Kitarat: akustinen ›

Moro,
 
Olen soittanut jo useamman vuotta (sähkö)kitaraa mutta en edelleenkään osaa barre-sointuja kuin välttävästi. Osaan kaikki duurit ja mollit, sekä niiden seiskat, mutta siihen se sitten jääkin. 9-sointuja tai mitään tuon eksoottisempaa en pysty muodostamaan. Mistä kannattaisi aloittaa, mitkä ovat "seuraavaksi tärkeimmät" soinnut pop/rock -musiikissa? Periaatteesa noillahan voi säestää jo vaikka mitä, mutta olisi hieno osata erikoisempiakin sointuja. Onko sointukirjassa sointuja, joita ei yleensä juuri tarvitse? Entä onko tarpeen opetella otaamaan sama sointu monella eri otteella, vai riittääkö (alkuun) että osaa sen yhdestä otteesta? Kun 9/11/13 -sointuja yms. muodostetaan, onko järkevämpää opetella "logiikka" millä se rakennetaan, vai onko kyse puhtaasta otteiden ulkoaopettelusta?
 
Kiitos etukäteen vastauksista.

opettele se logiikka. Tässä selitän sitä neljällä viestillä: http://muusikoiden.net/keskustelu/p … &t=62355&o=20&#p1650532 (jätä tuo Perusjatsi-komppisoinnut-kirjoitus väliin, printtaa ja lue ne muut kolme)
 
Tai jos se ei huvita, niin kerrottakoon että jos osaat C7 soinnun, lisää vain ääni joka on kaksi nauhaa C-sävelestä ylöspäin: eli C7 x32310 niin C9 on x32330, koska B-kielen ekalla nauhalla oli C sävel. Tai on vaikka kuinka monta muutakin tapaa ottaa C9, tietysti. Ja printtaa "ultimate guitar chord chart II" ja ala opettelemaan ulkoa ilman mitään logiikkaa. Valinta on luonnollisesti sinun, ja tiedät kumman tien minä valitsi(si)n. :)

Hyvä on tosiaan myös opetella ottamaan sama sointu useammasta paikkaa kaulalta. Helpottaa monesti soittamista kun ei tarvi kättä edestakas kaulalla liikuttaa pidempiä matkoja jos osaa ottaa saman otteen lähemmältä.
 
Joskus on tosin kyllä ihan kiva treenata otteita vaikeamman kautta, tavallaan treenaa sitä käden tarkkuutta ja otteen puhtautta kun joutuu nopeasti vaihtamaan paikkaa ja liikuttamaan pidemmän matkaa.

http://www.sjoki.uta.fi/~zzrehi/onlycomplete/findex.html
 
tästä se lähtee

panadol: http://www.sjoki.uta.fi/~zzrehi/onlycomplete/findex.html
 
tästä se lähtee
 
Tosta ei välttämättä lähde mitään. Vilkasin kirjaa ja pistin pois selailtuani pari kolme sivua. Kavahdin ulkoasua ja taulukointia. Siinä voi mennä into heti aloittelijalta, jos näkee saman. Saattaa silti sopia jonkun toisen aivorakenteelle.
 
Oli pakko varoittaa aloittelevia kitaristeja!
 
Ulkoasu ja selkeys oppikirjoissa on hyvin tärkeää, mutta liian usein näkee, että kirjoja tehdyn kiinnittämättä huomiota selkeään ulkoasuun.
 
Kannatan, että tutustuu teoriaan sen verran, että pystyy muodostamaan myös 7-, maj7-, sus-, 6-, 9, 11-, 13- sointuja ja niiden vähennettyjä sekä korotettuja variaatioita. Tämän lisäksi oppaista voi hakea niiden yleisimpiä esiintymismuotoja.
 
Lisäksi voi harjoitella ihan lisäämällä normisointuihin säveliä eli add- sointuja. Ihan mitä tahansa voi lisätä tai poistaa soinnuista. Kuulostelee vaan, soivatko ne hyvin ja sopivatko ne esim. johonkin lauluun.
 
