Aihe: DEERHOOF (USA), ke 22.4. Tavastia!!
1
Artemi
09.02.2009 12:03:50
YHDYSVALTALAINEN DEERHOOF PALAA HELSINKIIN
Ke 22.4.2009 Helsinki, Tavastia
 
Amerikkalaisen vaihtoehtorockin omaperäisimpiin ja arvostetuimpiin yhtyeisiin kuuluva sanfranciscolainen Deerhoof palaa Helsinkiin keskiviikkona 22. huhtikuuta. Kesällä 2007 Redrumin tupatentäyteen myynyt yhtye esiintyy tällä kertaa Tavastialla.
 
Vuonna 1994 perustetun Deerhoofin viimeisintä albumia Offend Maggie (2008) on kutsuttu bändin rokkilevyksi ja paluuksi yhtyeen alkuaikojen sointiin. Levy sai esimerkiksi Soundin arviossa täydet viisi tähteä ja jatkaakin The Runners Four (2005) -pitkäsoitolla alkanutta yhtyeen kaupallista menestyskautta. Uutuudella merkittävän lisän kokoonpanon nykysoundiin tuo toiseksi kitaristiksi kiinnitetty Ed Rodriguez.
 
Kokeellista popmusiikkia soittavan Deerhoofin soundissa kuuluu vaikutteita aina 60-luvun psykedeelisestä popista punkiin, avant-rockista progeen ja maailmanmusiikista hip-hopiin. Villisti poukkoilevat kappaleet, tiukka yhteensoitto ja vokalisti Satomi Matsuzakin niin englanniksi kuin japaniksikin tulkitut vokaalit ovat luoneet bändille täysin omalaatuisen soinnin. The Flaming Lips -vokalisti Wayne Coynen suosikkiyhtyeeksikin nimetty Deerhoof on aiemmin kiertänyt paitsi The Flaming Lipsin myös esimerkiksi The Rootsin, Radioheadin ja Wilcon kanssa.
 
Konsertti järjestetään Tavastian, Fullsteam Agencyn, MySpace Suomen ja Radio Helsingin yhteistyönä.
 
LIPUT
Tulevat myyntiin keskiviikkona 11.2.2009
- ennakkoon Tiketistä alk. 20,50 EUR
- ovelta 22 EUR
 
DEERHOOF (US)
5/5 (Soundi)
Offend Maggie is the sound of a group mind at work, deep in spontaneous collective playbut a kind of play taken very very seriously (Wire)
It's loud, it's rich, downright danceable, could it be their first career-defining album, 8/10 (PopMatters)
8.5/10 (PrefixMag)
All the parts are in plance on Offend Maggie (New York Times)
 
www.killrockstars.deerhoof.com
www.myspace.com/deerhoof
www.fullsteamagency.com
elbowski
09.02.2009 13:54:15
Tänne menemistä voisi miettiä.
I am Jack's smirking revenge.
Artemi
11.02.2009 13:14:55
Liput myynnissä!!!
Artemi
09.04.2009 14:16:37
urlhttp://www.hs.fi/artikkeli/Deerhoof+soittaa+nuoteista/1135245072163/url
 
Lämppärinä PROFEETTA JA UUSI MAAILMANUSKONTO!!!
Artemi
19.04.2009 17:42:21
Artemi
22.04.2009 15:33:35
TÄNÄÄN!!!
 
Ovet 20.00
Proffa&UMU 21.00
DEERHOOF 22.00
 
Eilinen Radio Helsinki-haastattelu muuten nähtävissä täällä:
 
urlwww.radiohelsinki.fi/url
kiriminni
13.05.2009 11:43:45
Voisiko joku kirjoittaa keikasta?Löysin vasta itsekin bändin ja aika mielenkiintoista on.Melko vaikea verrata mihinkään,biisit ei ole verse- chorus meininkiä.
Vaan jotain muuta...mitä?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)