Aloittelijat ›

En oikein keksinyt, mikä olisi tälle hyvä paikka. Aihe nousi esille kitarat:soittaminen -palstalla, mutta koskee samalla tavalla muitakin soittimia, ainakaan aloittelijoille tämä ei olisi pahitteeksi.
 
Kitarat: soittaminen -palstan keskustelussa "Jelppikerho: Tabulatuuri-toiveet" mentiin sen verran sivuraiteille, että katson tarpeelliseksi ottaa aiheen käsittelyyn.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=174427&o=0
 
Alkupohjustuksena voisin mainita, että olen ominaisimmillani suora rock-tyyppi, pidän mm. AC/DC:stä, Entombedista, Testamentista ja Johnny Cashista, mutta myös monesta muunkinlaisesta musiikista, kuten Mozartista. Olen käynyt mm. piano-, kontrabasso- ja teoriatunneilla ja jotain niiltä oppinutkin. Ykkösinstrumenttini taitaa olla kitara, jonka instrumenttikohtaiset tunnusomaisuudet olen opetellut omin päin, bändeissä myös laulan ja soitan bassoa. Seuraavat näkemykset on tarkoitettu subjektiivisiksi, mutta hyvin perustelluiksi havainnoiksi notaatiomerkinnöistä.
 
Tässä tekstissä notaatio = jokin musiikin merkintätapa (tabulatuuri tai nuotit, tai jokin muukin, vaikka sointulappu).
 
Nuotit ovat se ensimmäinen ja osalle musikanteista juuri siksi paras ja ainoa oikea hyväksyttävä notaatiotapa. Minusta tämä näkemys on konservatiivinen eikä enää etenkään kielisoitinten tapauksessa ole ajan tasalla. Nuottinotaatiolla on ikää satoja vuosia, tänä aikana sitä on kehitetty pianon (tai vastaavan, mm. cembalon) avulla ja tämän kyllä huomaa. Korkeat sävelet merkitään ylös ja matalat alas. Näin sanottuna kuulostaa loogiselta, mutta ei se kaikille sitä ole.
 
Nuottinotaatio on perinteinen, pianon avulla kehitelty notaatio. Nuottinotaatiolla musiikki merkitään sävelkorkeuksien mukaan nuottiviivastolle, korkeat sävelet ylös ja matalat alas. Nuoteista voi lukea kunkin iskun sävelkorkeuden, keston aika-arvona sekä lisäksi kappaleen sävellajin ja tahtilajin. Nuottinotaatioon kuuluu myös kappalerakenteellisia merkintöjä, mm. kappaleen osien kertaukset, yllättävä hyppäys lopetukseen.
 
Tabulatuuri on kielisoittimen, kuten kitaran soittoon erikoistunut notaatio. Siinä merkitään iskut soittimen otelaudalle nauhan numeroina. Nuottiviivojen sijasta tabulatuurissa on soittimen kielet. Tämä on se olennainen ja lähes ainoa ero nuotteihin verrattuna. Iskuille merkitään aika-arvot, kappaleelle tahtilaji sekä kappalerakenteelliset merkinnät samalla tavalla kuin nuoteillakin. Sävellajia ei tabulatuureille ymmärtääkseni vieläkään merkitä.
 
Kielisoittimelle tunnusomainen notaatio tarjoaa tietenkin esitystavat kielisoittimen soitolle tunnusomaisille tekniikoille. Muun muassa bendit, (keino)huiluäänet, vibrakammen käyttö, demppaus ja komppauskäden erilaiset liikkeet voidaan esittää tarkasti tabulatuurin avulla. Vaikka tämä nykyisellään puoltaakin kitaran näkökulmasta tabulatuuria notaationa, on kuitenkin kyseessä vain pieni tekninen seikka - mikäänhän ei estä käyttämästä myös nuoteilla näitä merkintöjä.
 
Nuotit esittävät sävelkorkeuden, mutta eivät sitä, minkälainen ulosanti sävelkorkeudelle halutaan. Pelkästään nuottia katsomalla tässä on vaaran paikka etenkin laulun näkökulmasta; on helppoa laulaa vain sävelkorkeutta, mutta laulussa korostuu erityisen tärkeänä se, millä tyylillä on tarkoitus laulaa. Esimerkiksi punkia ei juurikaan enempää voi ymmärtää väärin laulamalla heleän tarkasti artikuloiden oikeata sävelkorkeutta
 
Se, että liiaksi nuotteihin tai tabulatuureihin tottunut soittaja soittaa kappaleen väärin sillä tavalla, jolla se on kirjoitettu ylös, ei ole itse notaation vika. Olen huomannut tämän olevan yleistä etenkin tabulatuurien kohdalla, sillä tabloja liikkuu erittäin paljon enemmän kuin nuotteja. Kuitenkaan tämä ei minusta tee tabulatuurinotaatiosta huonompaa notaatiota kuin nuottinotaatiosta: notaatiotavalla ylös kirjoitetut muistiinpanot ovat vain epätarkempia. Jos sama tyyppi olisi kirjoittanut muistiinpanonsa nuoteilla, siellä näkyisi samat virheet.
 
Notaatio on musiikin työkalu, yksi muiden joukossa. Sen tarkoitus on palvella ensisijaista päämäärää, musiikkia eikä se ole yhtään mitään sen rinnalla. Olennaista onkin tuntea ero notaationluvun ja musiikin tulkitsemisen välillä: notaationluku on musiikin tulkitsemista, mutta musiikin tulkitseminen ei ole pelkästään notaationlukua. On tärkeätä löytää kulloisenkin kappaleen fiilis ja henki ja ilmentää sitä instrumentillaan. Notaatio tarjoaa tähän suuren avun siinä, että sen tahtiin kappaleen voi soittaa jollakin tavalla läpi. Mutta tämä tapa ei välttämättä ole se paras mahdollinen! Mistään notaatiosta ei voi lukea musiikin fiilistä, groovea tai tiukan yhteissoiton voimaa.
 
Sekä nuotti- että tabulatuurinotaatiot soveltuvat parhaiten suoraviivaisiin, suht yksinkertaisiin kappalerakenteisiin. Merkinnöistä tulee melkoisen sekavia, jos kappalerakenne on yhtään perinteistä ABABCB-hittikaavaa monimutkaisempi. Notaatioiden sopimattomuus näkyy etenkin niiden pitkien kappaleiden tapauksessa (10 min ->), joissa ei ole juurikaan toistuvia rakenteita.
 
Musiikin työkalut, kuten notaationluku- ja kirjoitustaito ovat ihmisten keksimiä asioita, jotka pitää hanskatakseen vain opiskella. Se ei ole salatiedettä, ei vaikeata eikä helppoa, vaatii vain aktiivista työtä.

Jos sä diskaat nuotit ja tabut, niin mitä tilalle?
 
No kun ei tässä olla kumpaakaan mihinkään hylkäämässä! Oikein käytettynä molemmille on paikkansa. Tärkeitä apuvälineitä kumpikin, mutta kuitenkin vain apuvälineitä.

No kun ei tässä olla kumpaakaan mihinkään hylkäämässä! Oikein käytettynä molemmille on paikkansa. Tärkeitä apuvälineitä kumpikin, mutta kuitenkin vain apuvälineitä.
 
Ainaskin sä onnistut vakuuttamaan että klasarien soittaminen, joissa soitetaan se mitä nuoteissa lukee, on myöskin luovaa toimintaa ja pakottaa suureen määrään tulkintaa kun nuotit ovat vain viitteellisiä sen suhteen, mitä ulos tulee!