Kitarat: akustinen ›

Ajattelin kirjoitella tästä kiinnostavasta aiheesta, jo senkin takia, että nykyisellään tämä osasto on melko hiljainen.
 
Onko hyviä kikkoja ulkoaoppimiseen?
 
Mikä on ammattilaisten tekniikka?
 
Miten näyttelijät muistavat repliikkinsä? Ehkä lauseen tarkoitukset johtavat toisiin helpommin omaksuttavassa muodossa kuin nuotinnoksissa. Yksi keino kuitenkin on yrittää tehdä jonkinlainen muistketju osasta osaan, tahdista tahtiin. Itse en ole tässä kovin hyvin onnistunut.
 
Kappaleen voisi määritellä loogisiin osiin, vaikkapa soinnuttaa sekä analysoida se tarkasti. Tämäkään minulla ei ole kauhean hyvin onnistunut. Osin johtuu laiskuudesta, koska en ole kokeillut tätä kahdella kappaleella.
 
Koska minulla visuaalinen hahmotuskyky on nolla, niin en pysty visualisoimalla opettelemaan kappaleita ulkoa, vaikkapa bussimatkoilla.
 
Hyräily. Ei toimi minulla.
 
Nuotinnokset siis ovat minulle jostain syystä vähän samanlaista muistettavaa kuin numerot, joita tunnetusti onkin vaikea muistaa. Sellaiset nuotinnokset ovat kaikkein ärsyttävimpiä, jossa periaatteessa sama melodia soitetaan vain hieman muuneltuna. Tankkaus eli toisto jäikin ainoaksi keinoksi, joka minulle toimii.
 
Löytyykö muita?

Itselle on myös tullut vähän ongelmaa sointujen muistamisessa jos kierto muuttelee paljon. Esimerkiksi joku Juicen musta aurinko nousee ei ihan parilla yksinkertasella kierrolla mene.

Itse olen huomannut, että jokaisella on erilaiset kyvyt omaksua lyhytkestoiseen muistiin asioita ja siirtää sieltä sitten pitkäkestoisen puolelle. Esimerkkinä itsellä on todella vaikeaa muistaa biisien sanoja, mutta tosiaan sointukierrot ja kappaleen rakenteet pystyn taas omaksumaan nopeasti. Ehkä johtunee siitä, että ei niitä rakenteita ja sointuja loppujen lopuksi niin hirveästi ole. Variaatiot ovat siis suhteellisia. Toisaalta esimerkiksi mulla saattaa olla todella vaikeaa muistaa 5-6 numeron numerosarjoja.
 
Asioita joihin voi tutustua biisien oppimiseksi enemmän teoreettisista lähtökohdista:
 
1. Biisin rakenne: esim: Intro, verse, chorus, verse 2, chorus 2, solo, chorus3
 
Bändissä soittaneet pystyvät mukailemaan muiden soittajien ja varsinkin laulajan mukana biisin eri osien välillä. Asiat hieman mutkistuvat kun tarvitsee itse muistaa koko biisin rakenne alusta loppuun. Suosittelen tutustumaan tahtien määrään eri osissa ja muutenkin omaksumaan harjoittelumallin biisin nopealle omaksumiselle alusta loppuun. Pelkkä komppaaminen ilman laulumelodiaa voi olla tuskallista, eli joko hyräilee mielessä, laulaa, tai soittaa melodian samaan aikaan.
 
2. Sointujen suhde sävellajin juurisointuun/sointuasteet: esim perusmollikierrosta nykypopissa on I-VI-III-VII-I = Em-C-G-D (näiden pohjalta voi tehdä varsin mielenkiintoisia havaintoja eri biisien samankaltaisuuksien havaitsemiseksi).
 
