Hakki 20.02.2004 15:28:41 | |
---|
Eräs syy siihen että valtio niin kovasti haluaa opiskeluaikoja lyhemmäksi on se, että (snip) Pelkkää asiaa koko teksti. Plussa tuli. Tuohon adressiin on muuten tullut aika hyvin nimiä. yli 13000 jo kasassa. Saa katsoa, onko sillä vaikutusta. |
Voisin lainata tähän koko N Batesin kirjoituksen, mutta tyydynpä vaan sanomaan että olen täysin samaa mieltä. Näinhän se menee. Viime vaaleissa kaikkien suurimpien puolueiden asialistoilla oli myös opiskelijoiden aseman parannus. Tätäkö se nyt on? Noh, eipä olla yksin tässäkään asissa - kysykää vaikka itävaltalaisilta opiskelijoilta. Siellä reagoitiin liian myöhään ja sikäläiset uudistukset menivät läpi. Nyt ei ole hauskaa kenelläkään. Käykää antamassa nimmari vielä kun jotain on tehtävissä. Nyt jo yli 19 300 nimeä kerättynä. |
Deep Shadow 21.02.2004 15:27:03 (muokattu 21.02.2004 15:29:36) | |
---|
Tämäkin on kuitenkin hieman kaksipiippuinen juttu. Yli viidennes yliopisto-opiskelijoista ei suorita yhtään opintoviikkoa vuoden aikana. Ja viidennes koko yliopisto-opiskelijoiden massasta on omasta mielestäni aika paljon. Kyllä sellaiseen on syytäkin puuttua. Vai eikö muka ole? Se miten siihen puututaan onkin sitten hankalampi tilanne, mutta kyllä se on järjetöntä, että yliopistoissa pystyy notkumaan ikuisuuden akateemisen vapauden nimissä. Itsekin luen tällä hetkellä yliopiston pääsykokeisiin, mutta en minä sinne loppuelämäkseni aio jäädä, jos nyt satun pääsemään. Joku järjellinen raja tuohon opinnoista valmistumiseen olisi ihan hyvä olla, mutta se raja pitäisi määrittää kuitenkin niin, ettei opetuksen laadun tarvitse kärsiä. Ja opintotuki- sekä asumistukijärjestelmää tulisi parantaa kannustavampaan suuntaan. Ja tähän "kannustavampaan" suuntaan kai eduskunta onkin pyrkimässä, mutta opiskelijoiden ja poliitikoiden näkemys "kannustavasta" voi olla hyvinkin erilainen... "Että häh vaan vittu itelles" |
MrQ 21.02.2004 15:47:02 | |
---|
Leikataan opintokokonaisuudesta mieluummin nelkyt ovaria ylessivistäviä opintoja jotka kuuluvat joko marginaalisesti tai ei ollenkaan pää tai sivuaineen opintosuunnitelmaan. Valmistutaan nopeammin ja vähemmällä vaivalla. |
ajs 21.02.2004 18:04:34 | |
---|
Batesin tekstissä oli paljon sellaista, mitä minä olisin muuten kirjoittanut tähän ;) Yliopisto-opintojen pituuden rajoittaminen tappaa akateemisen vapauden. Valtio käyttää muutenkin rahansa suoraan sanoen aivan päin helvettiä. Yhdessä ylikorkean verotuksen kanssa opiskelijoiden olojen heikentämisellä Suomi sahaa kovalla vauhdilla omaa oksaansa poikki. Ei hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen hinta saa olla se, että kohta täällä eivät viihdy korkeaa koulutusta haluavat tai paljon voittoa tekevät yritykset. Sittenpä vasta kusessa ollaankin. Tuosta lukiojutusta, josta ed. sivulla puhuttiin: Minusta olisi ehdottoman tärkeää, että lukiosta tehtäisiin entistä selvemmin yliopistokoulutusta haluavien oppilaitos, muut muualle. Ei palvele kenenkään tarkoitusperiä, että lukioon voi mennä roikkumaan kolmeksi vuodeksi ilman mitään siellä vaadittavia taitoja/motivaatiota jatko-opiskeluun. Lukiossa on nykyään paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät pärjäisi edes amiksessa, koska siellä pitää TEHDÄ jotain. "Käsittääkseni kuitenkin Rossinin ja populaarimusiikin ongelma on näiden "musiikin muotojen" soinnutuksen ja teknisen rakenteen yksinkertaisuudessa sekä melodisessa arkipäiväisyydessä ja persoonattomuudessa." -megatherium |
