Aihe: Weber Mass - tilaaminen suoraan valmistajalta?
1 2
Izer
16.03.2009 21:42:49
Twinkle: Verrokiksi, miniMass jonka joku osti tuli maksamaan hänelle 70 euroa. Rahtihintaa tuli 21 euroa USA:sta tänne, että pelkkä miniMASS tuli maksamaan 91 euroa. Jos osti samalla kertaa muutakin niin sangen vähällä selviää.
 
Minähän kyseinen henkilö olin, kun täältä vähän vinkkiä sain. Kiitoksia vain teille ja erityisesti Twinklelle! Mukavasti säästöä tuli tuohon yksin tilaamiseen verrattuna.
 
En oikeastaan aikaisemmin ollut sen kummemmin edes ajatellut, että täällä voisi tuollainen kimppatilaushuonekin olla. Nähnyt lähinnä noita Elacin-kimppoja täällä forumin puolella. Mukavaa, kun näytti Elixir ja Earvana -kimppojakin tuolla olevan, varmaan tulee jatkossakin käytettyä.
Ridin' with the wind!
varakeef
17.03.2009 10:20:51
StJerky: Pikkupaketteja kun tilaa, niin ei niistä kukaan huomaa ALVeja tai tulleja vaatia. Ja itsehän kannattaa esittää täysin tietämätöntä näistä asioista.
 
Tietämättömyys on tässä kyllä epäolennaista eikä sillä ole mitään merkitystä verovelvollisuuden kannalta. Eikä oikeastaan huomaamattomuudellakaan - kyllä se tulli-ilmoitus tulee tehdä sellaisistakin paketeista, joita ei ole rajalla pysäytetty. Sädekehä
 
Kansanurheiluahan verojen välttely on perinteisesti ollut - ah sitä jännitystä kun matkalaukussa on ollut ylimääräinen puolikas kirkasta viinaa ja pulisongeilla varustautunut suikkalakki tarkkana seuraa eniten hikoilevia keihäsmatkaajia...
"Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle" - Laura Latvala
Twinkle
17.03.2009 13:44:05 (muokattu 17.03.2009 13:44:41)
StJerky: Pikkupaketteja kun tilaa, niin ei niistä kukaan huomaa ALVeja tai tulleja vaatia. Ja itsehän kannattaa esittää täysin tietämätöntä näistä asioista.
 
tuuripeliä se on kuitenkin, joskus tulevat läpi ja joskus ei. Siinä vaiheessa jos se tosiaan jää tulliin niin ei tietämättömyyskään auta, ne neuvoo kyllä siellä konttorilla.
varakeef
27.03.2009 15:43:02
duc: Tullin kautta tuli, hintaan lisättiin tullit ja verot tietenkin. Fedex toimitti kotiovelle kumminkin viikossa lähetyksestä ja jotain 40 taalaa taisi olla postikulut. Viikon tai kaksi kesti vielä tilauksesta ennenkuin lähettivät vehkeen matkalle, kasaavat kai noita tilausten mukaan...
 
Nykyään siis Weberin ottama lähetyskulu, siis postimaksu on 55 taalaa.
 
duc:Fedexin täti soitteli ja kyseli että miten tullaus suoritetaan. Annoin niille luottokortin numeron niin kävivät tullaamassa ja laskuttivat korttia sitten jälkeenpäin. Luottokortilla nämä on nopeinta, vaivattominta ja turvallisinta hoitaa, tilisiirroilla sun muilla menee ikuisuus ja rahojen perillemeno voi olla epävarmaa...
 
Tämä summa jäi vielä epäselväksi. Siis Fedex soitti ja tarjosi huolintapalvelua, mutta mitä tämä lysti maksoi? Heidän hinnastostaan näkyy kummittelevan ainakin joku 39 euron huolitsemiseen viittaava maksu.
 
Jos näin on, alvin alaiseksi kokonaissummaksi tulisi käsittääkseni 155 dollaria eli noin 120 euroa. Tullia ei tarvitse maksaa. Alvia menee 22 prosenttia eli 26,40 euroa. Ollaan siis kokonaissummassa 146,40 euroa.
 
Fedexille huolitsemisesta ehkö siis vielä 39 euroa... tekee 185,40 euroa. Nyt näyttää siltä, että kalliiksi parjattu Custom Sound huolitsee edullisemmin. Suoratuonnin valtiksi saattaa jäädä nopeus, tosin fedexin lähetysseurannan mukaan pakettini teki ainakin yhden ylimääräisen Pariisi-Memphis-Pariisi lennon. Pari vuorokautta meni siinä, nyt paketti makoilee Pariisissa.
 
Näyttää kimppatilaus todellakin hyvin edulliselta tässä valossa.
"Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle" - Laura Latvala
duc
27.03.2009 16:12:23
varakeef: Nykyään siis Weberin ottama lähetyskulu, siis postimaksu on 55 taalaa.
 

 
Tämä summa jäi vielä epäselväksi. Siis Fedex soitti ja tarjosi huolintapalvelua, mutta mitä tämä lysti maksoi? Heidän hinnastostaan näkyy kummittelevan ainakin joku 39 euron huolitsemiseen viittaava maksu.
 
