POSTROCK-YHTYE GRAILS SUOMEEN
Ti 28.4.2009 Helsinki, Tavastia+ Shogun Kunitoki
Portlandilainen postrock-kokoonpano Grails saapuu odotetulle ensivisiitilleen Suomeen. Niin metal- kuin vaihtoehtomusiikkipiireissäkin kulttisuosiota nauttiva yhtye nousee Tavastian lavalle tiistaina huhtikuun 28. päivä.
Godspeed You! Black Emperorin postrockiin, Dirty Threen elokuvalliseen aavikkotunnelmointiin sekä varhaisen Pink Floydin psykedeliaan verrattu instrumentaalimusiikkiyhtye Grails perustettiin 90-luvun lopulla kitaristien Alex Hallin ja Paul Spitzin sekä rumpali Emil Amoksen toimesta. Ensimmäiset vuodet nelikko tunnettiin vielä nimellä Laurel Canyon, mutta vuoden 2003 debyyttialbuminsa The Burden of Hope yhteydessä kokoonpano vaihtoi nimensä Grailsiksi.
Soundissaan niin postrockia ja doom metallia kuin etnisiä musiikkivaikutteita ja psykedeelistä rockia sekoitteleva Grails kuuluu Neurosiksen, Isiksen ja Earthin ohella nykypäivän raskaan musiikin tärkeimpiin yhtyeisiin. Uransa aikana kuusi albumia ja muutaman ep-levyn julkaisseen bändin viimeisin albumi, moderniksi klassikoksi nostettu Doomsdayers Holiday ilmestyi lokakuussa 2008 Temporary Residence -levymerkin kautta (mm. Explosions In The Sky).
Grailsin Helsingin konsertti ajoittuu yhtyeen Roadburn- ja ATP vs. Fans -festivaalikeikkojen väliin. Aikaisemmin kokoonpano on nähty yhteiskiertueilla esimerkiksi Sunn O))):n ja Silver Applesin kanssa. Tavastialla Grailsia lämmittelee maaliskuun alussa toisen albuminsa Vinonaamakasio Fonal-levymerkillä julkaiseva Shogun Kunitoki. Konsertti järjestetään Fullsteam Agencyn, Tavastian ja Imperiumi.netin yhteistyönä.
LIPUT:
Myyntiin to 26.2.2009
- Ennakkoon Tiketistä alk. 17,50 EUR
- Ovelta 19 EUR
GRAILS (US)
A multi-textured out-rock masterpiece (Mojo)
Their most alluring and impenetrable trip yet (Pitchfork)
The bands strongest statement yet (Dusted)
The work of a band at the height of their powers and creativity (Rock-A-Rolla)
www.grailsongs www.myspace.com/grailsongs www.shogunkunitoki.com www.imperiumi.net www.fullsteamagency.com