Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Vaikuttaa kyllä erittäin lupaavalta tämä uusin. Varsinkin The Czar nosti päätään näin yhden kuuntelukerran jälkeen.

Onse kova. Ekan kuuntelukerran jälkeen fiilikset oli mielenkiintoset. Oli pihalla kun lumiukko aluks siitä kaikesta melodisuudesta ja tapahtumasta mikä niissä biiseissä oli. Mutta kuulosti hienolta. Lisää kuuntelua vaan, uskon että on kyllä kova levy. Ja jotenkin alkuvibat on jännät, vaikuttaa kyllä noin henkisestikkin mielenkiintoselta. Keskiyön psykologiaa...

Nyt alkaa toden teolla iskeä tämä uusi levy. Voi hyvänen aika miten kova lätty on kyseessä. Ainoastaan viimeisen biisin viimeiset 4-5 minuuttia ovat vähän tyhjänpäiväistä tuuttausta, muuten on kyllä silkkaa parhautta!

Albumi on tosiaankin hienoutta, jahka tähän pääsisi kokonaan ja kokonaisuutena sisään. Nyt lähinnä ehtinyt kuunnella levyä vaan työmatkoilla niin kokonaisuuteen en ole pystynyt uppoutumaan. On kyllä toistaiseksi vuoden kovimpia levyjä!

Albumi iski aluksi kuin satatuhatta volttia, mutta loppujen lopulta ei tämä ole mikään kovin kummoinen julkaisu. Kyllähän Oblivion ja Divinations ansaitsevat paikkansa parhaudessa, mutta eivät muuten pysty mielestäni pelastamaan aika keskinkertaista levyä.

Manaatti: Albumi iski aluksi kuin satatuhatta volttia, mutta loppujen lopulta ei tämä ole mikään kovin kummoinen julkaisu. Kyllähän Oblivion ja Divinations ansaitsevat paikkansa parhaudessa, mutta eivät muuten pysty mielestäni pelastamaan aika keskinkertaista levyä.
 
Omasta mielestä taas nuo biisit ja Quintessence ovat vain poikkeuksellisen maukasta alkupalaa ennen totaalista parhautta joka kestääkin sitten sinne levyn loppuun asti. Aivan huikea levy.

Manaatti: Albumi iski aluksi kuin satatuhatta volttia, mutta loppujen lopulta ei tämä ole mikään kovin kummoinen julkaisu. Kyllähän Oblivion ja Divinations ansaitsevat paikkansa parhaudessa, mutta eivät muuten pysty mielestäni pelastamaan aika keskinkertaista levyä.
 
Eli keskinkertaisuus iski teikäläiseen kuin "satatuhatta volttia"? Mahtaa olla aika säkäri kun oikeasti hyvää musaa kuuntelet.

Mitä olen Crack the Skyetä kuunnellut niin ihan kiva levy kyseessä, jota tullee pyöriteltyä jonkun kuukauden suht. tasaisesti soittimessa. En silti jaksa ymmärtää tätä ylenpalttista hehkutusta jostain suuresta neroudesta joka aukenee sadan kuuntelukerran päästä ollen samalla vuosituhannen paras levy. Vähän samanlaista koomista intoilua kuin Toolin kohdalla pahimmillaan. Ihan kivaa rokkia ja siinä se.

sikki-six: Eli keskinkertaisuus iski teikäläiseen kuin "satatuhatta volttia"? Mahtaa olla aika säkäri kun oikeasti hyvää musaa kuuntelet.
 
Luetun ymmärtämisessä vikaa?

inkognito: Mitä olen Crack the Skyetä kuunnellut niin ihan kiva levy kyseessä, jota tullee pyöriteltyä jonkun kuukauden suht. tasaisesti soittimessa. En silti jaksa ymmärtää tätä ylenpalttista hehkutusta jostain suuresta neroudesta joka aukenee sadan kuuntelukerran päästä ollen samalla vuosituhannen paras levy. Vähän samanlaista koomista intoilua kuin Toolin kohdalla pahimmillaan. Ihan kivaa rokkia ja siinä se.
 
Joissain levyissä vaan on sitä kummallista taikaa ja sitä on mielestäni juurikin Crack The Skyessa.

inkognito: En silti jaksa ymmärtää tätä ylenpalttista hehkutusta jostain suuresta neroudesta joka aukenee sadan kuuntelukerran päästä ollen samalla vuosituhannen paras levy. Vähän samanlaista koomista intoilua kuin Toolin kohdalla pahimmillaan. Ihan kivaa rokkia ja siinä se.
 
Nyt se sitten alkaa, ihan niinkun Toolin, Opethin ym. kohdalla - kovaa hehkutusta seuraava vastareaktio. Tuo on muuten kovan bändin merkki :)
 
Mun mielestä on vaan hienoa että välillä musasta saa tosissaan kiksejä, että oikein alkaa "intoilemaan". Harvan bändin tai levyn kohdalla tuota kuitenkin tapahtuu... Ei tuo ole musta ollenkaan koomista, tuohan on hienointa mitä musadiggailu tarjoaa.

