Kitarat: kitarakamat ›

Tokain kauloista vs muut kitarat löpinää täällä: http://muusikoiden.net/keskustelu/p … &t=171890&o=0&#p8472640
 
Matti

Ymmärtääkseni esimerkiksi 5x-60-luvuilla tehdyissä customeissa oli mahonkikansi.
 
Täysin totta, 1954-61 olivat kokomahonkisia, 1957 alkaen kolmella humpparilla. Tosin customina tehtiin Customia myös kahdella humpparilla, tai jopa p-90 mikeillä.
 
Liukaskielinen markkinamies myykin tokain custom-klooneja "aidompina" reissukitaroina, mikä nyt on toki hieman kyseenalainen näkemys ainakin omasta mielestäni siitäkin huolimatta, että wr:stä mahonkikansi löytyy.
 
Eipähän ainakaan tarvitse heidän Lester Polfusille maksaa rojalteja, kuten Gibson ja Epiphone tekevät.. ;) Että se siitä "aitoudesta"..
 
Tuolla aikaisemmin mainitusta Billy Gibbonsin Studiosta mulla ei ole oikein käsitystä..

Eipähän ainakaan tarvitse heidän Lester Polfusille maksaa rojalteja, kuten Gibson ja Epiphone tekevät.. ;) Että se siitä "aitoudesta"..
 
Dodii..!
 
Ei Tokai ketjua ilman ^^ asian esille nostamista :D
 
Paul Stanley:
 
"Its no secret that, back in the 70s and 80s, a lot of Japanese companies were murdering the American companies in terms of quality. God knows those Tokai Love Rock Les Paul copies blew away a lot of the guitars they were emulating. And the best strat I I ever owned was a Greco! I did my first solo album on a Ibanez Les Paul."
 
Miten tää nyt liittyy? Ihan yhtä paljon kuin edellinenkin. Come on baby, light my fire..

Dodii..!
 
Ei Tokai ketjua ilman ^^ asian esille nostamista :D.
 
No, ehkä se ei liity mitenkään asiaan?? Valettakin taitaa olla. Entäpä tuo Gibbonsin Studio? =)

Itse tilasin pari viikkoa sitten englannista LS85 violation finishin. 705ekee postikuluineen.
 
Pirun hyvä kepukka. se on totta ettu etumikki on 'karvan' tumma.
 
laatu on todella hyvä.
 
hihnan etummainen nuppi on aika pieni, joten meinaa lipsahtaa jos on normihihna. pikku ärsyttävä piirre.
 
toinen huono puoli on se, että jotenkin sillä on pakko yrittää soitella gary moorea. leveä kaula sopii hyvin bendailuun.

hihnan etummainen nuppi on aika pieni, joten meinaa lipsahtaa jos on normihihna. pikku ärsyttävä piirre.
 
Omasta en edes katellut millaset ne orkkis nupit on kun tilalle laitoin Schallerin hihnalukot että ei vahingossa lipee skaba betoniin. Ei kehtaa pudotella ton hintasta keppiä :D

Noin vuoden verran omistanut LC-85S kepakon, mikit vaihdoin juurikin tuohon jazz/Jb setiin. Mielestäni erittäin hyvä kitara. Istuu hyvin käteen ja sointi mainio. Kyllä tuolla ainakin meikäläinen pärjää vaikka lopun elämänsä. Ja ne hihnalukot kannattaa laittaa :)

Soittelin viime viikonloppuna Piano Jylhässä Tokain LS-90Q kitaraa ja täytyy myöntää, että todella hyvä maku jäi soittimesta suuhun. Erityisesti minua ilahdutti kitaran loistava soittettavuus ja jämäkkyys. Virittimet yms. muu rautatavara tuntui laadukkaalta ja varmasti sitä onkin. Viimeistelyssä ei kerta kaikkiaan ollut mitään huomautettavaa.
 
Jos jostain valitettavaa pitää keksiä niin, viimeistely/väritys on turhankin pramea ainakin omaan makuun, onneksi on maltillisempiakin versioita tarjolla. Mistäköhän sitä onkis Epiphone Elitist sarjan Pauleja testattavaksi? En tiedä pärjääkö Japanin Tokaille, mutta ois kiva testailla.

Nykyäänhän sarjatuotanto Gibsoneissa taitaapi olla kahta eri kaulaprofiilia. Se 50s (tai '59-nimellä kulkeva) perinteisempi pyöreä C-shape sekä keskeltä lättänämpi D-shape eli 60s-profiili. Sen sijaan, jos mennään ihan 50-luvulle kurkkaamaan Gibsonin kauloja, niin profiileja on käytännössä yhtä monta kuin on valmistettuja soittimia.
 
