Rock, pop, alternative ›

Keitäs teitä on muita, jotka ette ole pelästyneet bändin höveliä nimeä ja huomanneet, että yhtyeellä on muunkinlaisia ja hyviä juttuja kuin nämä surffi-lallatukset?

Hahaa, osus ja uppos!!!
 
Kuuntelen juuri boxia Thirty Years Of The Beach Boys. Aivan saatsanan upea 5 cd:n boxi bändin matskua. Kyllä kelpaa!
 
Jopa Beatlesin ukot olivat aikoinaan lopettaa soittamisen (eivät kai tosissaan) kuullessaan Pet Sounds levyn.
 
Kertakaikkiaan hienoa musaa (kunhan ei anna surf teeman painaa liikaa).

Pet Sounds on loistava albumi. Muuhun matskuun en ole pahemmin tutustunut.

The Beach Boys erittäin hyvä - joskin näillä leveysasteilla harmillisen aliarvostettu - yhtye. Noissa aikaisemmissa viesteissä mainitusta "Pet Soundsista" pitäneiden kannattaa tutustua ainakin sellaisiin pitkäsoittoihin kuin "Sunflower" ja "Surf's Up". Loistavia levyjä molemmat, itse asiassa pitäisin ensiksi mainittua jopa yhtyeen parhaana albumikokonaisuutena. Upeita biisejä ja hienoja lauluharmonioita. Lisäksi yhtyeen alkutaipaleelta löytyy paljon hyviä poprock-biisejä kuten liki täydellinen "Don't Worry Baby".
 
Jopa Beatlesin ukot olivat aikoinaan lopettaa soittamisen (eivät kai tosissaan) kuullessaan Pet Sounds levyn.
 
Hmm, tämä tarina lienee kuitenkin legendaa. The Beatles taisi pikemminkin ottaa "Pet Soundsin" (joka oli erityisesti Paul McCartneyn mieleen) haasteena ja jonkinlaisena laadullisena mittapuuna yhtyeiden mannertenvälisessä kisailussa.

The Beach Boys erittäin hyvä - joskin näillä leveysasteilla harmillisen aliarvostettu - yhtye. Noissa aikaisemmissa viesteissä mainitusta "Pet Soundsista" pitäneiden kannattaa tutustua ainakin sellaisiin pitkäsoittoihin kuin "Sunflower" ja "Surf's Up". Loistavia levyjä molemmat, itse asiassa pitäisin ensiksi mainittua jopa yhtyeen parhaana albumikokonaisuutena. Upeita biisejä ja hienoja lauluharmonioita. Lisäksi yhtyeen alkutaipaleelta löytyy paljon hyviä poprock-biisejä kuten liki täydellinen "Don't Worry Baby".
 

 
Hmm, tämä tarina lienee kuitenkin legendaa. The Beatles taisi pikemminkin ottaa "Pet Soundsin" (joka oli erityisesti Paul McCartneyn mieleen) haasteena ja jonkinlaisena laadullisena mittapuuna yhtyeiden mannertenvälisessä kisailussa.
 
Jotain tollasta mäkin tarkoitin, mutta en jaksanut kirjoitella sen selvemmin. Muistan vain, että oikeasti pojat olivat ensikuulemalta aika haavi auki Pet Soundsin kuultuaan.
 
Telkusta on joskus tullut kaksioasinen dokkari yhtyeen vaiheista ja siinä oli aika karua meininkiä välissä (vidu kun en muista) jonkun isän yrittäessä "tuottaa" poikien levyjä. Hyvä jottei koko homma jäänyt tekemättä.

Pet Sounds on loistava albumi...
 
On ja ei. Kuuntelin levyä viimeksi eilen. Miksi pitää olla näin. Silloin kun tehdään hyvää musiikkia , maalaustaidetta, kirjallisuutta niin usein tekijät on hyvin sairaita. Brian Wilson ei todellakaan ollut terve kun teki tuon levyn. Kuunnelkaa vaikka "God only knows" tai "Hold on to your ego" kappaleita. Jotenkin , ainakin minun mielestä , koko hommasta menee tavallaan hohto kun ymmärtää että taustalla on suuri ahdistus ja yleensäkin huono vointi. Pitääkö taiteen ja kulttuurin tekeminen olla näin tuskallista?

