Aihe: YouTube ja laitedemot
1 2 3
Janne19691
15.04.2009 11:56:27
 
 
FensonGibder: Kitaransoitossa on itse asiassa hyvin vähän tekemistä saundin kanssa.
 
Oho, lipes..

 
KitaransoitoLLA
Rule #1: There are no rules.
askomiko
15.04.2009 12:47:16
Miusta paras realismiyhdistelmä on hyvän kuuloisessa huoneessa konkkapuikkopari muutaman metrin päässä ja vaikkapa SM57 perinteisesti sentin päässä, ja näille sopiva balanssi. Sitten kun kuuntelee hyvillä kuulokkeilla niin on melekeen kuin olis itte paikalla. Miula oli tälleen tehtyjä pätkiä omista vahvareista mutta ei taija olla enää niitä missään kun entinen PC pasahti sököksi.
On vaikeaa olla heviuskottava kun on niin hemmetin söpö. -Shemhamforash
kimurantti1
15.04.2009 13:24:15 (muokattu 15.04.2009 13:50:23)
FensonGibder: Kitaransoitossa on itse asiassa hyvin vähän tekemistä saundin kanssa.
 
Mä en ihan allekirjoita tätä. Musta täällä koto Suomessa tunnutaan muutenkin olevan vähän pajulassa tän kama-asian suhteen, noin niinkuin asenteiden puolesta. Tulee mieleen eräskin huttukeikka taannoin, jolla joku tuntematon (kuulemma) pitemmän linjan muusikko tuli sound-checkissä ihmettelemään vähän erikoiseen sävyyn meikäläisen pedaalilautaa, josta löytyy vahvistimen kanavanvaihtaja ja kokonaista kuusi purkkia. Minkäköhän takia laulajille ei sanota, että "sama sen soundin on väliä". Kyllä soundivalinnalla voi tehdä soitostaan paljon paremman tai huonomman kuuloista. Esimerkiksi koko rautalanka-musatyyli perustuu tietynlaiseen soundiin.
 
E: Maxillariksen testiä innolla odottelen myös.
 
Mitä tulee kitaroiden äänittämiseen (jossa en suinkaan väitä olevani mikään konkari, tai edes hyvä), niin musta on myös alkanut tuntua enemmän ja enemmän siltä, että lähimikki + tilamikki on avain oikeasti hyvään soundiin. Harva soitin (jos mikään) kuulostaa hyvältä täysin steriilinä ilman minkäänlaista tilavaikutelmaa. Näin siis perinteisemmillä soittimilla soitetussa musassa, syntetisoidyt soundit ym. on tietysti aivan eri juttu.
 
Ei noissa Tuubin demoissa mitään pitkäsoittoja ollakaan äänittämässä, muuta joku roti silti. Tässä on tää wet/dry/wet -pätkä, josta edellisellä sivulla vaahtosin. Hyvää soundia joo, ja tää on vielä paremmasta päästä pätkiä, joita löysin.
 
http://www.youtube.com/watch?v=StdG … 1&playnext_from=PL&index=25
Terry Pantheras
15.04.2009 13:32:32
FensonGibder: Kitaransoitossa on itse asiassa hyvin vähän tekemistä saundin kanssa.
 
Oho, lipes..

 
Itse asiassa ihan helvetisti.
MASTEROID ~~ stoner - doom - heavy metal - sludge ~~
Satu ja Tuija
15.04.2009 14:49:02
Kitaransoittamuksessa on itse asioilla tekemistä vähän saudien kanssa.
Spiral
15.04.2009 15:03:22
 
 
Joo, ite oon (omien kykyjen ja laitteiden rajoissa) yrittänyt aina panostaa enemmän soundiin kuin kuvaan. Lisäksi olen yrittänyt laitedemoissa soittaa enemmän komppia kuin "sooloja". No, mulle komppisoundit on huomattavasti tärkeämpiä.
 
Sieltä haukkumaan:
http://www.youtube.com/user/laripsspiral
 
Nii, ja ei sitä niin vakavasti kannata ottaa, vaikka ärsyttäähän se.
Quu
15.04.2009 15:10:21
 
 
saastara: Tämä koko homma menee nyt vähän samaan kategoriaan kuin nuo kaikki Youtuben "Hi! I'm Sean from Austin, Texas, an' I'm gonna show you how to play Bird of Prey with guitar".. *seitanssin hirveää rävellystä*. "Okay, now, let's do that a little slower". *Vähän hitaampaa seitanssin hirveää rävellystä,"
 
Päivän naurut, kiitoksia. :)
 
Porukkahan vain toimii laitedemojensa tms. kanssa ihan niinkuin youtube toivoo; "Broadcast yourself" :D
Se ei kuulu missään ja sielläkin missä se kuuluu huonosti niin se ei kuulu ollenkaan.
Evergrey
15.04.2009 16:06:06
 
