Puhaltimet ›

Kielityksellä ilmeisesti tarkoitetaan lyhyiden äänien puhallustekniikkaa. Mutta kuinka se tapahtuu? Mikä osa kielestä osuu mihin kohtaan saksofonin kieltä? Jatkuuko ilmavirta myös katkoksen aikana vai pitääkö myös puhaltaminen lopettaa? Ja onko saksofonissa mahdollisuuksia saada erilaisia ääniä kielittämällä? (kuten esim. trumpetissa?) Etukäteen kiitos vastanneille!
 
Niin ja toinen kysymys: Liittyen nuotitukseen. Nuotteja harjoitellessani kompastuin siihen että saksofonistahan loppuu nappulat kesken kun mennään alimpaan B:hen. Kuinkas tästä alaspäin soitetaan vai nostetaanko koko biisiä yhellä oktaavilla ylöspäin?
 
Opettajallehan en mene. =)

Niin ja toinen kysymys: Liittyen nuotitukseen. Nuotteja harjoitellessani kompastuin siihen että saksofonistahan loppuu nappulat kesken kun mennään alimpaan B:hen. Kuinkas tästä alaspäin soitetaan vai nostetaanko koko biisiä yhellä oktaavilla ylöspäin?
 
Opettajallehan en mene. =)
 
Hieno asenne! :)
 
Ei ole pakko nostaa koko oktaavia, nosta sen verran että kuulostaa hyvältä. Muuten voi olla että loppuu sormet sieltä yläpäästäkin. Transponointi ei ole niin vaikeaa kuin miltä se kuulostaa aluksi.

Transponointi ei ole niin vaikeaa kuin miltä se kuulostaa aluksi.
 
Mutta silloinhan koko yhtye joutuu transponoimaan saksofonistin takia, eikö totta. Ja siis jos lähtee soittamaan jotain biisiä jota ei ole sovitettu saksofonille, joutuu pikalukemaan koko biisin läpi ettei sinne ole eksynyt yhtään B:tä alempaa nuottia? Ikävää.

Mutta silloinhan koko yhtye joutuu transponoimaan saksofonistin takia, eikö totta. Ja siis jos lähtee soittamaan jotain biisiä jota ei ole sovitettu saksofonille, joutuu pikalukemaan koko biisin läpi ettei sinne ole eksynyt yhtään B:tä alempaa nuottia? Ikävää.
 
Juu, ikävää, mutta eiköhän se koskee muitakin soittimia + laulajia... aina ei instrumentin ääniala riitä kaikkeen mahdolliseen.
Silloin todellakaan ei voi kuin nostaa oktaavilla ylös. Yläpäässä on se hyvä puoli, että lisää nuotteja löytyy kun taidot kehittyy, vaikka sormet loppuisivatkin. Alapäässä rajoittaa torven pituus.

Kielityksellä ilmeisesti tarkoitetaan lyhyiden äänien puhallustekniikkaa. Mutta kuinka se tapahtuu? Mikä osa kielestä osuu mihin kohtaan saksofonin kieltä? Jatkuuko ilmavirta myös katkoksen aikana vai pitääkö myös puhaltaminen lopettaa? Ja onko saksofonissa mahdollisuuksia saada erilaisia ääniä kielittämällä? (kuten esim. trumpetissa?)
 
saksofonistahan loppuu nappulat kesken kun mennään alimpaan B:hen. Kuinkas tästä alaspäin soitetaan vai nostetaanko koko biisiä yhellä oktaavilla ylöspäin?
 
Kielityksessä kosket kielen kärjellä pärettä noin suunnilleen kärjestä niin, että ääni sammuu. Puhaltamista tuskin kannattaa lopettaa, sillä muuten ei kielityksestä ole paljoa hyötyä?:)
Yleisesti ottaen teräviksi haluttujen äänten alut kielitetään halutun muotoisiksi, ja kevyessä musiikissa myös on tapana sammuttaa joitakin ääniä kielellä jotta saataisiin kunnon stoppi. Kielittää voi sekä lyhyitä että pitkiä ääniä, todella lyhyitä lähes töksähtäviä ääniä saa kuitenkin vain kielen avustuksella. Jos et tiedä miten haluat kielittää, kokeile laulaa ko. kohta "kuten se nyt tulisi saksofonilla". näin tulet huomaamattasi kielittäneeksi sen mieleiselläsi tavalla, eli "oikein". Jos fiilis tuohon on kuitenkin epävarma kannattaa kääntyä paikallisen levykaupan tai kirjaston puoleen ja tutustua soittimellaan soitettuun musiikkiin ja kuulla sieltä sitten miten kenelläkin ja missä yhteyksissä on ollut tapana kielitellä.
 
