Yleistä keskustelua musiikista ›

Lord of the strings: Suosittelen kuuntelemaan ko. aikakaiden levyistä esimerkiksi Pink Floydin Meddlen tai The Dark Side of The Moonin. Ei voi huonoista soundeista valittaa yhtään kukaan.
 
Haluan myös nostaa Queenin A Night At The Operan vuodelta 75. Puheet 70-luvun paskasoundeista voi lopettaa tähän. Studiovermeet toki olivat askeettisempia kuin nykyiset digivehkeet, mutta osaavissa käsissä äänimaailmasta saatiin tehtyä todella persoonallinen ja kiehtova.
 
RHCP:n Californication levyäkään en lähtisi soundien puolesta dissaamaan. Fruscianten soitossa on tiettyä kulmikkuutta mutta se kuuluu asiaan kyseisellä levyllä. Rusinanten tuotannosta voisi nostaa To Record Only Water for Ten Days levyn esille. Kökköjä soundeja löytyy ja muutenkin lo-fi pohjalta edetään. Toisaalta olisiko levy niin jännä jos se olisi pro toolssilla hiottu viimeistä nuottia myöten?

System Of A Downin Toxicityn laskisin tähän joukkoon, tosin kyllä sille täytebiisejäkin mahtuu pari-kolme kappaletta. Mutta etenkin ne rumpusoundit on kyllä aivan hirveät tuolla levyllä.

Meadow: Paradise Lostin vanhat ovat tosiaan niitä harvoja levyjä jotka voisi äänittää uudelleen.
 
Tätä olin juuri tulossa kirjoittamaan. Vaikka Gothic ja Icon olivat minulle tärkeitä levyjä ja kestokuuntelussa teininä, niin onhan se selvä että joku ei ole muun porukan tasolla. Jo silloin mietti, miltä nämä kuulostaisivat osaavan rumpalin soittamana.
 
Muistaakseni bändi oli miettinyt Matt Archerin ulostamista jo vuosia, mutta kun sattui olemaan yksi perustajajäsenistä ja helvetin hyvä kaveri, niin päätös vaan venyi. Valitettavasti parhaat levytkin sitten tuli tehtyä, ennenkuin joku uskalsi mennä kertomaan Mattille että bändi hakee uutta rumpalia.

Gothicilla on kyllä hyvin mielenkiintoisia rumpukuvioita. Tosin kitaratkin vetelevät välillä sooloja jostain ihan omista sävellajeistaan. Levy, jossa on huonoutta ja parhautta hyvin mielenkiintoisesti sekoilteltuna.

KTR: Gothicilla on kyllä hyvin mielenkiintoisia rumpukuvioita. Tosin kitaratkin vetelevät välillä sooloja jostain ihan omista sävellajeistaan. Levy, jossa on huonoutta ja parhautta hyvin mielenkiintoisesti sekoilteltuna.
 
Tämä on se toinen puoli. Omalla tavallaan Archerin rummutkin luovat parhaimmillaan jopa hypnoottisen fiiliksen siinä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Silti olisi kiva kuulla noita biisejä "oikean" rumpalin soittamana. Muuten en voi sietää sitä, että klassikkolevytyksiin kajotaan. Tämä on vaan poikkeustapaus, koska on häirinnyt alusta asti.
 
Mutta onhan esim. tämä: http://www.youtube.com/watch?v=ypfKDGRoXus aika kaameaa räpellystä.

Rollareitten levyt Beggars Banquetiin saakka. Eihän ne kaikki kyllä hyviä levyjä oo, mutta niitä hyviäkään piisejä en pysty melkein kuunteleen kun on niin epävireistä ja huonosaundista.

Se tietty rumpujen laahaavuus luo niihin Lostin ekoihin levyihin omaa tunnelmaansa. Tavallaan siitä jopa tykkää. Tosin Icon:lla ne rummut alkavat häiritsemään, kun se musiikki yleisestikkin alkaa olla jo aika tuotettua. Mutta kolmella ekalla ei itseä häiritse, melkeimpä päinvastoin.

RHCP:n Californication levyäkään en lähtisi soundien puolesta dissaamaan. Fruscianten soitossa on tiettyä kulmikkuutta mutta se kuuluu asiaan kyseisellä levyllä. Rusinanten tuotannosta voisi nostaa To Record Only Water for Ten Days levyn esille. Kökköjä soundeja löytyy ja muutenkin lo-fi pohjalta edetään. Toisaalta olisiko levy niin jännä jos se olisi pro toolssilla hiottu viimeistä nuottia myöten?
 
Mua häiritsee Californicationissa ainoastaan se, että se oikeasti "särkee", laitteilla kun laitteilla.

sub zero: Olen ollut huomaavinani et 1995 vuoden jälkeen tehdyt uudet levyt on välillä tommosia, et ne särkee helposti. Outoa.
 
Tämä on sitä "Loudness waria". Levyt pitää miksata/masteroida soimaan niin lujaa, että rajat tulevat vastaan, syntyy digisäröä. Samalla musasta lähtee dynamiikka, eli kaikki on koko ajan täysillä. Varmaan monille ihan tuttu ilmiö...

hjukke: Mua häiritsee Californicationissa ainoastaan se, että se oikeasti "särkee", laitteilla kun laitteilla.
 
Mä en oo tällästä huomannu? Musta suurin osa RHCP:n (ennen BSSM julkaistuista levyistä en tiä) levyistä aika hyvälaatusia.
 
Oikeastaan ,nyt kun kerroit tuon, niin nyt huomaankin tuota särkymistä, kun piti tarkistaa, joo, aika selvä. Muuten evyn äänen laatu on kyllä hyvä, mutta nyt tosiaan huomasin tuon särkemisen.
 
