Musiikin teoria ja säveltäminen ›

JanneI: Näillä puheillasi vain todistat oman typeryytesi, ei ole tarve mennä henkilökohtaisuuksiin.
 
"Sulla on puurot ja vellit sekaisin"-tyylinen kommentti millä hyvänsä foorumilla muuten kuin tuttujen kesken saattaa helposti kirvoittaa vastaavantasoisia kommentteja. Varsinkin jos viisastelu osuu pääasian viereen.
 
JanneI: Puhutaan mielummin "musiikin teoriasta ja säveltämisestä" tällä forumilla, kuten kuvauskin määrittelee.
 
OK. Eikä unohdeta, että teorian pitäisi palvella käytäntöä, ei päinvastoin.
 
JanneI: Pahoittelen jos tunsit kommenttini sävyltään hyökkääväksi.
 
Tulkinta oli aika helppo, ehkä kannattaa vähän säätää tyyliä.

JoeQPublic:Varsinkin jos viisastelu osuu pääasian viereen.
 
OK. Eikä unohdeta, että teorian pitäisi palvella käytäntöä, ei päinvastoin.
 
Osoitapa mulle missä mennään pääasian viereen? Ja todellakin teoria palvelee käytäntöä, tässäkin tapauksessa, aivan kuten kirjoitin.

JanneI: Osoitapa mulle missä mennään pääasian viereen?
 
Oikean sävelen ja sointusoundin löytäminen sinänsä mielestäni on se pääasia. On sivuseikka, minkä teoreettisen kehyksen mukaan tuohon oikeaan ääneen on päästy ja minkälainen nimilappu sille laitetaan. Vai kelaatko kuullessasi biisin loppuvan maj#11-sointuun, millä termillä soittaja sitä ajatteli, ennenkuin voit hyväksyä, että siinä oli "oikea" ääni ?
 
Pääasia keskustelussa ennen tätä mutterinvääntöä oli skaala-ajattelu, jossa monilla unohtuu kunkin sävelen suhde kullakin hetkellä soivaan harmoniaan. Tämä oli se pointti, jota koitin tuoda esiin, ja jotkut olivat tahoillaan kai vähän samoilla linjoilla. Jos soitat skaalaa, kuulostat helposti siltä, että soitat skaalaa. Skaala-ajattelu on varmaan niille OK, joille samaan aikaan mahtuu päähän tuntuma sointutehoihin ja kunkin skaalasävelen suhde harmoniaan. Itselleni ja sitä ennen kuulemma monille paremmille soittajille on ollut vaan aika inspiroiva kokemus yrittää soittaa enemmän harmonialähtöisesti. Teoriassa voi painottaa eri asioita, kun sitä sovelletaan käytäntöön. Silloin se kuulostaa myös helposti erilaiselta.
 
peace,
 
jqp

JoeQPublic: Oikean sävelen ja sointusoundin löytäminen sinänsä mielestäni on se pääasia. On sivuseikka, minkä teoreettisen kehyksen mukaan tuohon oikeaan ääneen on päästy ja minkälainen nimilappu sille laitetaan. Vai kelaatko kuullessasi biisin loppuvan maj#11-sointuun, millä termillä soittaja sitä ajatteli, ennenkuin voit hyväksyä, että siinä oli "oikea" ääni ?
 
Käypä nyt soittamassa se maj#11 sointu ja kuuntele sitä. Tonaalisessa funktionaalisessa harmoniassa sillä on tasan se yks paikka duuri-sävellajissa. Jos sen tunkee ekalle asteelle niin biisi ei sen jälkeen enää sovi samaan kategoriaan.
 
Mieti vaikkapa "Moon river" -biisiä, kolmas tahti. Hyvä esimerkki siitä miten juurikin tuo sointu (kuusisointu) tulee kesken muuten nelisointupohjaista harmoniaa. Edes mummot eivät hetkauta korviaan sille, noinhan se on totuttu kuulemaan, maj9#11 on IV asteen sointu, ollut jo monta sataa vuotta.
 
Voitko sanoa esimerkkejä yleisesti tunnetuista sävellyksistä joissa tämä sointu tulee selkeästi esille I asteen sointuna? Ja ei, mä EN tarkoita sitä mihin se kappale loppuu. Ja modaalinen jazz tai moderni klassinen menee nyt tämän keskustelun viitekehyksen ulkopuolelle.

JanneI: Käypä nyt soittamassa se maj#11 sointu ja kuuntele sitä. Tonaalisessa funktionaalisessa harmoniassa sillä on tasan se yks paikka duuri-sävellajissa. Jos sen tunkee ekalle asteelle niin biisi ei sen jälkeen enää sovi samaan kategoriaan.
 
