Tietokoneet ja musiikkiohjelmat ›

Tutkikaa niitä asioita. Ei nuo "oikeat" tavat ja välineet ole muuta kuin niitä mitä on totuttu pitämään oikeina.
Musiikki saa kehittyä kaikinpuolin. "Paskassakin" voi olla puolensa.
 
Mua alkaa ainakin jo rassaamaan kaiken täydellistyminen ja se että kaikesta saadaan nykyään kaikki irti. Helposti.
Nyt olis sellanen kämäisyys hyvin tervetullutta.
Ehkä kohta tulee joku ilmiö jostain.
 
Joo ei ollut mitään järkevää sanottavaa, väsyttää vaan sen verran että oli pakko laukoa tänne jotain mukafiksua.

Tutkikaa niitä asioita. Ei nuo "oikeat" tavat ja välineet ole muuta kuin niitä mitä on totuttu pitämään oikeina.
Musiikki saa kehittyä kaikinpuolin. "Paskassakin" voi olla puolensa.
 
Jep jep, musta T-RackS on aina ollut jotenkin rock. Uusi versio on silti selvästi parempi.

Izotope Ozone? Siitä tais just tulla uus versiokin.
 
On kyllä vallan mainio softa. Ozone on sellainen perushelppo "for dummies" kilke, jonka kanssa meikäläinen tykkää tehdä; selkeä, havainnoiva, hyvän kuuloinen, helppo hallita, monipuolinen ja ennen kaikkea aika opettava apuväline.

Joo testailin trial-versiota tuosta Ozonesta ja helppo käyttää, valmiiden presettiensä ansiosta. Tietenkin kannattaisi opetella säätämään itse kaikki parametrit, oikeastaan vain viitseliäisyydestä kiinni.
 
Joku tuolla puhui, että tässä olisi kyseessä jokin ihmeen "kotimasterointi". No ei ihan. Kyseessä on sellainen masterointi, että sen voisi lähettää vaikka demona kustantajalle. Tai siis. Se on pointti, oman korvan mukaan ei ainakaan niin hirveältä kuulosta lopputulos kun vertaa "oikeisiin" biiseihin.

Jep jep, musta T-RackS on aina ollut jotenkin rock. Uusi versio on silti selvästi parempi.
 
joko kerkesit waretella sen? :)
 
mun mielestä traks o vitu sumunen,ainaki se joku vanha...

samic:
mun mielestä traks o vitu sumunen,ainaki se joku vanha...
 
Sumunen. Sitä sanaa mäkin hain:-)

Joku tuolla puhui, että tässä olisi kyseessä jokin ihmeen "kotimasterointi". No ei ihan. Kyseessä on sellainen masterointi, että sen voisi lähettää vaikka demona kustantajalle. Tai siis. Se on pointti, oman korvan mukaan ei ainakaan niin hirveältä kuulosta lopputulos kun vertaa "oikeisiin" biiseihin.
 
No joo..kotimasteroinnilla voi tietysti tarkoittaa monenlaista. Lähinnä kai sitä, että ei ole käytössä akustoitua studiota eikä ammattitason rautaa, softaa ja kaiuttimia. Ammattimaisen masteroijan taitoihin kuuluu selvitä esim. seuraavasta
 
http://forum.cakewalk.com/tm.asp?m=1630952
 
Ihan kiinnostava keskustelunpätkä mielestäni.
 
Itse taistelin juuri amatöörin vehkein ja taidoin muutaman "masterointiprojektini" kanssa. Softana SONAR6 PE:n omat ja Ozone4. Materiaali on midinä (Addictive Drums, Kontakt) ja audiona (laulu, kitarat) tallennettua. Referenssilevynä käytin Tom Pettyä, koska se mallasi tyylillisesti. Viikon päkeltämisen jälkeen eri kuunteluvälineissä antamani arvosana aikaansaamalleni soundille on:
 
Tuolla OK+ merkinnällä tarkoitan, että ulkopuolinen maallikkokuuntelija voi jo mennä, ainakin hetkeksi, halpaan ja luulla äänitettä "oikeaksi".
 
