Rummut: soittaminen ›

 
Pannaanko jo oikein isolla fontilla, että nopeus saavutetaan: R E N T O U D E N, H I T A U D E N JA H I L J A I S U U D E N kautta. Vaikka miten voimalla ja jännittämällä yrittää, niin rikkoo vehkeensä ja itsensä.
 
Nnnäin.
 
Täst tarttis tehdä fakki jotta kaikki larssit ja amisviikset tajuaisivat (ehkä) lukea tuon ensin ja sitten vasta niitä tuplapedaalikyselyitä.

arse: Mikä hiton läppä tää jatsin ja hevin vastakkainasettelu on? Samasta puusta on molemmat tyylit veistetty ja yhtä kauas kumpikin on toisistaan ja alkuperäisestä asiasta erkaantunut.
 
Ihan totta. Turhaan laitetaan musatyylejä vastakkain, kun molemmissa (kuten kaikissa) genreissä on hyviä rumpaleita, huonoja rumpaleita ja siltä väliltäkin.

kamelisko: (...) Tähän osaamisasiaan sellainen kanta että usein nämä heebot jotka akateemisesti osaavat kaikki maailman rytmit termistöineen jne. pitävät niiden osaamista itseisarvona. Koko akateeminen maailma on suoritusta ja kilpailua siitä kuka osaa soittaa nopeiten, korkeimmalta, parhaiten jne. Varsinkin klassisella puolla. Miten se sitten eroaa teinipoikien kilpailusta siitä, kuka osaa soittaa tuplilla nopeiten?
 
GoatHorns: (...) Nämä ilmeisestä lahjakkuudestaan huolimatta tuntemattomiksi jääneet, kyrpiintyneet jazz-rumpalit jaksavat aina päteä kaikkine hienoine sanoineen ja haukkua muita lyttyyn. Mikä ei mene omien pikkutarkkojen sääntöjen mukaan, on tietenkin väärää ja ehkä jopa "epämusikaalistakin". Musiikkihan on sitä hienompaa mitä enemmän on outoja aksentteja ja kikkoja ties missä kohdissa.
 
Molemmissa lainaamissani pätkissä on mielestäni paljon osuvaa, tosin en yksi yhteen halua yhtyä tuohon GoatHornsin luonnehdintaan *** jazz-rumpaleista. Oleellinen ja tärkeä pointti on kuitenkin se, että musiikin ytimessä on tunne, se aistielämys minkä musiikki kuulijassaan (tai esim. live-tilanteissa myös näkijässään) saa aikaan. On täysin subjektiivista, tuleeko se nautinto maailman nopeimmista jaloista vai pitkälle ulottuvista metrisistä modulaatioista, tai kehittyneestä dynamiikan tajusta. Eikä sitä kokemusta pysty mittaamaan millään Drum-O-Meterillä tai polyrytmisten kerrosten määrällä. Jokainen henkilökohtainen kokemus on tässä kohtaa yhtä arvokas, on kokijana 45-vuotias musiikin maisteri tai seiskaluokkalainen jantteri.

kimkorho: Oleellinen ja tärkeä pointti on kuitenkin se...
 
Niin, eiköhän tämä tullut tässä melko hyvin. Samaa mieltä olen.

akisetä: Siinä on Bellsonilla tuplabasarit ja neljä tomia. Ja vetää pätkän tukutukua! Bongasin tuosta parikin juttua mitä moni hevirummuttelija käyttää paljonkin! Mites nyt suu pannaan jazzhemmot?
 
Suu pannaan siten, että hevirumpalit ovat blokanneet jazzrumpaleilta paljon muitakin juttuja. :)

kimkorho: On täysin subjektiivista, tuleeko se nautinto maailman nopeimmista jaloista vai pitkälle ulottuvista metrisistä modulaatioista, tai kehittyneestä dynamiikan tajusta. Eikä sitä kokemusta pysty mittaamaan millään Drum-O-Meterillä tai polyrytmisten kerrosten määrällä. Jokainen henkilökohtainen kokemus on tässä kohtaa yhtä arvokas, on kokijana 45-vuotias musiikin maisteri tai seiskaluokkalainen jantteri.
 
