CanYouStayStill 10.03.2009 12:58:12 | |
---|
Nykyään on vaikea saada unta, keskittyä töissä tai oikeastaan missään. Muija ei jaksa kiinnostaa ja yleensä huomaan fantasioivani hänen kanssaan ollessani uudesta putkinupista+kaapista. Mieleni ei saa rauhaa. Koko ajan haaveilen puntteja tutisuttavasta raskaasta metallisäröstä joka ravisuttaa tannerta ja johtaa kuulijansa orgastiseen tilaan. Soundi on kuin itse kuningasleijonan karjaisu, jonka edessä kaikki polvistuu. Ehkä joku päivä on riittävästi rahaa kasassa, jotta saan unelmani toteutettua ja sieluni saa rauhan. Ehkä sitten pystyn taas jatkaa elämääni normaalisti. DLX:ssä pyörähtäessäni oli hermot kovilla kun silmiini osui ENGL:n putkinuppi, juuri se merkki jota olen pohtinutkin. Teki mieli juosta se käsissä karkuun... No ei muuta kuin säästämään. Kiitos kun sain purkautua. |
Antroid 10.03.2009 13:40:46 (muokattu 10.03.2009 13:41:20) | |
---|
CanYouStayStill: Nykyään on vaikea saada unta, keskittyä töissä tai oikeastaan missään. Muija ei jaksa kiinnostaa ja yleensä huomaan fantasioivani hänen kanssaan ollessani uudesta putkinupista+kaapista. Mieleni ei saa rauhaa. Koko ajan haaveilen puntteja tutisuttavasta raskaasta metallisäröstä joka ravisuttaa tannerta ja johtaa kuulijansa orgastiseen tilaan. Soundi on kuin itse kuningasleijonan karjaisu, jonka edessä kaikki polvistuu. Ehkä joku päivä on riittävästi rahaa kasassa, jotta saan unelmani toteutettua ja sieluni saa rauhan. Ehkä sitten pystyn taas jatkaa elämääni normaalisti. DLX:ssä pyörähtäessäni oli hermot kovilla kun silmiini osui ENGL:n putkinuppi, juuri se merkki jota olen pohtinutkin. Teki mieli juosta se käsissä karkuun... No ei muuta kuin säästämään. Kiitos kun sain purkautua. Puit juuri ajatukseni sanoiksi. Täsmälleen sama tilanne täällä. Special edition, Invader ja Steve Morse signature pitäisi käydä tyyppaamassa. Ehkä myös pari Mesaa ja Kochin Powertone pitäisi tyypata. Voisin myös sokkona ostaa yhden Elmwood Modenan jos olisi rahaa. |
Antti1 10.03.2009 13:47:49 | |
---|
Antroid: Puit juuri ajatukseni sanoiksi. Täsmälleen sama tilanne täällä. Special edition, Invader ja Steve Morse signature pitäisi käydä tyyppaamassa. Ehkä myös pari Mesaa ja Kochin Powertone pitäisi tyypata. Voisin myös sokkona ostaa yhden Elmwood Modenan jos olisi rahaa. Osta torilta toi Einstein pois, tinkaat pari satasta siitä vielä jättämällä 6L6 ja KT88:t myyjälle. Soon hyvyys. :) Tekis itekin mieli ostaa sellanen takas VH4:n kaveriksi, muttei oo varaa käydä edes ruokakaupassa, perkele... |
Antti1: Osta torilta toi Einstein pois, tinkaat pari satasta siitä vielä jättämällä 6L6 ja KT88:t myyjälle. Soon hyvyys. :) Tekis itekin mieli ostaa sellanen takas VH4:n kaveriksi, muttei oo varaa käydä edes ruokakaupassa, perkele... Joo, sitäkin on kuolattu, etenkin kun joku myi britti-iibeissä footswitch-modilla olevaa Einsteinia 850_:aan. Nyt tarvis enää rahat jostain. Ei kellään ois ylimääräistä? Mun pankkitilille mahtuis... |
Antti1 10.03.2009 14:02:47 (muokattu 10.03.2009 14:05:59) | |
---|
Antroid: Joo, sitäkin on kuolattu, etenkin kun joku myi britti-iibeissä footswitch-modilla olevaa Einsteinia 850_:aan. Nyt tarvis enää rahat jostain. Ei kellään ois ylimääräistä? Mun pankkitilille mahtuis... Ai perkele, mitä hemmettiä?! EDIT: Toi on muuten näppärä vehje esim. G-Majorin tyylisen laitteen kanssa. Sellainen sarjalooppiin ja releillä kanavien vaihto. Samalla pystyy vaihtelemaan myös ne moodit ja efektitoosan mastervolumella pystyy tasoittamaan eri moodien väliset volatasotkin sopivaksi. Veri kool. |
artha61 15.03.2009 12:47:36 | |
---|
|
Krice 29.03.2009 21:44:24 | |
---|