-Behringer Truthien kautta OK-
-Audio Pro 4 kaiuttimet, sama huone kuin edellä, OK+
-Olohuoneen hifit OK
-Sonyn Hifikuulokkeet, OK, vähän liikaa kihinää yläpäässä.
-Beyer TD770 kuulokkeet OK, vähän liikaa alapäätä
-Skoda Oktavian autostereoissa heikko, yläpää korvia vihlova.
-Aiwan pikkustereot (erillisillä kaapeilla) siedettävä miinus, tunkkainen, (vaikka referenssilevy kuulostaa ko. vehkeellä ihan hyvältä).
-Pienet tietonekaiuttimet OK+.
 
On siinä tampiolla tasapainottelemista!
 
Aina siitä jaksaa yllättyä, kuinka erilaiselta biisien soundi voi kuulostaa, vaikka
taajuuskäyrä esim Har-Balilla, Voxengo SPANillä tai Ozonella mitattuna on lähes identtinen. Toisessa esim. basso on napakan tarkka ja toisessa mumeloa.
 
Tuo radiosoittokelpoisuus, josta tuossa antamassani linkissä puhutaan, on kyllä
monelle demoilijalle varmaan aika oleellinen juttu.

Materiaali on midinä (Addictive Drums, Kontakt) ja audiona (laulu, kitarat) tallennettua. Referenssilevynä käytin Tom Pettyä, koska se mallasi tyylillisesti.
 
Et sitten mitään haasteellisempaa referenssiä löytänyt? :)
 
Tietysti aina kun masteroinnista puhutaan, niin pitäisi osata huomioida niin turkasen moninaisia asioita esim. juurikin se mikä on lähtökohta ja tapa, jolla musa on tehty ja mitä ihan loppullisesta haetaan. Osuuko nämä sitten aina täysin yksiin, irtoaako rumpusamplesta oikean rumpalin groovea ja tatsia, onko plugari-Rhodesissa sama transientti kuin oikeassa MK II:ssa jne.? Kaikki nämä kuuluu läpi tuotoksen tavalla tai toisella, mikä tietysti vaikuttaa osaltaan lopputulokseen ja masteriin.
 
Jännää muuten mikä merkitys masteroinnille on annettu viime vuosina. Ennen tehtiin miksaus, joka sitten monasti korkeintaan minimaalisin korjauksin prässättiin lätylle, ellei tallennetta tehty jopa ihan suorakaiverruksella. Nykyään pitää niin perskeleesti masteroida ikään kuin se itse musiikki siitä jotenkin muuttuisi paremmaksi. Joskus jopa ihan "rupuinenkin masterointi" toimii kuin junan vessa, jos se vaan potkii yksiin itse musan kanssa. Tietysti hifistely on aina hifistelyä, mutta siinä toimitaankin monta kertaa ihan omilla pelisäännöillä.
 
Laiskana ihmisenä olen yrittänyt pitää lähtökohtana sitä, että kun äänityksen ja miksauksen koittaa pitää linjassa itse materiaalin kanssa, ei siihen tarvitse enää loppuvaiheessa mahdottomasti uhrata aikaa ja vaivaa, jotta se kuulostaisi siedettävältä.

Laiskana ihmisenä olen yrittänyt pitää lähtökohtana sitä, että kun äänityksen ja miksauksen koittaa pitää linjassa itse materiaalin kanssa, ei siihen tarvitse enää loppuvaiheessa mahdottomasti uhrata aikaa ja vaivaa, jotta se kuulostaisi siedettävältä.
 
Kyllä itsekin yritän pitää linjat mahdollisimman simppeleinä. Amatöörin ongelma on juuri tuo, että mitkä tietsikan ääressä kuulostaa namulta, voi viereisen huoneen stereoissa kuulostaa kaskelotin pierulta. Seuraava iso projektini tulee kyllä olemaan muutaman taatusti toimivan projektitemplaten luominen (plugareiden presetteineen yms.).
 