Jos näin on, alvin alaiseksi kokonaissummaksi tulisi käsittääkseni 155 dollaria eli noin 120 euroa. Tullia ei tarvitse maksaa. Alvia menee 22 prosenttia eli 26,40 euroa. Ollaan siis kokonaissummassa 146,40 euroa.
 
Fedexille huolitsemisesta ehkö siis vielä 39 euroa... tekee 185,40 euroa. Nyt näyttää siltä, että kalliiksi parjattu Custom Sound huolitsee edullisemmin. Suoratuonnin valtiksi saattaa jäädä nopeus, tosin fedexin lähetysseurannan mukaan pakettini teki ainakin yhden ylimääräisen Pariisi-Memphis-Pariisi lennon. Pari vuorokautta meni siinä, nyt paketti makoilee Pariisissa.
 
Näyttää kimppatilaus todellakin hyvin edulliselta tässä valossa.

 
Ei Fedex siitä tullauksen suorrittamisesta ottanut palvelumaksua ainakaan tuolloin, en tiedä miten nyt on. Joku toinen kuljetusifirma (DHL?) joskus soitteli ja kyseli toisen tilauksen yhteydessä, sanoin että voin hakea itse tullista jos siitä maksuja tulee...
varakeef
27.03.2009 16:19:50
duc: Ei Fedex siitä tullauksen suorrittamisesta ottanut palvelumaksua ainakaan tuolloin, en tiedä miten nyt on...
 
Siis käyttivät luottokorttiasi vain veron suorittamiseen? Hyvä tietää, perun siis toistaiseksi puheeni Custom Soundsin edullisuudesta...
"Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle" - Laura Latvala
duc
27.03.2009 16:23:36
varakeef: Siis käyttivät luottokorttiasi vain veron suorittamiseen? Hyvä tietää, perun siis toistaiseksi puheeni Custom Soundsin edullisuudesta...
 
Juu. Tosin en todellakaan tiedä miten tilanne on muuttunut... voihan siellä tullissa käydä joka tapauksessa itsekin jos FedEx alkaa maksua vaatia.
varakeef
27.03.2009 16:48:18
No en minä minnekään Vantaalle neljällä kympillä pääse... tai ehkä pääsen, mutten viitsi.
"Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle" - Laura Latvala
Twinkle
27.03.2009 17:29:02 (muokattu 27.03.2009 17:29:37)
Fedexin huolinta kyllä maksaa, mutta ei se nyt ihan 39 euroa ole. Ite maksoin muistaakseni 11 euroa, mikä oli äärimmäisen halpa hinta siitä että ne pyöritteli laput minun puolesta. Tämä siis viime syksynä kun tämä tilaus tehtiin.
 
varakeef: Näyttää kimppatilaus todellakin hyvin edulliselta tässä valossa.
 
Se on edullinen monessa valossa, mutta ensikerralla pitää tehä reilusti isompi tilaus ja saada iso joukko aktiivisia liikkeelle. Ei ne välttämättä pitkään kattele sitä että me laivataan sieltä 2200 USDin ostoksia diilerialennuksilla, aika pieni loppujen lopuksi.
duc
27.03.2009 20:34:35
varakeef: No en minä minnekään Vantaalle neljällä kympillä pääse... tai ehkä pääsen, mutten viitsi.
 
Aika kallista on sulla lähimpään tullin pisteeseen pääsy, tosin on se täällä Oulussakin sellasessa paikassa että ei taida bussilla päästä ihan viereen...
varakeef
30.03.2009 16:14:42
Halpaa lystiä oli huolitseminen ja tulliselvittely.
 
Lopullinen laskelma siis seuraava.
- Minimass 50 W: 100 $
- Fedex-rahti: 55 $
- Tullin huhtikuun kurssilla siis 119 euroa.
- Tästä arvonlisävero 22 prosenttia: 26 euroa
- Fedex hoiti tullauksen: noin kahdeksan euroa.
 
Yhteensä: 153 euroa kotiovelle.
 
Toimitusaika:
- Tilaus 13.3
- Laite valmis ja postitus 23.3
- Suomessa 30.3.
- kotona aprillipäivänä...
"Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle" - Laura Latvala
Stone
10.10.2010 15:22:21
 
 
Nostoa!
 
Onko kellään kokemusta Weber MicroMass keinokuormasta? Toisinsanoen...värittääkö vaimennus tonea tai hävittääkö dynamiikkaa?
 
Toinen kysymys, että onko kimppatilauksia lähiaikoina kenties lähdössä weberille?
"Musiikissa ei ole kyse varman päälle soittamisesta. Tämä musiikki on kaunista mokailua. -Keith Richards"
FreshPots
10.10.2010 16:30:15 (muokattu 10.10.2010 16:31:34)
Stone: Nostoa!
 
Onko kellään kokemusta Weber MicroMass keinokuormasta? Toisinsanoen...värittääkö vaimennus tonea tai hävittääkö dynamiikkaa?