Jabbe 21.02.2004 18:29:43 | |
---|
On kyllä kiva lukea tätä kun omia tulevia opintojaan miettii. Jos nyt enää mitään opistoja on jäljellä siinä vaiheessa kun lukiosta pääsee... My name is Baron, Jabbe Baron. |
sormunen 21.02.2004 20:20:32 | |
---|
Leikataan opintokokonaisuudesta mieluummin nelkyt ovaria ylessivistäviä opintoja jotka kuuluvat joko marginaalisesti tai ei ollenkaan pää tai sivuaineen opintosuunnitelmaan. Valmistutaan nopeammin ja vähemmällä vaivalla. Siitä olis sekin hyöty, että silloin vois samantien leikata sen sanan "yli" siitä yliopistosta pois. Helpottaishan sekin, kun ei kenenkän tarttis muistaa, kirjoitettaako "yli opisto" vai "yliopisto". |
Juntunen 21.02.2004 20:31:53 (muokattu 21.02.2004 20:32:13) | |
---|
En osaa muodostaa tästä asiasta kertakaikkiaan minkäänlaista mielipidettä vaikka yliopistossa opiskelenkin jo toista vuotta. |
Fortune 22.02.2004 11:41:35 | |
---|
En osaa muodostaa tästä asiasta kertakaikkiaan minkäänlaista mielipidettä vaikka yliopistossa opiskelenkin jo toista vuotta. Sano jo muuta. Vaikka taukoa pidänkin. En toisaalta ymmärrä huvin vuoksi opintojaan venyttäviä, mutta toisaalta jos elämäntilanne vaatii, niin mitään takarajoja ei saa olla. Mutta niinhän tuossa todennäköisesti käy, että tuommoinen takaraja on täysin mahdoton toteuttaa jo eri alojen ja tiedekuntien eroavaisuuksien vuoksi. Joillakin aloilla se alan työkokemuksen hankkiminen opiskeluaikana vain on käytännössä pakollista ja kuuluu tutkintoon, vaikkei siitä noppia tulisikaan, toisilla aloilla pystyy lukemaan 3 vuodessa maisteriksi pätevöityen jopa työntekoonkin. Nykyinen systeemi toimii, nollan ovarin suorittajat eivät syö korkeakoulun resursseja kuulemma lainkaan (näin sanoi TKK:n opintoasiainjohtaja) ja muutenkin suurin osa valmistuu ihan kohtuullisessa ajassa. Ja toisekseen, halutaanko pintariipaisututkinnon suorittaneita, joiden täytyy valmistuttuaan käytännössä ruveta töiden ohella opiskelemaan helvetisti lisää vai hieman kauemmin opiskelevia, jotka ovat pätevämpiä oikeaan työntekoon? "Look behind you, a three-necked guitar!" |
Hakki 22.02.2004 11:47:33 | |
---|
Nykyinen systeemi toimii, nollan ovarin suorittajat eivät syö korkeakoulun resursseja kuulemma lainkaan Eivätkä pahemmin nostele opintotukea. Tai jos nostavat niin kyllä maksavat takaisinkin. Toimii tämäkin puoli, eivät loisi valtion rahoilla. |
Fortune 22.02.2004 11:49:45 | |
---|
Eivätkä pahemmin nostele opintotukea. Tai jos nostavat niin kyllä maksavat takaisinkin. Toimii tämäkin puoli, eivät loisi valtion rahoilla. Kyllä. Vielä kun saataisiin toimeentulotukiin yms. yhtä tarkka syyni kuin opintotukiin :) Saataisiin ne oikeat loiset kuriin. "Look behind you, a three-necked guitar!" |
Prowleri 22.02.2004 14:03:19 | |
---|