Mieti vaikkapa "Moon river" -biisiä, kolmas tahti. Hyvä esimerkki siitä miten juurikin tuo sointu (kuusisointu) tulee kesken muuten nelisointupohjaista harmoniaa. Edes mummot eivät hetkauta korviaan sille, noinhan se on totuttu kuulemaan, maj9#11 on IV asteen sointu, ollut jo monta sataa vuotta.
 
Voitko sanoa esimerkkejä yleisesti tunnetuista sävellyksistä joissa tämä sointu tulee selkeästi esille I asteen sointuna? Ja ei, mä EN tarkoita sitä mihin se kappale loppuu. Ja modaalinen jazz tai moderni klassinen menee nyt tämän keskustelun viitekehyksen ulkopuolelle.
 
Siis mä voin ihan hyvin hyväksyä, että miellät #11:n IV-asteen soinnuksi, ja sille voi olla historiallisiakin teoriaperusteita. #11han kuulostaa varsin mehukkaalta IV:n päälle soitettuna. Mutta jos ajatellaan tuota esimerkkinä käyttämääni lopetussointua (jonka halusit rajata pois ;) vaikka C-pohjaisessa biisissä, jossa esim. solisti menee lopuksi lepäilemään C-soinnun (I) #11:een, niin ei ainakaan minun korvani vaadi sitä purkautumaan Gmaj:hin, jolloin siis Cmaj#11 olisi se IV-aste. Eli sopisi vaikka Desafinadon (Fmaj-pohjainen ja -loppuinen) loppuun soittaa keskirekkarin h, ilman sen kummempaa tarvetta lähteä kohti C:tä.
 
Ja #11han oli oikeastaan toisen kirjoittajan heittämä sivujuonne, kun yritin demota mahdollisimman räikeän esimerkin (MI, maj + puhdas 11) avulla, että skaalasävelen hyvyys on aina suhteessa allaolevaan harmoniaan, maalinani sanoa myös, että "väärinpäin" soitetut skaalakahdeksasosat eivät välttämättä kuulosta hyvältä, jos sen tekee pelkästään vahingossa vaikkapa skaalaharjoittelun tuottaman sormien lihasmuistin kautta.

JoeQPublic:Ja #11han oli oikeastaan toisen kirjoittajan heittämä sivujuonne
 
Ai että mä taas syyllinen? Tunnustan!

Kyllä sinne ekalle asteelle voi ihan hyvin soittaa maj7#11-soinnun, ja biisi on silti duuritonaalinen, silloin ollaan vaan vähän ulkona alkuperäisestä sävellajista. Tuollainen tilanne voidaan helpommin tulkita modaaliseksi lainasoinnuksi lyydisestä moodista.

baron: Ai että mä taas syyllinen? Tunnustan!
 
Mutta siltihän se kuulostaa (ymmärsin, että) ainakin meidän mielestä OK ääneltä tuossa ! Kaiken pitäisi siis loppupeleissä olla kunnossa (hymiö). Kunhan vielä tulee soittaneeksi skaalaa nuppi eikä sormet edellä niin, että edes välillä kahdeksasosat menevät "oikeinpäin"...
 
Muoks: mäkin myönnän syyllistyneeni käytännöllisyyteen (toinen hymiö)

levesinet: Ilkeää jättää mielenkiintoinen musiikki keskustelun viitekehyksen ulkopuolelle. Jäljelle jää lähinnä kuraa, esimerkiksi Elliott Smithin Waltz #1. Yh-hyh.
 
Jep, ja sitäpaitsi veikkaan, että useimpien jazz-diggarien korva on jonkun verran nyrjähtänyt puolittain myös atonaaliselle puolelle, jossa siis jännitteitä ei välttämättä tarvi purkaa. Viimeistään nimenomaan modaalisen musiikin ja vaikka Mileesin myötä. Jolloin musa on parhaimmillaan vuoropuhelua eritasoisten kyldyyrikerrostumien välillä (tonaalinen / atonaalisempi).
 
Musiikin jännitteet on vähän niinkuin sähkö, niistä saa virtaa, mutta pitää tietää minkävärinen piuha on kuuma ja missä menee suojamaa. Muuten voi tulla kynsille. Ai jai. Olipas hyvä puujalkavertaus.

Heh. Tässä keskustelussa alkaa panokset nousemaan jo sille tasolle että kohta aletaan copy-pasteemaan youtube-linkkejä tyyliin "mä diggaan näin dissonoivasta musiikista" :D
 
Me loves mnet ! :D
 
P.S. ..mun mielipiteet on oikeimpia ja merkityksellisimpiä! Mä voitin!