 
Maailma on täynnä idiootteja. Turha niitä on ihmetellä.
jra
15.04.2009 16:19:23
Enemmän kuin amatöörien laitedemot, ihmetyttää se kuinka huonoa soundia monet firmat, lehdet ja dot.com:it tuonne tuubiin pukkaavat. Kuitenkin osa tekee hyvääkin jälkeä(kuten osa harrastajistakin), josta saattaa olla jopa hyötyä, joten tuskin se on Youtuben tekniikasta (taitaa HD-tasolla olla mahdollisuus sellaiseen hyvään mp3-laatuun) tai äänitysvehkeistä kiinni. Enemmänkin osaamisesta, näkemyksestä ja halusta.
 
Toinen asia mikä saattaa nostaa pulssia ja on täälläkin mainittu, on se että käydään hitaasti ja perinpohjaisesti läpi aina samat perusjutut (narisevalla natiivilla tai opetetulla jenkkienglannilla), samalla hermostuneesti pedaalia tms. heilutellen ja hypistellen, ja vasta jossain 4:10 kohdalla saadaan ensimmäinen ääni kuuluviin. Yksi turhauttava tapa on myös esitellä esim. kompuraa niin, että soitetaan pedaalin kanssa eri juttua kuin ilman - helvetisti hyötyä;)
 
Mutta, onhan tuolla hyviäkin pätkiä.
- Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 -
Ziggy Bubba
15.04.2009 16:39:01
 
 
Jotkut firmat laittavat oikein asiallisia soundiklippejä ja tietoa noista speduista. Varmaan tämä on monen tiedossa, mutta tuolta Proguitarshop.comin sivulta löytyy reilusti kiinnostavia ja laadukkaita laitedemoja:
http://www.youtube.com/user/proguitarshopdemos?blend=1&ob=4
Uutta musaa mun Crookmachine -projektilta
-Cale
15.04.2009 18:19:59
Ja se viimeinen pääperkele: Miksi helvetissä pitää laittaa niitä kännykkäkameralla, paskalla kuvanlaadulla ja vielä elämääkin paskemmalla äänenlaadulla kuvattuja livevetoja sinne youtubeen. Jos haluan nähdä jonkin mielenkiintoisen live-vedon, niin olen sen verta hifirunkku, että mielelläni katson sen kelpo kameroilla kuvattuna, kelpo äänenlaadulla.. Toki vähempikin pakon edessä riittää mutta minä en / tuskin kukaan saa mitään irti siitä sinun kännissä, yleisömeren keskellä kuvatusta mössöstä. "Sorry for the low quality" = "BzzzsrkiiiiikrooooOONNGNGNSDmkrääääkssssszzzzz". Juu, tänks. Vitun loistava livetaltiointi sulla.
 
Samaa itsekin olen monasti kironnut.
jra
15.04.2009 19:02:29
sikki-six: Jotkut firmat laittavat oikein asiallisia soundiklippejä ja tietoa noista speduista. Varmaan tämä on monen tiedossa, mutta tuolta Proguitarshop.comin sivulta löytyy reilusti kiinnostavia ja laadukkaita laitedemoja:
http://www.youtube.com/user/proguitarshopdemos?blend=1&ob=4

 
Jep, tuo on parhaasta päästä.
 
Esim. nämä ovat sitten ahdistavampia, tosin vahingossa on parempiakin pätkiä sattunut joukkoon:
http://www.youtube.com/user/WorldMusicSupply
http://www.youtube.com/user/gearwire?blend=1&ob=4
 
Nämä sitten heittelee aika rajusti sen mukaan millainen hampuusi on milloinkin mikin varteen sattunut. Samoin äänenlaatu on jotain ok:n ja kuran väliltä:
http://www.youtube.com/user/premierguitar
 
Onko sattunut tuon ProGuitarShopin lisäksi vastaan liikkeitä tai julkaisuja joilla on kattavasti hyviä demo- ja arviopätkiä Youtubessa?
- Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 -
Satu ja Tuija
15.04.2009 19:11:53 (muokattu 15.04.2009 19:12:41)
jra: Onko sattunut tuon ProGuitarShopin lisäksi vastaan liikkeitä tai julkaisuja joilla on kattavasti hyviä demo- ja arviopätkiä Youtubessa?
 
