Jazz ›

Alussa on hyvä hankkia kravatti, valkoinen kauluspaita ja brylkreemiä. Silkkijakku ja Pomarfinnit pitää jättää pois, tilalle slicksit tai kiiltonahkakengät. Silmälasit kuuluvat myös jazz-aloittajan asuun.

Poistoon!!!!!
Edit: meni tyhmäksi ja hölmöksi

Voi saakutin hiusharja ja silmäkarva. Noinko sitä opetellaan soittamaan jatsia. Koulunpenkillä.
 
Niinkö mä sun mielestäsi sanoin?
 
Se oli vaan yksi tapa lähestyä vähän systemaattisemmin monille varmasti aika kaoottiseltakin vaikuttavaa aihetta. Nimenomaan juttujen plokkaaminen ja opettelu oikeilta levyiltä on ainakin mun mielestäni se tärkein juttu, mutta kyllä niitä asioita toisinaan kantsii vähän järkeistääkin, siitä voi olla iso apu.

Niinkö mä sun mielestäsi sanoin?
 
Ehkä, mutta niinhän se on. Ja hyvä niin.

Vielä tuosta soolonsoitosta sen verran että itse painotan huomattavasti enemmän sointuäänien (arpeggioiden) opettelua ennen skaaloja. - -
 
Veli todistaa väkevästi :) Paitsi harmonisia, on myös muita syitä. Improvisoidun pianonsoiton tekniikassa ei asteikoilla ole kovinkaan keskeistä asemaa. Kitaran tekniikasta en osaa sanoa mitn.
 
MrS

Hyvät jazzmuusikot soittaa päin persettä eli teorian kielellä soittaa ulos, käyttää kromaattisia hajasäveliä ja reharmonisoi.
Mutta ne osaa tehdä sen niin että se kuulostaa hyvältä.
Sitten kun teoreetikot ei keksi mitään teoreettista perustetta sille että joku päin p:tä soittaminen kuulostaa hyvältä, niin selitys on että siinä korva hämättiin.

Voi saakutin hiusharja ja silmäkarva. Noinko sitä opetellaan soittamaan jatsia. Koulunpenkillä.
 
Tiivistetysti: jos ei tiedä sääntöjä, ei niitä voi myöskään rikkoa.

Tiivistetysti: jos ei tiedä sääntöjä, ei niitä voi myöskään rikkoa.
 
Ei kai sääntöjen rikkominen ole kuitenkaan mikään tavoite. Kun kuuntelee ihannoimiensa muusikkojen sooloja, matkii niitä - opettelee vaikka soittamaan niitä "ulkoa", niin muutaman vuoden kuluttua aikuisena keksii sitten jotain omaakin. Voi tulla niin hyväksi suomalaiseksi jazz-muusikoksi, että saa kehuja;-).

Voi tulla niin hyväksi suomalaiseksi jazz-muusikoksi, että saa kehuja;-).
 
Kenen kehuja? Siihen että yleisö kehuu ei ole mitään vaatimuksia.

Kun kuuntelee ihannoimiensa muusikkojen sooloja, matkii niitä - opettelee vaikka soittamaan niitä "ulkoa", niin muutaman vuoden kuluttua aikuisena keksii sitten jotain omaakin. Voi tulla niin hyväksi suomalaiseksi jazz-muusikoksi, että saa kehuja;-).
 
Tästähän tässä on koko ajan ollut puhe. Pojat vaan lähtivät keskustelemaan asioista pidemmälle, missä vaiheessa sinä sitten pukkasit mukaan keskusteluun kuin piru raamattua luettuaan:)

Tästähän tässä on koko ajan ollut puhe. Pojat vaan lähtivät keskustelemaan asioista pidemmälle, missä vaiheessa sinä sitten pukkasit mukaan keskusteluun kuin piru raamattua luettuaan:)
 
Pojat joo - a tytöt myöskin. Lapset tekee lasten...jne. Anteeksi kommenttini kaikille, jotka haluavat oppia soittamaan jatsia.

Jokainen tietysti opettelee jatsia just niinkuin haluaa ja just niinkuin luulee itselleen sopivimmaksi.
Mun mielestä ei ole yhtä tapaa vaan monta: Kuunteleminen, plokkaaminen, kopioimien, teorian opiskelu ym.
Mulle ainakin Levinen kirjassaan neuvoma tapa että ekaksi uuden piisin asteikot opetellaan sujuvasti ylös/alas, peräkkäin/tersseittäin niin että varmasti osataan teorian mukaiset "oikeat äänet" ennenkuin aletaan vetää sooloa omasta päästä on sekä kiva että mielestäni hyödyllinen: Aina kun on joutunut ties mihin, tietää turvallisen paluun.

Kuunteleminen ja matkiminen lienee ykkösasioita, sitten pienin askelin
asteittain lisää teoriaa, ettei turhaudu, ja kappaleiden kuuntelemista kunkin
teoria-annoksen kanssa, samaa kappaletta kymmeniä kertoja peräkkäin niin
tarttuu kappaleen harmoniakulku hyvin "kaaliin".
 
Tietysti pitää olla oma instrumentti sen tasoisesti hallinnassa, että pystyy
toteuttamaan jotain kuulemaansa, tietysti aluksi mahd. selkeätä ja helppoa,
pianistien ei varmaan kannata aloittaa Oscar Petersonista, ettei turhaudu ...
 
