Rock, pop, alternative ›

Tarkennan: Kuulemistani laimein.Equatoria ei ole tullut kuultua juuri ollenkaan.
Myös Head First ja Conquest -albumien suhteen tunnustan vajavaisuuteni.
 
StJerky: Raging Silence: hyviä hetkiä, mutta 80-luvun AOR peikko kummittelee liikaa
Different World: nevöhööd
Sea Of Light: tosi hyvä
Sonic Origami: melkein yhtä hyvä
Wake the Sleeper (ihan vanhojen klassikoiden tasoa)
 
Conquest: ilm 1980. Mikinvarressa uusi mies, John Sloman, joka osas säveltää ja soittaa myös kitaraa ja pianoa. Täysin erilaista Heepiä verrattuna 70-TAI 80-luvun tuotantoon, suurimmaksi osaksi johtuu Slomanin laulutyylistä, joka nyt sattuu olemaan lähempänä Robert Plantia kuin David Byronia. Tykkään kuitenkin levystä; Fools, Feelings ja It Ain't Easy ovat kadehdittavan hienoja sävellyksiä. "Carry On" tai "Won't Have to Wait Too Long" levyn turhinta osastoa. CD-bonuksena löytyvä coveri "Love Stealer" toimii kanssa.
 
Head First: Abominogin seuraaja. Ok levy, mutta enemmän ollaan sellaisessa peruskasari AORhevissä, jota moni muukin bändi teki aikanaan. Kasariheepille ominaisesti mukana on aika paljon covereita..muistaakseni 3 tai 4. Jopa Bryan Adamsilta ollaan menty lainaamaan biisi. Bändin omat biisit ovat kuitenkin levyn parasta antia; The Other Side of Midnight, Weekend Warriors ja Straight Through the Heart. Goalbyn ääni on omimmillaan.
 
Equator: Ainoa coveriton Heep-levy 80-luvulla. Monista biiseistä tykkään paljon, mutta jostain tuottajan hanurista revitty, yliammuttu kasarisoundimaailma ylimääräisine vinkumiseen syö biisien tehoa. Ehkä juuri sen takia monet inhoavat levyä. Siitä huolimatta levyn parhaimpia biisejä, Bad Blood, Heartache City, Lost One Love, Poor Little Rich Girl, kuuntelee mielellään. Boxin kitarat soivat hienosti läpi levyn. Kokonaisuutena tämä on musta jopa parempi kuin Raging Silence.
 
Different World kannattaa hankkia vain, jos on hoocee-Heepfani, ei muuten..Käsittämättömän huonoa Heepiä, hyvät hetket ovat harvassa. Kuuntelen yleensä vain kolmea biisiä levyltä. Minusta Sonic Origamin arvoa vähentää ne muutamat turhat AOR-biisit (Across the Miles, Perfect Little Heart, Only the Young), jotka menee jo sinne ruotsinlaiva-osastolle. Vastapainoksi löytyy onneksi sellaisia biisejä kuten Between Two Worlds, mikä on yksi Heepin uran parhaita biisejä.

Loijaa: Conquest: ilm 1980. Mikinvarressa uusi mies, John Sloman, joka osas säveltää ja soittaa myös kitaraa ja pianoa. Täysin erilaista Heepiä verrattuna 70-TAI 80-luvun tuotantoon, suurimmaksi osaksi johtuu Slomanin laulutyylistä, joka nyt sattuu olemaan lähempänä Robert Plantia kuin David Byronia. Tykkään kuitenkin levystä; Fools, Feelings ja It Ain't Easy ovat kadehdittavan hienoja sävellyksiä. "Carry On" tai "Won't Have to Wait Too Long" levyn turhinta osastoa. CD-bonuksena löytyvä coveri "Love Stealer" toimii kanssa.
 
Onkos tuossa paljon Hensley-materiaalia? Tämä levy on Heep-hankintalistan kärkipäässä meikäläisellä.

Uusimmalla Wake the Sleeperillä Hammond ulisee ja wah wah vonkuu niin kuin Heepillä pitää. Syntikat kuulemma lukittiin jonnekin roudariporukan toimesta.

PsychedelicWarlord: Onkos tuossa paljon Hensley-materiaalia? Tämä levy on Heep-hankintalistan kärkipäässä meikäläisellä.
 
Onhan siinä. Viimeinen Hensley-levy kuitenkin. Kahdeksasta biisistä 4 on merkitty Hensleylle, 2 Box, Bolder, Hensley ja 2 biisiä Bolderin nimiin. Yllättävää, että levyn paras biisi (Fools) on Bolderin kynästä.
 