Vaikka musiikissa soitto on totta ja sanat toisarvoisia niin kuiteskin vielä yksi Levine sitaatti:
"Scales are the ABCs, not the poetry, of jazz"

baron: Vaikka musiikissa soitto on totta ja sanat toisarvoisia niin kuiteskin vielä yksi Levine sitaatti:
"Scales are the ABCs, not the poetry, of jazz"
 
Toi on ihan totta. Vaikkei niitä skaaloja ja sointuja ajattelisikaan, niin kyllä ne sieltä soitosta löytyy. Ihan samalla tavalla, enhän mä voi puhua ja kieltäytyä samalla täydellisesti suomen aakkosista ja kieliopista.

kimurantti1: Toi on ihan totta. Vaikkei niitä skaaloja ja sointuja ajattelisikaan, niin kyllä ne sieltä soitosta löytyy. Ihan samalla tavalla, enhän mä voi puhua ja kieltäytyä samalla täydellisesti suomen aakkosista ja kieliopista.
 
Levine jatkaa: Mindlessly running up and down scales are the trademark of the boring player.
(Sen itse kirjoittama soolo Giant Stepsiin on juuri sellainen:-)
Kuiteskin se neuvoo treenausvaiheessa soittamaan asteikkoja ylös/alas, diatonisesti/tersseittäin.
Sitten kun asteikot on selkäytimessä, ne pitää unohtaa ja alkaa tehdä musaa, työkalut on handussa.

Ah, luin alkupuolen tekstejä, niissä puhuttiin moodeista. Moodit eivät ole muuta kuin sitä, mitä maailma on säveltänyt (länsi- sekä itämainen), soittanut ja tuntenut.
Se, että niillä tunnetiloilla (mood) on nimi, johtuu siitä, että jos asioista halutaan keskustella, niillä pitää olla nimi.
Jooninen, doorinen, miksolyydinen ja aiolinen ovat kenelle tahansa musiikinharrastajalle arkipäivää, ja jos ko. harrastaja haluaa analisoida (miellyttävämpi sana kuin analysoida) musiikkia.
 
Kysymys on siis siitä, että (vanha kunnon) duuriskaala liikkuu eri sävellajeissa.
 
Esim.
Jos soitat C-duurisointupohjalle (esim C-F-G7-C) C-duuri-skaalaa = jooninen (iloista rallia),
 
Jos improvisoit sointupohjalta Dm7 / G7, C-duuriskaalaa, tulos on doorinen (60-lukua. hipahtava)
 
Jos soitat esim. sointuja Em7 / Fmaj, ja edelleen C-duuri-skaalaa, kuulostat itämaiselta (fryyginen)
 
Jos soitat esim. soinnuille Fb5 / Em7, C-duuri-skaalaa, soitat lyydisesti (duuri, mutta alennettu kvintti, olisiko fiilikseltään pelottava?).
 
Miksolyydinen on duurin ja bluesin kompromissi. Siis C-duuria esim. pohjalle G7 / C7
 
Am:sta kun mennääm C-duuri-skaalaa, hommaa kutsutaan aioliseksi tai... tavalliseksi: Soita C-duuriskaalaa esim. sointujen Am / F / G7 / C / Dm7 tai mitä niitä onkaan C-perheessä...
 
Jos soitat C-duuriskaalaa Hm7-5:n päälle hommasta tulee mielenkiintoista. Sointukierto voisi olla vaikkapa Hm7-5 / Cmaj / Dm7 / Cmaj / Tämä on nimeltään lokrinen.
 
Mutta: skaalat nimiä ovat vain. Tämä ei ole astrofysiikkaa.

Ei ainoastaan duuriasteikolla vaan kaikillä epäsymmetrisillä asteikoilla on moodit.

huhhu kylläpä pienen harrastelijan kysymys räjähti käsiin :D en ymmärtäny yhtään mitään sitten 3 ensimmäisen postauksen :D
mut ei se mitään jos nyt vaan olen oikeassa niin kuin joku sanoski et 1 duuri asteikko ja 3 erilaista molli asteikkoa.
 
Kysymys juontaa juurensa opuksesta "the complete book of Scales, Chords, Arpeggios and Cadences" josta löytyy duuriasteikko jokaiselle sävellajille ja molliasteikkoja 3 luonnollinen, harmoninen ja melodinen.
 
Lisään uuden jännän kysymyksen toiseen aiheen liittyen toivottavasti se herättää yhtä paljon mielenkiintoa ihmisissä :D