mitä mä oon kuullu niin varmaan nää 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa Sir Colin Davisin ja Concertgebouw Orchestran Haydnin Lontoo-sinfoniat (Philips)
toinen erittäin kova sana saundin puolesta on toi Soltin samoihin aikoihin levytys Schumin yhdeksännestä keväästä on tulossa kuuma, kostea, hikinen - tänä vuonna toimii kikka joka ikinen! |
Yksi kaveri joka tietää näistä ääniasioista soitti kerran Taikahuilua 60-luvun Deutsche Grammofonin tms levytykseltä ja se oli kyllä makea: vasen-oikea, eteen-taakse ulottuvuudet olivat sen verran selkeät että stage ja erityisesti laulajat ikäänkuin materialisoitui kuuntelutilaan (kaverin vimpan päälle mietittyyn masterointihuoneeseen).
Ymmärsin että laadun tae oli erityisesti sen ajan mikrofonitekniiikka, niiden sijoittelu ja varsin pieni lukumäärä.
BIS:n levytyksiä on kehuttu kovasti, musta ne mitä mulla on kuulostaa aika analyyttisiltä, vs. kokemuksellisilta.
Tää on vaikea kysymys sen takia että hyvä biisi hyvän johtajan ja orkesterin soittamana hyvässä salissa on *niin* eri asia kuin äänitys; taltioinnit kuulostaa aina aika kalpeilta. |
sub zero
HarriP
-samuli-