Osta ihmeessä..play.comista saa Heepiä nyt 3,99e kappale, ovat vieläpä niitä uusimpia remastereita, joissa on hyvät taustatarinat ja bonusbiisejä.

firefly on kyllä todellakin onnistunut tuotos. ihmettelyt oon että menesty kummiski maailmalla laihanlaisesti, return to fantasy ei toimi kokonaisuutena erikoisen hyvin mutta sisältää heepin timantit beatiful dream ja year or a day. conquest on aika epätyyppillinen albumi mutta jo pelkän feelings biisin takia kannattaa hankkia

Loijaa: Onhan siinä. Viimeinen Hensley-levy kuitenkin. Kahdeksasta biisistä 4 on merkitty Hensleylle, 2 Box, Bolder, Hensley ja 2 biisiä Bolderin nimiin. Yllättävää, että levyn paras biisi (Fools) on Bolderin kynästä.
 
Jännää, kun Sloman ei ole saanut yhtään krediittiä vaikka biisit "No Return" ja "Won't Have To Wait Too Long" olivat jo miehen Pulsar -yhtyeen ohjelmistossa edellisenä vuonna.

Loijaa: Onhan siinä. Viimeinen Hensley-levy kuitenkin. Kahdeksasta biisistä 4 on merkitty Hensleylle, 2 Box, Bolder, Hensley ja 2 biisiä Bolderin nimiin. Yllättävää, että levyn paras biisi (Fools) on Bolderin kynästä.
 
Osta ihmeessä..play.comista saa Heepiä nyt 3,99e kappale, ovat vieläpä niitä uusimpia remastereita, joissa on hyvät taustatarinat ja bonusbiisejä.
 
Kiitos vinkistä.Pistin tulemaan Conquestin ja Sweet Freedomin (joka multa jostain ihmeen syystä puuttui).
 
Ototellaanpa sitten.

2541: Jännää, kun Sloman ei ole saanut yhtään krediittiä vaikka biisit "No Return" ja "Won't Have To Wait Too Long" olivat jo miehen Pulsar -yhtyeen ohjelmistossa edellisenä vuonna.
 
Ja mä olen lukenut jostain vanhasta haastiksesta, että muissakin biiseissä Slomanin vaikutusta on ollut. Liekö jotain tekijänoikeusongelmia, Sloman sidoksissa vielä Pulsariin tai Lone Stariin tjms?

Loijaa:Liekö jotain tekijänoikeusongelmia, Sloman sidoksissa vielä Pulsariin tai Lone Stariin tjms?
 
Saattaa olla näinkin. Saihan se sitten jo krediitit "Think It Over" -sinkulle, minkä B-puoli "My Joanna Needs Tuning" vois olla vaikka Billy Joelin biisi.:)

Kyllä mä nyt hiffaan miksen ole hankkinut Salisburyä omaan hyllyyn aikaisemmin, vaikka onhan se mulla ollut kirjastosta lainassa joskus. Miten mä nyt sen sanoisin ...Liikaa yritystä. On moneen kertaan tuplattuja taustalauluja, puhallinta, jousta, pompöösejä epookkispektaakkeleita joukossa. Sitten taas vastapainona nuotiokitaralällätysklassikko. Varmaankin paranee kuuntelun myötä, mutta pahoin pelkään että jää melko vähäiselle kuuntelulle kuten Look At Yourselfkin on valitettavasti jäänyt.
 
Ei vaan kolahda mulle parhaalla mahdollisella tavalla - paitsi Time To Live yksittäisenä piisinä. Kyllä Demons & Wizards ja Magician's Birthday sentään ovat rautaa!

rheinone: On moneen kertaan tuplattuja taustalauluja, puhallinta, jousta, pompöösejä epookkispektaakkeleita joukossa. Sitten taas vastapainona nuotiokitaralällätysklassikko.
 
Hyvä tiivistys 70-luvun musiikista ylipäänsä.
 
Mutta onhan se Salisbury sellasta hakemista, bändi ei oo löytänyt vielä sitä omaa juttuaan. Mä ite tykkään kuiteskin, kolmessa ekassa levyssä on sitä "viatonta" kokeilunhalua, joka nykyään on musiikkiteollisuudessa aika lailla saatu kitkettyä pois uusilta artisteilla.

Kylhän se Demons And Wizards ja sit Magician's Birthday on kaks sellasta, sanoisko osumaa Heepiltä, ja sit se Uriah Heep Live.

Mä ite tykkään kuiteskin, kolmessa ekassa levyssä on sitä "viatonta" kokeilunhalua, joka nykyään on musiikkiteollisuudessa aika lailla saatu kitkettyä pois uusilta artisteilla.
 
Aika moni bändi "sai" 70-luvulla tehdä nuo välttämättömät 2 tai 3 harjoituskappaletta ennen sitä todellista menestystä levymyynnillä mitattuna. Queen, Aerosmith, BÖC, Cheap Trick, Free, Ac/DC, Mott The Hoople (levy-yhtiön vaihtokin vaadittiin) ja UFO tulee heti mieleen. Ja ei se musiikki aina sen lopullisen menestyksen mukana parantunut, imo.
 
