Aihe: Treenikämpän volumet kuntoon?
1 2
Stanley.Climbfall
05.01.2009 18:27:36
Valitettavasti mediänkin bändiä vaivaa se sama asia mitä monia muitakin eli se että soittimien volume/äänenvoimakkuus on ihan päin helvettiä.
 
Kämpän koko on suunnilleen 10-15m^2 ja soittimina mm. perinteiset rummut (pienillä tomeilla, normaalikokoinen basso/pellit), 200W fender trankkunuppi ja 4x12 200W kaappi ja 150W bassovahvistin.
 
Ongelmana on se että Mackie 450 aktiivikaiuttimen oma volumenuppi on puolessa välissä, mikserista volumet on "turvallisella alueella" ylimmillään ja gainia jos laittaa klo 8-9:n kohalle niin johan ääni kiertää. Mikkeina ovat 2kpl Shure 58S.
 
Ite toimin laulajana ja rytmikitaristina ja jotenkin tuntuu ettei tälle touhulle löydy mitään ratkaisua kun rumpali soittaa helvetin lujaa ja toinen kitaristi vääntää oma volumea sen mukaan.
 
Lauluääntä hädin tuskin kuuluu ja heidän vastaus o vaa että pitää laulaa kovemmin ja ainakin omalla kohalla se kovemmin tarkoittaa että laulaminen menee huutamiseksi.
 
Joskus käytetään korvatulppia joskus ei mutta mielestäni näin pienessä kämpässä voisi soittaa ihan sopivalla volumella ettei korvatulppia tarttisi koska mm. yksi akustiikan professori mainitsi asiasta sen verran että tämä "volume-korvatulppa kissa-hiirileikki on sama kun esim. elokuvan kuvaa ylivalotettaisi niin että katsojilla pitäisi olla aurinkolasit päässä".
 
Onko joku teistä löytänyt mitään ratkaisua tähän?
"..it's your story.....do you want it back..."
opaa
05.01.2009 19:15:27
Teillä on kaksi kitaristia ja yksi kitaravahvistin?
Stanley.Climbfall
05.01.2009 19:20:33
Teillä on kaksi kitaristia ja yksi kitaravahvistin?
 
Jep koska ite en toistaiseksi soita kitaraa (uusi tilauksessa) ja vahvarina on Roland Cube X20 ja uutta putkicomboa olen ostamassa ensi kesänä.
"..it's your story.....do you want it back..."
Antti1
05.01.2009 19:23:50 (muokattu 05.01.2009 19:25:09)
Missä laulukajarit sijaitsee? Onhan sijoittelu kunnossa? Siis mikkiin nähden, jottei kierrä ja laulajaan nähden, jotta laulaja kuulee itsensä mahdollisimman selkeästi?
 
EDIT: Mitä tulee tuohon tulppajuttuun, niin pienemmässä tilassa se tulppien käyttämättä jättäminen on mun mielestäni vaikeampaa. Isossa tilassa meteli ei kimpoile seinistä samalla tavalla ja saa etäisyyttää mölyn lähteeseen.
"Mua vituttaa niin ankarasti, vituttaa aamusta iltaan. Vituttaa, on kaikki turhaa. Vittu, kun vituttaa!" -Ismo Alanko
Sir Härö
05.01.2009 22:29:18 (muokattu 05.01.2009 22:30:12)
Joskus käytetään korvatulppia joskus ei mutta mielestäni näin pienessä kämpässä voisi soittaa ihan sopivalla volumella ettei korvatulppia tarttisi koska mm. yksi akustiikan professori mainitsi asiasta sen verran että tämä "volume-korvatulppa kissa-hiirileikki on sama kun esim. elokuvan kuvaa ylivalotettaisi niin että katsojilla pitäisi olla aurinkolasit päässä".
 
Onko joku teistä löytänyt mitään ratkaisua tähän?

Ylivalottu kuva näyttää vähän synkemmältä kun katsoo arskat päässä.
 
A) Bassovahvistin pois pöydältä
B) Bassoa ja trebleä pois kitaristilta; middleä tilalle
C) Laulumikki pois pa-kaapin "säteeltä" eli niin ne kaapit että pa:sta tuleva möykkä ei saavuta laulumikkiä
D) Säröt, gainit, overdrivet, distortionit, futsit ja kaikki muu pois päältä. Jos nyt loppui kierto niin vikaa kannattaa etsiä siitä 'loistavasta' soundista,
 
Jep koska ite en toistaiseksi soita kitaraa (uusi tilauksessa) ja vahvarina on Roland Cube X20 ja uutta putkicomboa olen ostamassa ensi kesänä.
 