Ihan hyvä kirjoitus, mutta...keskeistä on eri musiikkien erot. Se on ihan OK, jos finnijantteri musiikkiin tutustuessaan pitää nopeutta yhtenä keskeisimmistä musiikin parametreistä. Mutta, jos vielä 45-vuotiaana maisterina rakentaa makunsa ja estetiikkansa samoille perustoille, voidaan häntä pitää maultaan keskenkasvuisena ja vajavaisena, ja ilmiötä huolestuttavana.
 
Urheilussa nopeus, tarkkuus, yksikköjen lukumäärä tai vähäinen virheiden määrä määrittelee osaamisen tason, mutta taiteessa ei. Täten monilta osin metallimusiikkia ei voida pitää taiteena lain, vaan sille voitaisiin perustaa uusi kategoria, murheilu. Nimi olisi myös sopiva sanoitusten viitekehykseen ja moodien väriin, lähinnä mollisävyisten asteikkojen harmonisointiin.
 
Ääni ja vimma -skaboissakin metalliyhtyeet esiintyvät omissa erissään, koska metalliista puuttuu valtaosa afroamerikkalaisen musiikin, ja ylipäätänsä musiikin perinteisistä piirteistä, nimittäin melodia, harmonia, groove, kappaleet ja dynamiikkaa, joten metallia on lähes mahdotonta vertailla muiden musiikkien kanssa sisällöltään.
 
Toista maata on miehekäs jazz, jossa harmoniset sävyt ja nopeus toimivat tarinankerronnallisina keinoina, eivätkä itsetarkoituksellisena verhona, jonka taakse piilottaa oman tarinansa. Täten metallin blingbling ehkäisee esittäjiensä todellisen, senhetkisen tunteensa välittymistä, ja tilalla tarjotaan aina eritavoin koristeltua Jalostajan jauhelihapizzaa.

jazzmies: Ihan hyvä kirjoitus, mutta...keskeistä on eri musiikkien erot. Se on ihan OK, jos finnijantteri musiikkiin tutustuessaan pitää nopeutta yhtenä keskeisimmistä musiikin parametreistä. Mutta, jos vielä 45-vuotiaana maisterina rakentaa makunsa ja estetiikkansa samoille perustoille, voidaan häntä pitää maultaan keskenkasvuisena ja vajavaisena, ja ilmiötä huolestuttavana.
 
Miksi sinua haittaa, jos joku ei ole musikaalinen? Miksi sinua haittaa, jos joku nauttii heavy-metallista? Ihmiset saa tykätä mistä haluaa, ja olla niin musiikillisesti sivistymättömiä kuin haluavat. Jos joku kokee, ettei hänen raivokkaaseen äijä-imagoonsa sovi kevyt musiikki, minkäs teet? Ei se minusta millään tasolla surullista ole, tai velvoita heitä muokkautumaan maailmankuvaasi vastaavaksi. He vain ovat erilaisia kuin sinä. Heille "musiikin" rankka ja raivokas fiilis, jonka _he kokevat_ tavoittavansa helpoiten juuri metallimusiikin kautta, on se juttu.
 
Se on minusta ikävää, että jopa musaopistoihin otetaan hevipoikia viemästä oikeiden soittajien paikat. He eivät jaksa treenata mitään, eivätkä ymmärrä mitään.
 
Mutta montako 45-vuotiasta _musiikin maisteria_ olet tavannut, jotka pitävät nopeutta tärkeimpänä musikaalisuuden mittarina eivätkä oikeasti ymmärrä muusta mitään?

jazzmies: Ihan hyvä kirjoitus, mutta...
 
Ootko nyt ihan tosissas?
 
Oletko kuullut musiikin energiasta? Monelle se tekee musiikista hyvää. Se purkaantuu eri musatyyleissä eri tavalla. Mä tiedän koska mä olen löytänyt sen monelta suunnalta kuuntelemalla musiikkia AVOIMESTI.
 
Mä en ehkä ole joku musiikkimaisteri joka pyyhkii perseensä g-avaimella, mutta oon kyllä löytänyt sen erittäin monesta tyylistä jos sen sisäistämistä lähtee edes yrittämään. Rockista, metalllista, rapista, teknosta, klasarista, jopa jazzista löytyy, kun tässä tapauksessa lähdemme erittäin karkeasti kategorisoimaan.
 