Teoria tältä osin ei ole vaikeaa ollenkaan. Sointuja tehdään soitettavan sävelasteikon mukaisesti helposti omaksuttavien sääntöjen avulla. Lähes, jokaisessa sointukirjassa on tämä teoria selitetty.
 
Sointuja ei kannata alkaa opettelemaan ulkoa, vaan opettelee tarvittaessa käytön mukaan. Tekee vaikka laulun tai kitarakappaleen, johon sovittaa noita em. sointuja. Täten niiden harjoittelu on mielekkäämpää. Voihan soitella valmiita kappaleita, joissa on käytetty 'jazzsointuja'. Tärkeää on kuitenkin löytää helposti soitettavat yleisesti käytetyt sointukuviot esim. maj7-, 9-, 11- 13- soinnuista. 11- soinnut lienevät harvimmin soitettuja näistä ryhmistä.
 
Sen jälkeen, kun on oppinut peruskuviot näistä maj7-, 6-, 9-, 11-, 13- soinnuista, niin voi alkaa opettelemaan em. sointuja esim. vähennettyine ja korotettuine kvintteineen, 9:neen. Ei ole tarpeen aina edes tietää sointujen nimiä, vaikka niitä käyttääkin.
 
Ei kannata tehdä asioita liian vaikeaksi. Aloittelija voi saada helposti sen kuvan, että soittamaan oppiminen on mahdotonta, kun lyödään heti eteen parisataasivuinen sointuopas, joka sivu täynnä sointuja. Näinhän ei ole, sillä perussoinnut ja niiden värittäminen lisäsävelillä on jo aivan riittävää hyvän musiikin tekemiseen.
 
Suuri osa kaikkien aikojen hittejä on tehty vain kolmella soinnulla ja suurin osa käyttäen muutamaa perussointua. Näitä perussointuja voi sitten koristella em. -6, maj7-, 9-, 11-, 13- soinnuilla ja niiden variaatioilla. Ei se sen kummempaa ole.
 
Paras sointuoppimetodi on: KIS = Keep It Simple- method.

wedevirtanen: Tosta ei välttämättä lähde mitään. Vilkasin kirjaa ja pistin pois selailtuani pari kolme sivua. Kavahdin ulkoasua ja taulukointia. Siinä voi mennä into heti aloittelijalta, jos näkee saman. Saattaa silti sopia jonkun toisen aivorakenteelle.
 
Oli pakko varoittaa aloittelevia kitaristeja!
 
Ulkoasu ja selkeys oppikirjoissa on hyvin tärkeää, mutta liian usein näkee, että kirjoja tehdyn kiinnittämättä huomiota selkeään ulkoasuun.
 
Kannatan, että tutustuu teoriaan sen verran, että pystyy muodostamaan myös 7-, maj7-, sus-, 6-, 9, 11-, 13- sointuja ja niiden vähennettyjä sekä korotettuja variaatioita. Tämän lisäksi oppaista voi hakea niiden yleisimpiä esiintymismuotoja.
 
Lisäksi voi harjoitella ihan lisäämällä normisointuihin säveliä eli add- sointuja. Ihan mitä tahansa voi lisätä tai poistaa soinnuista. Kuulostelee vaan, soivatko ne hyvin ja sopivatko ne esim. johonkin lauluun.
 
Teoria tältä osin ei ole vaikeaa ollenkaan. Sointuja tehdään soitettavan sävelasteikon mukaisesti helposti omaksuttavien sääntöjen avulla. Lähes, jokaisessa sointukirjassa on tämä teoria selitetty.
 
Sointuja ei kannata alkaa opettelemaan ulkoa, vaan opettelee tarvittaessa käytön mukaan. Tekee vaikka laulun tai kitarakappaleen, johon sovittaa noita em. sointuja. Täten niiden harjoittelu on mielekkäämpää. Voihan soitella valmiita kappaleita, joissa on käytetty 'jazzsointuja'. Tärkeää on kuitenkin löytää helposti soitettavat yleisesti käytetyt sointukuviot esim. maj7-, 9-, 11- 13- soinnuista. 11- soinnut lienevät harvimmin soitettuja näistä ryhmistä.
 
