Tanssimusiikki ›

jazzmies: Analyysi vs. tulkinta. Tappaako osaaminen tulkinnan taidon? Heh! Tästä on puhuttu aikaisemminkin täällä :)
 
Arviointi tai kritiikki sanana on monenlaisia tunteita, toiveita, odotuksia sekä jännitteitä herättävä. Välittömästi herää dyadiakseli asiantuntija tavallinen kuulija. Pelkistettynä siis asetelma jossa osaaminen vs. tulkinta vois olla järki vs. tunteet. Tämä osaamisen tulkintaa nakertava vaikutus saattaa kuitenkin pitää paikkaansa jos vain antaa itselleen luvan sitä miettiä. Osaaminen ja asiantuntijuus korostuu joskus negatiivisesti metatasolla hiuksenhienoisena ylimielisyytenä. Toki ylimielisyys voi olla ujouttakin. Intuitiivinen tavallinen kuulija kyllä huomaa että jotain outoa tässä on vaikka ääni soi kun puukko ja oman metronomin voisi tarkistaa artistin suorituksesta.
Jos kuulijana on asiantuntija asia on selvä: hänhän osaa odottaa jotain sellaista mitä haluaa kuulla koska hänellä on hänelle tyypilliset dimensiot käytössään kun hän arvioi usein juuri nämä perusjutut; rytmiikka ja vire. Surullisen usein siitä puuttuu emootio joka onkin se vaikein rasti. Analyytikkokuulijan helmasynti onkin se ettei hän -jo kaavoihin kangistuttuaan- ole virittynyt niille moninaisille tasoille joita musiikki ja tulkinta tarjoaa. Asiantuntijan omat asenteet arvottavat joskus liikaa itse biisin tapahtumien merkitystä. Mutta koskapa arvio voisi olla absoluuttisen objektiivista? Vähän samaa kuin arviois ihmisten välistä vuorovaikutusta; mihin kiinnittää huomiota ja millä painoarvolla? Vaikea tehtävä vai mitä? Huomaan tai muotoillaanpa se nyt vaikka näin, että Jazzmies sulla kaikella kunnioituksella on tolla emotionaalisella puolella se isoin Akilles. Vaikka hauskasti ja oivaltavasti kirjoitatkin Täytyy vielä toki tässä korostaa että kyse on hyvin hyvin subjektiivisista asioista; voiko tuntea oikein vai väärin voiko musiikkia kuulla jotenkin väärin emotionaalisessa mielessä?
 
Muotoillaampa se näin, Jukin tutkinnan syvyttää ei vähennä se pätkääkään, että tuntee harmoniat, osaa irtautua oletuslinjasta ja taitaa rytmiikan. Sakun kohdalla voi taas sanoa, että viestin perille menoa tässä ympäristössä vaikeuttaa se, etteivät edelliset odotukset täyty lainkaan. Täten on todettava, että Hintsasen lupaama Sakun jazz-hallinta ei toteudu.
 
Juki veti teknisesti hyvin, mitä nyt saundi oli vähän lattea ja tusina. Sakulta jazzin harvojen tuntema syvin olemus oli hukassa. Sanoisin tosta Jukista että ei hyvä ei paha vaan toki käyttönsä. Ihan kelpo vetäjä ei siinä mitään. Ehkä se haittaa mua että jazzstankkujen referenssihemmot on jossain muualla kun Härmässä ja sinä valossa nää suomalaiset kuullostaa aika hellyttäviltä. On se kumma. Korostan että Juki veti suomalaiseks yllättävän kypsästi ja hyvin. Jotain sellaista mitä en osaa sanoilla tavoittaa siitä kuitenkin puuttui. Orastavaa karismaa hänellä oli ..taitoa ..mitä ihmettä siitä kuitenkin puuttui? Vai oliko se puute sittenkin minussa, sekin voi olla aivan hyvin mahdollista.
 
Kuosmasella on saundi ja liperiläis-epätoivon eetos tulkinnassaan, mikä kuulostaa kasetilta hyvältä, mutta live-tilanne, tai TV, onkin sitten toinen. Livenä kannukset punnitaan myös populaarikulttuurissa.
 
Olet Jazzmies oikeassa. Juuri tuo eetos ja suomalaisuuden syvästä ytimestä kumpuava liperiläis-angsti on juuri sitä parasta Sakua. Nimenomaan livenä Saku on parhaimmillaan ei ehkä tällaisessa leikkimielisessä formaatissa, jossa ei niinsanotusti mainstream jazz lähtenyt. Mielenkiintoinen kysymys sinänsä on tämä lavastettu(skaba) vs. luonnollinen (klubi etc) livetilanne. Lievä stressi on se tekijä, joka tuo puhtaimmillaan esiin emotionaalisen musiikillisen vuorovaikutuksen hyvät ja huonot puolet. Siinä juuri koulutettujen äänten vahvuus on; eivät häkelly kameran luomasta stressistä vaan laatu on tasasta. Olen nähnyt Sakulta hyviä livekeikkoja. Olen kuitenkin ollut silloin nousujohtoisessa päihtymystilassa kuitenkin musan tuottaman fiiliksen muistaen. Ehkä jäävi.
Mielenkiintoista olisi kuulla ohjelman artisteilta kuinka he itse arvioisivat omaa suoritustaan?