Itse en enää paljoakaan käytä tätä metodia, mutta tutkimalla sointujen suhteita sävellajin perussointuun voi löytää ihmeellisiä ahaa-elämyksiä. Voi kasata arsenaalia esim. kirjaamalla vaikka tuolle mainitsemalleni perusmollikierrolle 5-10 suosittua biisiä. Tässä tapauksessa ei siis tarvitse muistaa muuta kuin tuo kierto ja biisit mitkä sillä menee. Edesmennyt jazz-legenda Lenny Breau esimerkiksi keksi erilaisia termejä eri sointukierroille jotka perustuivat sointuasteisiin. Jos kiertoon tuli pieniä muutoksia, Lenny ilmoitti bändin muille jäsenille että soitetaan "down the line" kierto mutta VI-soinnun tilalla II. "Down the line" oli Lennyn nimeämä sointukierto jossa oli tietyt soinnut ja koska hänellä oli pianistin (jonka nimeä en saa nyt päähän) kanssa n. vuodessa kehittynyt jo palttiarallaa 1000 biisin repertuaari-> ei ollut enää suotavaa/järkevää kertoa sointuja läpi opetellessa uutta biisiä, vaan kommunikointi tapahtui lyhyesti ja ytimekkäästi. Tottakai leirinuotirallatuksia asiat ovat vielä yksinkertaisempia ja tämä lähestymistapa voi auttaa omaksumaan laajan materiaalin ulkoa.
 
3. Laskemalla sointujen määrän ja ajattelemalla yksinkertaisesti.
 
Just oli yks oppilas tunneilla ja toi ison kirjakasan tabeja joissa rock/heavy klassikoita. Intron ja perusriffin treenaamisen jälkeen sivujen selaamisesta ei ole enää hyötyä vaan biisit kannattaa "pakottaa" samantien haltuun. Esimerkkinä meillä oli AC/DC:n Moneytalks ja saimme n.7 sivun biisin tunnin päätteeksi kirjoitettua ylös pienelle paperilapulle. Itse asiassa biisissähän on 3 sointua ja rakenne on varsin simppeli kaikin puolin (G-D-C). Tämä rakenteiden yksinkertaisuus pätee lähes kaikkeen nykyajan rytmimusiikkiin. Juicet ja Hectorit ovat myös simppeleitä ralleja joissa saattaa olla ns. "poikkeuksia" siellä täällä joista ei kannata pasmoja sekoittaa.
 
4. Korvakuulolta blokkailu (Youtube, radio, levyt)
 
Nykyrock/pop on aivan hemmetin yksinkertaista rakenteiden puolesta, mutta pelkän teoreettisen ajattelun pohjalta ei kannata ainoastaan soittaa. Kuuntelemalla oppii paljon ja on mukava soitella ja blokkailla biisien sointukiertoja vaikka radiota kuunnellessa tai YouTubesta klassikkovideoita katsellen. Sitten kun alkaa olla hieman lihasmuisti harjaantunut blokkailuun, niin voi aloittaa melodioiden lisäämisen sointujen pohjalta ja vielä kun omaksuu muutaman perusgrooven rytmipuolelle niin soitto ei ole muutakuin hauskanpitoa. Ja kaikki tämä on opittavaa matskua. Itselläkään ei ole mitenkään huippuhyvää korvaa, eli en pysty suoralta kädeltä huutamaan jokaisen nykyajan biisin sointukiertoja ensikuulemalta, mutta kun kitaran käteen saa niin ei nykyaikana ole sävelletty niin monimutkaista poppi/rokkikappaletta, etteikö sitä saisi sormiinsa pienen harjoittelun jälkeen. Perustyö on jokatapauksessa tehtävä pohjalle itse. Eli sanoisin, että hitaasti ja kärsivällisesti opitaan nopeaksi asiassa kuin asiassa.
 
5. To be continued... :D

Tuo kysymys kannattaa tosiaan esittää. Soittaa sitten missä puitteissa ja mitä tahansa. Sitä näkee muusikkoja jotka ainoastaan vilkaisee jotain nuottia biisin alussa ja sitten soittavat sen vaivattomasti, vieressä toinen seuraa koko ajan lappua yksinkertaisessakin kappaleessa, jota on mahdollisesti vuosikausia esittänyt. Kuuntelusta lähtisin kanssa, niinkuin tuossa edellä, ja sisäisen kuulon treenauksesta, että voi mielessään soittaa jonkun jutun, siinä voi vapaasti pysähdellä ja kertailla ja tempoa vaihdella.
Kielen oppimiseen voi verrata, jonkun mielekkään lauseen muistaa kyllä mutta mielivaltaisen kirjainyhdistelmän muistaminen ei toimi samalla tavalla.
Kuulomuisti, visuaalinen, motorinen, taktiilinen , analyyttinen (?) ja mitä niitä onkaan toimii kaikki yhdessä parhaimmillaan kun opettelee kappaleita ulkoa. Kun lähtee sopivan simppeleistä jutuista liikkeelle tässä, oppii luottamaan että se toimii eikä tule turhautumista.
Jos joku on vaikea muistaa voi olla parasta että sitä biisiä ei maksa edes vaivaa yrittää muistaa ulkoa. Huono tekele, tai oma ymmärrys ja kyky eivät vielä riitä.
Tuossa on linkki jossa keskustellaan vähän samasta asiasta.
 
