkiaan kestä. Eikä kyse ole huonosta keskittymiskyvystä. Mutta... Ikävä totuus on se, että nykypäivän myyvää poppimusaa tehdään niille ihmisille, joita ei ***tuakaan kiinnosta, onko levy lanattu fazerin lakupötköksi vai ei. Olkoon syy mp3-soittimet tai vaikka se, että kekkonen hallitsi liian pitkään, niin asia on vain niin. Sille ei voi mitään. Musiikki muuttu koko ajan vain enemmän kertakäyttöhyödykkeeksi, jonka ei ole tarkoituskaan kestää aikaa. En usko muutokseen. Paras on vain alistua ja kärsiä... ja kuunnella klasaria, jos tahtoo jotain tuntemuksia.
 
edit: Pakko laitta vielä = )...tai = (. Vaikea valita, koska saundilliseti nykypäivänä tulee niin vähän levyjä, jotka säväyttävät millään tasolla. Ei ole enää ketään, jota kadehtia. Samaa tuubaa. Tai sitten kuuntelen vain vääriä levyjä.

Tuo sama "kuuntelurasitus" varmasti rasittaa myös sitä "perus-jamppaa", mutta tämä ei tajua että syy voi isolta osin olla puhtaasti siinä äänitteessä... Itteäkin pitkään vaivasi tämä juttu, sillä luulin, ettei musa vaan jaksa maistua enää samalla tavalla kuin ennen.
 
Mun mielestä musateollisuus tavallaan ampuu tässäkin tapauksessa itseään jalkaan - ihan kuten nettipiratismia vastaan tapellessaan, sillä jos jengi ei jaksa kuunnella levyjään, niin uusien lättyjen ostaminen jää suurella todennäköisyydellä aika alas tärkeysjärjestyksessä kun rahanmenoa mietitään - varsinkin kun netistä saa kaikki nyt eikä kohta.

sikki-six: Kumma kyllä, ihmisille tuntuu olevan vaikeaa nykyään kuunnella levyjä alusta loppuun... Tähän vaikuttavat mitättömän dynamiikan tuottaman rasituksen lisäksi saletisti myös levyjen lisääntyneet pituudet sekä ihmisten lyhyt keskittymiskyky :)
 
Joo, on se kumma että se CD pitää ahtaa täyteen. Piisit on pidentyneet, harvoin enää törmää 3:n minuutin piiseihin, mikä olisi monelle kappaleelle ihannepituus. Sitten niitä väkisin venytettyjä piisejä on levyllä vielä enemmän. Lyhyempiä piisejä ja vähemmän olisi monelle levylle hyvä resepti. Ja tietysti sitä dynamiikkaa lisää.

Mua ei itseasiassa vaivaa niinkään dynamiikan puute tai limitointi tai edes särö, kuin "nykylevyissä" monesti esiintyvä täyteen ahdettu tunnelma. Eikä tietenkään kaikissa nykylevyissä sillä nykyään tehdään paljon myös tosi hyvän soundisia levyjä. Kun soittimia/stemmoja on biisissä valtavasti ja ne kaikki pitäis kuulua kovempaa kuin kaikki muut tai ainakin yhtä kovaa ja selkeästi, niin kaikki ilma soitinten ympäriltä tuntuu katoavan ja tuntuu ettei mikään hengitä yhtään. Yhtenä syynä lienee nykyteknologian mahdollistama rajaton raitamäärä ja osittain tästäkin johtuva sovitusten "massivoituminen" - ennenhän rajoitteet pakottivat sovittamaan tietyllä tapaa taloudellisesti ja sitä kautta myös jättämään tilaa asioille olla. Nykyään on tosi yleistä että monet asiat (varsinkin kitarat) tuplataan/triplataa/jne automaattisesti ja kaikenlaista stemmaa tehdään paljoakaan miettimättä kuinka se kutistaa jokaisen yksittäisen muun asian tilaa biisissä. Jos biisissä on lähtötilanteessa jo yli 200 raitaa niin on mun mielestä vähän turha syyttää mastetoijaa siitä että korvat ja mieli puutuu nopeasti. Ongelma on siis mun nähdäkseni yleensä enmmän sovituksessa kuin masteroinnissa.

