Aihe: Qstock 2009 Esiintyjinä mm. Heaven And Hell
1 2 3
Live for the Moment
23.03.2009 21:00:00 (muokattu 23.03.2009 22:57:08)
Elikkäs Qstock jälleen Heinäkuussa.
 
"Heaven and Hell on Qstock 2009:n ensimmäinen
kansainvälinen kiinnitys. Kyseessä on täysin sama kokoonpano joka muodosti legendaarisen Black Sabbath -yhtyeen vuosina 1980-1982 ja 1992.
 
Heaven And Hell julkaisee tänä keväänä ensimmäisen albuminsa sitten Black Sabbath -vuosien ja kiertää sen jälkeen ahkerasti Euroopan suurimpia rockfestivaaleja. Amerikkalais-britannialaisessa kokoonpanossa musisoivat laulaja Ronnie James Dio, kitaristi Tony Iommi, basisti Geezer Butler ja rumpali Vinny Appice.
 
Qstockin muita tähän mennessä varmistuneita vierastyöläisiä ovat jazzia, progea ja rockia psykedeelisesti yhdistelevä Elephant9 Norjasta ja teollisuusmetallipumppu Pain Ruotsista.
 
Kotimaisista esiintyjistä mukana ovat muiden muassa CMX, Apulanta, Happoradio, Amorphis, The Rasmus, Egotrippi, Pintandwefall, Maija Vilkkumaa, PMMP, Asa & Jätkätjatkät ja
Regina. Paljon täydennyksiä on vielä luvassa niin kotimaiselle, kuin ulkomaisellekin osastolle."
 
http://www.qstock.org/2009/
http://www.kaleva.fi/plus/juttu788043_page0.htm
Sinne siis!
"Iron Maiden on niitä bändejä, joita isät käyvät katsomassa poikiensa kanssa. Vähän kuin kävisi Fröbelin palikoita katsomassa, samanlaista saatanan jumppaa ja hassuttelua." Jouni Hynynen.
Ali
24.03.2009 09:42:49
 
 
Sääh. En ole kertaakaan vielä käynyt Qstockissa, vaikka asunkin Oulussa. Eipä ole kovin montaa itselle kolahtavaa bändiä ollut viime vuosina. Viime vuonna tosin meinasin käydä sitä Anneke-tyttöä katsomassa, muttei jaksanut siitä huvista maksaa useita kymppejä.
"Jesus was crucified for doing nothing, but God is worshipped for even less"
Levylista
Marquiesce
24.03.2009 10:39:49
Ai ai.. H&H olisi mahtava nähdä uudestaan, ongelmana vaan että samana viikonloppuna täytyy röytää Porin maisemissa. Viime vuonna en Qstokissa bändejä ollut katsomassa mutta mieluusti lähtisin nyt kun tollasen pääesiintyjän laittoivat.
Go, before it's too late.
peetu
24.03.2009 19:18:19
Ei ketuta enää yhtään kun ei saanut Metallican keikalle lippuja, Dio ja sabbath kyllä kuittaa pettymyksen. Hienoa että kotikaupungissa noinkin komea kattaus järjestetään ja lisääkin on tulossa, mutta jo nuo esiintyjät varmistavat minun paikallaolon:) Off-topicina että käyttävätkö he tekijänoikeudellisista syistä tuota "heaven and hell" -nimeä, kun pumppu on kuitenkin sama kuin Sabbath oli Dion aikana?
losalvaros
24.03.2009 23:16:06
peetu: Ei ketuta enää yhtään kun ei saanut Metallican keikalle lippuja, Dio ja sabbath kyllä kuittaa pettymyksen. Hienoa että kotikaupungissa noinkin komea kattaus järjestetään ja lisääkin on tulossa, mutta jo nuo esiintyjät varmistavat minun paikallaolon:) Off-topicina että käyttävätkö he tekijänoikeudellisista syistä tuota "heaven and hell" -nimeä, kun pumppu on kuitenkin sama kuin Sabbath oli Dion aikana?
 