ja humoristisena lisänä : pääset saksofonilla vielä puolisävelaskeleen alas kun painat kaikki läpät alas ja peität puolet kellosta vaikkapa reidellä! Pienellä treenillä liikkeen saa nopeaksi ja suht tarkaksi. Herättää varmasti hilpeyttä yleisössä:)
Saksofonia soittaessa tulee välillä eteen tilanteita joissa on pakko vain vaihtaa sävellajia, tai soittaa osa biisistä tai koko teos oktaavia ylempää. Huomannet myös että saat jotkin sävellajit soimaan paremmin kuin toiset. Ne mitkä ne on on aika pitkälle mielipidekysymys, jälleen kerran:D
 
Riemua soittoihin!:)

Hehe! =)
 
Kiitoksia asiantuntevista vastauksista! Näillä pääsen taas vähän pidemmälle.

Hehe! =)
 
Kiitoksia asiantuntevista vastauksista! Näillä pääsen taas vähän pidemmälle.
 
Lyhyempi neuvo: "lausu" sinne fonin kielelle omalla kielelläsi: ty, tö, dy, dö jne.
- Älä kuitenkaaan "syljeskele".

harjoittelemaan puhaltamalla/puristamalla niin varovasti ettei ääni syty, vaan kuuluu sihinä.
 
Silloin kun puhaltaa ei saisi puristaa yhtään.
Mutta minusta helpoin tapa ymmärtää mitä kielitys on sanoa "TA-TA-TA-TA".
T:n kohdalla kielen kärki osuu kevyesti kitalakeen "sammutten" puhalluksen, samoin käy myös silloin kun puhallat suukappaleeseen. Kielen kärki osuu lehdykkään joka lakkaa värisemästä, mutta ei kumminkaan pysäytä ilmavirtausta, toisin kuin ilman suukappaletta. Tällöin kun ilma pääsee vapaasti kiertämään pillissä ja irroitat kielen lehdykästä, ääni syttyy mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
 
Myös yleensäkin puhallustekniikasta, silloin kun alat soittamaan tarkkaile näitä asioita:
 
1. Pidä ryhti hyvänä, jotta ilma pääsisi mahdollisimman helposti liikkumaan kehossasi kuin se olisi "yhtä putkea" soittimesi kanssa.
 
2. Muista pallea hengitys. (ja jos et pidä ryhtiä, tämä on melkeinpä mahdotonta) Pallea hengityksen voi tarkistaa ja harjoitella niin, että menee peilin eteen istumaan ryhdissä, pistää toisen käden vatsan yläosalle (juuri kylkiluiden alapuolelle) ja hengittää siten, että ainoastaan tämä osa vatsasta kohoaa. Jos hartiat nousevat ylös silloin hengität yläkeuhkoilla ja mikä on väärin. Koska pallealla tuleva puhallus on paljon voimakkaampi.
 
3. Tarkkaile hartioita. Jos hartiat ovat supussa tai kohoavat ylös, niin se painaa vähän kaulaa kasaan. Jolloin sekä sisään- että uloshengitys/puhallus vaikeentuu. Puhalluksen varsinkin on pysyttävä mahdollisimman vapaana, kuin patsaana.
 
4. Kurkku ja leuka on pidettävä mahdollisimman auki, jotta ilma jälleen kerran kulkisi paremmin. Voit kuvitella että olisit lääkärissä ja lekuri pistää sen puisen tikun suuhusi ja sanot "aa". Se sama aukinaisuus pitäisi saada myös soittaessa tehtyä. Vertaukseksi voisin sanoa, että jos olisit laulaja ja et avaisi kurkkua kunnolla niin se ääni on vaan pihinää, mutta kun kurkku on auki, olet kuin oopperalaulaja.
 
Tuossa nyt ensimmäiset mitkä tulevat heti mieleen. Itse kuvittelen että fonin ääni syntyy jo kehossa ja se itse soitin on vaan väline millä se ääni vahvistetaan. Fonin sisään ja niinkuin muittenkin soittimien sisään kuuluu ja pitää minusta kuvitella laulavansa. Silloin ääni on kirkas ja kaunis, eikä tunkkainen.
 
Virheitä varmaan löytyy ja en jaksa oikolukea. Mutta tässä minun mielipiteeni.
 