Mikael: Mua ei itseasiassa vaivaa niinkään dynamiikan puute tai limitointi tai edes särö, kuin "nykylevyissä" monesti esiintyvä täyteen ahdettu tunnelma. Eikä tietenkään kaikissa nykylevyissä sillä nykyään tehdään paljon myös tosi hyvän soundisia levyjä. Kun soittimia/stemmoja on biisissä valtavasti ja ne kaikki pitäis kuulua kovempaa kuin kaikki muut tai ainakin yhtä kovaa ja selkeästi, niin kaikki ilma soitinten ympäriltä tuntuu katoavan ja tuntuu ettei mikään hengitä yhtään. Yhtenä syynä lienee nykyteknologian mahdollistama rajaton raitamäärä ja osittain tästäkin johtuva sovitusten "massivoituminen" - ennenhän rajoitteet pakottivat sovittamaan tietyllä tapaa taloudellisesti ja sitä kautta myös jättämään tilaa asioille olla. Nykyään on tosi yleistä että monet asiat (varsinkin kitarat) tuplataan/triplataa/jne automaattisesti ja kaikenlaista stemmaa tehdään paljoakaan miettimättä kuinka se kutistaa jokaisen yksittäisen muun asian tilaa biisissä. Jos biisissä on lähtötilanteessa jo yli 200 raitaa niin on mun mielestä vähän turha syyttää mastetoijaa siitä että korvat ja mieli puutuu nopeasti. Ongelma on siis mun nähdäkseni yleensä enmmän sovituksessa kuin masteroinnissa.
 
A-men, brotha!
 
Oikeastaan sovituksen järkevää tiheyttä ei määritä tekniikka vaan aivot. On olemassa rajallinen määrä elementtejä, mitä kykenee seuraamaan. Lisäksi elementtien tulisi soinniltaan poiketa toisistaan, jotta niitä voisi toisistaan erottaa. Kun kaikki on täpöllä, mikään ei ole täpöllä.

Mä olen varmaan väärässä, mutta mun mielestä nykyään tehdään hirveän paljon hyvää musaa. Samoin luovuutta tuntuu olevan monella taholla. Niin kauan kuin musaa olen tehnyt on aina sanottu että "silloin aiemmin vielä tehtiin hyvää musaa, mutta nykyään...". Mun mielestä se ei pidä paikkaansa. Aina on ollut erilaista musaa ja jengi voi valita sen mistä pitää. Itseasiassa, nyt on paras mahdollinen tilanne. Valinnanmahdollisuuksia on enemmän kuin koskaan, koko musiikinhistoria on käytettävissä :D

Tosta täyteenahtamisesta. Myönnän että itse syyllistyn siihen, enemmän kuin monet muut. Puolustaudun sillä, että se on mielestäni tyylikysymys. Aina on tehty eri tyylisiä juttuja, ja esim. klasarissa ja vaikkapa big band musassa on paljon täydempää arria kuin suurimmassa osassa popparien tuotoksista. Tuntuu, että arrit olisivat suurelta osin itseasiassa simppelimpiä nykyään, eipä noita Bohemian Rhapsodeita tunnu hirveästi enää tulevan. Samoin harmonisesti musa on mennyt hyvinkin paljon yksinkertaisempaan suuntaan. Ja kyllä noita vähäeleisiä akustisiakin juttuja tehdään nykyään hyvinkin paljon. Sille kamalle on aina slottinsa.

Mä ainakin haluan pitää mieleni avoinna ja tsiigailla erilaisia juttuja ja kehittyä diggarina.

PS. ainiin, hifismi on perseestä :D

Notefix: Mä olen varmaan väärässä...
 