Carl Martin Classic Chorus. EHX stereo polychorus pitäisi varmaan sitten myydä, kun en pidä siitä ja se on niin isokin. Joku fuzz- tai overdrive-pedaalikin olisi hyvä. Pitäisi myydä Jekyll & Hyde ja ostaa tilalle pelkkä Son Of Hyde, kun Jekyll on ihan syvältä. Bassokitarankin voisi hankkia ja Zoom B2.1u:n. |
Rootteri 29.03.2009 21:53:12 | |
---|
CanYouStayStill: Nykyään on vaikea saada unta, keskittyä töissä tai oikeastaan missään. Muija ei jaksa kiinnostaa ja yleensä huomaan fantasioivani hänen kanssaan ollessani uudesta putkinupista+kaapista. Mieleni ei saa rauhaa. Koko ajan haaveilen puntteja tutisuttavasta raskaasta metallisäröstä joka ravisuttaa tannerta ja johtaa kuulijansa orgastiseen tilaan. Soundi on kuin itse kuningasleijonan karjaisu, jonka edessä kaikki polvistuu. Ehkä joku päivä on riittävästi rahaa kasassa, jotta saan unelmani toteutettua ja sieluni saa rauhan. Ehkä sitten pystyn taas jatkaa elämääni normaalisti. DLX:ssä pyörähtäessäni oli hermot kovilla kun silmiini osui ENGL:n putkinuppi, juuri se merkki jota olen pohtinutkin. Teki mieli juosta se käsissä karkuun... No ei muuta kuin säästämään. Kiitos kun sain purkautua. Mitä ENGLiä mahdat tarkoittaa? + rust in peace +
tväng tväng |
CanYouStayStill 30.03.2009 10:23:29 | |
---|
Rootteri: Mitä ENGLiä mahdat tarkoittaa? Nyt pitää ihan muistella.... Olisikohan ollut Savage/Powerball, tai sitten Invader. Joku noista kolmesta pitäisi ehkä ostaa. Mutta muitakin merkkejä saa ehdottaa *vink vink. |
Juicy 30.03.2009 13:39:33 | |
---|
Mun mahdollinen seuraava putkinuppi (joskus vuosien päästä) on joko Framus Cobra tai sitten VHT Ultralead/SigX. Saas nähä että lukeeko siinä Fryette vai ihan vintagena VHT, kumpaa nyt löytyy helpommin. Kitaraksi jokin ehta Ameriikan Jackson, joko RR tai KV. Onneksi nykyvehkeilläkin vielä "pärjää" mutta mitäpä mies olisi ilman unelmia? :) "Kauhee hevi-metalli soi päässä, eikä se vaikene" |
Dirty Hero 30.03.2009 15:51:37 | |
---|
Haluan Gibson Explorerin. Tyylikäs kitara. |
black-dog 31.03.2009 22:32:37 | |
---|
marshall vintage modern 2266.... help Watch my back sano kyttyräselkä |
arppah8 31.03.2009 22:44:37 | |
---|
black-dog: marshall vintage modern 2266.... help Meillois tommoinen käytetty hyllyssä. Hyväsoundinen peli. Delayspedu semisti kaasuttaa just nyt. Vielä kun saisi päätettyä mitä mä sen oikeasti haluan tekevän eli riittääkö mulle perusdilsa vai pitääkö olla taptempoa ja spilloveria. Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. |
pinballwizard 01.04.2009 11:51:06 | |
---|
Siis aivan järkyttävä kaasu fuzzipedaaliin alle 100€ hintaluokassa, dämn kun on liikaa valinnan varaa. Hirvittävää! Big Muff, fuzz face tai tweak fuzz ankstiktik. Hajoon... Hyvää Elämää... |
L.H 01.04.2009 11:54:56 | |
---|
arppah8: Meillois tommoinen käytetty hyllyssä. Hyväsoundinen peli. Delayspedu semisti kaasuttaa just nyt. Vielä kun saisi päätettyä mitä mä sen oikeasti haluan tekevän eli riittääkö mulle perusdilsa vai pitääkö olla taptempoa ja spilloveria. Onko Marsu nuppi, vai combo? |
arppah8 01.04.2009 12:54:44 | |
---|
L.H: Onko Marsu nuppi, vai combo? Nuppiversio. Siisti kuin mikä. Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. |
L.H 01.04.2009 13:13:43 | |
---|
arppah8: Nuppiversio. Siisti kuin mikä. Mitä maksaa? |
Krice 01.04.2009 13:53:57 | |
---|
pinballwizard: Siis aivan järkyttävä kaasu fuzzipedaaliin alle 100€ hintaluokassa, dämn kun on liikaa valinnan varaa. Sama juttu täällä, vaikka en edes tiedä teenkö fuzz-pedaalilla mitään, mutta olisi hyvä olla: distortion, overdrive ja fuzz. Kaikki mieluiten Visual Soundilta. |
arppah8 01.04.2009 14:24:12 | |
---|
L.H: Mitä maksaa? Näemmä 880 on pomo lätkäissyt hintalapuksi. Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. |
L.H 01.04.2009 15:18:53 | |
---|
arppah8: Näemmä 880 on pomo lätkäissyt hintalapuksi. Kovin on kallis kun uutenakin saa halvemmalla. |