Aihe: Hanoi Rocks lopettaa
1 2 3 4 5 6 7 8 9
Izer
13.04.2009 19:42:14
Pientä rosoa täältä suunnalta:
 
Olisin kaivannut muutaman enemmän noita uusia biisejä, koska olen tykästynyt melkeinpä enemmän noihin uuden kuin vanhan Hanoin levyihin. Toisaalta edellisillä keikoilla on tullut melkeinpä liikaa uusia biisejä ja nyt oli hauska kuulla muutama harvinaisempi vanha veto joita en aiemmin ollut livenä nähnyt.
 
Andy alkoi ärsyttää, kun rupesi aukomaan päätä jollekin eturivin kuulijalle. Tuli samanlainen fiilis kuin siitä Maria-talk-showsta, jossa mies vieraili pari viikkoa sitten. Rasittavaa päälle puhumista ja pään aukomista.
 
Meno oli kyllä sinänsä kova, mutta olisin kaivannut Andyltä ja Mikelta hieman skarpimpaa otetta. Andylta en välttämättä sitä niin odottanutkaan, mutta Mike olisi voinut laulaa tarkemmin. Vähän tullut keikkojen seuraamisiin sellaista rockpoliisi-otetta, kun välillä näkee niin täydellistä soitantaa että sitä odottaisi muiltakin :)
 
Joka tapauksessa ihan viihdyttävä keikka ja Hanoille arvoisensa lopetus.
Ridin' with the wind!
L.H
13.04.2009 19:58:27
Izer: Pientä rosoa täältä suunnalta:
 
Mun mielestä koko bändi veti kyllä helvetin hyvin, mutta ehkä meillä oli vaan täysin erilaiset odotukset. Jostain luin ekojen keikkojen jälkeen, että Andy on niin huonossa hapessa, ettei meinaa mukana pysyä, mutta kyllä se soitto ainakin niillä keikoilla millä itse olin kulki hyvin. Tosin en ollut rockpoliisina paikalla, vaan pitämässä hauskaa...:)
 
Siitä varmaan ollaan samaa mieltä, että kulki se soitto ainakin paremmin kun ne välispeakit?:D Olisi kiva tietää mitä sieltä eturivistä huudettiin, kun Andy hermostui niin pahasti... "Vituttaaks kun sul ei oo varaa ostaa näin kallista kitaraa, vai oonks mä nussinu sun gimmafrendiä?".
 
Positiivistä, että settilistassa oli pientä vaihtelua keikkojen välillä.
ewqqq
13.04.2009 20:12:49
To. tuli koettua, jami jami ja pubbelis kubbelis
pogotus ei eh heebos hebotus koputus
näkytys ja sillai kö ... no u know
 
Jolletus toi sen mikä hanoist lakutuksen aikana puudutus
konetus koputus ehk popetukseen ja makotuksen omitus mut hanoitukseen nobutus.
 
Kiitos.
Tarkasta oma jäsenkuvauksesi.
Artist
13.04.2009 21:32:49
Parhaita keikkoja, joita olen nähnyt yhdeltäkään suomalaiselta bändiltä. Siis perjantain ja lauantain, erityisesti perjantain perusteella. Jotkut ulkomaiset all time favouritet taas on niin harvoin nähty, että ei kestä vertailla. ;)
 
Joo, vaikka Michaelin laulu ei aina osuisi ihan oikeaan nuottiin tai Andylle sattuisi huti, niin eipä tuo mulle missään tunnu. Koko ryhmä veti älyttömällä draivilla ja fiiliksellä, eikä tuosta henkinyt mikään varman päälle vetäminen. Ehkä tästä syystä moni ns. muodollisesti pätevämpi soittaja on jättänyt mut kylmäksi keikoillaan. Ja miten vaan, oli noi soitannollisesti huomattavasti parempia keikkoja kuin viime syksynä näkemäni Tavastian veto, aikaisempiin n. 25 en jaksa vertailla kun muistikapasiteetti on hieman rajallinen.
 