EDIT: Tuo masteroinnin merkityksen kasvu johtuu uskoakseni pelkästään loudness-sodasta. Äänitysvaiheessa kompuroimalla ei ikinä pääse sellaisiin loudness-sfääreihin kuin jälkeenpäin masteroimalla. Toinen juttu voi olla se, että tsiljoona muusikkoa äänittelee ei-niin-korkeatasoisissa oloissa, ja ammattimasteroijan silaus on siksi tarpeen. Ennen ei ollut PC-kotistudioita.

taistelin juuri amatöörin vehkein ja taidoin muutaman "masterointiprojektini" kanssa. Softana SONAR6 PE:n omat ja Ozone4. Materiaali on midinä (Addictive Drums, Kontakt) ja audiona (laulu, kitarat) tallennettua.
 
Jos siellä on mididataa, niin ei se sitten oo masterointia vaan miksausta.
:-D

Kun tää nyt meni tähän niin...
 
Mä näkisin myös niin, että esmes toi edellisen sivun Kiven heitto siitä, että kandee olla tarkkana siitä mitä master-busiin iskee koskee enempikin sitä kotipajamiksausta. Tai miksausta ihan ylipäätään, ammattimiehen nyt tosin pitäisi tää homma tajuta ollakseen ammattimies...
 
Eli masteroi sen kuka tahansa, niin eihän siitä paljoa iloa ole jos miksausjälki on jo ihan pötköä. Itsekin (kotipajassani piilossa) viimevuonna muutaman kaupalliselle levylle päätyneen rojektin masteroin ja melkein kaikkien kohdalla meinasi itku päästä kun pötkö pölähti ruutuun. Pari kertaa totesin, että mulla ei ole tähän mitään tehtävää. Feidaukset voin iskeä kehiin, mutta se siitä.
 
Tää ongelma sylettää varsinkin vinyyli-mastereiden kanssa:-P

Tuo masteroinnin merkityksen kasvu johtuu uskoakseni pelkästään loudness-sodasta.
 
Tämä on kyllä ihan totta. Näissä tapauksissa ei olekaan enää kyse hyvästä soundimaailmasta, vaan jostain ihan muusta kuten esim. autoradiosoitosta. Ja aika harva autossaan soundimaailmaa kuuntelee, vaikka kuinka olisi übersubbarit ja muut härvelit pomputtamassa takaboksin päällä rämisevää vauhtispoileria.
 
Ennen ei ollut PC-kotistudioita.
 
Mutta kotistudioita on ollut ennen PC-aikaakin. Itsekin aloittelin kotistudiopuuhastelun varhain 80-luvulla, jolloin ei todellakaan ollut PCeitä, suht simppelillä 4-raituritsydeemillä. Kelvollista jälkeä tehtiin silloinkin ja ilman mitään masterointia.
 
Ensimmäisen kerran törmäsin masterointiin vasta joskus vuonna -90, kun toimitin edesmenneeseen Maikkafin Foriin silloisen bändini tuotoksen prässättäväksi. Siellä kaveri vähän puljasi jotain nupikoita ja kysyi "onks tää ok?" ja ei muuta kuin levy prässäykseen. Silloinkin vain lähinnä korjattiin dynamiikkaa sen verran, että pysyi neula lätyn päällä.

Mutta kotistudioita on ollut ennen PC-aikaakin. Itsekin aloittelin kotistudiopuuhastelun varhain 80-luvulla, jolloin ei todellakaan ollut PCeitä, suht simppelillä 4-raituritsydeemillä. Kelvollista jälkeä tehtiin silloinkin ja ilman mitään masterointia.
 
Heitäs jotain tonne :-)
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=16&t=132114

Heitäs jotain tonne :-)
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=16&t=132114
 
Pitää löytää vain ensin jostain toimiva kasettidecki, että voin ripata matskun nykyaikaan. Mutta joo, ilman muuta! :D

ejfi:
 
Mutta kotistudioita on ollut ennen PC-aikaakin. Itsekin aloittelin kotistudiopuuhastelun varhain 80-luvulla, jolloin ei todellakaan ollut PCeitä, suht simppelillä 4-raituritsydeemillä. Kelvollista jälkeä tehtiin silloinkin ja ilman mitään masterointia.
 