Ehkä mun pitää vielä tarkentaa: Musassa siis munkin mielestä voi todellakin olla paljonkin kaikenlaista, mikäli sovitus on sellainen että homma toimii. Esim Brian Wilsonin Smile tai Sufjan Stevensin Illinois ovat aivan mahtavan soundisia levyjä joissa on paljon kaikkea. Monesti vaan on sellainen tunnelma, että varsinkin popimmassa musassa ei oo totuttu sovittamaan samalla tavoin isolle määrälle soittimia/stemmoja kuin vaikka klassisessa tai big band -musassa. Kun hommat menevät liikaa päällekkäin niin äänikuvassa kuin taajuuskaistallakin sekä vielä aikajanalla niin ainakaan mun aivot ei pysy perässä vaan rupeaa ahistaan. Tähän kun vielä lisätään pahimmassa tapauksessa se että kaikki yksittäiset asiat ovat prosessoitu tappiin ja ovat ns. lärvissä niin ei vaan pysty. Sovituksen tärkeys siis korostuu mitä enemmän on kamaa. Ja siis ainakin osa mun pointtia oli se että sovituksen osuus tossa "nykysoundi"-asiassa tai kuunteluväsymyksessa on monesti isompi kuin masteroinnin. Helposti vaan syyttävä sormi tuntuu nykyään osoittavan sinne masteroijan suuntaan nissäkin asioissa jotka eivät masteroijasta johdu.
 
Yks yksittäinen juttu mikä mulla monesti tuntuu tökkivän ovat särökitarat ja varsinkin modernit särökitaravallit jotka syövät tehokkaasti kaiken tilan ja dynamiikan tunnun kaikesta. Itelle moninkertaistetut särökitaravallit ovat yks vaikeimmista asioista miksauksessa.
 
Ja tottahan toki kaikenlaiselle musalle on tilauksensa ja nää on vaan henkilökohtaisia mielipiteitä.

varakeef: Oikeastaan sovituksen järkevää tiheyttä ei määritä tekniikka vaan aivot.
 
Näinhän sen siis todellakin pitäisi olla, mut aikaisemmin tekniikka oli osaltaan rajoittamassa silloin kun aivot eivät hommaa hoitaneet. Nykyään jos aivorajoitin ei toimi niin eipä tule rajat muuallakaan vastaan.

Mikael: Ehkä mun pitää vielä tarkentaa: Musassa siis munkin mielestä voi todellakin olla paljonkin kaikenlaista, mikäli sovitus on sellainen että homma toimii. Esim Brian Wilsonin Smile tai Sufjan Stevensin Illinois ovat aivan mahtavan soundisia levyjä joissa on paljon kaikkea. Monesti vaan on sellainen tunnelma, että varsinkin popimmassa musassa ei oo totuttu sovittamaan samalla tavoin isolle määrälle soittimia/stemmoja kuin vaikka klassisessa tai big band -musassa.

Jotenkin noin sen mäkin näen. Mielenkiintoisia erilaisia juttuja sen sijaan että tuutataan sitä samaa juttua kaistat täyteen.


Yks yksittäinen juttu mikä mulla monesti tuntuu tökkivän ovat särökitarat ja varsinkin modernit särökitaravallit jotka syövät tehokkaasti kaiken tilan ja dynamiikan tunnun kaikesta. Itelle moninkertaistetut särökitaravallit ovat yks vaikeimmista asioista miksauksessa.

Mulla on sama ongelma. Hirveän vaikeaa kuunnella noita neljäs/kahdeksasosa särövalleja pitkään. Oikein laitettuna ne voivat mun mielestä olla tehokkaita, mutta jos monta biisiä levyllä perustuu pelkästään siihen, niin pirun hankalaksi menee. Usein haluaisi että popparit edes yrittäisivät kehittää sitä kitaransoittoa ja keksisivät jotain muuta kuin sitä nykyään jo aika väsynyttä särövallia. En siis ole miksaaja, mutta tiedän että melkein aina on pirun vaikeaa saada tuosta toimivaa ja musikaalisen kuuloista. Plus että artistit usein haluaa sen helvatan vallin vielä aivan liian kovaa. Sinänsä tendenssi on kai jo pois tuosta, joten toivoa on.