Zeppelinin ja Bad Companyn tapainen menestys ekalla levyllä oli enemmän poikkeus, nyt valitettavasti bisneksen vaatimus. Toisaalta nyt rokkenrolli on valtavirtaa ja 60-luvun lopulla Zeppelin oli underground-bändi...

Lonesome: Aika moni bändi "sai" 70-luvulla tehdä nuo välttämättömät 2 tai 3 harjoituskappaletta ennen sitä todellista menestystä levymyynnillä mitattuna.
 
Tätä on muistaakseni taivasteltu aikaisemminkin, mutta 6 studiolättyä + 1 live Heepiltä vuosina '70-'73 on ihan tautinen tuotantotahti. Kai siihen sitten vain oli ollut pakko sitoutua...

rheinone: Tätä on muistaakseni taivasteltu aikaisemminkin, mutta 6 studiolättyä + 1 live Heepiltä vuosina '70-'73 on ihan tautinen tuotantotahti. Kai siihen sitten vain oli ollut pakko sitoutua...
 
Ja kuitenkin Ken Hensley pukkasi '72 ja '75 vielä tasokkaat soolot tähän päälle. No, sillä oli ilmeisesti tulostus päällä, eikä bändidemokratian puitteissa voinut muitten biisejä täysin sivuuttaa.
 
Tajuttomasti 70-luvulla bändeiltä ainakin sopimuksissa vaadittiin ja rundeja tehtiin koko ajan. Eikös Gillan kirjoittanut oikein Deep Purplen manageriportaalle kirjeen, että on pakko lopettaa jos että hidasta tahtia. Vastaus taisi olla, että sen kuin lopetat kunhan teet sovitut keikat...

Perhana.Kuuntelin Sweet Freedomin biisejä Youtubesta ja kuulosti pirun hyvältä,eeppiseltä,klassiselta Heepiltä.Aikoinaan koin tämän levyn jotenkin vaisuksi vaikka "klassiselta" ajalta onkin.
 
Yksi mille täytyy nostaa Heepissä ns.hattua on järjettömän kovat lauluharmoniat.Tämä onkin minusta se tärkeimpiä yksittäisiä tekijöitä mikä Heepin aikalaisistaan erottaa ja tekee bändille omaa soundia.

PsychedelicWarlord:Yksi mille täytyy nostaa Heepissä ns.hattua on järjettömän kovat lauluharmoniat.Tämä onkin minusta se tärkeimpiä yksittäisiä tekijöitä mikä Heepin aikalaisistaan erottaa ja tekee bändille omaa soundia.
 
Ja tuo asiahan on säilynyt näihin päiviin asti. Uutta rumpaliakin etsiessä yksi tärkeimpiä valintakriteereitä oli miten ääni sopii lauluharmonioihin.

Lonesome: Ja kuitenkin Ken Hensley pukkasi '72 ja '75 vielä tasokkaat soolot tähän päälle. No, sillä oli ilmeisesti tulostus päällä, eikä bändidemokratian puitteissa voinut muitten biisejä täysin sivuuttaa.
 
Proud Words from a Dusty Shelf & Eager to Please ovat kyllä hienoja levyjä. Klassikkokamaa löytyy kummaltakin albumilta. Mutta hienoja sävellyksiä on syntynyt paljon myös 2000-luvulla, kuunnelkaa vaikka The Last Dance tai Running Blind-levyjä.
 
Yksi mille täytyy nostaa Heepissä ns.hattua on järjettömän kovat lauluharmoniat.Tämä onkin minusta se tärkeimpiä yksittäisiä tekijöitä mikä Heepin aikalaisistaan erottaa ja tekee bändille omaa soundia.
 
Ehdottomasti näin. Myös Boxin wah-wahin käyttö, Hensleyn urkuilu tai Byronin falsetto olivat myös luomassa just sitä Heep-soundia.

Loijaa: Ehdottomasti näin. Myös Boxin wah-wahin käyttö, Hensleyn urkuilu tai Byronin falsetto olivat myös luomassa just sitä Heep-soundia.
 
Joo tuo Boxin wahin käyttö on minusta useimmiten esimerkillisen tyylikästä vaikka mies sitä paljon viljeleekin.Oikeastaan siitä on minusta tullut hänen "tavaramerkkinsä".
 
Mitä olen uusimpia livejä tsekkaillut (Youtubesta) niin toi laulupuoli on komeaa kuultavaa livenäkin.Tiedä sitten "korjailun" määrästä tms. ,mutta komeeta on.
 
Sikäli hauskana yksityiskohtana mainittakoon ,että käsittääkseni King Diamond pitää Byronia suosikkilaulajanaan ja Heepiä esikuvana laulun suhteen.Toisaalta kun kuuntelee vaikkapa Bird of Preytä tämä ei tunnukaan enää niin oudolta :-)