Aihe: Uriah Heep
1 2 3 4 59 10 11 12 1341 42 43 44 45
rheinone
30.03.2009 16:48:31
Pitkään on pitänyt tsekata minkälainen albumi on Salisbury, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Vähän aikaa sitten päätin tarttua taas härkää sarvista kun bändikaverit soittelivat kämpillä Time To Live:ä. Hieno kappale!
 
Hypistellessäni levyliikkeessä lättyä huomasin että tässähän on jumaliste Lady In Black. Silloin parit palaset loksahtivat yhteen. Olen törmännyt tuohon levynkanteen ekan kerran vuonna 1973 Vexi Salmen himassa. Vexin poika oli mun luokkakaveri tokalla ja kolmannella luokalla kansakoulussa. Oltiin siis niiden himassa leikkimässä tai pelaamassa pöytälätkää tai jotain, kun olohuoneen pöydällä huomasin että onpas makee levynkansi. Tiesin kyllä että kaverin faija teki sanoituksia Irwinille, Fredille ja näille hepuille. Mutta että jotain rokkenrollintynkää; Sitä ihmettelin. Heep oli mulle entuudestaan tuttu sillä oma faija oli ostanut mulle synttärilahjaksi Magician's Birthdayn, joka oli 7-vuotissynttärien aikaan listaykkösenä. En digannu siitä yhtään, koska naapurin isompien poikien imussa mentiin just silloin Alice Cooperin, Sladen ja Sweetin tuotantoa läpi. No niin, mutta Vexihän on tosiaan tehnyt sanat kohtuullisen paljon tuolloin radiossa soineeseen piisiin "Nainen tummissa". Siksi siis pääsin ihailemaan tuota upeaa levynkantta brittipanssareineen.
 
http://www.youtube.com/watch?v=E0rL6IcBc-k
 
Jälkikäteen opin arvostamaan myös Magician´s Birthdaytä, joka löytyy edelleen hyllystäni. Pitää tänään hakea myös Salisbury paikallisesta levyliikkeestä pois kuleksimasta.
StJerky
30.03.2009 16:55:54
Tuossapa Wake the Sleeperiltä yli jäänyt piisi You Are The Only One:
 
http://uriahheep.web-log.nl/uriahheep/files/12_nummer_12.mp3
Lonesome
30.03.2009 21:55:31
Heep oli mulle entuudestaan tuttu sillä oma faija oli ostanut mulle synttärilahjaksi Magician's Birthdayn, joka oli 7-vuotissynttärien aikaan listaykkösenä. En digannu siitä yhtään, koska naapurin isompien poikien imussa mentiin just silloin Alice Cooperin, Sladen ja Sweetin tuotantoa läpi.
 
Tai sitten sä olit liian nuori. Mä olin sentään jo yheksän, kun sain ekan älppärini eli MB:n hiihtolomalla -73... ;)
 
Jälkikäteen opin arvostamaan myös Magician´s Birthdaytä, joka löytyy edelleen hyllystäni. Pitää tänään hakea myös Salisbury paikallisesta levyliikkeestä pois kuleksimasta.
 
Jos haluaa lähikaupan sijaan tukea kansainvälistä veronkiertoa ja postilaitosta, niin Play.com kuskaa Heepin Bronze-kataloogia 3,99-hintaan suoraan postilaatikkoon.
"When I was stone blue, rock & roll sure helped me through" Dave "Lonesome" Peverett
rheinone
30.03.2009 22:11:20
Lonesome: Tai sitten sä olit liian nuori.
 
Niin olin. Mut jotenkin oli alkanu Saukki & Oravat jo leipäännyttämään. Alice Cooperia oli hankittu levyhyllyyn jo Heepiä ennen, mutta oleellista siinä tietysti oli se, että Cooperit hankittiin omasta tahdosta, Heep ei.
 
Mä olin sentään jo yheksän, kun sain ekan älppärini eli MB:n hiihtolomalla -73... ;)
 
Kalkkis!
 
Jos haluaa lähikaupan sijaan tukea kansainvälistä veronkiertoa ja postilaitosta, niin Play.com kuskaa Heepin Bronze-kataloogia 3,99-hintaan suoraan postilaatikkoon.
 