http://launch.groups.yahoo.com/group/jazz_guitar/message/84363

... Nuotinnokset siis ovat minulle jostain syystä vähän samanlaista muistettavaa kuin numerot, joita tunnetusti onkin vaikea muistaa. Sellaiset nuotinnokset ovat kaikkein ärsyttävimpiä, jossa periaatteessa sama melodia soitetaan vain hieman muuneltuna. Tankkaus eli toisto jäikin ainoaksi keinoksi, joka minulle toimii.
 
Löytyykö muita?
 
Mulle ei kyllä oikein selvinnyt, että mitä sä et muista. Voi tietysti olla että soitetaan niin erilaisia juttuja, että mulla ei ole nyt edellytyksiä ymmärtää mikä on ongelma ihan tarkalleen ottaen. En esimerkiksi voi tajuta miten melodiaa ei muista, jos siinä vaan on jokin järki. Täytyy olla aika surkea melodia, jos se ei jää edes soittajan mieleen. Sen voisin ymmärtää, että kuuntelija ei sitä muista.
 
No joka tapauksessa seuraavaa omalta kohdaltani, tästä vähän aikaa taaksepäin kun soittelimme maniska+kitara duona. Siinä vaihdoimme vuoroja niin, että toineen veti melodiaa/breikkiä ja toinen komppasi ja sitten lennossa vaihdettiin. Melodioiden ulkoa opettelussa ei ollut ongelmia. Pitkien breikkien opettelussa oli paljon työtä, ja niitä sai hinkata ja soittaa läpi miljoona kertaa.
 
Vaikeinta minulle kuitenkin oli opetella ulkoa kompit ja nimenomaan juuri silloin kun ne oli otettu jostakin ulkopuolisesta lähteestä, siis ei itse värkätyt ja omasta mielestä hyvin melodiaan istuvat. Laulubiiseissä mulla ei ole ongelmaa muistaa kitarakomppeja, koska teen ne aina itse ja käytän bassokulkuja tms. tukemaan melodiaa yms.. Ongelma on instrumentaalimusassa.
 
Asia mikä edelleen hankaloittaa instrumentaalikomppien muistamista on, että maniskabiisejä soitetaan paljon samoissa sävellajeissa. On lukematon määrä biisejä, joissa on samat soinnut, mutta hieman eri järjestyksessä ja vaihdot eri iskuilla. Useinhan kompin voi ikään kuin kuulla luonnostaan sopivan melodiaan ja silloin muistaminen on helpompaa. Sellaiset kompit ovat minusta vaikeimpia tapauksia, joihin olisi montakin sointuvaihtoa ja sellaiset kompit myös jostakin syystä helpoimmin unohtuvat soittotilanteessa.
 
Tämän pitkän selityksen jälkeen täytyy siis minunkin todeta, että ilman hyvää muistiniksiä pitää kompit opetalla vaan komppailemalla melodiaa hyräillen yms. ja samalla yrittäen keksiä erilaisia ajatusapuneuvoja muistamiseen. Jään siis minäkin mielenkiinnolla odottamaan jospa jollain on kuningasidea tähän asiaan.
 
Edellä on esitetty muutama hyvä - mutta ei kaikkeen sopiva - ajatus. Muistiniksin pitäisi olla komppien osalta sellainen, että sen lisäksi, että se auttaa muistamaan itse soinnut, sen pitäisi myös paikoittaa soinnut halutuille iskuille.
 
Edit: typoja

Soinnuthan pitää "pitäisi" tulla päästä ilman mitään muistamisisa. Siis sointu melodian mukaan ja korvan pitäisi sanoa että mitä tulee milloinkin. Kyllä mulla näin aikapitkälle toimii ja sitä paremmin, olen huomannut, mitä enemmän sitä tekee. Siis siihen oppii. Tottakai sävellajin muistaminen helpottaa ettei sitä tarvi "hakea".

Jäi ilmeisesti mainitsematta, että itse yritän oppia ulkoa akustisia ja klassisia soolokitarakappaleita, enimmäkseen klassisia.

