Kitarat: soittaminen ›

kylie-o: Oletan että tuossa kaksi vs. kaksikymmentä -esimerkissä on aika paljonkin liiottelua mukana :)
 
Ei välttämättä ole kovinkaan paljon...mä olen röytänyt omin päin nyt jotain kymmenisen vuotta kitaran kanssa eikä tässä mitään kitaristeja olla. Vähitellen alkaa uskaltaa soittaa plekulla jo molempiinkin suuntiin, vaikka se on edelleen kauhean vaikeata ja luonnottomampaa kuin alaspäin pikkaaminen. Mutta en mä instrumenttivirtuoosi olekaan, enemmän biisintekijä. Soittotekniikaltani olen ehkä semmoisella tasolla, jolla muutaman vuoden opetettu kitaristi saattaisi olla, en ehkä ihan niinkään pitkällä.
 
Mä olen erittäin hidas, tyhmä ja huono oppimaan. Vaikka jokaisen soittajan pitääkin treenata _vitusti_, mä näkisin olevani vielä keskimääräistä hitaampi oppija. Mulle tuotti ekoina soittovuosina erittäin suuria vaikeuksia mm. Klamydian ja The Offspringin biisien soittaminen, kun ne olivat niin kauhean nopeita ja vaikeita. Barre-sointujen oppimiseenkin taisi vierähtää pari vuotta. Tuohan on todella kova, jos jo puolentoista vuoden jälkeen jotain Stam1naa pystyy vetämään - taisipa sillä bändilläkin kestää useita vuosia ennen kuin Paha arkkitehti julkaistiin.
 
Mutta, jos näitä lähtökohtia olisin jäänyt kotiin itkemään, olis jäänyt aika paljon tekemättä. Ihan kivoja biisejä on tullut tehtyä vino pino, yksi täyspitkä omakustannelevy (jolla en tosin soita kitaraa) on ulkona ja keikan tunnusmerkit täyttäviä julkisia esiintymisiä taitaa olla viime vuosilta jotain toistakymmentä. Hauskaa on ollut, harrastuksen parissa tapaa hienoja ihmisiä ja löytää helposti itselle uutta, hyvää musiikkia. Soittotekniikkaorientoitunut instrumenttiopetus (jossa siis olen käynyt hakkaamassa pianoa, kontra- sekä sähköbassoa) valmentaa varmasti taidokkaaksi soittajaksi, mutta ei opeta rokkaamaan! Hihna ala-asentoon ja tukka pyörimään! Ai ei oo ergonomista vai? No ei niin, ja just siksi se niin hauskaa onkin!