Klassinen ›

Joo, voi kyllä osaltaan olla tyhmäkin kysymys, mutta kun iski inspiraatio jonkinlaisen klassisen tapaisen biisin säveltämiseen, että osasko kukaan neuvoa? Niinkun mm. mitä pitäis osata tms. Olen nyt apouttiarallaa vuoden soitellut kiippareita, oikealla kädellä menee sujuvasti melodia ja vasemmalla kädellä soinnut. F-nuottiviivastoa osaan lukea tosi jähmeästi, en ole viitsinyt opetella..

jos haluat kokeilla, eiköhän alkuunsa riitä, että sävellät melodian päässäsi (tai koskettimilla tunnustellen, hyräillen tms.) ja kirjoitat sen nuoteille. tutustumalla teoksiin voi saada vihjeitä, mut oot varmaan jo jotain sen verran soitellu. vasen käsi ei aina ole klasarissa säestävä, vaan se voi olla yhtä melodinen kuin oikeakin. mut soinnut löytyy tarvittaessa kokeilemalla. tälleen mä sävelsin jo about 10-vuotiaana.
 
tietysti jos klassista säveltämistä haluu kunnolla osata, niin siinähän on sitten aika paljon materiaalia, mistä voi opetella, mitä ne pänttäävät konservatorioissa

Jos haluat jäjitellä jotain vanhaa tyyliä, perehdy ajalle tyypilliseen säännöstöön ja toimi sitä soveltaen. On paljon helpompaa edetä, kun tietää mitä ei saa tehdä.

okei. Kiitti paljon. Mutta eikös klasari oo kuiteskin siitä aika helpoo, että sama melodia toistuu melkein koko ajan, mutta vähän eri tavalla? Tai riippuu tottakai ihan jo kappaleestakin.

Charge: okei. Kiitti paljon. Mutta eikös klasari oo kuiteskin siitä aika helpoo, että sama melodia toistuu melkein koko ajan, mutta vähän eri tavalla? Tai riippuu tottakai ihan jo kappaleestakin.
 
no riippuu täysin tyylistä ja teoslajista yms.
 
voi pyöritellä samaa melodiaa (fuugat on hyvä esimerkki tästä) tai edetä jatkuvasti kohti uutta tms.
 
kuuntele semmosta musaa, mitä haluat säveltää, niin pääset ideasta kiinni

Charge: okei. Kiitti paljon. Mutta eikös klasari oo kuiteskin siitä aika helpoo, että sama melodia toistuu melkein koko ajan, mutta vähän eri tavalla? Tai riippuu tottakai ihan jo kappaleestakin.
 
Klasari on aika laaja määritelmä, joten tuollaisia totuuksia on varmaan vähän paha vedellä. Muutenkin jos on tarkoituksena säveltää jotain niin suosittelen sen sisäisen ääneen kuuntelemista. Toki kannattaa varmaan tutustua klassiseen, mutta mielestäni ei kannata lähteä tekemään musiikkiaan tiettyyn muottiin.
 
Eli kannattaa varmaan ottaa selvää mitä keinoja klassisessa musiikissa käytettiin mihinkin aikaan ja miten, mutta mielestäni on vähän epärakentava lähtökohta päättää että teempä nyt kappaleen joka on sellainen kuin tyypillinen musiikki oli aikakaudella X.
 
Sävellä siis niille soittimille joiden soundista pidät, yhdistele niiden ääniä harmonioiksi jotka miellyttävät omaa korvaasi ja tee melodioita jotka mielestäsi kuvaavat sitä mitä haluat musiikillasi ilmentää. Tämä on tietty tälläinen teoriaa lähes olemattomasti ymmärtävän "tavispällin" neuvo, mutta mielestäni taide on aika universaali asia. Klassinen musiikki(laajassa merkityksessä) antaa kyllä todella paljon vapautta toteuttaa omia visioitaan, ellei sitten tarkoitus ole tehdä juuri tietyntyyppistä musiikkia.

Juu, näinhän se tottakai on. Mutta kun tässä aamulla tota jotakin Beethovenin sinfoniaa kuuntelin, niin oli paljon kohtia, jotka meni samalla tavalla, mutta pikkuisen eri tyylillä.

Charge: Juu, näinhän se tottakai on. Mutta kun tässä aamulla tota jotakin Beethovenin sinfoniaa kuuntelin, niin oli paljon kohtia, jotka meni samalla tavalla, mutta pikkuisen eri tyylillä.
 
Niin, teoksissa on usein joku rakenne, joka perustuu kehittelyyn ja muunteluun
 
Beethovenin teoksissa varsinkin eka osa on usein sonaattimuodossa
 
Sonaattimuoto
1. Esittelyvaihe: Pääteemat ja sivuteemat
1.5 Kertaus (sama kokonaan uusiksi samanlaisena)
2. Kehittelyvaihe, jossa yleensä otetaan joku pitkän teeman pätkä ja kehitetään siitä uutta - joskus uusikin teema
3. Kertausjakso. Usein hyvin samantyyppinen kuin esittelyvaihe, mutta teemoja ja sovitusta muutellaan
 
---
(kohta 1.5 eli kertaus ei varsinaisesti kuulu sonaattimuotoon, mutta se tulee melkein aina (mozartin 38. sinfoniassa on myös kertomerkit lopussa, jolloin pitäisi kerrata kehittelyvaiheen alusta asti koko paska, mutta en ole nähnyt kuin yhden levytyksen, jossa hullu kapellimestari teki näin, jolloin ekan osan pituudeksi tuli jotain 18 minuuttia))
 
---
 
Myös sonaattimuotoa noudattamattomat teokset sisältää usein samanlaista kehittelyä ja teemojen muuntelua yms.
 
