YHDYSVALTALAINEN CAPILLARY ACTION HELSINKIIN
Ti 26.5.2009 Helsinki, Semifinal +Astro Can Caravan, DJ Super Mazembe
Mr. Bunglen, Dirty Projectorsin ja Convergen jalanjäljillä seikkaileva yhdysvaltalainen Capillary Action saapuu 26. toukokuuta Helsingin Semifinaliin. Illan avaa harvakseltaan keikkaileva kotimainen afro/jazz-yhtye Astro Can Caravan ja levyjä soittaa DJ Super Mazembe.
Kitaristi/vokalisti Jonathan Pfefferin johtama Capillary Action perustettiin Philadelphiassa 2000-luvun alkuvuosina. Uransa alusta saakka kokeellista musiikkia hardcorepunkiin sekoitellut kokoonpano tunnetaan parhaiten moniosaisista kappaleistaan, joiden aikana yhtye seikkailee jazz-tunnelmista raivokkaisiin punk-purkauksiin ja takaisin lounge-henkisiin hiljaisempiin osiin.
Yhtyeen debyyttialbumi Fragments ilmestyi vuonna 2004, kun bändin nokkamies Pfeffer oli vasta 17-vuotias. Suurempaa menestystä Capillary Action saavutti viime syksynä, jolloin yhtyeen toinen pitkäsoitto So Embarrassing julkaistiin bändin oman levymerkin kautta. Kokoonpano on soittanut uransa aikana yli 350 keikkaa niin Shudder to Thinkin kuin Fugazista tutun Joe Lallyn seurassa, ja kevään mittavalla Euroopan kiertueella Capillary Action nähdään esimerkiksi Beirutin lämmittelijänä.
LIPUT:
- ennakkoon Tiketistä alk. 8,50 EUR
- ovelta 9 EUR
CAPILLARY ACTION (US)
Moniosaiset, parin-kolmen minuutin kappaleet poukkoilevat pitelemättömällä intensiteetillä tyylistä ja tunnelmasta toiseen. (Noise.fi)
Välillä mennään tunnelmissa, joissa Mike Patton viihtyisi, välillä ravataan Minutemenin tahtiin. (Desibeli.net)
"So Embarrassing is a bold change in direction for Capillary Action, but one that pays off." (Pitchfork)
Experimental rock/jazz played by possibly crazy men from Philadelphia, 4.5/5 (Subba-Cultcha)
www.myspace.com/capillaryaction www.myspace.com/astrocancaravan www.fullsteamagency.com