Aihe: THE GASLIGHT ANTHEM (USA) Tavastialla 15.2.2009
1 2
jonninen
13.10.2008 11:10:35
 
 
THE GASLIGHT ANTHEM (USA), DJ JOHANNES KOSTAJA
Su 15.2.2009. Liput 15 EUR / 17 EUR (ennakko: Tiketti)
 
Punk- ja folkrockia yhdistelevä The Gaslight Anthem on ollut kasassa vasta vuodesta 2005 lähtien, mutta jo nyt yhtye on ehtinyt saavuttaa suurta suosiota sekä punk- että vaihtoehtomusiikkipiireissä. Bändin rehellinen, intohimoinen ja tarttuva musiikki on saanut myös kriitikot ympäri maailmaa puolelleen. Laulaja-kitaristi Brian Fallonin ääni koskettaa kuulijaansa, ja hänen lyriikoissaan on todettu olevan paljon samaa kuin nuorella Bruce Springsteenillä aikanaan. Hiljattain Kerrang!-lehti ennustikin The Gaslight Anthemin olevan vuoden 2008 paras uusi yhtye.
 
The Gaslight Anthemin ensimmäinen albumi Sink or Swim ilmestyi viime vuoden toukokuussa, ja tänä syksynä bändi julkaisi toisen pitkäsoittonsa The 59 Sound uuden levy-yhtiönsä SideOneDummyn suojissa. Flogging Mollyn entisen kitaristin Ted Huttin tuottamaa albumia on ylistetty lähes kaikissa suurimmissa musiikkilehdissä kokoonpanon monipuolisuuden ansiosta bändi taitaa yhtä lailla riehakkaan soinnin kuin rauhallisemmat suvantovaiheetkin, eikä jäsenten saumaton yhteissoittokaan ole jäänyt arvioissa tai keikoilla huomaamatta. The Gaslight Anthemin musiikkia onkin kuvailtu The Killersin, Bruce Springsteenin ja The Clashin yhdistelmäksi.
 
The Gaslight Anthem kiersi kesällä Eurooppaa ja Australiaa, ja osallistui Disco Ensemblen tavoin Warped-kiertueelle. Parhaillaan yhtye kiertää Pohjois-Amerikkaa Rise Againstin, Alkaline Trion ja Thricen kanssa. Konsertti järjestetään Fullsteam Agencyn, Tavastian ja Sue-lehden yhteistyönä.
 
www.gaslightanthem.com
www.myspace.com/thegaslightanthem
www.fullsteamagency.com
Folcce
13.10.2008 16:01:50
Ei hittolainen! Salaa toivoin tätä. Innostun noin yhdestä uudesta yhtyeestä/vuosi. 2008 se on ollut The Gaslight Anthem. Tervetuloa!
Music's my life, Moxey.
stickyfinger
14.10.2008 14:58:37
Melkeinpä kiinnostaisi lähteä katsomaan. Pitänee ehkäpä lippuset hankkia.
"I feel sorry for people who don't drink. When they wake up in the morning, that's as good as they're going to feel all day." - Dean Martin
sticky fingers
14.10.2008 18:48:24
Hienoa! Uusi tuttavuus, taas. Levy meni tilaukseen juuri. Keikkaa pitänee vähintäänkin harkita vakavasti, mikäli tuolloin kylillä olen...
 