Hankkikaa vähemmän kanavia ja lisää kitaristeja!
"...ja tämän myötä susta tuli kertarysäyksellä mun kestoidoli. hieno mies.. kertakaikkiaan." -samantien
overdoze
05.01.2009 22:37:38 (muokattu 05.01.2009 22:38:28)
 
Rumpalin pitäisi pystyä soittamaan hiljempaakin tarpeen tulleen. Se vaan on fakta. Rumpupleksit ovat myös loistava keksintö, jota myös itse käytämme. Väsättiin ihan miehissä semmoset kokoontaitettavat pleksit ja tekee muuten ihmeitä volatasolle. Puhumattakaan siitä, että ne toimivat ihan törkeän hyvin myös keikkatilanteissa. Varsinkin pienissä paikoissa, joissa yleisesti ottaen joutuukin soittamaan ennen isoja stadion-keikkoja. Ja ei, ei ne näytä tyhmältä, eivätkä pilaa rock-henkeä. Päinvastoin, on melko kiva soittaa pikku lavalla sillä lailla, että balanssit on kunnossa ja yleisöllekin mukavampaa.
Antti1
05.01.2009 23:02:40
No tosta pleksin toimivuudesta voi olla montaa mieltä. Entäs keikoilla pleksin aiheuttamat oudot heijastelut ja vaimennukset, jotka tärvelevät lavalta yleisöön tulevan soundin? Tai mitenkä sitten se, että rumpali tarvitsee monitorointia ja se maksaa entistäkin enempi? Entä livenä rumpuja mikittäessä pleksin aiheuttama heijastuminen ja soundin sotkuisuus? Mites sitten se pointti, että pleksi pilaa rumpalin kuuleman rumpubalanssin?
 
Joo, mäkin puhuin joskus noiden puolesta ja ostinkin ihan kaupallisen näkemyksen aiheesta. Sittemmin tuli myytyä kylläkin pois, koska haitat olivat huomattavasti näennäisiä hyötyjä suuremmat. Ehkä noi keikkahommien negat nyt ei tähän liity, mutta mun mielestä vähän huono ratkaisu kuitenkin.
"Mua vituttaa niin ankarasti, vituttaa aamusta iltaan. Vituttaa, on kaikki turhaa. Vittu, kun vituttaa!" -Ismo Alanko
overdoze
05.01.2009 23:08:29 (muokattu 05.01.2009 23:18:02)
 
Onhan noita heijasteluja tietysti aina vähän. Ei vaan ole missään vaiheessa kyllä menneet pienehköt haitat etujen edelle ainakaan meillä. Noita heijasteluita muuten ollaan torjuttu mm. erilaisilla liinoilla yms. Itse tehdyt pleksit vielä eivätkä parasta mahollista laatua, mutta kyllä pelaa. Reeneissä rumpali vetää suljetuilla luureilla tai napeilla, joihin tulee PA:sta suoraan skitat yms. Myös pikku monitoria on käytetty. Eikä se monitorointi nyt niin paljoa maksa. Keikoille yleensä vuokrataan PA tai sitten talon puolesta yms. jolloin kyllä löytyy monitorit. Suosittelen edelleen. Ei ainakaan yleisöön päin saundia pilaa. Eikä itse asiassa hyvin käytettynä kyllä lavasaundiakaan ole huonontanut. Päinvastoin on kaikki meillä helpottunut niiden hommaamisen jälkeen.
Sitten vaan volatasot muutenkin kuntoon, niin kyllä toimii. Ja lähes jokainen miksaaja on kehunut, että kyllä toimii. Yleensä pienen epäilyn jälkeen. Ja siis puhun ammattimiksaajista nyt.
rintapek
05.01.2009 23:49:23
 
Rumpalin pitäisi pystyä soittamaan hiljempaakin tarpeen tulleen. Se vaan on fakta. Rumpupleksit ovat myös loistava keksintö, jota myös itse käytämme.
 
Mä ny en ole mikään runpali. Mitään en osaa soittaa, mut sen mitä en osaa osaan myös hiljaa. Jos mut ny sit pannaan eristekoppiin, niin vaadin monitoreilta liikaa. Jos ja kun jotain tarttis nähdäkin, niin mialummin pleksi ko tiiliseinä.
 
Olen myäs empiirinen kokeilija, joten jos muuta vaihtoehtoa ei ole, niin sit vedän missä miten vaan, mut mialuusti kuitenkin niin, että näen ja kuulen muut.
One kind of music only - the good kind
Seba
06.01.2009 00:58:50
 
Jos rumpali ei osaa soittaa kun vitun lujaa, se on aika paska rumpali..
Jos nyt ensin ottaisi siltä ne kilon painoiset nailonpäiset kapulat pois ja laittaa ohuemmat tikut käteen ja opettelee lyömään hiljempaa niin siitä se lähtee..
Stanley.Climbfall
06.01.2009 01:09:43
Missä laulukajarit sijaitsee? Onhan sijoittelu kunnossa? Siis mikkiin nähden, jottei kierrä ja laulajaan nähden, jotta laulaja kuulee itsensä mahdollisimman selkeästi?
 
EDIT: Mitä tulee tuohon tulppajuttuun, niin pienemmässä tilassa se tulppien käyttämättä jättäminen on mun mielestäni vaikeampaa. Isossa tilassa meteli ei kimpoile seinistä samalla tavalla ja saa etäisyyttää mölyn lähteeseen.

Toi Mackie on suunnilleen vastakulmassa missä laulaja seisoo eli ehkä se etäisin kohta mitä tossa kämpässä voi olla. Toinen mikki on taas keskellä kämppää. Rummut ovat heti mackien vieressä eli vastaavasti laulajan "vastapäätä".
 