Jäi ilmeisesti mainitsematta, että itse yritän oppia ulkoa akustisia ja klassisia soolokitarakappaleita, enimmäkseen klassisia.
 
Itse näin kohta kymmenen vuotta klassisia tms. kappaleita soittaneena itsellä ei ole ollut juurikaan ongelmia tuon ulkoamuistamisen kanssa. Saatan siis olla väärä henkilö neuvomaan kuinka oppia muistamaan näitä kappaleita ulkoa, kun en ole itse paljon joutunut asiaa analysoimaan.
Mitä nyt kuitenkin voisin tähän sanoa, niin kun alussa ovat nuotit käytössä, lienee paras lähteä opettelemaan sopivan pituinen pätkä (aloittaa vähän lyhyemmästä ja miettii sitten itse jatkossa minkä pituinen pätkä on se itselle sopiva) kappaleesta. Eli soittaa ensin nuoteista jokusen tahdin ja yrittää sitten toistaa saman ulkoa. Turha yrittää liian nopeasti, ottaa vain ihan rauhalliseen tahtiin ja yrittää muistella mikä nuotti tuli seuraavaksi. Ei kannata mennä eteenpäin ennen kuin yksi kohta on ainakin lähes täysin hallussa.
Näin tarkemmin ajatellen itse teen opetellessani niin, että vilkuilen nuoteista muististani puuttuvia nuotteja ja soitan pätkän loppuun, sitten otan taas uudelleen alusta ja yritän painaa mieleen ne nuotit joita en viimeksi muistanut. Aika paljon soitan kappaleita siten että aloitan ensin alusta, soitan jonkun matkaa eteenpäin ja aloitan sitten taas alusta, ja soitan vähän matkaa pidemmälle ja sitten taas toistan saman mennen aina hieman pidemmälle kappaleessa (toki jossain vaiheessa alkaa kyllästyttää mutta biisiä voi vaihtaa hetkeksi, kunhan sitten palaa taas uudelleen siihen, jota oli ensin soittamassa...).
 
Itse en ole huomannut tärkeäksi, että kappale pitäisi osata ensin nuoteista ennen kuin sitä voi soittaa ulkoa, vaikka niin voisi loogisella ajattelulla ehkä kuvitella. Kannattaa tosiaan harjoitella lyhyissä osissa, mielellään tietysti järjestyksessä, ja sitten muodostaa lopulta niistä kokonaisuuksia ajatellen esim. mahdollisia A- ja B-osia irrallisina kokonaisuuksina, jotka vain soitetaan peräkkäin. Klassisissa soolokappaleissahan on hyvin tavallista että on ensin yksi osa, sitten tulee alusta poikkeava väliosa (esim. sävellaji muuttuu X-mollista X-duuriin) ja sitten palataan taas alkuun. Kirjoittelen tänne jotain lisää sitten jos tulee vielä mieleen.. joka tapauksessa klassiset soolokappaleet kuten monet muutkin kappaleet, jotka koostuvat kaikesta muusta kuin sointujen kierrättämisestä komppimielessä, vaativat aika monen kerran soittamisen, jotta jäävät niin sanotusti sormiin.
Kuitenkin looginen osiinjakaminen tosiaan auttaa. Lopulta pienemmät osat voi unohtaa ja ajatella kokonaisuutta esim. A- ja B-osana.

Jäi ilmeisesti mainitsematta, että itse yritän oppia ulkoa akustisia ja klassisia soolokitarakappaleita, enimmäkseen klassisia.
 
Ok. Itse olen saanut soittotaustani klasarista. Totta on, että pitkät kappaleet esim. Bach vaativat paljon työtä, jotta jäävät muistiin. Tässä kannattaa menetellä ihan samalla tavalla, kuin jos opettelisit ulkoa vaikka runoa tai biisin sanoja. Paperit pitää panna pois kun on saanut kohdan muuten selvitettyä ja soittaa muistista. Luntata saa vasta jos ei mitenkään muista kun on ensin miettinyt pään puhki. Etene pala kerrallaan esim. 4 tahdin paloissa. Tässä vaiheessa ei kannata yrittää ollenkaan soittaa tempossa, vaan vain opetella ulkoa pala kerrallaan rennossa tilassa.
 
pespool sez: Soinnuthan pitää "pitäisi" tulla päästä ilman mitään muistamisisa. Siis sointu melodian mukaan ja korvan pitäisi sanoa että mitä tulee milloinkin. Kyllä mulla näin aikapitkälle toimii ja sitä paremmin, olen huomannut, mitä enemmän sitä tekee. Siis siihen oppii. Tottakai sävellajin muistaminen helpottaa ettei sitä tarvi "hakea".
 