Sen jälkeen, kun on oppinut peruskuviot näistä maj7-, 6-, 9-, 11-, 13- soinnuista, niin voi alkaa opettelemaan em. sointuja esim. vähennettyine ja korotettuine kvintteineen, 9:neen. Ei ole tarpeen aina edes tietää sointujen nimiä, vaikka niitä käyttääkin.
 
Ei kannata tehdä asioita liian vaikeaksi. Aloittelija voi saada helposti sen kuvan, että soittamaan oppiminen on mahdotonta, kun lyödään heti eteen parisataasivuinen sointuopas, joka sivu täynnä sointuja. Näinhän ei ole, sillä perussoinnut ja niiden värittäminen lisäsävelillä on jo aivan riittävää hyvän musiikin tekemiseen.
 
Suuri osa kaikkien aikojen hittejä on tehty vain kolmella soinnulla ja suurin osa käyttäen muutamaa perussointua. Näitä perussointuja voi sitten koristella em. -6, maj7-, 9-, 11-, 13- soinnuilla ja niiden variaatioilla. Ei se sen kummempaa ole.
 
Paras sointuoppimetodi on: KIS = Keep It Simple- method.
 
Tuon Hiltusen metodin hienous on siinä, että se pyrkii saamaan opiskelijan ymmärtämään sointujen sävelten suhteet ja niiden muodostamisen, jolloin kitaristi pystyy itsenäisesti rakentamaan sointuja ilman että tarvitsee opetella ulkoa tuhansia sointuotteita, ollenkaan ymmärtämättä mistä ne tulevat.
Minusta ko. opus on suunnilleen parasta mitä markkinoilla on, kaikenkarvaisten "5000 chords for guitar" -tyyppisten typerien rahastuspuhelinluettelojen sijasta.

panadol: Tuon Hiltusen metodin hienous on siinä, että se pyrkii saamaan opiskelijan ymmärtämään sointujen sävelten suhteet ja niiden muodostamisen, jolloin kitaristi pystyy itsenäisesti rakentamaan sointuja ilman että tarvitsee opetella ulkoa tuhansia sointuotteita, ollenkaan ymmärtämättä mistä ne tulevat.
Minusta ko. opus on suunnilleen parasta mitä markkinoilla on, kaikenkarvaisten "5000 chords for guitar" -tyyppisten typerien rahastuspuhelinluettelojen sijasta.
 
Voipihan ollakin hyvä teos, mutta kavahdin sen sisällön ulkoasua.

Yksi tapa lähestyä asiaa olisi opetella soittamaan biisejä sen sijaan että opettelee systemaattisesti ulkoa eri sointuja ja niiden variaatioita, joita ei ehkä koskaan tarvitse. Tällöin mainitun kaltaiset sointuoppaat ovat kätevää referenssimateriaalia, joita voi tarvittaessa tsekata.

Olen samaa mieltä Weden kanssa tuosta Only Completesta. Se ei ole mukava kirja lukea. Itse lainasin sen kirjastosta ja kopioin mukana tulevan kortin. Tai siis itseasiassa oli olemassa suomalainen nettisivusto, jossa oli eräänlainen kopio tuosta metodista ja kortista ja selvitys miten sitä käytetään. Erittäin kätevä systeemi siis, mutta tuon Only Complete kirjan kautta sitä ei mielestäni ollut helpoin oppia. Mutta se voi kannattaa lainata ja kopsata se kortti sieltä lompsaan, tai kitaralaukkuun, tai vessan oveen tms
 
Jos englanti jotenkin taittuu, niin itse suosittelen kirjastosta kaivamaan tämän kirjan:
http://www.amazon.com/Mel-Bays-Unde … tanding-Guitar-Chords/dp/0786632658
 
Sillä minä sointuteorian opin, ja vähän samaan tapaan sitä olen tuolla sointujen muodustusketjussakin käynyt läpi. Ideana on että käydään ne perus avoimet soinnut yksinkertaisesti läpi, niin että tämän ohkaisen kirjan luettuaan muistaa missä mikäkin sävel kussakin noista soinnuista on. Itse lueskelin sitä bussissa töihin viikon tai pari, ja asiat valkenivat....
 