Yli viidennes yliopisto-opiskelijoista ei suorita yhtään opintoviikkoa vuoden aikana. Ja viidennes koko yliopisto-opiskelijoiden massasta on omasta mielestäni aika paljon. Kyllä sellaiseen on syytäkin puuttua. Vai eikö muka ole? Niin no, yliopistoissahan ei ole minkäänlaista tarvetta käyttää lukukautta opiskeluun, toisin kuin ammattikorkeissa missä lukukausien määrä on tarkkaan rajattu. On aika hyvä kuitenkin olla kirjoilla yliopistossa niin voi pitää opiskelijakorttiaan voimassa, eli monesti opiskelijat lähtevät välivuodelle mutta ilmoittautuvat läsnäolevaksi etuuksien takia. Enemmän huolissani olisin näistä jotka suorittavat vain muutaman hassun ovarin vuodessa, sanotaan nyt esimerkiksi alle 10ov joka pitäisi saada puolessakin vuodessa hyvin kasaan. Nämä suoritukset ovat kyllä aika yksilöllisiä täällä AMK-puolellakin, nimittäin monesti näkee että opiskelijalla voi olla merkitsemättömiä opintoja melkoinen läjä, jopa 10-20ov, tai kurssit ovat sellaisia että se 5ov heltiää vasta sitten syksyllä kun käydään se viimeinen parin viikon pätkä. Eläkeläiset Euroviisuihin! |
Fortune 22.02.2004 14:04:20 (muokattu 22.02.2004 14:04:25) | |
---|
Mistä tuo viidesosa on repäisty, tuntuu uskomattomalta. "Look behind you, a three-necked guitar!" |
Jabbe 22.02.2004 14:12:34 | |
---|
Taitaa olla päättäjät vaan vähän etääntyneitä todellisuudesta ja opiskelijoista? My name is Baron, Jabbe Baron. |
noir 22.02.2004 14:31:04 | |
---|
Taitaa olla päättäjät vaan vähän etääntyneitä todellisuudesta ja opiskelijoista? Tanja Karpela taisi se siellä olla kovasti tämän uudistuksen puolesta puhumassa. Ei yllätä. Mä haluun sua - sulta ei kysytä. |
Deep Shadow 23.02.2004 18:19:57 | |
---|
Niin no, yliopistoissahan ei ole minkäänlaista tarvetta käyttää lukukautta opiskeluun, toisin kuin ammattikorkeissa missä lukukausien määrä on tarkkaan rajattu. On aika hyvä kuitenkin olla kirjoilla yliopistossa niin voi pitää opiskelijakorttiaan voimassa, eli monesti opiskelijat lähtevät välivuodelle mutta ilmoittautuvat läsnäolevaksi etuuksien takia. Ja tällaiseen ei siis tarvitse puuttua? Mistä tuo viidesosa on repäisty, tuntuu uskomattomalta. Hesarista repäisin... "Että häh vaan vittu itelles" |
sormunen 23.02.2004 18:32:49 | |
---|
Kyllä. Vielä kun saataisiin toimeentulotukiin yms. yhtä tarkka syyni kuin opintotukiin :) Saataisiin ne oikeat loiset kuriin. Toimeentulotuella elävät = oikeat loiset? On vissiin ihan tietoa? |
Fortune 23.02.2004 18:33:52 | |
---|
Toimeentulotuella elävät = oikeat loiset? On vissiin ihan tietoa? Aiheettomasti sillä elävät siis. Eikö tuo nyt ole aika selvä asia. En minä toimeentulotukea aiheellisesti saavia tölvi tietenkään. "Look behind you, a three-necked guitar!" |
sormunen 23.02.2004 18:44:09 | |
---|
Aiheettomasti sillä elävät siis. Eikö tuo nyt ole aika selvä asia. Taitaa olla iso ongelma? Isompi kuin opintotukea nostavat loiset? Tai yritystukea nostavat loiset? Vaiko sittenkin se kaikista pienin ja heiveröisin? |
Fortune 23.02.2004 19:41:32 | |
---|
Taitaa olla iso ongelma? Isompi kuin opintotukea nostavat loiset? Tai yritystukea nostavat loiset? Vaiko sittenkin se kaikista pienin ja heiveröisin? Mitä noita arvottamaan, kaikki loisiminen on yhteiskuntaa rasittavaa toimintaa. "Look behind you, a three-necked guitar!" |