Yleensä kuuntlen nuita biisejä tuosta Greatest hits levyltä, niin siinä levyssä ei ole samaa ilmiötä. Tuo Californiacation tosiaan kuullostaa huomattavasti kompressoidummalta. Mutta ei tuo nyt ihan mitään voice laatua ole :P (kulkee voicella kuulemma jonkun viiden eri kompressorin läpi, ainakin radiokanavalla)

sikki-six: Tämä on sitä "Loudness waria". Levyt pitää miksata/masteroida soimaan niin lujaa, että rajat tulevat vastaan, syntyy digisäröä. Samalla musasta lähtee dynamiikka, eli kaikki on koko ajan täysillä. Varmaan monille ihan tuttu ilmiö...
 
Tämän keskustelun siivittämänä muistin YleX:llä olleen joskus juttua tästä. Siis Californicationin ns. paskasta masteroinnista. Wikipediassa oli seuraava maininta:
 
"The album received criticism for what Tim Anderson of The Guardian called "excessive compression and distortion" in the process of digital mastering. Stylus Magazine labeled it as one of the victims of the loudness war and commented that it suffered from digital clipping so much that "even non-audiophile consumers complained about it". An unmastered bootleg has been circulated around the internet."
 
Olisi kiva löytää tuo bootleg niin kuulisi omin korvin mitä eroa noilla käytännössä on.

Heitetään soppaan Foo Fightersin One By One, joka on mun mielestä melkosen hyvä levy, mutta kun levy haluttiin niputtaa nopeasti niin jäi sitten soundit vähän kesken. Bändin jätkät itsekin sitä taisivat joskus harmitella. Toki levyllä on raaka meno, agressiivisuus korostuu soundien puolesta, mutta esim. joka kerta kun kuulen Times Like Thesen niin se lopun huuto-osuuden särkyminen pistää ikävästi korvaan. Joku varmaan saa siitä kiksit, mä en.

Kaksi tulee tässä mieleen ylidiskanttisena ja liian ohuena.
MC5: Back In The USA ja Television: Marquee Moon

Icy-Sun: Sepä juuri. Omaan korvaan Led Zeppelin 1,2,3,4 omaavat Black Sabbathin Sabotagen ohella maailman parhaat soundit. Kappalekohtaisesti on kuitenkin väliin myös heikompia esityksiä soundillisesti.
 
Jees. Korvan tottumisestakin on nämä kiinni, esim. klassinen musiikki kuulostaa mun korvaan toisinaan hieman "munattomalta". Vaikka näinhän ei tietenkään ole, vaan se on vaan mun kuuntelutottumuksissa se vika. Patarummut ja sinfoniaorkat tuntuu vaan "kesyltä" verrattuna tuplabassareihin ja 7-kielisiin särökitaroihin. Vaikka itse klassinen teos olisikin sävellyksenä huippuhyvä. Kuuntelutottumuksista kiinni.

aalataur:Patarummut ja sinfoniaorkat tuntuu vaan "kesyltä" verrattuna tuplabassareihin ja 7-kielisiin särökitaroihin. Vaikka itse klassinen teos olisikin sävellyksenä huippuhyvä. Kuuntelutottumuksista kiinni.
 
Hahaa, hyvä huomio. Minusta asia on juurikin toisinpäin. Näissä tosin vanhemmat levytykset ovat toisinaan omaan korvaan liian ohkaisen kuuloisia, mutta laadukas levytys sinfoniaorkesteria on kyllä massiivisen kuuloinen. Seiskatkin saa kuulostamaan liialla säröllä ja skoopatulla soundilla mössöltä ja sitten lähtee kaikki se raskaus. Itse en oikein välitä seiskoista, mutta kyllähän ne murisevat kun soittaja on pätevä ja vahvistinpuolelta ei ole väännetty sirkkelimössöksi ;) Esimerkiksi Electric Wizardin levyjen soundit ovat mielestäni kaikkea muuta kuin raskaat. Tällä en tarkoita sitä, että ne olisivat huonot.

Icy-Sun: Hahaa, hyvä huomio. Minusta asia on juurikin toisinpäin. Näissä tosin vanhemmat levytykset ovat toisinaan omaan korvaan liian ohkaisen kuuloisia, mutta laadukas levytys sinfoniaorkesteria on kyllä massiivisen kuuloinen.
 
kaikesta vaativinta soundia äänentoistolta, mihin mä olen törmännyt, on klasarimusiikissa noi kuorot, etenkin tommonen korkeampi ääni. siinä rupee kalliimmatkin kuulokkeet särkemään helposti.

Fleetwood Mac'in "Oh well".
Ihan kun kuulus maan alta, vai onko vika kuuntelijassa?

aalataur: Siinähän maksaa, itse en ole ostamassa :D Luulen että jos Lennonit, McCartneyt, Iommit, Plantit ja Paget olisi nyt perustamassa bändiä, niin ei ne millään vintagekamoilla soittaisi
 
Onhan tästä poikkeuksia. Vaikea kuvitella Neil Youngia soittamassa PRS:ää mallintavaan kytkettynä.

Millencolinin alkupään tuotokset, Tiny Tunes ja Life On A Plate
 
hyvää pilke silmäkulmassa tehtyä softcorepunkkia, mutta soundit on auttamattoman surkeat.
 
esimerkkejä:
 
http://www.youtube.com/watch?v=8aZmqxSKdZ4
 
http://www.youtube.com/watch?v=QkVufQLsRag