Törmäsin tähän metsästellessä specsejä omaan tulevaan ES355-henkiseen soittimeen. Kaulojen profiili ja etenkin paksuus vaihteli todella suuresti. Osassa saattoi olla kunnon pesismaila, toisissa sitten taas lättänämpi ja monen mielestä sutjakampi. Sama näytti ES-sarjasten lisäksi pätevän myös Les Paul tuotteisiin. Pelkästään '58 ja '59 mallien välillä on hurjia eroja. Puhumattakaan sitten Customeista ja muista.
 
Tässä suhteessa Gibsonin on MAHDOTONTA toteuttaa reissue-malleissa mitään "oikeaa linjaa" sillä sellaista ei ole eikä ollut 40-50 vuotta sitten kun hommat tehtiin ns. käsipelillä alusta loppuun. Täysin samasta syystä osa legendaarisia P.A.F. mikkejä saattoi olla huonompia tai parempia kuin toiset... vaikka olisivatten ihan peräkanaa tuotantolinjalta putkahtaneet.
 
Olen soittanut muutamaa uusioversiota, esim. R6, R8 jne. ja niissä on lähes poikkeuksetta ollut tukevampi kaula, kuin omassa '92 LP Standardissa. Stanun kaula on hyvin pitkälti sellainen keskitien kulkija. Ei liian paksu, ei liian ohut. Toisaalta toivoisin että olisi hivenen tuhdimpi, mutta luonnistuu se soittelu tuollakin.
 
Tokain kaulat toteuttavat mielestäni hyvin pitkälti samaa profiilia, mitä nyt vaikkapa tuo '92 LP Standard. Uusissa Gibson Les Pauleissahan on asymmetrinen kaula, joten ehkäpä lähin verrokki löytyykin Gibson Les Paul Traditionalista.
 
PS. Myös kaulan lakkapinta vaikuttaa tuntumaan. Tokait ovat kaikki polyuretaani/-esteri lakattuja, kun Gibsonit ovat nitroselluloosalla päällystettyjä. Eikä pidä myöskään väheksyä otelaudan radiusta ja nauhojen kokoa/viimeistelyä.
 
--- --- ---
 
Sitten, mitä tulee kokomahonkiseen lankkuun, niin...
a) Vuonna '52 kun Les Paul-mallista tuli sarjatuotantolankku, niin mikkeinä oli P90:t, ei humbuckerit... niitä ei oltu vielä keksitty silloin. P90:t säilyttävät kitaran kirkassointisuutta eri tavalla mitä humbuckerit (toimivat siis kokomahonkisessa lankussa kivasti)
 
b) '50 luvun lopulla jengille piti saada jotain uutta, kuin pelkästään mustia Customeita tai GoldTop-viimeisteltyjä Pauleja. Vaahterasta saatiin humbuckerien kera sopivan tasapainoinen, middlekäs soundi SEKÄ todella näyttävä ulkoasu. Vuonna '58 käytettiin kuvioimatonta vaahteraa kansipuuna, '59 tuli sitten loimuvaahtera, joka jatkui vuoteen '60. Ongelma oli vain se, että nyt LP oli selkeästi kalliimpi soitin mitä ennen, tai mitä kilpailijalla. Tämä ehkä osaltaan selittää sitä, miksi SG lanseerattiin alunperin Les Paulin nimellä varustettuna, kysymättä Lesteriltä itseltään ensin. Eli onhan se Gibsonkin virheitä tehnyt rojaltitouhuissaan :)

Eli onhan se Gibsonkin virheitä tehnyt rojaltitouhuissaan :)
 
Varsinaiseen aiheeseen liittyy taas kovin, mutta: Sopimus päättyi kun Les Paul ja Mary Ford erosivat, eikä Les-setä halunnut kirjoittaa uutta (rahakasta) sopimusta tuolloin. En sitten tiedä, kaipa sekin oli sitte Gibsonin "virhe".. =)
Uusi diilihän sitten tuli aikanaan kyllä. Tänä päivänäkin tulee rahaa jokaisesta valmistuneesta ko. herran nimellä varustetusta kitarasta, tehdashinnasta joku prosentti.

Japanin Tokaista minulla on kokemusta kahdesta Love Rockista, numeroiltaan 85,tai 90 loimukannella ja 70 mikä on kai halvin japsimalli. Isompi numeroinen oli kaulaltaan paksumpi kuin tuo 70, ja ehkä tasapainoisemman tuntuinen. Viimeistely oli tehty hyvin. 70:ssä on kaulassa lakka yhdessä kohdassa päässyt valumaan ja nauhoja joutui viilaamaan. Muuten ookoo peli. Hintalaatu suhteeltaan molemmat ihan hyviä valintoja, kunhan niistä ei maksa musamaailman sivuilla olevaan hintaa.

Onko saman hintaluokan LS- ja LC-versioilla eroja soittotatsissa?
 