Ei. Ikävä kyllä, ainakaan samassa mittakaavassa.
Boutique Tonella on jotain kelpoja kyllä myös:
 
http://www.youtube.com/user/boutiquetone
Trendkeel
15.04.2009 20:38:58
WorldMusicSupplyn muutamassa videossa on kitaranvarressa ollut aika huvittava jätkä, JD Brake. Kuolemattomia lauseita ovat mm. "This guitar has about 24 frets.", "This guitar is very metal.", "Okay, lets check out the cleans which you're probably not gonna use with this guitar ;)", puhumattakaan siitä, että kitara olisi vireessä. Hewykirveet on luonnollisesti kiinni hewymarshallissa, josta lähtee äärimmäisen kovat hewysäröt. Kliinillä soitettaessa lähtee autenttiset blues-likit, ja mitään kitaraan liittyviä termejä ei olla opeteltu. Ihan kuin ne olisi tarpeellisia kitaran speksejä esitellessä.
 
Toisaalta videoiden perusteella heppu on palkattu myymään aloittelijoille, jotka näitä alemman hintaluokan kitaroita ostavat. Ketä kiinnostaa kuunnella muutaman minuutin pituista tarinaa lisenssifloikista ja niiden heikosta vireenpidosta, kun samaan aikaan saa katettua sekä puhtaat että säröt samaan syssyyn. Eikä aloittelijoita kuitenkaan kiinnosta äänenlaatu, vaan ulkonäkö. Jos videossa sanotaan, että kitara on erittäin hevi, sitä se myös on.
Anyone who really plays Metallica you can see it in their face like fuck yeah man I'm playing Kirk Hammett's badass shit.
jra
15.04.2009 20:41:59
Maidenisti: WorldMusicSupplyn muutamassa videossa on kitaranvarressa ollut aika huvittava jätkä, JD Brake. Kuolemattomia lauseita ovat mm. "This guitar has about 24 frets.", "This guitar is very metal.", "Okay, lets check out the cleans which you're probably not gonna use with this guitar ;)", puhumattakaan siitä, että kitara olisi vireessä.
...
Jos videossa sanotaan, että kitara on erittäin hevi, sitä se myös on.

 
Jotain tuon tyyppistä noista videoista itsekin olen ollut aistivinani. Olisivat samalla palkanneet Nigel Tufnelin, niin olisi uskottavuutta myyntipuheissa.
- Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 -
FensonGibder
15.04.2009 21:05:04
kimurantti1: Mä en ihan allekirjoita tätä...Kyllä soundivalinnalla voi tehdä soitostaan paljon paremman tai huonomman kuuloista.
 
Tottakai saundi voi olla parempaa tai huonompaa. Kyse oli tästä:
 
Soitto Asenteella ja huono saundi = hyvää musaa
 
Soitto ilman Asennetta ja hyvä saundi = paskaa musaa
 
Enkä voi kuvitella esim. tätä muusikkoa vääntelemässä floorpodia ennen keikkaa:
http://www.youtube.com/watch?v=V1xvx0UHa0A
riffi, nyt
Satu ja Tuija
15.04.2009 21:09:04
FensonGibder:

Soitto Asenteella ja huono saundi = hyvää musaa
 
Soitto ilman Asennetta ja hyvä saundi = paskaa musaa

 
Vittu mikä spede! Maailman paskin yleistäminen.
Boltsa
15.04.2009 21:11:23
Ja se viimeinen pääperkele: Miksi helvetissä pitää laittaa niitä kännykkäkameralla, paskalla kuvanlaadulla ja vielä elämääkin paskemmalla äänenlaadulla kuvattuja livevetoja sinne youtubeen. Jos haluan nähdä jonkin mielenkiintoisen live-vedon, niin olen sen verta hifirunkku, että mielelläni katson sen kelpo kameroilla kuvattuna, kelpo äänenlaadulla.. Toki vähempikin pakon edessä riittää mutta minä en / tuskin kukaan saa mitään irti siitä sinun kännissä, yleisömeren keskellä kuvatusta mössöstä. "Sorry for the low quality" = "BzzzsrkiiiiikrooooOONNGNGNSDmkrääääkssssszzzzz". Juu, tänks. Vitun loistava livetaltiointi sulla.

Eihän tässäkään olisi muuten mitään, mutta kun näitä puskee koko ajan naamaan kun yrittää löytää jotakin kelvollista livematskua.

 
Kiroan aina ihan samaa. Miksi ihmeessä se video täytyy uploadata palveluun ja samalla hengenvedolla pahoitella paskaa äänen/kuvanlaatua.
Boltsa
hapan
15.04.2009 21:14:06
FensonGibder: Enkä voi kuvitella esim. tätä muusikkoa vääntelemässä floorpodia ennen keikkaa:
http://www.youtube.com/watch?v=V1xvx0UHa0A

 
No se nyt johtuisi ihan vaan siitä, että
 
a) tuo ei osaisikaan sitä väännellä
b) tommosessa nypläyksessä on ihan sama onko soundia edes olemassa
 
Eikä tossa ollu kyllä sitä Asennettakaan sen enempää, kuin vaikka Timo T.A. Mikkosen joululevyssä.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)