(metodina tuossa kirjassa on siis että muistaa missä kvintti on C soinnussa, eikä että missä G-sävel on C soinnussa... näin mielestäni on helpompi oppia, sillä sitten kun sointua kaulallla siirtelee, niin se kvintti ei enää olekaan sitten se G, kun ei sointukaan ole C, vaan vain "avoimen C:n mallinen". Eli muistaa tarvitsee vain että duurisoinnussa on sävelet 1,3,5, eikä että C-duurisoinnussa on C,E,G).
 
Tässä se viestini jossa yritän vähän samaan tapaan kuin Bob Balsley, tosin en varmaan osaa selittää yhtä selkeästi:
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … &t=62355&o=20&#p1650934
 
...
vähän off kai topic:
Avoimia perussointujahan on tavallaan vain kolme. C on kuin D, G on kuin A. Eli jäljelle D, A, F. Kun oppii miten duuriskaala näissä asemissa toimii, eli mistä mikäkin sävel löytyy, niin ei kai sitä juuri muuta tarvitsekaan. :)

milahtee: Yksi tapa lähestyä asiaa olisi opetella soittamaan biisejä sen sijaan että opettelee systemaattisesti ulkoa eri sointuja ja niiden variaatioita, joita ei ehkä koskaan tarvitse. Tällöin mainitun kaltaiset sointuoppaat ovat kätevää referenssimateriaalia, joita voi tarvittaessa tsekata.
 
Tämä on musta paras tapa oppia itse soittamisen. Teorialla ei ole mitään merkitystä, jos ei osaa käytännön toteutusta. Voi olla hieno tietää mikä joku sointu on nimeltään tai miten se otetaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä jos ei pysty käyttämään tietoa missään. Soittamisen yhteydessä huomaa samalla miten jotkut soitukäännökset ja ns. ylennetyt soinnut sopivat ihan perusmusiikkiin mukaan.

aalataur: Moro,
 
Olen soittanut jo useamman vuotta (sähkö)kitaraa mutta en edelleenkään osaa barre-sointuja kuin välttävästi. Osaan kaikki duurit ja mollit, sekä niiden seiskat, mutta siihen se sitten jääkin. 9-sointuja tai mitään tuon eksoottisempaa en pysty muodostamaan. Mistä kannattaisi aloittaa, mitkä ovat "seuraavaksi tärkeimmät" soinnut pop/rock -musiikissa? Periaatteesa noillahan voi säestää jo vaikka mitä, mutta olisi hieno osata erikoisempiakin sointuja. Onko sointukirjassa sointuja, joita ei yleensä juuri tarvitse? Entä onko tarpeen opetella otaamaan sama sointu monella eri otteella, vai riittääkö (alkuun) että osaa sen yhdestä otteesta? Kun 9/11/13 -sointuja yms. muodostetaan, onko järkevämpää opetella "logiikka" millä se rakennetaan, vai onko kyse puhtaasta otteiden ulkoaopettelusta?
 
Kiitos etukäteen vastauksista.
 
Kaikkea ei ole pakko opetella, mutta kaiken oppii, vaikka opettelee 'vain' sellaisia juttuja joita tarvitsee. Sitä mukaa kun treenaa ja pähkäilee soittamista, aukenee sellaisiakin juttuja joita ei ole treenannut ja pähkäillyt.
 
...mutta en edelleenkään osaa barre-sointuja kuin välttävästi. ...
Barré-soinnut on tietty hyvä osata, mutta näitä kun pähkää vähän pitemmälle, niin huomaa ettei sitä 'etusormilukkoa' tarvitsekaan joka paikkaan. Ks. alempaa nelisointuhommat...
 