En haluu. Lähikaupassa ei ollu hyllyssä, mut oon nähny Salisburyn hintaan äbaut 10e Music Hunterissa. Huomenna sinne siis.
Loijaa
31.03.2009 11:28:26 (muokattu 31.03.2009 11:28:58)
 
 
Minusta Salisburyn huippuhetket ovat mm. näissä biiseissä: Bird of Prey, The Park, Lady in Black, Time to Live, High Priestess, Salisbury..
 
on se kova levy ;)
 
alkuperäisellä jenkkipainoksella on mukana Euroopassa sinkkuna julkaistu Simon the Bullet Freak, joka on yksi parhaita Heep-singlebiisejä. Samoihin aikoihin nauhoitettu Here am I on myös täyttä timanttia. Ihme, ettei biisille löytynyt muinoin minkäänlaista julkaisukanavaa..
You know that I would be a liar
uriahheep
31.03.2009 21:52:26
salisbury on omasta mielestäni heepin paras levy, ja heepin levyistä paras kokonaisuutena muutenkin, iteltäni löytyy kyseinen levy bronzen ja vertigon painoksina
rheinone
31.03.2009 23:47:15
Lonesome: Jos haluaa lähikaupan sijaan tukea kansainvälistä veronkiertoa ja postilaitosta, niin Play.com kuskaa Heepin Bronze-kataloogia 3,99-hintaan suoraan postilaatikkoon.
 
Salisbury löytyi ihan kotikaupungista ja on nyt siis hallussa. Nyt olis Heepin 5 ekaa levyä omassa levyhyllyssä. Mutta mites Magician's Birthdayn jälkeiset kaksi levyä, joilla oli vielä Gary Thain bassonvarressa; Ovatko yhtä taattua tavaraa kuin edeltävä tuotanto?
Lonesome
01.04.2009 08:24:46
rheinone: Salisbury löytyi ihan kotikaupungista ja on nyt siis hallussa. Nyt olis Heepin 5 ekaa levyä omassa levyhyllyssä. Mutta mites Magician's Birthdayn jälkeiset kaksi levyä, joilla oli vielä Gary Thain bassonvarressa; Ovatko yhtä taattua tavaraa kuin edeltävä tuotanto?
 
Laitat hankintaan. Sweet Freedom on vielä ehdottomasti parasta A-ryhmää ja Wonderworldissa ei myöskään ole pahasti haukkumista, vaikka vähän rupeaa "tuoreus" vähenemään. Ja tietysti se vuoden -73 live pitää hankkia.
 
Ja tämä oli sitten ihan omaa mutua.
"When I was stone blue, rock & roll sure helped me through" Dave "Lonesome" Peverett
kemppma
01.04.2009 12:12:44
Lonesome: Laitat hankintaan. Sweet Freedom on vielä ehdottomasti parasta A-ryhmää ja Wonderworldissa ei myöskään ole pahasti haukkumista, vaikka vähän rupeaa "tuoreus" vähenemään. Ja tietysti se vuoden -73 live pitää hankkia.
 
Ja tämä oli sitten ihan omaa mutua.

 
Olen pitkälti samaa mieltä. Freedomilla esim. Kenin urut soivat todella upeasti. Biisimateriaali alkaa pieneltä osin heiketä WW:hen mennessä, mutta on sielläkin hetkensä. Esim. Something or Nothing on yksi parhaita Easy Livin´ -hengessä tehtyjä, mutta unohdettuja Heep-rokkeja. Kulkee komeasti.
Ou jee soo ist das leeben
BigPapa
01.04.2009 13:35:42
 
 
Tää on kans aika kattava paketti:
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Ultimate_Collection
They say everything can be replaced Yet every distance is not near So I remember every face Of every man who put me here. I shall be released.
StJerky
01.04.2009 14:01:18
Loijaa: Lee Kerslake, Paul Newton ja John Lawton tulevat myös Saloon.
 
Tuo kyllä kiinnostaa.
Musta Arkipyhä
01.04.2009 14:39:12
Loijaa: Lawtonin eka, Firefly on tasokas levy, kokonaisuutena parempi kuin RTF tai HAM. Tai jopa Wonderworld.
 
Meikä tykkää kaikista Lawtonin(kin) aikaisista levyistä.Mahtuuhan joukkoon heikompaakin kamaa ,mutta Lawton on aikas helvetin hyvä laulaja ja pelastaa hukkuvat pinnalle loistavalla tulkinnallaan.
 
Ja sitten tietysti Abominog on klassikko Henleyn jälkeiseltä ajalta.Minusta Heepin laimein levy on Different world (ainakin oli vuosia sitten kun sitä viimeksi kuuntelin).
"I'm a free spirit baby - olen ilmainen väkevä alkoholijuoma,vauva"
StJerky
01.04.2009 14:57:31
PsychedelicWarlord: Meikä tykkää kaikista Lawtonin(kin) aikaisista levyistä.Mahtuuhan joukkoon heikompaakin kamaa ,mutta Lawton on aikas helvetin hyvä laulaja ja pelastaa hukkuvat pinnalle loistavalla tulkinnallaan.
 
Ja sitten tietysti Abominog on klassikko Henleyn jälkeiseltä ajalta.Minusta Heepin laimein levy on Different world (ainakin oli vuosia sitten kun sitä viimeksi kuuntelin).