No, joo tässä oli ongelmana lähinnä se, että on paljon samantyyppisiä biisejä lähes samoilla soinnuilla. Luulin että sanoin sen selvästi, ilmeisesti en.

Itteä häirittee (lähinnä omien biisien osalta) noitten rytmityksien unohtuminen. Esim, jauhan illalla jotain juttua joka on omasta mielestä on jatkossa käyttökelpoinen ja siitä ois hyvä lähtä työstämään jatkoa... Sitten seuraavana päivänä kun otan kitaran käteen, muistan kyllä otelaudan puolelta mihin ne sormet pitää työntää, mutta rytmitys on täysin hukassa. :D Siis aivan täysin, todella turhauttavaa kun muistaa sormitukset, mutta se riffi/sointukierto ei ole yhtään sama jos se rytmitys ei mene tasan silleen miten sen on alunperin suunnitellut. Monta kertaa on kyllä suoraan sanottuna vituttanut kun joku huippu juttu on päässyt unohtumaan eikä sitä ole enää koskaan löytänyt uudelleen.

Sitten kun piisi tai sen osat menevät jotenkuten ulkoa, niin kannattaa soittaa niitä _todella_liian_hitaasti_. Siis joku kahdeksasosasyke 60 tyyliin. Silloin pääkoppa joutuu työskentelemään ihan eri tavalla ja voi samalla katsastaa, että mikä sormi menee seuraavaksi ja minne. Tällä tavalla saa sitä varmuutta hommaan. Monesti vaikeammissa piiseissä olen testannut itsehillinnän venyvyyttä treenaamalla jotain piisiä esim viikon pelkästään todella hitaasti. Sitten, kun eka kerran vetää tempossa, niin huomaa työn hedelmät. Niin ja vauhtihan löytyy myös hitauden kautta.

Monta kertaa on kyllä suoraan sanottuna vituttanut kun joku huippu juttu on päässyt unohtumaan eikä sitä ole enää koskaan löytänyt uudelleen.
 
Jos se olisi huippujuttu, niin sitä ei unohtaisi. Todennäköisesti pikkutunneilla tehty biisi voi silloin kuulostaa silloin hyvältä, mutta ei kestäisi tarkempaa tarkastelua. Toisaalta voit nauhoittaa riffit/kompin/melodian heti tekemisen jälkeen, jolloin se ei mene hukkaan.

Jos se olisi huippujuttu, niin sitä ei unohtaisi. Todennäköisesti pikkutunneilla tehty biisi voi silloin kuulostaa silloin hyvältä, mutta ei kestäisi tarkempaa tarkastelua.
 
Ei, kyllä ne huippujututkin unohtaa. Yleensä päivän tauon jälkeen niitä juttuja pitää enää hienosäätää kun korvat ovat yön levänneet.
 
Toisaalta voit nauhoittaa riffit/kompin/melodian heti tekemisen jälkeen, jolloin se ei mene hukkaan.
 
Tätä pitäisi alkaa harjoittamaan tosiaan enemmän... oon vaan niin laiska ja aattelen, ettei tää juttu unohu jos nyt jauhan sitä sen 30min tässä. No, toisin kuitenkin käy... lahopää mikä lahopää. :/

Nauhurille vaan, muutoin kyllä unohtuu hyvätkin pätkät.

...
Osaan jo sangen monta kappaletta ulkoa, mutta opetellessa niitä on yksi hankaluus ollut se, että osaan kappaleen ulkoa tänään, mutta viikon päästä se on jo unohtunut ja kun kerran tankkaan sen läpi, niin muistan sen taas pari päivää. Tätä kun toistaa tarpeeksi usein, niin kappaleet alkavat jäädeä pysyvään muistiin, mutta minulla se vie aikaa. Ehkä kappaleita on liikaa, n. 100 pitäs opetella pysyvään muistiin. Se on sellainen pakkomielle. Varmaankin jo yli puolet muistankin ulkoa, joten kappaleiden harjoittelu on mukavampaa ja nopeampaa, kun ei tarvitse papereista seurata ja tarkistella säveliä.
 
Sulla alkaa olla homma plakkarissa. Ei huolta.