Ei ole Ozzy antanut lupia alkuperäisen nimen käyttöön ja varmaan pojat itsekin jonkinlaista pesäeroa Ozzyn aikaiseen Sabbathiin haluavat tehdä; ohjelmisto kun koostuu pelkästään Dio-eran kappaleista.
Blackmore Hendrix Malmsteen SRV Gilbert E. Johnson
Borlag
25.03.2009 09:21:16
 
 
losalvaros: Ei ole Ozzy antanut lupia alkuperäisen nimen käyttöön ja varmaan pojat itsekin jonkinlaista pesäeroa Ozzyn aikaiseen Sabbathiin haluavat tehdä; ohjelmisto kun koostuu pelkästään Dio-eran kappaleista.
 
Oikeudet nimeen on Iommilla, syynä on pelkästään se että tehdään ero Black Sabbathin ja Dio-Sabbathin välillä. Monissa haastatteluissa kysytty, ja tämä syynä. En näe syytä olla uskomatta tuota, varsinkin kun levyjä ilman Ozzya on enemmän kun Ozzy kanssa, eikä se ole näyttänyt haittaavan silloinkaan.
krautio
25.03.2009 11:22:24 (muokattu 25.03.2009 11:22:51)
 
 
Muutaman haastattelun perusteella Iommi tuntui kypsyvän tähän Black Sabbathín re-union meininkiin. Aluksi kuulemma soitettiin 1,5 tuntia, sitten yksi tunti ja lopulta 45 minuuttia Ozzyn huonon keikkakunnon takia.
 
Mä luulen, että Iommi pääsee paremmin toteuttamaan visioitaan tällä porukalla eikä hänen tarvitse veivata väsynyttä Sabbathin greatest-hits settiä illasta toiseen. Lisäksi luulen, että Sharonin hästääminen siinä rinnalla on turhan paksua Tonylle. Mun mielestä ihan oikea ratkaisu Iommilta. Ozzy days are over!!
 
Köpe
"I would step on anyone who fucked around with my band - personally. I would never send in a heavy, I'd deal with it myself, just as I would go to any lengths to get the band the money they were due" - Peter Grant, The Man Who Led Zeppelin, page 96.
losalvaros
25.03.2009 14:43:13
Borlag: Oikeudet nimeen on Iommilla, syynä on pelkästään se että tehdään ero Black Sabbathin ja Dio-Sabbathin välillä. Monissa haastatteluissa kysytty, ja tämä syynä. En näe syytä olla uskomatta tuota, varsinkin kun levyjä ilman Ozzya on enemmän kun Ozzy kanssa, eikä se ole näyttänyt haittaavan silloinkaan.
 
Enpä minä noin hyvin asioista tiedäkään, hyvä sentään että joku on perillä asioista. Kiitokset korjauksesta!
Blackmore Hendrix Malmsteen SRV Gilbert E. Johnson
chachi
04.05.2009 12:19:19
 
 
Lisäkiinnityksiä RockPolis-lavalle:
 
Celesty
Frontlines
Grand Manoeuvre
Hebosagil
Toni Kandelin
Kuuradio
Lissut
Murena
Sicknote
Snow White's Poison Bite
 
Kohta luvassa lisää esiintyjäjulkistuksia! ;)
http://www.qstock.org/
miffe
04.05.2009 17:07:46
chachi: Lisäkiinnityksiä RockPolis-lavalle:
 
Lissut

 
Siis onks tää se "sano pee, sano ii, sano äs äs ii äs, PISSIS" Lissut? Siis se taustat ipodilta Lissut? Siis ne kaks nuorta likkaa, jotka teki tunnetuks toi yks biisi? Siis ne kaks likkaa, jotka kuitenki osaa laulaakin?
 
Mut siis mitä hiivattia ne tekee tolla lavalla?
turkulainen
chachi
05.05.2009 15:07:23 (muokattu 05.05.2009 15:08:20)
 
 
miffe: Siis onks tää se "sano pee, sano ii, sano äs äs ii äs, PISSIS" Lissut? Siis se taustat ipodilta Lissut? Siis ne kaks nuorta likkaa, jotka teki tunnetuks toi yks biisi? Siis ne kaks likkaa, jotka kuitenki osaa laulaakin?
 
Mut siis mitä hiivattia ne tekee tolla lavalla?