 
En tiedä laimeimmasta, mutta Equator on kyllä aika kaamea esitys.
Loijaa
01.04.2009 16:27:10 (muokattu 01.04.2009 16:36:47)
 
 
PsychedelicWarlord: Meikä tykkää kaikista Lawtonin(kin) aikaisista levyistä.Mahtuuhan joukkoon heikompaakin kamaa ,mutta Lawton on aikas helvetin hyvä laulaja ja pelastaa hukkuvat pinnalle loistavalla tulkinnallaan.
 
Ja sitten tietysti Abominog on klassikko Henleyn jälkeiseltä ajalta.Minusta Heepin laimein levy on Different world (ainakin oli vuosia sitten kun sitä viimeksi kuuntelin).

 
Kyllä itsekin pidän Lawtonin edustamasta Heepistä. Firefly on paras, turhan paljon parjatulta Fallen Angelilta löytyy paljon hyviä biisejä. Heikoin lenkki on Innocent Victim. Siinä liikutaan suurimmaksi osaksi aika keskinkertaisuuksien vesillä jo.
 
Different World on kyl kaikista mitäänsanomattomin Heep-albumi. Onneksi Sea of Light pelasti sitten paljon..
 
Eikä munsta Heepillä huonoa laulajaa olekaan ollut. Fanejahan toi Heepin miehistöruletti on aina karkoittanut, mutta toisaalta uudet jäsenet vähän uudisti aina Heepin musiikkia, mikä on hyvä. Eipähän bändi ole toistanut itseään liikaa niinkuin monet muut. Vrt esim. Sonic Origami ja Wake the Sleeper.
 
Tää on kans aika kattava paketti:

http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Ultimate_Collection

 
Ihan hyvä kokoelma, loppuu vain turhan "varhain", jo vuoteen '91. Sea of Lightilta ei ole yhtään biisiä..
You know that I would be a liar
Musta Arkipyhä
02.04.2009 08:49:56 (muokattu 02.04.2009 08:54:26)
StJerky: En tiedä laimeimmasta, mutta Equator on kyllä aika kaamea esitys.
 
Tarkennan: Kuulemistani laimein.Equatoria ei ole tullut kuultua juuri ollenkaan.
 
Myös Head First ja Conquest -albumien suhteen tunnustan vajavaisuuteni.
"I'm a free spirit baby - olen ilmainen väkevä alkoholijuoma,vauva"
Musta Arkipyhä
02.04.2009 08:53:30
Loijaa: Kyllä itsekin pidän Lawtonin edustamasta Heepistä. Firefly on paras, turhan paljon parjatulta Fallen Angelilta löytyy paljon hyviä biisejä. Heikoin lenkki on Innocent Victim. Siinä liikutaan suurimmaksi osaksi aika keskinkertaisuuksien vesillä jo.
 
Innoncent victimillä on sellasta funk/disco-poljentoa mukana paikoitellen.Pidän kyllä siitäkin ,mutta minustakin Firefly on paras.
 
Different World on kyl kaikista mitäänsanomattomin Heep-albumi. Onneksi Sea of Light pelasti sitten paljon..
 
Näin on.Minusta Sea of light aloitti Heepin "uuden nousun" tasollisesti vaikka levyjä tuleekin todella harvakseltaan.Monelle vanhalle 70-luvun Heepin fanille nuo levyt on varmaan kuulematta.
 
Eikä munsta Heepillä huonoa laulajaa olekaan ollut.
 
Ei minustakaan.
"I'm a free spirit baby - olen ilmainen väkevä alkoholijuoma,vauva"
StJerky
02.04.2009 09:21:24
PsychedelicWarlord: Tarkennan: Kuulemistani laimein.Equatoria ei ole tullut kuultua juuri ollenkaan.
 
Minä taas en ole kuullut Different Worldia, joten vajavaisia tässä ollaan itse kukin.
Nazareth
02.04.2009 12:11:26
Joskus pitäis ottaa iha hommakseen että kuuntelis noita uuempiakin levyjä. Meikän tietous loppuu Fallen Angel -levyyn, sen jälkeisiä en oo kuunnellu lainkaan.
At one hundred yards! Volley fire, present! Aim! Fire!
StJerky
02.04.2009 12:32:07
Nazareth: Joskus pitäis ottaa iha hommakseen että kuuntelis noita uuempiakin levyjä. Meikän tietous loppuu Fallen Angel -levyyn, sen jälkeisiä en oo kuunnellu lainkaan.
 
Raging Silence: hyviä hetkiä, mutta 80-luvun AOR peikko kummittelee liikaa
Different World: nevöhööd
Sea Of Light: tosi hyvä
Sonic Origami: melkein yhtä hyvä
Wake the Sleeper (ihan vanhojen klassikoiden tasoa)
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)