Levy meinasi ilmestyttyään Britanniassa jäädä liian vähälle huomiolle, joten Rollareitten silloinen manageri Andrew Loog Oldham julkaisi musiikkilehdissä koko sivun ilmoituksen jossa julistettiin että pet sounds on kaikkien aikojen paras levy. Kaveri teki sen ilman mitään kytköksiä bändiin tai levy-yhtiöön. Aika hienoa.
 
Vapaasti lainaten Barry Milesin kirjoittamasta Paul McCartney elämäkerrrasta Many years from now - Eilinen.

Jotenkin , ainakin minun mielestä , koko hommasta menee tavallaan hohto kun ymmärtää että taustalla on suuri ahdistus ja yleensäkin huono vointi. Pitääkö taiteen ja kulttuurin tekeminen olla näin tuskallista?
 
Päinvastoin, jos tietää taustalla olevan tuskaa ja ahdistusta, niin minulla ainakin innostus ko. taidetta kohtaan nousee vaikka kuinka.
 
Kyllä kunnon taiteilijat kärsii.

Jotenkin , ainakin minun mielestä , koko hommasta menee tavallaan hohto kun ymmärtää että taustalla on suuri ahdistus ja yleensäkin huono vointi. Pitääkö taiteen ja kulttuurin tekeminen olla näin tuskallista?
 
Niin, olisihan se tervehenkistä olla ihailematta toisen tuskaa. Mutta jotenkin vaan ahdistuksesta ja kivusta tulee musiikkiin uudenlaista särmää ja tarttumapintaa. On jotakin mihin samaistua kun itseä sattuu eikä kukaan ymmärrä.
 

 
Päinvastoin, jos tietää taustalla olevan tuskaa ja ahdistusta, niin minulla ainakin innostus ko. taidetta kohtaan nousee vaikka kuinka.

Kyllä kunnon taiteilijat kärsii.
 
Vähän saivartelen, mutta asia ei ainakaan minun kohdallani ole näin. Siis että kiinnostus automaattisesti kasvaisi jos taidetta on tehty tuskan siivittämänä. Kyllä siinä pitää olla myös laatua ja itseä puhuttelevia asioita.
Jos puhutaan esim maalaustaiteesta, niin en voi sietää Frida Kahlon maalauksia. Niiden pitäisi olla jotenkin puhuttelevia kun kerran taiteilijakin on elänyt niin helvetin vaikean elämän. En vaan kestä katsoa maalaus toisensa jälkeen jotain vitun parrakasta muijaa ja sen angstisia kasvoja. Aivan sama mitä se on käynyt läpi, rumia ne taulut silti ovat.
 
Musiikin puolella huippuesimerkki vastaavasta on Alanis Morissetten eka hitti You Oughta know joka edustaa mielestäni myös tätä "vääränlaista" tuskaa, ruikutusta ja katkeruutta.
 
Ja jos palataan Beach Boysiin, niin sehän on taas hyvä esimerkki "oikeanlaisesta" angstista. Mulle ei ainakaan ole henkinyt minkäänlaista ruikutusmentaliteettia läpi BB:n musiikista.
 
Tässä en nyt yrittänyt verrata maalaustaidetta musiikkiin!
 
Tuskaa saa olla, mutta turhaa itsesääliä pursuvat itkuvirret ei mulle oikein iske, ainakaan jos niissä ei ole minkäänlaista itseironiaa.

Kyllä siinä pitää olla myös laatua ja itseä puhuttelevia asioita.
 
No hei, totta pirussa.

En vaan kestä katsoa maalaus toisensa jälkeen jotain vitun parrakasta muijaa ja sen angstisia kasvoja.
 
Mun mielestä ne taas on aika vekkulin naivistisia. Tosin en oo nähnyt kuin ihan pari.
 
Musiikin puolella huippuesimerkki vastaavasta on Alanis Morissetten eka hitti You Oughta know joka edustaa mielestäni myös tätä "vääränlaista" tuskaa, ruikutusta ja katkeruutta.
 
Totta pukajat, tosin toi on mun mielestä ihan hyvä biisi. Alaniksessa ei oo mitään vikaa.
 
Tuskaa saa olla, mutta turhaa itsesääliä pursuvat itkuvirret ei mulle oikein iske, ainakaan jos niissä ei ole minkäänlaista itseironiaa.
 
Viisaita sanoja, mies hyvä.

Totta pukajat, tosin toi on mun mielestä ihan hyvä biisi. Alaniksessa ei oo mitään vikaa.
 