Jos tekee sellaisen 'jobs-to-do' luettelon, niin sieltä löytyy:
 
- Nelisoinnut (maj7, 7, 6, 7b5, 7#5, mmaj7, m7, m6, m7b5, m7#5, dim7 jne) ja niiden käännökset ja hajoitukset kaikilla kieliseteillä
nelisointu => neljä ääntä, käytetään VAIN neljää kieltä loput dempataan: 6. 4. 3. 2. | 5. 4. 3. 2. | 5. 3. 2. 1. | 4. 3. 2. 1. kielillä. Neljä ääntä, neljä kieltä, neljä sormea => painetaan vain ne äänet jotka on tarkoitus soida...
 
- Ysisoinnut: sama homma kuin nelisoinnuilla, mutta nyt täytyy miettiä mitä soinnusta joutaa pois: Ysisoinnut perusäänettöminä / ilman kvinttiä jos kvinttiä ei ole muunnettu. Ja taas kaikki käännökset ja hajoitukset niinkuin nelisoinnuilla
 
- laajemat soinnut: sama homma kuin edellä, mutta mäidem kanssa täytyy taas miettiä vähän asioita. Passaa vaikka miettiä mitä siellä soinnun yläpäässä on: Vaikka Xmaj7(#11) soinnun neljä ylintä ääntä tekee maj7 soinnun sen alkuperäisen kvintille ja kolme ylintä molli-kolmisoinnun sen alkuperäisen maj7 äänelle. Tässä kohti tieto ei lisää tuskaa, vaan tekee elämän helpommaksi.
 
- Kolmi- ja neliääninen kvarttiharmonia, kolmisoinnut eri bassoäänten päälle, jne...
 
Missään nimessä soittamisesta ei kannata tehdä sellaista nämä-ja-nuo-jutut-on-pakko-opetella-riippaa. Vähintään yhtä arvokasta ja tehokasta (ehkä tehokkaampaakin) on opetella asioita vähän kerrallaan, ja sitä mukaa kun asioita tulee vastaan. Sehän tässä on niin hienoa, ettei taatusti lopu tekeminen kesken.
 
Onko sointukirjassa sointuja, joita ei yleensä juuri tarvitse?
 
Sen valinnan sinä joudut tekemään itse sillä perusteella a) onko se sointu sun mielestä hyväsoundinen ja b) toimiiko se niissä jutuissa joita soitat
 
Entä onko tarpeen opetella otaamaan sama sointu monella eri otteella, vai riittääkö (alkuun) että osaa sen yhdestä otteesta?
 
On ja riittää. Kannattaa pitää mielessä, ettei näitä tarvitse kaikkia osata vielä vaikkapa ensi tiistaina (?).
 
Kun 9/11/13 -sointuja yms. muodostetaan, onko järkevämpää opetella "logiikka" millä se rakennetaan, vai onko kyse puhtaasta otteiden ulkoaopettelusta?
 
Kun opettelee sen 'logiikan' ja käyttää niitä juttuja joita on opetellut, ne oppii samalla ulkoa. Mutta ei kannata ottaa itsellaan sellaista taakkaa, että alkaa pässiäksiisinä tahkoamaan kaikkia nuppiinsa. Ehdottomasti kannattaa ja täytyy opetella käyttämään niitä. Kokeile erilaisia sointukäännöksiä, ja sitä kuinka ne soundaa suhteessa edelliseen ja seuraavaan sointuun. Soita ja mieti ja luota korviisi.
 
Monenlaisia oppaita on olemassa ja montaa on jo ehdotettu, mutta lisätään vielä yksi joka ON hyvä: Mick Goodrick: The Advancing Guitarist
(http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9780881885897)
 
Tässä ei ole ensimmäistäkään sointukaaviota eikä tässä ole tabulatuureja, mutta skaalat, moodit ja soinnut ja aika paljon siitä soittamisesta puretaan todella perusteelisesti. Tämä ei ole harjoitus- tai metodikirja, eikä tämä aukene ihan aloittelijoille, mutta tämä panee ajattelemaan soittamista. 90-luvun alkuhämärissä minun silloinen kitaramaikka tutustutti tähän ja tämä oli melkoinen silmienaukaisija. Suosittelen lämpimästi jossain vaiheessa tutustumaan.
 
E:
 
Ja (tietysti) lisäyksenä siihen jobs-to-do-listalle
- hanki hyvä opettaja, ellei jo ole