 
No just näitä samoja hiippareita. Täsmennettäkööt, että RockPolis-lavan tarkoituksena on tuoda esiin Oulun ja lähialueiden bändejä/esiintyjiä mahdollisimman laaja-alaisesti joten siinä suhteessa tuo on "oikeutettu" kiinnitys. Lienee kai tarkoitus näyttää, että Oulusta tulee muutakin kuin tukat polvissa sahaavia metallibändejä.
 
Olen luvannut etten festivaalin kiinnityksiä (ainakaan paikallisia) kommentoi suuntaan enkä toiseen, niin en tee sitä tälläkään kertaa. Ettei vaan taas jollekulle tule itku, heh.
http://www.qstock.org/
Live for the Moment
20.05.2009 00:37:41
Lippupalvelun sivuilta selvisi mm. se, että Stam1na ja Kauko Röyhkä & Rättö & Lehtisalo tulevat Kuusisaareen.
"Iron Maiden on niitä bändejä, joita isät käyvät katsomassa poikiensa kanssa. Vähän kuin kävisi Fröbelin palikoita katsomassa, samanlaista saatanan jumppaa ja hassuttelua." Jouni Hynynen.
Torniojaws
20.05.2009 12:04:50
 
 
Uu, Amorphiskin salakavalasti ilmestynyt tuonne lauantaille. Saa nähdä miten uudet biisit toimii livenä.
Vortech | Relativity | Vortech + 1 @ Lupi, Oulu, 12.6.2009 | Uusi Vortech-levy tästä!
Live for the Moment
22.05.2009 01:16:39
Ei jumalauta!
Käykääpi kattomassa bändilisäyksiä.
Sielä on mm. yksi niistä "neljästä suuresta thrash-bändeistä"
http://www.qstock.org/2009/index.php?sivu=bandit
"Iron Maiden on niitä bändejä, joita isät käyvät katsomassa poikiensa kanssa. Vähän kuin kävisi Fröbelin palikoita katsomassa, samanlaista saatanan jumppaa ja hassuttelua." Jouni Hynynen.
rocky0
22.05.2009 02:06:39
Jumalseissöni mikä kiinnitys.
carnation
22.05.2009 14:28:27 (muokattu 22.05.2009 14:28:39)
Viime vuoden Oulun reissu oli omalta osaltani varsin onnistunut ja samalla ensimmäinen Qstock-kokemukseni, mutta ei kyllä tänä vuonna nuo isommat kansainväliset nimet oikein houkuttele. Pain, Anthrax, Heaven and Hell... hyi, ei jaksa tätä heviä, 2008 oli sentäs Manicsit joka oli hieno juttu. Mutta kiva jos joku tykkää. Jos positiivisesti ajattelee, niin eipä tartte lähteä -> säästyy rahat.
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
Epämuusikko
22.05.2009 17:35:53 (muokattu 22.05.2009 17:36:52)
miffe: Siis onks tää se "sano pee, sano ii, sano äs äs ii äs, PISSIS" Lissut? Siis se taustat ipodilta Lissut? Siis ne kaks nuorta likkaa, jotka teki tunnetuks toi yks biisi? Siis ne kaks likkaa, jotka kuitenki osaa laulaakin?
 
Mut siis mitä hiivattia ne tekee tolla lavalla?

 
Lissut on helvetin hyvä. Setä rauhoittuu. Onhan PMMP:nkin kohdalla se Rusketusraidat-klangi haalistunut.
"BMMMBMMMBMMMMMMMM". Kesy animaali #1
t0mmi
23.05.2009 11:26:06
 
 
Mitäs Happiteltalle on tapahtunut?
Live for the Moment
23.05.2009 12:51:23
t0mmi: Mitäs Happiteltalle on tapahtunut?
 
"Trank-yhdistyksen rivit ovat harventuneet vuosien aikana. Heillä ei ollut enää voimavaroja toteuttaa Happitelttaa. Sama teltta on nyt valjastettu edelleen pääasiassa vaihtoehtoisen musiikin näyttämöksi."
"Iron Maiden on niitä bändejä, joita isät käyvät katsomassa poikiensa kanssa. Vähän kuin kävisi Fröbelin palikoita katsomassa, samanlaista saatanan jumppaa ja hassuttelua." Jouni Hynynen.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)