ZaGaali

4. Kurkku ja leuka on pidettävä mahdollisimman auki, jotta ilma jälleen kerran kulkisi paremmin. Voit kuvitella että olisit lääkärissä ja lekuri pistää sen puisen tikun suuhusi ja sanot "aa". Se sama aukinaisuus pitäisi saada myös soittaessa tehtyä. Vertaukseksi voisin sanoa, että jos olisit laulaja ja et avaisi kurkkua kunnolla niin se ääni on vaan pihinää, mutta kun kurkku on auki, olet kuin oopperalaulaja
 
Tästä mulla olis vähän tarkentavaa kysymystä. Eikös se vaikuta vireeseen kuinka auki kurkkua pidetään? Sopraanolla kun oon soitellu, niin sillä on tarvinnu kurkkua pistää enemmän kiinni kun mennään ylemmäksi, jotta pääsee vireeseen ilman puremista. Jostain lueskelin että näin pitäisi tehdä, mutta voisko joku vielä selventää. Vai tarkoittaako tämä sitä että pitch centeriä (mitä lienee suomeksi) siirretään ylemmäksi jolloin kurkkua avaamalla vire laskee taas alemmaksi, jolloin ollaan taas oikeassa vireessä?
 
Sitten tuosta leuasta kysyisin myös. Mitä tarkoitetaan tuolla että leuka pitäisi olla auki? Siis ylähampaat ja alahampaat mahdollisimman kaukana toisistaan? Se tuntuu hassulta, mutta asiasta kun en tiedä, niin pyydän taas tarkennusta. Eikös klassisen soittajat yleistäen imaise alahuulta vähän sisään, jolloin sitä tuetaan alahampailla lehden alapintaan. Silloinhan tuo leuan aukipitäminen olisi vaikeaa.
 
No sitten lisää. Mitenkäs kielen muoto? Siitähän saa muotoiltua paksun pötkön tai kourun tai sitten leveänä voi pitää. Lisäksi kieltä voi pitää eri etäisyyksillä lehdestä silloin kun ei kielitä. Mitenkäs nämä pitäisi tehä, jotta menee oikein?

Tästä mulla olis vähän tarkentavaa kysymystä. Eikös se vaikuta vireeseen kuinka auki kurkkua pidetään? Sopraanolla kun oon soitellu, niin sillä on tarvinnu kurkkua pistää enemmän kiinni kun mennään ylemmäksi, jotta pääsee vireeseen ilman puremista. Jostain lueskelin että näin pitäisi tehdä, mutta voisko joku vielä selventää. Vai tarkoittaako tämä sitä että pitch centeriä (mitä lienee suomeksi) siirretään ylemmäksi jolloin kurkkua avaamalla vire laskee taas alemmaksi, jolloin ollaan taas oikeassa vireessä?
 
Sitten tuosta leuasta kysyisin myös. Mitä tarkoitetaan tuolla että leuka pitäisi olla auki? Siis ylähampaat ja alahampaat mahdollisimman kaukana toisistaan? Se tuntuu hassulta, mutta asiasta kun en tiedä, niin pyydän taas tarkennusta. Eikös klassisen soittajat yleistäen imaise alahuulta vähän sisään, jolloin sitä tuetaan alahampailla lehden alapintaan. Silloinhan tuo leuan aukipitäminen olisi vaikeaa.
 
No sitten lisää. Mitenkäs kielen muoto? Siitähän saa muotoiltua paksun pötkön tai kourun tai sitten leveänä voi pitää. Lisäksi kieltä voi pitää eri etäisyyksillä lehdestä silloin kun ei kielitä. Mitenkäs nämä pitäisi tehä, jotta menee oikein?
 
Olet oikeassa, kurkunpään muodolla voi sekä avittaa että saattaa vireeseen liikkeitä ylös ja alas, mutta veikkaisin että kirjoittaja viittasi lähinnä siihen että puhalluksen tulisi soittaessa olla mahdollisimman rentoutunutta ja syvää. Saahan fonista äänen vaikka puristaisi kurkunpäätä miten, mutta saundi on mitä todennäköisimmin kammottava eikä sellaisella tekniikalla pitkään jaksa soittaa. Samaa rentoutta haetaan myös "leuka auki". Kaikki lihasjännitys pois. Kokeilepa, jos ylä- ja alahampaasi ovat mahdollisimman kaukana toisistaan eikö siinä tarvi venyttää leukaperiään lihaksilla? Klasariansatsista olet oikeassa, mutta heilläkin on "leuka auki", eli soiton kannalta ylimääräiset lihakset (onko sellaisia?) rentoina jotta voi keskittyä taiteen suorittamiseen:)
 
Kieltäsi voit pitää ihan miten tahdot, lopulta sekin päätyy lepäämään kielityksiä lukuunottamatta rentona suussa. Hyvä ajatusmalli on mun mielestä se, että mitä vähemmän menee energiaa soittamiseen sinänsä (soittoasento, lihasten jännittely sun muut koreografiat...) sitä enemmän riittää energiaa soittamiseen itseensä (fiilis, saundi, tatsi, sanoma...). En tällä tietenkään tarkoita että tälläinen keskustelu saksofonin kielityksen perimmäisestä metodiikasta olisi turha, pikemminkin päinvastoin!