Sitten on erikseen esimerkiksi variaatioon tai samalla melodialla leikittelyyn perustuvat teoksien osat
 
Mozartin pianokonsertoissa ja usein muidenkin pianokonsertoissa ensimmäinen osa on rakenteeltaan semmoinen, että alussa orkesteri soittaa kasan teemoja. Sitten käydään nämä teemat pianon kanssa uudestaan läpi (usein samassa järjestyksessä), mutta muunneltuna ja siihen pitkiä "irtiottoja" lisäten, jolloin lopputulos paljon pidempi. Usein myös lisätään siihen mukaan joku uusi sivuteema (usein sivuteema tulee sitten, kun alkuteemat on käyty pianon kanssa läpi; sen jälkeen käydään uudestan pianon kanssa taas uudella tavalla muunneltuina teemat läpi, sitten tulee pianosoolo eli kadenssi ja sitten teoksen ensimmäisen osan lopetus).

ralliolli: Sonaattimuotoon tosiaan kannattaa perehtyä ihan ajan kanssa. Kiinnitä huomiota teemojen lisäksi myös sävellajisuhteisiin - saatat löytää varsin älykkäitä tonaalisia suunnitelmia. Suosittelen Beethovenin ja Brahmsin musiikkia lähtökohdaksi.
 
mut nyt jos on kysymys aluksi vain kokeiluista, niin ei kannata ehkä vaivata tonaalisilla suunnitelmilla niin päätään.
 
klassisen musiikin kuuloista musaa saa tehtyä todella helposti - vaikka se tarkemmin katsoessa jää aika kauas mozartin ja kumppaneiden musiikista... eli siitä vaan kokeilemaan. johonkin soundtrack-tyyppisiin tarkoituksiin kelpaa hyvin vähemmänkin syvällinen tekele

sub zero: mut nyt jos on kysymys aluksi vain kokeiluista, niin ei kannata ehkä vaivata tonaalisilla suunnitelmilla niin päätään.
 
Hyvä olisi ainakin huomata, että esittely ja loppu ovat staattisia ja kehittely vilkas. Transitio(t) taas moduloi päämäärähakuisesti johonkin vapaasti valittavissa olevaan sävellallajiin. Olennaisinta lienee joka tapauksessa harmoninen mielenkiinto: älä jää yhteen sävellajiin.
 
PS. Kuuntele ja kiinnitä huomiota miten säveltäjät ovat hyödyntäneet kontrastia. Vinkki: sitä voi löytää aivan pienimmistä osayksiköistä aina sinfonian osien väliseen mittakaavaan asti.

ralliolli: Hyvä olisi ainakin huomata, että esittely ja loppu ovat staattisia ja kehittely vilkas.
 
Muistaakseni Pastoraalisinfonian ekan osan kehittelyvaihe oli joku semmonen vähän "minimalistisempi" kokeilu, mut en nyt jaksa kuunnella tarkistaakseni.
 
Transitio(t) taas moduloi päämäärähakuisesti johonkin vapaasti valittavissa olevaan sävellallajiin. Olennaisinta lienee joka tapauksessa harmoninen mielenkiinto: älä jää yhteen sävellajiin.
 
Mulle ei ole auennut, kun en ole teoriaa opiskellut, et mikä näissä moduloinneissa on se varsinainen idea. Sävellajithan on sinänsä suhteellisesti katsoen samanlaisia kuuntelijalle. Mut ilmeisesti moduloinnissa kuitenkin tavoitetaan jotain muutakin uutta, kuin että vain sävellaji vaihtuu. En tiedä osaatko selittää tätä helppotajuisesti... Mut tää ois varmaan hyvä musiikin kuuntelijankin tietää, et mistä on tarkemmin ottaen kyse. Itse usein seuraan partituurista niin myös helposti huomaan nämä moduloinnit.

sub zero: Mulle ei ole auennut, kun en ole teoriaa opiskellut, et mikä näissä moduloinneissa on se varsinainen idea. Sävellajithan on sinänsä suhteellisesti katsoen samanlaisia kuuntelijalle. Mut ilmeisesti moduloinnissa kuitenkin tavoitetaan jotain muutakin uutta, kuin että vain sävellaji vaihtuu. En tiedä osaatko selittää tätä helppotajuisesti... Mut tää ois varmaan hyvä musiikin kuuntelijankin tietää, et mistä on tarkemmin ottaen kyse. Itse usein seuraan partituurista niin myös helposti huomaan nämä moduloinnit.
 
Ei turhanpäiväisissä euroviisumoduloinnessa olekaan mitään muuta tolkkua kuin yllättää kuulija hetkeksi ja kasvattaa lopun intensiteettiä.
 
Jos taas tarkoituksena on palata lopulta aloitussävellajiin niin kuin usein on, modulaatio(t) tuo vaihtelua ja keinon kadottaa kuulijan sävellajintuntu ainakin hetkeksi. Transitioissa, jos ne eivät ole niitä perinteisiä huippu- tai rinnakkaissävellajiin pyrkiviä, ja kehittelyissä kuulijan on oikeastaan mahdoton ennustaa tapahtumien kulkua. Jännin kohta onkin ennen uuteen sävellajiin orientoitumista.
 
Uusi sävellaji saattaa tilanteesta riippuen alkaa kuulostamaan lopulta samalta kuin edellinenkin, mutta kun jälleen kerran palataan pääsävellajiin, sitä täytyy edeltää jonkinlainen siirtymä. Ja se tonaalisesti hämäävä siirtymä siinä onkin kuulijan kannalta pääasia.
 
Kehittelyssä taas sävellajit vaihtuvat niin tiuhaan, ettei niihin kerkeä millään tottua. Niissä modulaatiot ovat oikeastaan musiikillinen itseisarvo.