Aihe: Seuraatko "Tartu mikkiin" ohjelmaa? II
1 2 3 4 526 27 28 29 3091 92 93 94 95
leprechaun
18.02.2009 12:57:47
 
 
Las Palmasin osaaminen onkin eräs muusikkouden peruspilareista, sen varaan on turvallista rakentaa ura.
 
Tarjoon sulle kahvit jos joskus nähdään, hyvin oli sanottu. Välttelen Irwinin biisien esittämistä viimeiseen saakka mutta jos on tilanne josta ei pääse irti niin sitten. Halusin tuoda esille aikaisemmin että on hyvä kuitenkin olla aavistus mitä Irwin edusti eläessään eli tietää aiheesta edes vähän, edes ajatus. Folk-Fredillä jäi uskottavuus vain Roskisdyykkarin Ballaadiin ja sitten kait huomas ettei ole osaaottavuus vahvimpia puolia. Sittenhän siitä tuli Fredi.
Kaikkea ei voi tietää. Nykynaskit kuuntelevat mm. Tokyo Hotellia ja saavat vaikutteita siitä. Saimmeko me vaikutteita Led Zeppelinistä, John Mayallista, Ten Years Afterista, Beatlesisista ja mitä niitä olikaan? Ei ainakaan ollut mattijatepposatakertaasamabiisilevylle meininkiä.
Näkisipä joskus tanssibändin joka esittäisi Ennio Morriconen juttuja, tämä tuli mieleen hetkellisessä mielenhäiriössä. Vain Muutaman Dollarin Tähden olisi aika hyvä tanssibiisi. Samoin Veruschka sekä Sisilialaisklaani.
Johannes kurkunkastaja
18.02.2009 14:47:54 (muokattu 18.02.2009 14:48:28)

Näkisipä joskus tanssibändin joka esittäisi Ennio Morriconen juttuja, tämä tuli mieleen hetkellisessä mielenhäiriössä. Vain Muutaman Dollarin Tähden olisi aika hyvä tanssibiisi. Samoin Veruschka sekä Sisilialaisklaani.

 
Morricone... "Hyvät, pahat ja rumat" -elokuvan tunnaria vedetiin aikoinaan kvintetillämme vakio-ohjelmistomme yhtenä biisinä.
Eikös tuo ole Morriconen sävellys?
jape2
18.02.2009 15:29:02
Las Palmasin osaaminen onkin eräs muusikkouden peruspilareista, sen varaan on turvallista rakentaa ura.
 
Näin talvisin pelkkää lunta, paukkui pakkanen.
Kuukauden vietin kuin toiveunta: LAS PALMASISSA.
Paleleeeeeeeeeeeeeeeeeeee...............................
Tää on niin tätä.
Epämuusikko
18.02.2009 20:25:22
Onpa paska ketju. Tehkää parempi.
Kesy animaali.
Johannes kurkunkastaja
18.02.2009 20:58:45
Onpa paska ketju. Tehkää parempi.
 
No, vittuako täällä sitten kuikit. (hy..o) (eikueiku)
jjussila
18.02.2009 21:10:24
Minä voisin rasvata sulle köyden.
 
Mistä tunnet sä ystävän...sulle rasvaahan köyttä hän...
..ei helev...olisko noin?.....
Johannes kurkunkastaja
18.02.2009 21:25:59 (muokattu 18.02.2009 21:27:31)
Mistä tunnet sä ystävän...sulle rasvaahan köyttä hän...
 
Köysi hamppuinen kaulaan vaan, jääköön muut jatkamaan...
Johannes kurkunkastaja
18.02.2009 21:33:43 (muokattu 18.02.2009 21:34:10)
Köysi hamppuinen kaulaan vaan, jääköön muut jatkamaan...
 
...humpan, soittoa ankaraa,
josta kiitosta harvoin saa.
Usein milteipä vituttaa,
hautaan vaan, kutsuu maa.
KoskPaavo
18.02.2009 21:38:58
Morricone... "Hyvät, pahat ja rumat" -elokuvan tunnaria vedetiin aikoinaan kvintetillämme vakio-ohjelmistomme yhtenä biisinä.
Eikös tuo ole Morriconen sävellys?

 
Jess, meillä oli se kanssa jonkinmoisen "Shadows"- versiona vähän siihen " Ghost Riders"- tyyliin. Patrick Four oli bändi.
" Studiosus perpetuus"
KoskPaavo
18.02.2009 21:40:10
Mistä tunnet sä ystävän...sulle rasvaahan köyttä hän...
 
"Ja jos silloin kun myrsky soi, vain sun kumppanis masturboi.."
" Studiosus perpetuus"
Johannes kurkunkastaja
18.02.2009 21:51:51
"Ja jos silloin kun myrsky soi, vain sun kumppanis masturboi.."
 
...eteen otti, kun tunnelmoi, neidon tuon laulu soi.
Ukko
18.02.2009 22:13:45
 
 
Mistä tunnet sä ystävän...sulle rasvaahan köyttä hän...
 
...ja tekee solmun niin löyhän....
COVS jäsen nro 6
Tankero
18.02.2009 22:18:29
Kokeiltasko palata topikkiin.
Humppajyrä
Ukko
18.02.2009 22:41:56
 
 
Kokeiltasko palata topikkiin.
 
Eikun tropiikkiin.
COVS jäsen nro 6
Tankero
18.02.2009 22:53:35
Eikun tropiikkiin.
 
Käytiin joulukuussa. Tylsä keikkapaikka.
Humppajyrä
Johannes kurkunkastaja
18.02.2009 23:16:43 (muokattu 18.02.2009 23:19:51)
Kokeiltasko palata topikkiin.
 
Kyllä kyllä.
En ole aikoihin seurannut ohjelmaa, mutta
muilta "kiireiltäni" kun koppeuvun kotisohvalleni, niin katson.
Mukavaa meininkiä, jota turhan vakavasti ei silti pidä ottaa.
Ukko ottaa rennosti, kuten nytkin rypälekäymisuutetta.
 
E:uudet silmälasit totutteluvaiheessa,
jotenni...olokoon
leprechaun
19.02.2009 02:54:59
 
 
Morricone... "Hyvät, pahat ja rumat" -elokuvan tunnaria vedetiin aikoinaan kvintetillämme vakio-ohjelmistomme yhtenä biisinä.
Eikös tuo ole Morriconen sävellys?

 
Sekin on ja paljon muuta hauskaa. Mutta sorry, mää aina innostun tosta musiikista, palataan topiikkiin.
M.i.k.key
20.02.2009 04:09:38
Terveisiä tropiikista, täällä jo perjantaiaamu. Tänään tuloo jazzia, tuskin maltan odottaa minkälaista keskustelua se saa aikaan!?
möllisty
isojussi
20.02.2009 07:31:51
...Tänään tuloo jazzia, tuskin maltan odottaa minkälaista keskustelua se saa aikaan!?
 
Ei nää siitä mitään ymmärrä.
"Isojussi on se puu joka liikkuu. Entti." - Fuzzy Boner
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)