Jos sä lähdet tosissas sanomaan, ettei metallista löydy groovea tai melodiaa nii voi armias. Huutele sitä vaan yksin himassas, kyllä sen voivat muut löytää, vaikka sulta puuttuis se korva.
 
Se energia on vissiin se sun "keskenkasvusten juttu", mistä sä puhuit. Kukin tyylillään. Mä tykkään metallista ja mulla on tuplapedaalit, mutta tykkään myös jazzista joten mulla on tuplapedaalit jotka saa laitettua sinkkupedaaleiksi...

Se on minusta ikävää, että jopa musaopistoihin otetaan hevipoikia viemästä oikeiden soittajien paikat. He eivät jaksa treenata mitään, eivätkä ymmärrä mitään.
 
Loistoyleistys siellä takana!

jazzmies: koska metalliista puuttuu valtaosa afroamerikkalaisen musiikin, ja ylipäätänsä musiikin perinteisistä piirteistä, nimittäin melodia, harmonia, groove, kappaleet ja dynamiikkaa
 
Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Joko haluat näin uskotella itsellesi tai sitten et oikeasti ole kuullut muuta heviä kuin nämä "Ääni ja vimma" bändit.
 
E: Se on totta, että nykypäivän "-core" paska ja radiohevi on tätä mainitsemaasi kamaa, mutta maailmassa on muutakin metallia kuin se.

south_of_heaven: Loistoyleistys siellä takana!
 
No okei, harmi että musaopistoihin otetaan laiskoja (ilkeitä) oppilaita.

Hoh, kuinka monet naurut oon tästä saanut. Mikä ihmeen ongelma joillekin ihmisille on raskaampi musiikki, musiikkia sekin on ja monet siitä pitävät. Minusta musiikilla on suurimpana merkityksenä tunne, tunne, tunne. Se musiikki mikä luo mielikuvia ja tunteita ja saa vedettyä ihmisen mukaan siihen fiilikseen on jo itsessään erinomaista.
 
Monissa eri genreissä on monia väliinputoajia ja eri alalajeja, niin mielestäni on mahdotonta yleistää jotain tiettyä genreä paskaksi, hoh. Muutenkin musiikin luokittelu genreihin on ihan arsesta. Pitääkö ihmisten olla niin kapeakatseisia, voe että..

Painakaa painakaa. Jazzmies vastaan kaikki muut.
 
Tottakai musiikissa voi nauttia energiasta ja kaaoksesta. Äänivallina vyöryvä murina ja päälle kova örinä. Moni diggaa. Olisi kivatehdä joku tutkimus, jossa otettaisiin tiukimman blastin ja örinän ystävät toiseen verrokkiryhmään. Toiseen sitten niitä, jotka eivät voi sietää ko. musaa. Tutkittaisiin sitten normaalilla musiikkiopiston pääsykoetestillä musiikaalisuutta. Ihan melodian laulamista ja perus rytmiikkaa vaikkapa. Sitten tulokset julki...

hollmi-5: Painakaa painakaa. Jazzmies vastaan kaikki muut.
 
Tottakai musiikissa voi nauttia energiasta ja kaaoksesta. Äänivallina vyöryvä murina ja päälle kova örinä. Moni diggaa. Olisi kivatehdä joku tutkimus, jossa otettaisiin tiukimman blastin ja örinän ystävät toiseen verrokkiryhmään. Toiseen sitten niitä, jotka eivät voi sietää ko. musaa. Tutkittaisiin sitten normaalilla musiikkiopiston pääsykoetestillä musiikaalisuutta. Ihan melodian laulamista ja perus rytmiikkaa vaikkapa. Sitten tulokset julki...