 
Ei tuosta micromassista ole kokemusta, mutta jos yhtään yhtäläisyyksia minimassiin, niin kyllä se syö dynamiikkaa ja sen tonen syvyyttä aikalailla jos ihan pirusti vaimentaa. Desibelin tai parin ei vaikuta paljoa saundiin. Vähän se tuppaa olemaan kaikkien keinokuormien vaiva.
 
Toinen kysymys, että onko kimppatilauksia lähiaikoina kenties lähdössä weberille?
 
Ei viissiin kun viime tilauksessa tuli postikuluja aika lailla. Näin kuulin jostain. Saatan olla väärässä.
 
Nyt dollarin kurssi on alhainen niin vois jotain kyllä hommata...
Twinkle
10.10.2010 20:19:38
Stone: Toinen kysymys, että onko kimppatilauksia lähiaikoina kenties lähdössä weberille?
 
Ongelma on vähän siinä, että ensinnäkään se että valmistaja antaa kimppaoikeuden ei ole kirkossa kuulutettu. Toinen ongelma oli se, että viime kerralla löivät ylläripyllärinä melkein kolminkertaiset postit verrattuna siihen, mitä aikaisemmin oli ollut niin näissä tilauksissa säästöt ei jää kauhean isoiksi. Toki kannattaa huomata, että tästä huolimatta viimeksi yksittäisen tuotteen rahdit jäi kuitenkin vain 14 euroon, kun ne noin 60 silloin kun tilaa yksinään.
 
Periaatteessa voisi, periaatteessa ei.
Stalkah
24.09.2014 17:24:43 (muokattu 24.09.2014 17:31:19)
 
 
1444 päivää vanha ketju, mutta mielestäni on ihan asiallista listata tästä laatuvalmistajasta myös ajan tasalla olevaa tietoa - vaikka se ei periaatteessa poikkeakkaan mitenkään aiempien postausten hyvistä palvelukokemuksista.
 
Tilasin Mass 100 -keinokuorman balansoidulla line outilla.
 
- jäikö laite tulliin?
Jäi, mutta kun tein selvityksen heti torstaina tulliin saapumisen ilmoituksen jälkeen, niin tavara vapautui jo perjantaina kuljetettavaksi.
 
- paljonko tuli lisäkustannuksia Weberin sivun hintoihin (kuljetus, tulli jne..)?
Hinta muodostui MASS 100:sta 255 $ (kuorma 240 $ + balansoitu line out -optio 15 $), jonka päälle tuli 98 $ pakkaus- ja toimituskuluja (arvion mukaisesti, lopullisten kulujen selvittyä erotus kuulemma "saatetaan palauttaa harkinnan mukaan"), eli maksoin alun perin yhteensä 353 $, joka teki silloisella kurssilla 280,32 €. Lopullisessa laskussa luki, että paketti maksoi kuljetuksineen 338,93 $, joten saas nähdä, et heruuko hiluja takasin päin.
 
Tullaus ei maksanut mitään, kun suoritin sen netin kautta itse FedExin antamilla tiedoilla. FedEx tekee tullauksen myös itse, mutta tällöin siitä olisi tullut 13,33 € lisähintaa.
 
Tullista rapsahti tietysti 24% arvonlisävero päälle.
 
- mikä oli maksutapa?
Paypal. Oli aika pelottavan helppoa tuo rahan siirto tällä systeemillä :D
 
- mikä oli toimitusaika?
Tilauksesta aika tarkkaan kolme viikkoa, niin paketti oli ovella.
 
- muuta?
Vähän ihmettelin tuota toimituskulupolitiikkaa, mutta jos palauttavat erotuksen, niin no problemo (tosin yläkanttiin heitetyn arvion vuoksi arvonlisäverokin on kyllä korkeampi). Muutoin hyvä kokemus ja kuorma tuli ehjänä perille.
"Naulat neljän tuumamitan lyöty pajavasaroin - haukan katse hanskojani vartioi"
Squier89
20.05.2015 21:38:26
 
 
Täytyy jälleen elvyttää tätä viestiketjua :D
 
Tilasin Weber MASS 100:n kaikilla mausteilla, eli balansoidulla line outilla, kuulokeliitännällä ja bypass kytkennällä. Hintaa tuli tullin ja verojen kanssa vähän yli 400 €.
 
Tilaus itsessään ei mennyt aivan kivuttomasti, aikaa tilaushetkestä toimitukseen meni kolmisen viikkoa.Paketti saapui viimein tullin kautta postiin ja sain laitteen kotiin, tosin kun tarkastelin sitä niin bypass kytkennän liittimet( dc-tulo ja kytkimen plugi) puuttuivat kokonaan! Tästä alkoi reilun kuukauden rumba kymmenin sähköpostein höystettynä.Luonnollisesti valmistaja korvasi palautetun keinokuorman postikulut ja oikeanlainen tuli veloituksetta perille.
 
Itse keinokuormasta en ole löytänyt vielä pahaa sanottavaa, eq on kuitenkin huomattavan monipuolinen tuossa mallissa ja jalkaohjattava bypass-kytkentä toimii kuin junan vessa :D Suosittelen!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)