Varsinainen soiton/impron harjoittelu, taas kymmenia kertoja peräkkäin,
yhdessä/yhtäaikaa minkä vaan valitsemansa kappaleen/levyn kanssa lienee
hedelmällisintä, ikäänkuin kilpailee jonkun maailmanluokan soittajan kanssa,
koittaa matkia häntä sekä keksiä vielä parempia fraaseja.
 
Sitten edelleen soittamista varsinaisen harjoitus-CD:n kanssa, toisen solistin
kanssa ja ilman, joskin ainakin tämä jälkimmäinen saattaa aikaa myöten alkaa puuduttamaan, kun ei ole oikein tarvittavaa vuorovaikutusta soittajien kesken.
 
Alussa voi helpottaa seuraaminen nuoteista/soinnuista, mutta niistä tulisi
päästä eroon mahdollisimman pian, koska nuotti häiritsee luovuutta/toteutusta,
jazzhan on viime- tai ensikädessä kuullun ymmärtämistä ja sen pohjalta omaa
toteuttamista.
 
Tähän nuottivaiheeseen voi käyttää apuna melodian/sointumerkkien lisäksi
erikseen kirjoitettuja soinnut/harmoniakulku rivejä omana kokonaisuutenaan, jossa soinnut on kirjoitettu sointumerkkien lisäksi nuoteiksi sointujen aika-arvojen mukaan, esim. Aebersoldilla on nämä lisärivit ja soinnut, mutta tyhjät nuottiviivastot, jotka voi täyttää sointunuoteilla, jos mahtuu ja asia selkenee, mutta voi olla selkeämpää kirjoittaa nämä rivit ehkä ihan erikseen ja väljästi.
 
Sitten ei muuta kuin toteuttamaan, eihän siihen mene kuin tuhat tuntia, niin on kasassa jo kohtuullinen muutaman kymmenen tai ehkäpä vaikka sadan kappaleen jami-repertuaari ... eli, vaatii kyllä aikaa ...

Kun jazz-stankkujen kovin tavanomainen rakenne on 32 tahdin AABA, jossa tulee kolme A:ta peräkkäin ja sitten se B, niin mulla tahtoo mennä sekaisin kun kovin monta chorusta yhtä soittoa tulee.
 
Onko kellään jotain "salaista" kikkaa miten tän pitää handussa vai onko tää kaikille muille itsestään selvä ja ainoastaan mun ongelma?

Kun jazz-stankkujen kovin tavanomainen rakenne on 32 tahdin AABA, jossa tulee kolme A:ta peräkkäin ja sitten se B, niin mulla tahtoo mennä sekaisin kun kovin monta chorusta yhtä soittoa tulee.
 
Onko kellään jotain "salaista" kikkaa miten tän pitää handussa vai onko tää kaikille muille itsestään selvä ja ainoastaan mun ongelma?
Kelaa se B:n jälkeinen A vähän niinku jatkolle sille B:lle ja sit vasta käännät uuden choruksen raikkaan tuulen kohti ekaa A.ta taas. Joskus esim vaikka sen vikan A:n teet vähän eri tyylisekski vaikka harmonisesti.
 
Äh, en mä osaa neuvoa.. Mun päässä vika A kuulostaa eriltä ku kaks A:ta siihen ennen Beetä koska se on rakenteen lopussa..

Kelaa se B:n jälkeinen A vähän niinku jatkolle sille B:lle ja sit vasta käännät uuden choruksen raikkaan tuulen kohti ekaa A.ta taas. Joskus esim vaikka sen vikan A:n teet vähän eri tyylisekski vaikka harmonisesti.
 
Äh, en mä osaa neuvoa.. Mun päässä vika A kuulostaa eriltä ku kaks A:ta siihen ennen Beetä koska se on rakenteen lopussa..
 
Kait sen vois joteskin eri lailla soittaa kuin alku-A:t?
Toistaiseksi se (ikävä kyllä) musta kuulostaa kovin samanlaiselta kuin ne alku-A:t.

Kun jazz-stankkujen kovin tavanomainen rakenne on 32 tahdin AABA, jossa tulee kolme A:ta peräkkäin ja sitten se B, niin mulla tahtoo mennä sekaisin kun kovin monta chorusta yhtä soittoa tulee.
 
Onko kellään jotain "salaista" kikkaa miten tän pitää handussa vai onko tää kaikille muille itsestään selvä ja ainoastaan mun ongelma?
 
Kaveri auttaa, eli, lähinnä rumpalin tehtävänä olisi pitää rakenne hallussa ja "merkata" 32 tahdin choruksen taite selvästi, mutta näinhän ei välttämättä aina käy, varsinkin jos/kun rumpalilta tai muulta bändiltä on rakenne jo hukkunut ... silloin jonkun muun on viestitettävä taite muille sekä tarp.muk. yritettävä löytää/oikaista rakenne ja taitekohta. OK, soolopianolla kaikki on tietysti sitten vaan itsestä kiinni ja pitää koittaa noudattaa Fuzzyn neuvoa.

No ainaskin kun "So What'ia" soitetaan, oon antanut rumpalille tehtäväksi selvästi merkata chorusvaihdot.

Tuo taitteiden huomaamaton "korostaminen" onkin sitten oma taiteenlajinsa. Täydellisessä maailmassa rakenne on kaikilla päässä ja se menee menojaan ilman että sinne tarvii hätäraketein ja äänimerkein kulloistakin sijaintia ilmoittaa.