Muistan nuoruudestani, kun täälläpäineräs kaveri soitti levytansseja vähän joka juhlissa. Hauskaa oli ja homma toimi. Ei ole pitkään aikaan tullut vastaan hyvää levynsoittaja-viihdyttäjää jolla olisi sana hallussaan. Tosi kuivakkaa nykyään. Ja musa on samaa mitä putkiradio työntää uudestaan ja uudestaan 4 tunnin jaksoissa ja sitten soittolista alkaa alusta. Jopa parikymppinen kundinikin valitteli tuosta ja sanoi ettei jaksa kuunnella. Esitti vielä toiveen että "faija hei, duunaa mulle CD mp3:sena ja paa siihen sitä sun irkkuhumppaas." Mää sitten veivasin sille 130 biisiä sisältävän irkkulevyn mihin tuli Dublinersia, Wolfe Tonesia, Poguesia, Dublin City Ramblersia, Christy Moorea, Paddy Reillya, Sharon Shannonin kaksirivistä kurtunsoittoa (perhanan moninkertainen Irlannin mestari), Davey Arthuria, Fureysia, Brendan Gracea, Jim McCánnia ja Band of Dubsía. Ja siihen sitten Ronnie Drewin mainio kertomus Jem. Noista se tuli onnelliseksi. Vähään tyytyi. |