-sf
"tyhmyyden edessä jumalatkin ovat voimattomia..."
Exhausted
15.02.2009 11:27:04
 
 
Frank Turnerin Myspace-blogin mukaan keikka on peruttu:
 
Shitpants. Tomorrow's show in Helsinki is off. This is because last night, in Gothenburg, someone tried to break into Gaslight Anthem's van. Thankfully they didn't get anything much, but police inquires meant that they missed the ferry from Stockholm, and they don't come so often. So there's no show tomorrow. This really sucks, everyone is gutted. I'll be back in Finland with Anti-Flag in March, so hopefully anyone coming down can make that instead. Apologies everyone.
 
http://blogs.myspace.com/index.cfm? … endID=36214937&blogID=470714054
AVO
15.02.2009 12:16:27
Frank Turnerin Myspace-blogin mukaan keikka on peruttu:
 

 
http://blogs.myspace.com/index.cfm? … endID=36214937&blogID=470714054

 
joo prkl hurrit!!!! on se nii nähty juttu prkl!!!!
 
no pitää oottaa et jos tulis virallinen tieto järjestäjiltä päivän mittaa
"The Future is Unwritten"
AVO
15.02.2009 13:12:10
Crap! No Helsinki show....
Body: So, we were robbed the night after our Gothenburg show at a local hotel. Gunnar and I woke up to 3 windows smashed out and the back door shredded from prying. Luckily, nothing very valuable was taken, but, we had to get reports from Swedish police (slow as fuck), and missed our ferry by MINUTES! We literally raced down the highways, freezing cold, for 5 hours and parked to watch it pull away.
 
We're super bummed. We were all really looking forward to this show and pissed that this happened. We're sincerely sorry this happened. But, I guess this one was out of our reach. We'll keep you posted on any happening/reschedules involved with the show.
"The Future is Unwritten"
mrk
15.02.2009 14:26:57 (muokattu 15.02.2009 15:19:41)
Punkinfinland forumilta kopioituna :
 
"Koko ajan yritetään säätää bändiä tänne lentämällä. Keikka ei oo vielä peruuntunut mutta vaara on tosiaan olemassa, jos ei lennot natsaa. Tässä on aika monta ongelmaa lentojen lisäksi, bändin auto on hajalla, kamat ruotsissa jne jne"
 
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Tätä keikkaa on niin odotettu. EDIT: fullsteamin sivuillakin samantyylinen tiedote http://www.fullsteamrecords.com/
 
EDIT: ei onnistunut, keikka peruttu.
"Short On Long Term Goals"
jonninen
15.02.2009 15:46:40
 
 
Tiedote 15.2.2009
julkaisuvapaa heti
 
TÄMÄNILTAINEN THE GASLIGHT ANTHEMIN LOPPUUNMYYTY KEIKKA PERUUNTUI
PERUTTU: Su 15.2.2009 Helsinki, Tavastia +Frank Turner (UK), Polar Bear Club (USA)
 
Yhdysvaltalaisen The Gaslight Anthemin tämäniltainen loppuunmyyty keikka Helsingin Tavastialla on peruuntunut. Yhtyeen keikka-autoon murtauduttiin Ruotsin keikan yhteydessä, jonka vuoksi The Gaslight Anthem sekä lämppärit Polar Bear Club ja Frank Turner myöhästyivät laivasta. Myöskään sopivia lentoja ei saatu kiireellisestä aikataulusta johtuen järjestettyä.
 
Yhtye kommentoi asiaa MySpace-sivuillaan seuraavasti:
 
Crap! No Helsinki show....
So, we were robbed the night after our Gothenburg show at a local hotel. Gunnar and I woke up to 3 windows smashed out and the back door shredded from prying. Luckily, nothing very valuable was taken, but, we had to get reports from Swedish police (slow as fuck), and missed our ferry by MINUTES! We literally raced down the highways, freezing cold, for 5 hours and parked to watch it pull away.
 