Ensimmäisen kerran törmäsin masterointiin vasta joskus vuonna -90, kun toimitin edesmenneeseen Maikkafin Foriin silloisen bändini tuotoksen prässättäväksi. Siellä kaveri vähän puljasi jotain nupikoita ja kysyi "onks tää ok?" ja ei muuta kuin levy prässäykseen. Silloinkin vain lähinnä korjattiin dynamiikkaa sen verran, että pysyi neula lätyn päällä.
 
Mulla oli siitä onnellinen tilanne, että mä ehdin olla (tosin ihan pallo hukassa) "oikeassa studiossa" useamman kerran jo ennen kuin ekat kasetti-neliraiturit tuli, ja kela-neliraitureihinhan ei silloin kellään ollut varaa ellei ollut vähintään kultalevyartisti. Eli siinä vaiheessa kun mä noin 1983 sain sen ekan Tascamin (112? 224?) lainaan, mä olin jo pari vuotta piinannut mm. Tonya, Aarno Ranisen studion äänittäjää kysymyksilläni, ja nähnyt omin silmin kuinka se miksattu studiotuotokseni siirrettiin, "masteroitiin", kompressorin ja EQ:n läpi nauhanpätkälle joka kelattiin metallikeskiölle, varustettiin headereilla ja vietiin sinetöidyssä pahvikotelossa Pitäjänmäelle kaiverrusta ja matrisointia varten. Mun lähtökohtani oli siis yrittää toisintaa se mitä olin nähnyt studiossa tapahtuvan, ja verrata tuotoksia siihen mitä olin jo aikaisemmin oppinut äänittäessäni bändejä suoraan kelamankalle livenä.
 
On totta, ettei niiden omien neliraitojen miksauksessa mitään masterointia saatu aikaan. Mä muistaakseni kuitenkin rakensin jostain kasettidekistä alkeellisen parallel-kompressorin jota saattoi ensin yliohjata ja varovasti miksata mukaan kun miksasi niitä neljää kasettiraitaa kelamankalle. Tavoite ei niinkään ollut saada aikaan volyymia kuin liimata toisiinsa sopimattomat (hei, kuulokemiksaus) äänekset yhteen. Sellaisella Bossin noisegate-pedaalilla geittasin rumpuja kyllä ihan urakalla.
:-D
 
Tietysti mä tein vaikka mitä häröä silloin, mutta se johtui lähinnä siitä, että uskoin silloin tosissani että musaan pitää kätkeä erilaisia tarinoita jotka aukeaa alitajuisella tasolla, ja että moniraitaäänityksiin tulee suhtautua ihan eri taiteenlajina kuin soiton taltioimiseen livenä; että kyseessä on kerta kaikkiaan kaksi eri asiaa: reaaliaikaisen tapahtuman synnyttäminen ja neutraali dokumentointi vs. keinotekoisen tilanteen konstruointi detalji kerrallaan.
 
Tavallaan olen edelleen samaa mieltä, ja studiotyöskentely on mulle joskus aika lähellä koottavien kokoamista ja maalaamista tai realististen sotadioraamojen rakentelua, jota harrastin pikkupoikana. Tai sitten mennään sillä, mitä kuuluu kun kanavat avaa, ja otetaan vain roskat pois
:-D

No joo. Niin se vähän meinaa olla, että pitäs viitsiä kuunnella tuotosta aina välillä jostain höpökaiuttimista. Näin varmistuisi juurikin se, ettei tuli näitä vihlovia äänensävyjä...
 
Spector-kaiutin on ihan lyömätön

Tässä yhtä demoa vääntäessä tuli yllättäen hassu juttu vastaan. Kun otin VW:n masterista pois, niin tuli heti kommenttia että magea rähinä hävis johonkin.
 
Kai mä pistän sen takas, kun kerran kivalta kuulosti.

Cornflake: samic:
 
Sumunen. Sitä sanaa mäkin hain:-)
 
Minusta mitä demoa testailin (äänikortin mukana ollutta) ainoa jolla voisin tähän asti kokeilemistani korostaa bassoa. toki ei yleensä suotavaa mutta joskus ainoa optio koska käänteinen vaimentaa ääntä liikaa.