Mun mielestä kaulat tuntuu ihan samalta. Mulla on molempiin laitettu Dunlop 6100-nauhat. En osaa muuta tarkkaan sanoa koska LS on E-vireessä 11-50 -kielillä ja LC on D-vireessä 12-56 -kielillä ja se aiheuttaa jo hienoisen tatsieron...

Tokait ovat kaikki polyuretaani/-esteri lakattuja
 
kyllä noissa mallinumeroltaan 200-300-paikkeilla kieppuvissa pitäis olla jo ihan nitroa, ainakin tokaiforumin jamppojen mukaan.
 
Vuonna '58 käytettiin kuvioimatonta vaahteraa kansipuuna, '59 tuli sitten loimuvaahtera, joka jatkui vuoteen '60.
 
näin siis nykyisissä custom shopin perusreissueissa, aidot vintaget tais olla sillä kansipuulla mitä sattui olemaan?

Olen soittanut muutamaa uusioversiota, esim. R6, R8 jne. ja niissä on lähes poikkeuksetta ollut tukevampi kaula, kuin omassa '92 LP Standardissa. Stanun kaula on hyvin pitkälti sellainen keskitien kulkija. Ei liian paksu, ei liian ohut. Toisaalta toivoisin että olisi hivenen tuhdimpi, mutta luonnistuu se soittelu tuollakin.
 
Tokain kaulat toteuttavat mielestäni hyvin pitkälti samaa profiilia, mitä nyt vaikkapa tuo '92 LP Standard. Uusissa Gibson Les Pauleissahan on asymmetrinen kaula, joten ehkäpä lähin verrokki löytyykin Gibson Les Paul Traditionalista.

Mielenkiintoinen postaus!
 
Numeraalirunkoilua vielä hieman. Sattuipa silmään käyttäjien mittaamia nummeroita:
 
'07 R8 0.899",1.035"
'07 R0 0.839",0.914"
04 R0(modified) 0.824",0.910"
'04 R9 0.869" 0.982"
'03 R8 0.864" 0.969"
'04 R6 0.906" 1.22"
 
Ja Tokain vastineet olivatkin jo edellä linkitettynä, mutta toivottavasti nimimerkki mattim ei pahastu, jos ne tähän lainaan?
 
Tokai LS85Q 25/30
Tokai LS85 CS #2 25/30
Tokai LC80S 25/30
 
Jos pistää laput silmille ja tuijottelee vain näin mitattuja numeroita, niin voitaneen todeta, että Tokain kaulat ovat varsin jämyjä.

kyllä noissa mallinumeroltaan 200-300-paikkeilla kieppuvissa pitäis olla jo ihan nitroa, ainakin tokaiforumin jamppojen mukaan.
 
Totta kyllä, ja case mukana.. ;) Myös kansipuu on kokopuuta, eikä tyyliin "maple on maple" mutta hintaluokkakin on sitten jo vallan toinen..
 
näin siis nykyisissä custom shopin perusreissueissa, aidot vintaget tais olla sillä kansipuulla mitä sattui olemaan?
 
No, tuohon aikaan ei ollut sillä kuviollisella puulla merkitystä, ei sen paremmin valmistuksessa kuin ostajankaan kannalta. Jos sattui olemaan komeat loimut, niin no, se oli sitte vaan "bonusta"..

Pistetäänpä oma kontribuutio tähänkin ketjuun.
 
Viikon verran on tokai LS-75 Violent Finish maatunut sylissä ja hihnassa.
 
Ulkonäöllisesti siinä ei vikaa ole. Ei ole bookmatched kantta, vaan vaahterakansi on epäsymmetrisesti tehty kolmesta palasta. Vähän niinkuin 70-luvun gibboneissa. http://www.robwesley.com/guitars/so … Deluxe%201973%20Cherry-Sunburst.jpg tuohon tyyliin. Omasta mielestäni hienompi. kuin nykyiset bookmatchit.
 
Ensimmäisenä laitoin siihen harley-Bentonin (kyllä, luitte ihan oikein) hihnanupit, kun ne olivat sen kolmisen milliä suuremmat ja nupin kaaret paljon jyrkemmät. Ne kelpaavat, kunnes sattuu sopivasti lukot vastaan.
 
Mikit ovat vähän tuhnut. Mutta vain vähän. Jos haetaan sellaista vintakkeista pehmeyttä ja pyöreyttä niin ihan hyvät ne mikitkin on, sellaiset.. no tuhnut. Itselleni on tulossa Duncan Custom ja '59 mikeiksi, joten noista ei niin väliä. Voisi soundi kirkastua, jos ottaisi kuoret pois. Näin olen lukenut jostain joskus.
 