We're super bummed. We were all really looking forward to this show and pissed that this happened. We're sincerely sorry this happened. But, I guess this one was out of our reach. We'll keep you posted on any happening/reschedules involved with the show
 
The Gaslight Anthemin Euroopan kiertue jatkuu vielä muutamia viikkoja, joten tapahtuman järjestäjä Fullsteam Agency selvittää parhaillaan korvaavan konsertin mahdollisuutta. Uudesta keikkapäivästä tai lippujen palauttamisesta tiedotetaan lähipäivinä.
 
www.gaslightanthem.com
www.myspace.com/thegaslightanthem
www.fullsteamagency.com
DoThePop
16.02.2009 06:45:53
Harvinaisen hyvä bändi ja erittäin suuri sääli että keikka peruuntui.Olisi kyllä hienoa jos keikka saataisiin siirrettyä uuteen ajankohtaan.En ole kyllä sen suhteen kovinkaan optimistinen.No onneksi kaveri huomasi ajoissa että keikka on peruuntunut.Eikä tullut 120 kilometrin turhaa ajelua Tavastialle.Jos olisi vasta paikan päällä huomannut tilanteen niin v-käyrä olisi ollut huomattavasti jyrkempi.
DoThePop
19.02.2009 08:16:51
Ei oo taitanut vielä tulla mitään varmaa tietoa korvaavasta keikasta?Aika turhauttava tilanne kaiken kaikkiaan.Ei paljon lämmitä sekään että GA tulee kesällä Ruisrockiin.
National Rifle Association
AVO
19.02.2009 14:19:14
Ei oo taitanut vielä tulla mitään varmaa tietoa korvaavasta keikasta?Aika turhauttava tilanne kaiken kaikkiaan.Ei paljon lämmitä sekään että GA tulee kesällä Ruisrockiin.
 
en oo viel mitää lukenu et tuleeks klubikeikka viel myöski vai onks toi prkl Ruisrokki-keikka sit se "korvaava" keikka. aikas perseest jos näi on!
"The Future is Unwritten"
jonninen
19.02.2009 15:34:11
 
 
Korvaavaa klubikeikaan säädetään edelleen ja asiasta infotaan heti kun jotain selviää.
 
johannes / fullsteam
AVO
19.02.2009 16:46:45 (muokattu 19.02.2009 16:47:25)
Korvaavaa klubikeikaan säädetään edelleen ja asiasta infotaan heti kun jotain selviää.
 
johannes / fullsteam

 
hyvä homma, vähä avauduin tos:D no kylhä se harmittaa...
 
Muuten by the way nimimerkki jonninen, jos oot Fullsteamil duunis, niin onks ollu mitää puhetta The Living Endin saamista soittaa esim. Tavastialle sillo Ruisrockin aikoina. Tai onks Alkaline Triosta tai Rise Againstista mitää puhuttu, ku neki kuulemma kesällä esim. Ruotsissa keikkailemassa festareilla. Et varmaa pysty näihi kunnolla vastaamaan, mutta kysytään nyt samalla:D
"The Future is Unwritten"
AVO
19.02.2009 18:44:40
uujee:D siellä sit
"The Future is Unwritten"
mrk
19.02.2009 18:53:56
Hienoa. Parempi myöhään kuin ei koskaan.
"Short On Long Term Goals"
DoThePop
19.02.2009 21:29:20
Hyvä juttu kun saadaan bändi Tavastialle.Tätä keikkaa todellakin odotetaan innoissaan!
National Rifle Association
jonninen
19.02.2009 21:52:24
 
 
onks ollu mitää puhetta The Living Endin saamista soittaa esim. Tavastialle sillo Ruisrockin aikoina. Tai onks Alkaline Triosta tai Rise Againstista mitää puhuttu, ku neki kuulemma kesällä esim. Ruotsissa keikkailemassa festareilla.
 
The Living End tuskin tekee muita keikkoja.
Tietty etenkin Rise Against on ollut pitkään toivelistalla. Toivotaan, että joskus natsaa.
Folcce
20.02.2009 10:48:04 (muokattu 20.02.2009 11:05:58)
Ei oo todellista!! Springsteen 2.6. Tampereella ja 4.6. Tukholmassa. Itellä lippu molempiin ja suunnittelin lähteväni hyvissä ajoin jo 3.6. Tukholmaan. No, saapa aimo annoksen amerikan espoo -soundia tolla viikolla.
Music's my life, Moxey.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)