Kieltäsi voit pitää ihan miten tahdot, lopulta sekin päätyy lepäämään kielityksiä lukuunottamatta rentona suussa. Hyvä ajatusmalli on mun mielestä se, että mitä vähemmän menee energiaa soittamiseen sinänsä (soittoasento, lihasten jännittely sun muut koreografiat...) sitä enemmän riittää energiaa soittamiseen itseensä (fiilis, saundi, tatsi, sanoma...). En tällä tietenkään tarkoita että tälläinen keskustelu saksofonin kielityksen perimmäisestä metodiikasta olisi turha, pikemminkin päinvastoin!
 
Minulla on niin, että fonilla löytyy kielelle ihan luonnollinen, rento asento josta kielitys onnistuu. Klaran kanssa en ole sitä vieläkään onnistunut löytämään, kun se suukappale on ihan eri asennossa. Melkein aina tuntuu että kieli on vietävä väkisin jonnekin ja eihän se ole oikein hyvä lähtökohta.

Olet oikeassa, kurkunpään muodolla voi sekä avittaa että saattaa vireeseen liikkeitä ylös ja alas, mutta veikkaisin että kirjoittaja viittasi lähinnä siihen että puhalluksen tulisi soittaessa olla mahdollisimman rentoutunutta ja syvää. Saahan fonista äänen vaikka puristaisi kurkunpäätä miten, mutta saundi on mitä todennäköisimmin kammottava eikä sellaisella tekniikalla pitkään jaksa soittaa. Samaa rentoutta haetaan myös "leuka auki". Kaikki lihasjännitys pois. Kokeilepa, jos ylä- ja alahampaasi ovat mahdollisimman kaukana toisistaan eikö siinä tarvi venyttää leukaperiään lihaksilla? Klasariansatsista olet oikeassa, mutta heilläkin on "leuka auki", eli soiton kannalta ylimääräiset lihakset (onko sellaisia?) rentoina jotta voi keskittyä taiteen suorittamiseen:)

 
Hmm... kuulostaa järkevältä. Eli kurkku mahdollisimman avoinna, niin että kuitenkin sillä voi säätää virettä tai sitä että yleensäkin oikea ääni syttyy? Tarkoitan sitä kun esimerkiksi yrittää siirtyä ylhäältä alas eli vaikka okt.läppä + A -> okt.läppä + D. Eihän se D ala soimaan oikein, jos ei tee jotain kurkussa A:n soittamisen jälkeen (eli löysytä sitä). Taisit justiin tuosta puhua eli ymmärsin että näin kuuluukin tehdä.
 
Ei siis ole olemassa yhtä kehon asentoa/olotilaa, millä foni soi joka sävelen hyvin, vaikka puhutaankin, että rentona pitäisi olla joka paikka. Täytyy "kuulla päässä" se sävel minkä haluaa soittaa ja sitten varmaan keho muovautuu siihen olotilaan rennosti tjtn. :)
 
Leuka auki = leuka rentona. Tämä kuulostaa hyvältä. Leuka alhaalla tosiaan on aika rankkaa.

http://www.tiesmellema.nl/UserFiles … ile/Articles/Saxophone%20sound.html
 
aika hyvä artikkeli fonin soiton perusteista. asiaa kurkusta ja puhallustuesta, jotka ovat tärkeimmät asiat ku puhutaan kielittämisestä.

Hmm... kuulostaa järkevältä. Eli kurkku mahdollisimman avoinna, niin että kuitenkin sillä voi säätää virettä tai sitä että yleensäkin oikea ääni syttyy? Tarkoitan sitä kun esimerkiksi yrittää siirtyä ylhäältä alas eli vaikka okt.läppä + A -> okt.läppä + D. Eihän se D ala soimaan oikein, jos ei tee jotain kurkussa A:n soittamisen jälkeen (eli löysytä sitä). Taisit justiin tuosta puhua eli ymmärsin että näin kuuluukin tehdä.
 
Jep toi on se idea:) mä itse henkkoht soitan lyhyet solmut (g-cis) suljetummalla kurkulla ja pidemmät avoimemmalla, ja sitten yleistiukkuus kurkunpäässä hiukan kovempi ylemmässä rekisterissä. mutta kokeilemalla löytää omat (pahat) tapansa.