Yksi virikone oli viallinen, meni takuuseen joten ei väliä. Ja siinä on sähköt nurin perin. Johtunee siitä, että kitara on vasuri. Joka tapauksessa ei haittaa, koska sähköt siitä menee mikkien vaihdon, kelanpuolitusten jne. vuoksi kuitenkin uusiksi.
 
Soitannollisesti ajatellen se ei paljoa vaatinut. Laitatin siihen uudet kielet kaupassa, tuunasin vähän kaularautaa järeämmän kielisetin vuoksi, viilasin satulaa matalemmaksi ja laitoin actionin omaan makuuni. Ihan perinteinen tehdaskitaran käyttöönotto siis. Jopa yllättävän kevyt operaatio oli. Nauhoissa ja kaulassa ei ollut mitään sanomista. Perfect. Vain säädöt itselle sopivaksi. Se kertoo laadusta tosi paljon.
 
Kitara soi helvatin hyvin. Kiitos brittiläisen nettikaupan soittelen sillä pääasiassa akustisesti ja silloinkin se kuulostaa hienolta. Sitä ei haluaisi laskea käsistään. Niin mukava sillä on päästellä. Kun soitossa tunnista tulee kolme, on välineet "suun mukaiset". Siinä lie paras argumentti kitaralle. Perkeleen hyvä peli.
 
Muutkin sen on todennut, että kun numeroissa mennään ylöspäin, ja hinnassa samoin, saa enemmän vastinetta. Tottakai näin, mutta käyrä on tokaissa korkealla jo noissa "halpis" malleissa. Soittajalle tärkeintä on, että kitara on omaan kouraan hyvä. Se ei ole mitään salatiedettä, vaan sen kyllä huomaa sitten kun se hyvä on näpeissä.

Totta kyllä, ja case mukana.. ;) Myös kansipuu on kokopuuta, eikä tyyliin "maple on maple" mutta hintaluokkakin on sitten jo vallan toinen..
 
no juu, eikös tuolla jo sanottukkin aikasemmin että japanin hintaahan se mallinumero tarkoittaa.

Varsinaiseen aiheeseen liittyy taas kovin, mutta: Sopimus päättyi kun Les Paul ja Mary Ford erosivat, eikä Les-setä halunnut kirjoittaa uutta (rahakasta) sopimusta tuolloin. En sitten tiedä, kaipa sekin oli sitte Gibsonin "virhe".. =)
Uusi diilihän sitten tuli aikanaan kyllä. Tänä päivänäkin tulee rahaa jokaisesta valmistuneesta ko. herran nimellä varustetusta kitarasta, tehdashinnasta joku prosentti.
 
Toki toki... mutta tarkoitin lähinnä tuota että SG-malliin lyötiin ensin herran nimi, ennenkö hältä itseltään kysyttiin. Jonkinlaisen tarinan muistan lukeneeni (saattaa hyvinkin olla pelkkää legendaa), että Lester olisi huomannut kyseisen kitaran soitinliikkeen ikkunassa kantaen hänen nimeään, eikä siitä varsinaisesti muilla tavoilla häntä informoitu. Tiedä sitten... legendat on aina legendoja, hyvässä ja pahassa :)
 
Mutta juu, tokihan tuo ikivetreä kitarataituri ansaitsee edelleen rojaltit Les Paul-malleista. Mahtoikohan saada Orvillen Les Pauleista myös?

Ja Tokain vastineet olivatkin jo edellä linkitettynä, mutta toivottavasti nimimerkki mattim ei pahastu, jos ne tähän lainaan?

Tokai LS85Q 25/30
Tokai LS85 CS #2 25/30
Tokai LC80S 25/30
 
Epäilen kyllä todella vahvasti näitä lukuja, useita G:n Custom Shopin lesuja olen mitannut eikä kovinkaan lähelle noita lukuja päästä. Jytyin kaula minkä olen mitannut oli 1th 23, 5 ja 12th 26,18 ja se oli jo _todella _ jyty. Yleensäkkin mitat ilmoitetaan ainakin desimaalin tarkkuudella ja mittaus ilman kieliä puusta. Milli on soitinrakennuksessa jo valtava mitta. Viiden millin muutos ekalta nauhalta kahennelletoista tuntuu myös todella kummalliselta, normaalisti muutos on 2-3mm. Itse en tuollaiseen Tokaihin ole törmännyt. Tuollaisen kaulan erottaisi kyllä välittömästi.
 
Referenssinä, Fender tyyppisen soittimen kaula-aihiokin on paksuudeltaan vain 26mm, eli tuon paksumpaa ei voi sellaisessa olla. (Jos Leon spekseillä vedetään.)
 
E: Myös silloin kun lessuja tehdään scarf-jointilla käytetään 20mm aihioita, tuohon 6mm otelautaa lisäksi. Eli paksuimmillaan noinkin tulee 26millin pesiksiä.