Aihe: Kun maalattavaksi menevä runko on rupikonna
1
Solex
19.04.2009 21:55:18
Projekti jatkuu, parin kympin kaula sai kaverikseen parin kympin wanhan lehmuksisen Ibanez RG 570:n bodyn. Edellinen omistaja oli ilmeisesti poistanut maalit rungosta useita vuosia sitten ja jättänyt sitten bodyn autotalliin pyörimään piiiiiitkäksi aikaa - No sen on näköinenkin. Eli rungossa on ihan tolkuttomasti pieniä kauneusvirheitä, mikään klompeista ei ole eritysen syvä mutta kun kerraan puulla ollaan jo niin eipä kehtaa hioa paljoa tai menee muodot. Milläs tätä nyt sitten kannattaisi fiksailla että saisi edes kohtuullisen lopputuloksen.
 
Maaleina ajattelin käyttää Motipin metallifleikkisinistä ja akryylilakkaa päälle.
Seba
20.04.2009 00:01:29
 
 
No jos ihan peittävä väri on tulossa niin vaikka puukitillä kolhut umpeen?
Lähimmästä rautakaupasta tuubia hakemaan vaan ja kuminen lasta mukaan samalla reissulla.
Imper
20.04.2009 00:06:36
 
 
Joo, kitillä vaan kolhut umpeen ja sit hiomista, pohjalakkaa, hiomista, maalia ja lakkaa.
Everyone is a per-son
Kumiankka
20.04.2009 06:32:49
Näissä puun kolhujutuissa kannattaa muistaa vanha Rakentaja.Ranen höyrytyskikka. Eli reilun kostea rätti jota silitysraudalla tai tehokkaammalla kolvilla kuumennetaan niin että painuma saa kosteutta ja lämpöä ja höyryä. Toimii uskomattoman hyvin, myös jos kattopaneleita asennettaessa vasara lipsahtaa
Riku Rotten
20.04.2009 12:47:35
Autokitit toimii kans.
Antti1
20.04.2009 13:18:17 (muokattu 20.04.2009 13:18:50)
Ensin kannattaa tosiaan nostaa ne pelkästään kasaan painuneet (=syyt ei ole menneet poikki, ne ei enää nouse) klommot mahdollisimman ylös, hioa kevyesti ja sitten vasta kitata. En käyttäisi noita puukittejä, mieluummin esim. polyesterikittiä tms. Ne kestävät todella paljon paremmin, vaikka siihen päälle se maali ja lakka tuleekin.
"I do not need a microphone. My voice is fucking powerful!" -JB
Solex
20.04.2009 20:25:38 (muokattu 20.04.2009 20:25:53)
Antti1: En käyttäisi noita puukittejä, mieluummin esim. polyesterikittiä tms. Ne kestävät todella paljon paremmin, vaikka siihen päälle se maali ja lakka tuleekin.
 
Otappas tästä nyt selvää. Puukittiin suhtaudun näin lähtökohtaisesti varauksellisesti kitaraan kun se sattuu olemaan soitin eikä huonekalu. Minkäslaista tuo polyesterikitti sitten olisi, tarkoitan että onko kohtuullinen hioa eikä kutistu ja vielä voipi laittaa akryylimaalin päälle?
Antti1
20.04.2009 22:25:30
Solex: Minkäslaista tuo polyesterikitti sitten olisi, tarkoitan että onko kohtuullinen hioa eikä kutistu ja vielä voipi laittaa akryylimaalin päälle?
 
Mitä tarkoittaa kohtuullinen hioa? En ymmärrä. Kyllä se hiottavissa on, ei mitään poikkeuksellista sillä saralla. Jokatapauksessa mä hoitaisin tämän tyyppisen hiontaoperaation siten, että veisin tuon kepakon puusepänfirmaan, jossa se vedettäisi leveänauhahiomakoneen läpi pari kertaa paikkaamisen jälkeen. Tulisi tasainen pinta ja ei tarvii ihmetellä sen kummemmin, vaikka kittaisit betonilla reiät umpeen.
 
Ja ei, muovi ei kutistu kuivuttuaan. Siihen voi vetää akryylimaalia päälle myös, mutta kannattaa miettiä sitä akryylia muutenkin. Se jättää kuitenkin pinnan aina vähän pehmeämmäksi, polyuretaani olisi kovempaa. Ei sillä, mullakin on yksi akryylilla lakkaamani kitaran runko.
"I do not need a microphone. My voice is fucking powerful!" -JB
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)