Ainoa miinus siitä, että pe ja la ei kuultu 11th Street Kidsiä.
"Space travels in my blood and there ain't nothing I can do about it"
RawknRawl
14.04.2009 17:18:32
Gardenia: Kaipailisin kovasti torstain settilistaa (se ikärajaton). Ja osaako kukaan sanoa minkä kappaleen Mike omisti isälleen? Oliko se People like me??? Dementia kun vaivaa...
Oli niin ihana keikka ja vielä eturivissä olin ettei löydy sanoja kuvaamaan yhtään sitä tunnelmaa siellä...

En ollut paikalla torstaina, mutta People Like Me kuulostaa loogiselta ton radioviittauksen johdosta. "Radio and MTV, you need people like me..."
Kuka tahansa voi hypätä järveen.
kvhl
14.04.2009 18:34:37
Hei! kävikö lacu tai costello paikalla katsomassa tai soittamassa?
Izer
14.04.2009 19:24:14
kvhl: Hei! kävikö lacu tai costello paikalla katsomassa tai soittamassa?
 
Lacu oli vikalla keikalla ilmeisesti ensin katselemassa ja tuli Up Around The Bendiin lauleskelemaan taustoja ja hillumaan lavalle. Costellosta ei tietoa.
Ridin' with the wind!
moikki
22.04.2009 13:21:37
Tietääkö kukaan mistä sais ostettua nastyn viimeisen soololevyn eli jan stenfors nimellä tehdyn vinegar bloodin?
Albert Järvinen on jumala!
DirtyFingers
15.06.2009 21:05:32
Hanoi Rocksin paras biisi on Tooting Bec Wreck.
Watch Out, We're Mad
timus
15.06.2009 21:46:11
tabber: Hanoi Rocksin paras biisi on Tooting Bec Wreck.
 
Kieltämättä hieno biisi, sopivasti omituinen omalla tavallaan.
"no sound, no sound problems" -Henry Rollins
GG Godzilla
16.06.2009 01:57:53
Ovatko jo ilmoittaneet esiintyvänsä kesän lopussa Ankkarockissa ja kai ens vuodelle on luvassa comeback ja tusina uusia kokoelmia?
StJerky
16.06.2009 09:37:36
moikki: Tietääkö kukaan mistä sais ostettua nastyn viimeisen soololevyn eli jan stenfors nimellä tehdyn vinegar bloodin?
 
Minulla on se. Hyvä levy. En myy.
kanisteri
16.06.2009 15:02:12
moikki: Tietääkö kukaan mistä sais ostettua nastyn viimeisen soololevyn eli jan stenfors nimellä tehdyn vinegar bloodin?
 
Pari kesää sitten sai Tampereelta Epe`sistä.
teg
03.08.2009 20:16:10
...mutta The Real McCoy Band aloittaa. Mielenkiintoisia nimiä bändissä: George Atlatig, Angela Mccoy ?, Dan Lagerstedt ja Chris Shiftlett. Mutta mitäs tästä nyt sitten oikeesti tulee?
 
Luvassa Bändi (jukeboksi), joka soittaa Hanoita ja Foo Fightersia ??? Ukkojen taidot tiedetään, mutta itseä etukäteen pelottaa tuo laulupuoli. Jos ja ilmeisesti kun herra McCoy hoitaa sen homman, niin ei herätä aiempien vetojen perusteella kauheita positiivisia odotuksia. Levyllä (Building On Tradition) se toimii, mutta studiossa on ennenkin tehty ihmeitä.
 
Veikkaus on, että Suomi kierretään, julkaistaan levy ja puhutaan paljon mahdollisista ja tulevista Ameriikan keikoista. Niin tapahtui edellisen bändin kohdalla aivan liian monta kertaa. Ja mielenkiintoista nähdä kauanko toinen kitaristi bändissä jatkaa ennenkuin vedotaan aikataulu ym. ongelmiin.

