Media ja viihde ›

Saman kirjoitin Strandedin nillittäjien juttujen sekaan:
 
Itsellänikin ristiriitaiset fiilikset, mutta kyllähän tämä positiiviselta näyttää.
 
Erityisesti miellytti entistä aikuismaisempi ote - okei, poikamainen koheltaminen ON ehdoton osa Madventuresin viehätystä, mutta kyllä itsellä ainakin sisältä raapaisi Tunnan kertomus siitä, miten oli tripin aikana nähnyt lapsensa syntymän. Tai yhtä lailla Rikun kuvailut kuolleesta äidistään. Tuli sellainen fiilis, että nyt on tapahtunut jotain merkittävää kehitystä tekijätiimin päässä. Noinkin rankan ja henkilökohtaisen kokemuksen avoin kuvailu oli helvetin rohkea ja onnistunut veto. Kaikkiaan jaksosta tuli sellainen olo, että tällä kaudella Riku ja Tunna puskevat itsensä sellaisille limiteille, että aiemmat jaksot saattavat tuntua jopa pliisuilta - tätä vaikutelmaa tuki myös favela-juttu, joka oli niin kovapirristä journalismia että hirvittää.
 
Englanti toimi helvetin hyvin, sillä siihen ei tullut juurikaan kiinnittäneeksi huomiota. Totta kai terävää verbaalitykitystä jää kaipaamaan, mutta nyt mennään Lontoolla ja sillä hyvä. Totta kai nuo ykköskaudelta tutut kuviot hieman kyllästyttävät, mutta fakta nyt on se että tämä on tehty ensisijaisesti kansainväliseen levitykseen, joten asia on hyväksyttävä sellaisenaan. Ja mitä käsikirjoitettuun otteeseen tulee, niin ei kansainvälistä tv-sarjaa voi tehdä niin että heitetään kamerat reppuun ja lähdetään fiilistelemään sitä, mitä maailmalla tulee vastaan. Skarppi ennakkotyö päästää meidät näkemään juurikin favela-tarinan kaltaisia aidosti hurjia tarinoita.
 
Jakso itsessään oli tosin huono ja vielä huonompi valinta kauden avaajaksi. Eteenpäin kaatumisen tunne jäi puuttumaan ja oli tuskastuttavaa seurata jätkien lupien odottelua. Matkaohjelmissa ja erityisesti Madventuresissa parasta on ollut jatkuva etenemisen tunne, jota rytmitetään chillaukseen perustuvilla suvantojaksoilla. Nyt lähdettiin helvetillisellä kiireellä, jäätiin odottelemaan, vedettiin kymmenen minuuttia trippikasvia ja sitten ei päästykään mihinkään. On toki ymmärrettävä, että suurin osa jakson sisällöstä katosi lupien puuttumisen myötä, mutta ammattitaitoisina ohjelmantekijöinä Rikun ja Tunnan olisi odottanut löytävän enemmän materiaalia odotteluaikana. Nyt jäi fiilis, että koko ajan odotettiin pääsyä johonkin, mutta lopulta sinne sitten ei päästykään (äijien vikahan tämä ei tietenkään ole). Juttujen hämmentävän pieni määrä, kolme päätarinaa, herätti myös pientä ihmettelyä äärimmäisen tiiviin kakkoskauden jälkeen. Selkeästi materiaalia oli kokonaiseksi jaksoksi liian vähän, mikä näkyi ayahuasca-kohtauksen pitkittämisessä.
 
Mutta älkää luulko että valittaisin. Madventures on edelleen se tv-ohjelma, jonka takia ylipäätään töllö kannattaa omistaa. Koko kauden kun on läpi katsonut ja vielä toiseen kertaan tuijottanut, sitten voi sanoa jotain kokonaisuudesta. Nyt jäi äärettömän hyvä fiilis ja nälkä nähdä enemmän. Tsemppiä miehistölle ja kiitos perkuleen kovasta työstä!
 
EDIT: Ja mahtava nähdä, ettei asenteesta ole tingitty pätkääkään - poliittiset kannanotot ja DMT-kasvin kanssa säätö ovat oikeasti helvetin kovia temppuja ulkomaisessa mediassa.