Heh, samalla voisi tutkia näiden vertailuryhmien elintapoja muutenkin. Saataisiin selville, mitä musiikkimaku (tai ko. musiikkijakauma) kertoo ihmisistä, heidän elämäntilanteesta, koulutustasosta ja luonteesta. Tulokset saattaisivat olla ihan kiintoisaa luettavaa. :-)

jazzmies: Ihan hyvä kirjoitus, mutta...keskeistä on eri musiikkien erot. Se on ihan OK, jos finnijantteri musiikkiin tutustuessaan pitää nopeutta yhtenä keskeisimmistä musiikin parametreistä. Mutta, jos vielä 45-vuotiaana maisterina rakentaa makunsa ja estetiikkansa samoille perustoille, voidaan häntä pitää maultaan keskenkasvuisena ja vajavaisena, ja ilmiötä huolestuttavana.
 
Urheilussa nopeus, tarkkuus, yksikköjen lukumäärä tai vähäinen virheiden määrä määrittelee osaamisen tason, mutta taiteessa ei. Täten monilta osin metallimusiikkia ei voida pitää taiteena lain, vaan sille voitaisiin perustaa uusi kategoria, murheilu. Nimi olisi myös sopiva sanoitusten viitekehykseen ja moodien väriin, lähinnä mollisävyisten asteikkojen harmonisointiin.
 
Ääni ja vimma -skaboissakin metalliyhtyeet esiintyvät omissa erissään, koska metalliista puuttuu valtaosa afroamerikkalaisen musiikin, ja ylipäätänsä musiikin perinteisistä piirteistä, nimittäin melodia, harmonia, groove, kappaleet ja dynamiikkaa, joten metallia on lähes mahdotonta vertailla muiden musiikkien kanssa sisällöltään.
 
Toista maata on miehekäs jazz, jossa harmoniset sävyt ja nopeus toimivat tarinankerronnallisina keinoina, eivätkä itsetarkoituksellisena verhona, jonka taakse piilottaa oman tarinansa. Täten metallin blingbling ehkäisee esittäjiensä todellisen, senhetkisen tunteensa välittymistä, ja tilalla tarjotaan aina eritavoin koristeltua Jalostajan jauhelihapizzaa.
 
Huhhuh, sinä taidat ihan oikeasti yrittää perustella, miksi toinen musiikki on arvokkaampaa, kuin toinen? Voisit kenties tehdä vaikkapa artikkelin Wikipediaan, johon listaisit eri musiikkityylit paremmuusjärjestykseen? Siitä olisi varmasti kovasti hyötyä kaikille, koska ainakin minä arvostan tuonkaltaisia absoluuttisia totuuksia.

Tää on kyllä niin turhaa jauhantaa, mutta jatkakaa. Mulla ei taidot riitä osallistua tähän.

MK73: Heh, samalla voisi tutkia näiden vertailuryhmien elintapoja muutenkin. Saataisiin selville, mitä musiikkimaku (tai ko. musiikkijakauma) kertoo ihmisistä, heidän elämäntilanteesta, koulutustasosta ja luonteesta. Tulokset saattaisivat olla ihan kiintoisaa luettavaa. :-)
 
Kyllä ainakin ite oon ollu ihmisten kanssa tekemisissä sen verran, että ehtiny huomata että kyllä yleensä pääpiirteittäin jengi on aika samanlaista musadiggailun kohteista huolimatta... Myös helvetin kovia muusikoita löytyy ihan joka genren diggareista. Ihme kun täällä ei jengi tunne yhtäkään "hevipoikaa" mutta pakko käydä jauhamassa.

jazzmies: Ihan hyvä kirjoitus, mutta...keskeistä on eri musiikkien erot. Se on ihan OK, jos finnijantteri musiikkiin tutustuessaan pitää nopeutta yhtenä keskeisimmistä musiikin parametreistä. Mutta, jos vielä 45-vuotiaana maisterina rakentaa makunsa ja estetiikkansa samoille perustoille, voidaan häntä pitää maultaan keskenkasvuisena ja vajavaisena, ja ilmiötä huolestuttavana.
 
Nythän on niin, että näen kirjoituksessasi useita paradokseja. Ensinnäkin kysyn, mikä on se perusta, jonka kautta arvotat erilaisia musiikin parametrejä paremmuusjärjestykseen? Voidaanko todella luoda perustellusti "musiikillisen maun portaat", jossa alimman tason ihmiset ovat (tietenkin) metallidiggareita, ja ylimmän portaan (tietenkin) jazzareita? Uskoisin itse, että tiettyjä yhtäläisyyksiä iän myötä ihmisten musiikkimieltymysten kehityssuunnissa on, mutta olisin perin varovainen arvottamaan mitään tyylilajeja objektiiviseen paremmuusjärjestykseen. Mahdoton ja erityisesti tarpeeton tehtävä, sanoisin.
 