Jep, tottakai on hyvä juttu, että bändi herättää positiivisia väreitä. Itsekin tykkäsin levystä, mutta en nyt välttämättä alkaisi tituleeraamaan sitä vielä tässä vaiheessa oikopäätä vuosituhannen parhaimmaksi levyksi ja kiistattomaksi klassikoksi. Uskon, että omalla kohdallani levyn elinkaari on samantapainen kuin Leviathanin ja Blood Mountainin tapauksissa, eli sitä tulee kuunneltua suht. ahkerasti siihen asti kunnes kyllästyy. Luonnollista? :) Todellinen klassikkostatus selvinnee vasta ajan saatossa.
 
Monet "viiden tähden levyt" saattavat aluksi aiheuttaa hirveää intoilua, mutta vaipuvat kaikesta huolimatta vähitellen unholaan. Eihän kriitikoiden mielipiteet / levynmyynti loppujen lopuksi tarkoita mitään. Monet hyvin aikaa kestäneet levyt, jotka ovat saavuttaneet ainakin tietyllä mittapuulla ns. klassikkostatuksen, ovat saattaneet olla ainakin aluksi kaupallisesti sekä kriitikoiden keskuudessa floppeja, saavuttaen vasta ajan saatossa asemansa. Mainitaan esimerkkinä vaikkapa Weezerin Pinkerton.
 
Ja minulla ei ole mitään sitä vastaan vaikka tämä Mastodonin uusin olisi tuleva klassikko, mutta tapanani nyt on aina suhtautua vähän skeptisesti kaikkeen :)

Kyllä tämä uusin levy rulaa! Helkkarin tunnelmallinen levy. The Last Baron ei meinannu aluks oikein iskeä, mutta ku on monesti kuunnellut, ni kyllä toimii! Ihan helposti antaisin levylle 9/10, tai jopa 10/10 arvosanaksi. Ehdottomasti tällä hetkellä vuoden kovin levy!

Toden totta, melkoinen tunnelmapläjäys kyseessä! En tiedä koska viimeksi olen kuullut näin hyvänkuuloista tavaraa. Levyn loppupuolen biisit taitavat tällä hetkellä kolahdella eniten, mutta onhan se koko levy kuitenkin silkkaa juhlaa!

Kertakuuntelulla erinomainen levy. Vielä kun kunnolla aukeaa.

Mitä helvettiä. Noisekin antanut täydet pojot. Minkä osan mä olen missannut tältä levyltä?!? Onko mulla tosiaan ollut alitajunnassa odotukset niin yläsfääreissä ettei mikään levy olisi tyydyttänyt sen vaatimuksia. Ei auta kuin laittaa levy soimaan ja antaa uutta mahdollisuutta.

fiftie: Kyllä tämä uusin levy rulaa! Helkkarin tunnelmallinen levy. The Last Baron ei meinannu aluks oikein iskeä, mutta ku on monesti kuunnellut, ni kyllä toimii! Ihan helposti antaisin levylle 9/10, tai jopa 10/10 arvosanaksi. Ehdottomasti tällä hetkellä vuoden kovin levy!
 
Mä näin liskounia viime yönnä oikein urakalla - herätyskellon torkun jälkeen nukuin aika pitkät tovit ja mun päässä soi sen "unen" ajan The Last Baron. Ei helvetti, pakko oli kuunella heti kun heräs.
 
Oon kuunellu levyä nyt näemmä tarpeeks ollakseni varma mielipiteestä. Ainoa mikä voi tehä levylle hallaa on liikakuuntelun aiheuttama pikakyllästyminen. Hoppas not.

10- tälle vois antaa. Ainoa miinus levyssä on, että se loppuu liian aikaisin. Ehkä inan lyhyt, mutta Mastodoniksi kumma kyllä toimi mulla heti ekasta kerrasta alkaen. Vinyyliversionkin julkaisupäivä vihdoin tuli. 5.5. julkaistaan normaalivinyylin lisäksi very limited 2LP 45 rpm, jossa myös cd mukana. Tämä on vain jenkkijulkaisu. Jos sen omakseen haluaa, niin itse löysin sitä ainakin auralexploits.com - kaupasta. Ihan asialliselta putiikilta vaikuttaa, mitä nyt postikulut tietenkin ärsyttää.

Itse innostuin Mastodontista vasta vähän aika sitten ja hankin samaan hengen vetoon sekä crack the skyen, että blood mountainin. Molemmathan ovat tajuttoman hyviä levyjä, mutta mestariteoksiksi en alkaisi kutsumaan.
 
Miksauksethan näissä vähän pissii ainakin musta. En oo kuunnellut vielä kunnon luureilla, mutta polkugrundigista ja mp3 osastoa napeilla, mutta soundit on aika mössöiset, vaikka kamaa on aika vähän. Kitarathan on kiltisti laidoilla ja laulu keskiössä, mutta juuri mistään muusta ei sitten selvää saakkaan. Rummutkin erottaa. Pellit vaan ovat todella omituisen kuuloiset ja hiljaiset. Lisäksi tuntuu, että joillakin taajuuskaistoilla on ihan liikaa tavaraa.
 
Hienoja biisi rakenteitahan tästä löytyy ja paljon.