Joo, Alanis on ihan hyvä. Kun vaan kuunteli tuon biisin ekan kerran ihan kunnolla ajatuksen kanssa, niin se ei enää kuulostanut yhtään hyvältä ja se alunperin uhmakkaan oloinen fiilis oli tiessään. Vähän suorastaan ihmettelen miten tuo biisi muka on aloittanut jonkun "vihaisten rockarinaisten" movementin 90-luvulla...
 
Noniin, taas meni nii asian viereen, että... =)

Vähän suorastaan ihmettelen miten tuo biisi muka on aloittanut jonkun "vihaisten rockarinaisten" movementin 90-luvulla...
 
Joo, vähän asian vierestä menee, mutta toi koko "vihaiset naiset" -juttu oli mun mielestä aivan höpöhöpöä. Ei semmoista ollut olemassakaan kuin median päässä.

Joo, vähän asian vierestä menee, mutta toi koko "vihaiset naiset" -juttu oli mun mielestä aivan höpöhöpöä. Ei semmoista ollut olemassakaan kuin median päässä.
 
Vähän niinkuin Grunge...
 
EDIT:ei lisättävää.

Olen kuullut juttuja Smile -levystä, joka ei sittemmin valmistunutkaan ollenkaan. Taitaa olla aika kulttutarina koko levyn tekoprosessi ja se mitä Wilsonille kävi levyntekoprosessin seurauksena.
Josko jollakin olisi antaa esimerkiksi linkkinä joku hyvä sivu, josta löytyisi juttua nimenomaan tästä Smile -levystä, niin olisin todella kiitollinen.

Olen kuullut juttuja Smile -levystä, joka ei sittemmin valmistunutkaan ollenkaan. Taitaa olla aika kulttutarina koko levyn tekoprosessi ja se mitä Wilsonille kävi levyntekoprosessin seurauksena.
Josko jollakin olisi antaa esimerkiksi linkkinä joku hyvä sivu, josta löytyisi juttua nimenomaan tästä Smile -levystä, niin olisin todella kiitollinen.
 
http://www.rockument.com/SmileSessions.html
http://www.nme.com/news/107607.htm
http://www.warr.org/brian.html
http://www.cabinessence.com/brian/essays/searchforsmile.html
http://www.cabinessence.com/brian/essays/smileunfinished.html
http://www.cabinessence.com/brian/essays/smilepanfile.html
http://www.cabinessence.com/agladwin/netsounds/smile.html
 
Tässä jotain...

Bändissä on se myös mielenkiintoista, että skitson lisäksi bändille on tehnyt biisimatskua myös psyko, eli Charlie Manson:
 
http://earcandy_mag.tripod.com/rrcase-charlesmanson.htm
 
Norjan kirkonpolttohevareiden sickness credibility ei taida sittenkään riittää.

Bändissä on se myös mielenkiintoista, että skitson lisäksi bändille on tehnyt biisimatskua myös psyko, eli Charlie Manson:
 
http://earcandy_mag.tripod.com/rrcase-charlesmanson.htm

 
Joo, Never Learn Not to Love on ihan tunnettua kauraa.
 
Muuten, Mansonin musikaalisista taipumuksista löytyy enemmänkin juttua:
 
http://www.atwa.info/music.htm

Levy meinasi ilmestyttyään Britanniassa jäädä liian vähälle huomiolle, joten Rollareitten silloinen manageri Andrew Loog Oldham julkaisi musiikkilehdissä koko sivun ilmoituksen jossa julistettiin että pet sounds on kaikkien aikojen paras levy. Kaveri teki sen ilman mitään kytköksiä bändiin tai levy-yhtiöön. Aika hienoa.
 
Vapaasti lainaten Barry Milesin kirjoittamasta Paul McCartney elämäkerrrasta Many years from now - Eilinen.
 
Siinä voip jopa sanoa että aijä teki päivän, jos ei jopa koko elämänsä hyvän teon. Veikkaan että nykypäivänä ei moista pahemmin tapahtuisi.

Ja eikös se ollut niin, että kuultuaan SGT Pepper's lonely hearts club bandin Brian Wilson makasi kaksi vuotta sängyssään täydellisen masentuneena tietoisena ettei koskaan pystyisi moiseen..Eli eikös se ollut sellainen eika mukava kilpailutilanne mikä noilla kahdella vallitsi. Ja kuten Paul itse on todennut, että tuohon aikaan maailmassa oli kolme basistia jotka soittivat melodisia bassokuvioita: Hän, Brian Wilson ja joku Motown-basisti..Tuo lienee suurin kunnianosoitus mitä basisti voi saada..