Olen enemmän kuin mielelläni väärässä veikkaukseni suhteen, sillä Andylle toivon pelkkää hyvää, mutta pelkään pahinta.
teg
03.08.2009 20:19:49
Tästä näköjään olikin jo muualla juttua, sori en huomannu.
Atomic Cafe
03.08.2009 22:58:24 (muokattu 03.08.2009 23:06:35)
teg: ...mutta The Real McCoy Band aloittaa. Mielenkiintoisia nimiä bändissä: George Atlatig, Angela Mccoy ?, Dan Lagerstedt ja Chris Shiftlett. Mutta mitäs tästä nyt sitten oikeesti tulee?
 
Veikkaus on, että Suomi kierretään, julkaistaan levy ja puhutaan paljon mahdollisista ja tulevista Ameriikan keikoista. Niin tapahtui edellisen bändin kohdalla aivan liian monta kertaa. Ja mielenkiintoista nähdä kauanko toinen kitaristi bändissä jatkaa ennenkuin vedotaan aikataulu ym. ongelmiin.

Tästä tulee selvästi lyhytaikainen projekti mutta kyllä tuolla kokoonpanolla saa (klubi)keikkoja myös USA:sta. Hanoita ja Foo Fightersia samassa paketissa on mielenkiintoisella tavalla todella outo yhdistelmä ainakin teoriassa, saa nähdä miten se toimii käytännössä.
timus
03.08.2009 23:14:06
teg: ...mutta The Real McCoy Band aloittaa. Mielenkiintoisia nimiä bändissä: George Atlatig, Angela Mccoy ?, Dan Lagerstedt ja Chris Shiftlett. Mutta mitäs tästä nyt sitten oikeesti tulee?
 
Luvassa Bändi (jukeboksi), joka soittaa Hanoita ja Foo Fightersia ??? Ukkojen taidot tiedetään, mutta itseä etukäteen pelottaa tuo laulupuoli. Jos ja ilmeisesti kun herra McCoy hoitaa sen homman, niin ei herätä aiempien vetojen perusteella kauheita positiivisia odotuksia. .

No Dannehan on varsin pätevä vokalisti, joten ehkä sieltä basson varresta löytyy myös vokaaliapua.
"The lyrics don't mean shit to be honest, in my opinion. It's all about the drums" -Larry Mullen Jr (U2).
Artist
04.08.2009 08:52:34
Hyvä homma, nasta nähdä Lagersted ja Shiflett soittamassa Andyn bändissä. Lagerstedt ainakin hoiti noita lauluhommia paljonkin edellisen kerran Andyn bändissä soittaessaan.
 
Mielenkiintoista nähdä miten homma toimii keikoilla, ja tuleeko minkälaista jälkeä studiossa.
"They tell me, but I tell them, I do it my way and I always will"
Antzy
05.08.2009 23:40:16
Amerikan keikoilla spekuloimisen voi varmastikin lopettaa heti alkuunsa, sillä käsittääkseni herra Hulkko ei ole edelleenkään tervetullut Yhdysvaltoihin.
 
Saattaa hyvinkin olla, että esimerkiksi Hanoi Rocksin touhu osaltaan loppui juuri tuohon tosiseikkaan, että se tärkein eli jenkkilän markkina-alue jäi olosuhteiden pakosta kiertämättä ja hommaa ei saatu siten vietyä niin sanotusti päätyyn. Mistä muusta tekijästä Yhdysvalloissa keikkailemattomuus sitten muka johtuisi, kun bändi noin muutoin esiintyi suhteellisen aktiivisesti ulkomailla.
 
Soolobändille toivon onnea ja menestystä, mutta toisaalta Andyn edelliset bändiprojektit tietäen, en usko pitkäikäisyyteen tämänkään kokoonpanon suhteen. Toivottavasti herran kynästä lähtisi kuitenkin laadukasta soolomateriaalia, kuten takavuosina. Terävimmillä soolosävellyksillään Andy mielestäni peittoaa esimerkiksi uuden Hanoi Rocks-materiaalin varsin selkeästi.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)