Olet oikeassa, kurkunpään muodolla voi sekä avittaa että saattaa vireeseen liikkeitä ylös ja alas,
 
Onko toivottavampaa saada korkeampien äänien vaatima "kireys" aikaan kurkulla vai leuoille (suukappaletta ja lehdykkää puristamalla)?
 
Onko muuten normaalia, että pitkän soittosession(yli tunti) jälkeen päre yhtäkkiä alkaa toimia huonosti? Vettyykö se liikaa?
 
Onko uutena ostetussa soittimessa jonkinlainen sisäänajovaihe, jonka jälkeen sointi muuttuu?
 
Blues on hienoa musiikkia, mutta miten se määritellään?
 
EDIT: Ostin tenorifonin heinäkuussa ja uskomattoman hyvin osui tältä palstalta lukemani nappiin: nro2 päre alkoi tuntua löysältä muutamassa kuukaudessa ja nyt puolen vuoden päästä on jonkinlainen tutina siitä, että ansatsi alkaisi löytyä. Kielitys, hengitys ym., hankalimapana asiana on tahdin polkeminen jalalla, siihen ei ole vielä aivoissa ratoja syntynyt, jalka likkuisi kyllä mielellään, mutta vain törähdysten tahtiin...

Onko toivottavampaa saada korkeampien äänien vaatima "kireys" aikaan kurkulla vai leuoille (suukappaletta ja lehdykkää puristamalla)?
 
Fonista en ole varma, mutta klarassa tuossa käytetään kielen paikkaakin (ja suukappaleen asentoa).
 
Onko muuten normaalia, että pitkän soittosession(yli tunti) jälkeen päre yhtäkkiä alkaa toimia huonosti? Vettyykö se liikaa?
 
Ainakaan ihan uutta lehteä ei pitäisi soittaa montaakaan minuuttia kerrallaan.

- En ehkä ihan ymmärrä mitä tuolla "kireydellä" tarkoitat. kurkunpäällä voi helpottaa ja jouhevoittaa nousuja ja laskuja, leualla säädellään virettä...
- Kaikki päreet väsähtävät joskus. Toisinaan päre voi kestää jopa kaksikin kuukautta, joskus ei tarvita kuin 15min.
- Pillien ominaisuudet muuttuvat vähitellen soittamisen myötä, eli voisi sanoa että sisäänsoittamista tapahtuu.
 
(ote artikkelista fi.wikipedia.org/wiki/blues)
Blues blu:z (engl.) on afroamerikkalaisen musiikin tyylilaji, joka kehittyi Yhdysvalloissa 1800- ja 1900-luvun vaihteessa mustan väestönosan keskuudessa. Se syntyi afroamerikkalaisen hengellisen musiikin, työlaulujen ja valkoisten Britanniasta tuomien kerronnallisten balladeiden pohjalta... ...Blues ei ole jazzin tai rhythm and bluesin kaltainen musiikillinen traditio, joiden varhaisvaiheilla ja moderneilla muodoilla on musiikillisesti enää varsin vähän tekemistä keskenään. Sen sijaan blues on tietynlaisiin sointukaavoihin ja asteikkoihin kytkeytynyt musiikintyyli, joka ei ole muuttunut perusolemukseltaan oleellisesti, mutta jota on eri aikoina soitettu hyvin erilaisilla soittimilla ja kokoonpanoilla.

- En ehkä ihan ymmärrä mitä tuolla "kireydellä" tarkoitat. kurkunpäällä voi helpottaa ja jouhevoittaa nousuja ja laskuja, leualla säädellään virettä...
 
Joo, en minäkään kyllä tarkoittanut että pitäsi jotenkin kireäksi mennä. Arvelin kyselijän tarkoittavan keinoja jolla autetaan ylemmäs pääsemistä. Enemmän tässä on pitänyt yrittää kireyttä välttää.

Joo, en minäkään kyllä tarkoittanut että pitäsi jotenkin kireäksi mennä. Arvelin kyselijän tarkoittavan keinoja jolla autetaan ylemmäs pääsemistä. Enemmän tässä on pitänyt yrittää kireyttä välttää.
 
Juuri tätä tarkoitin ja kysyin siksi, etten ole huomannut tekeväni kurkulla mitään, mutta suulla kyllä. Mutta pääasia, ettei kumpikaan ole suuri synti, jos ymmärsin oikein. Huonojen tapojen opettelua koitan välttää.
 
Blues ja rythm and blues, siis kaksi ihan eri asiaa?