Urheilussa nopeus, tarkkuus, yksikköjen lukumäärä tai vähäinen virheiden määrä määrittelee osaamisen tason, mutta taiteessa ei. Täten monilta osin metallimusiikkia ei voida pitää taiteena lain, vaan sille voitaisiin perustaa uusi kategoria, murheilu. Nimi olisi myös sopiva sanoitusten viitekehykseen ja moodien väriin, lähinnä mollisävyisten asteikkojen harmonisointiin.
 
Yhdyn siihen, että urheilussa on kyse täsmällisesti mitattavista suureista. Mutta, entä jos tämä kuvittelemamme 45-vuotias musiikin maisteri sattuu numeroista, estetiikasta ja kaikesta muustakin termistöstä välittämättä pitämään tietynlaisesta musiikista; poimitaan nyt tuolta jostain takavasemmalta vaikkapa "progressiivinen metalli". Pitääkö hänen kyetä perustelemaan mieltymyksensä numeroin, akateemisin käsittein vai riittääkö se, että tietty musiikki herättää hänessä tunteita, joita joku toinen ei herätä? Ja vielä tärkeämpi kysymys: pitääkö tästä tilanteesta todellakin jonkun huolestua?
 
Ääni ja vimma -skaboissakin metalliyhtyeet esiintyvät omissa erissään, koska metalliista puuttuu valtaosa afroamerikkalaisen musiikin, ja ylipäätänsä musiikin perinteisistä piirteistä, nimittäin melodia, harmonia, groove, kappaleet ja dynamiikkaa, joten metallia on lähes mahdotonta vertailla muiden musiikkien kanssa sisällöltään.
 
Omalla melko suppealla metallimusiikin tuntemuksella olen samaa mieltä ainakin osittain. Kysymys kuuluukin, miksi metallia pitäisi vertailla "muiden musiikkien" kanssa?
 
Toista maata on miehekäs jazz, jossa harmoniset sävyt ja nopeus toimivat tarinankerronnallisina keinoina, eivätkä itsetarkoituksellisena verhona, jonka taakse piilottaa oman tarinansa. Täten metallin blingbling ehkäisee esittäjiensä todellisen, senhetkisen tunteensa välittymistä, ja tilalla tarjotaan aina eritavoin koristeltua Jalostajan jauhelihapizzaa.
 
Tässä avaat henkilökohtaista kokemusmaailmaasi, jossa kuulet tarinankerronnallisia keinoja musiikissa, jossa moni ei niitä kuule, ja koet sen mikä metallissa ehkä jotakuta toista liikuttaa blingbling-pizzana. Kaikki kunnia näkemyksellesi, joka on subjektiivisena kokemuksena hyvin arvokas. En silti ymmärrä, miksi se pitäisi nähdä objektiivisena totuutena tästä asiasta.
 
Yleisesti ihmettelen sitä, että puhut vain metallimusiikista mitattavien suureiden musiikkina ("murheilu"), mutta vaikutat silti halukkaalta luomaan asteikon eri musiikkityylien paremmuudesta. Sentit on senttejä, sekunnit sekunteja, ja keinotekoiset musiikin tyylitasoportaat ovat mielestäni pyrkimys kohti mitattavaa suuretta sekin.
 
Kaiken varalta alleviivaan vielä lopuksi, että oma musiikkimakuni on melkoisen kaukana metallista, joten mitään henkilökohtaista kokemusta en ole tässä puolustelemassa.

Ei kaikkea musiikkia tarvitse digata.
 
Teinipoikana sitä kuunteli kaikkea heavyksi tituleerattua melko lailla kritiikittömästi. Olin sitä mieltä, että kaikki heavy on parasta. Kuuntelin genren vuoksi. Pelkäsin salaa, että kolmekymppisenä alkaa digata humpasta ;-) En alkanutkaan (paitsi Eläkeläisistä).