Kitaravahvistimet ovat vasemalla laidalla keskellä eli toisen mikin vieressä (etäisyys mikista kitarakaappiin n.1-1,5m.
"..it's your story.....do you want it back..."
Antti1
06.01.2009 01:16:04
Toi Mackie on suunnilleen millä korkeudella? Kai teillä on jotkut tolpat tms. joilla ootte nostaneet ne järkevälle korkeudelle?
"Mua vituttaa niin ankarasti, vituttaa aamusta iltaan. Vituttaa, on kaikki turhaa. Vittu, kun vituttaa!" -Ismo Alanko
Stanley.Climbfall
06.01.2009 01:31:21
millä korkeudella? Kai teillä on jotkut tolpat tms. joilla ootte nostaneet ne järkevälle korkeudelle?
 
Tietysti. Ihan virallinen kaiutintolppa en nyt muista merkkia mutta Millenium se ei ainakaan ole.
"..it's your story.....do you want it back..."
baron
06.01.2009 01:45:35 (muokattu 06.01.2009 01:45:57)
 
Kyllä on se päin p:ttä että treeneissä tehdään koko jengistä kuulovammaisia.
Tai sitten jokainen hankkin Elacinit ja isolla vaimennuksella. Kun ratkaisu voisi olla että kaikki laskisi volaa.
Kyllä sen rumpalin pitää pystyä soittamaan siedettävästi tai sitten sille sähkörummut, joiden volaa voi säädellä nupista.
Ei! En osaa soittaa. Enkä koskaan opi!
Stanley.Climbfall
06.01.2009 03:02:57
Kyllä on se päin p:ttä että treeneissä tehdään koko jengistä kuulovammaisia.
Tai sitten jokainen hankkin Elacinit ja isolla vaimennuksella. Kun ratkaisu voisi olla että kaikki laskisi volaa.
Kyllä sen rumpalin pitää pystyä soittamaan siedettävästi tai sitten sille sähkörummut, joiden volaa voi säädellä nupista.

Jooh no itekin yritin ehdottaa että kokeltais välillä hieman fiiliksen pohjalta niin että musassa ois jotain harmoniaakin eikä vaa sitä että määrä korvaa laadun mut vastaus o aina "sun vaa pitää laulaa kovemmin".
 
Saa nähä miten pitkälle hermot kestää...
"..it's your story.....do you want it back..."
Marzi
06.01.2009 03:20:08 (muokattu 06.01.2009 03:20:57)
 
Ja ei, ei ne näytä tyhmältä, eivätkä pilaa rock-henkeä.
 
Jep jep.
Ne on hyvät rässirummuille, saa hyvää sutinaa ulos. Niin ja telkkarihommissa kun pitää hipsutella, ettei hiljaa laulavan solistin/jousiorkesterin/minkä tahansa mikeistä tuu rumpuja.
 
Mutta ei niillä rokkihommissa mitään tee. Ohkasempia peltejä rumpalille ja virvelistä vähän höllää kalvoa eika hakkaa sitä kanttia koko ajan niin hemmetisti, niin kyllä se siitä. Harvemmin se basari ja tomit yli tulee.
 
(Ohkasemmat pellit tietty siksi, että kun se aikansa rikkoo niitä, niin alkaa soittaa hiljempaa kun perse ei kestä ostaa kokoajan uusia.)
 
:D
Liikaa on tarpeeksi.
Niq
06.01.2009 13:23:33 (muokattu 06.01.2009 13:24:17)
 
Soittajille kunnon tulpat (vähintään hifi-EARit, maksaa 20e/pari) ja sit ne kunnon tulpat kunnolla korvaan, ei ns. huulille kun sitten taas kuulostaa muhjulta. Ns. peltorit ja halvat tulpat esim. syö rummuista atakin, jolloin tuntuu siltä että ei lyö tarpeeksi kovaa että rumpu soi ja kitarasta ei ota selvää -> lisää volumea. Muutenkin soitto on ihan mahdotonta noilla halvoilla paskoilla minun mielestäni. Kitaravahvistin korkealle ja kitaristi sen eteen seisomaan niin että kaiutin huutaa tärykalvoon. Sillä se voluumi laskee sieltä päästä. Kaapit kauemmas rumpalista niin että jos hakkaa kannujaan liikaa niin ei kuule muita. Rumpalin soittotekniikka kuntoon, jos on huono tekniikka, kunto loppuu ja on pakko lyödä voimalla.
 
Jos ei noin asiallisilla kamoilla osaa edes treeniksellä soittaa siten että kaikki kuulevat toisensa, niin miten sitten mahtaa keikalla olla. Jos lavabalanssi on päin vittua, niin siinä saa miksaaja tehdä aika paljon duunia että yleisö saa edes jonkunlaisen musiikkikokemuksen.
 
Bändisoiton tärkein homma on kuunteleminen; mitä muut tekee, mitä itse tekee. Jos ei tämä osio toimi, niin ei kyllä sitten mikään. Nää on yksinkertaisia, monesti ihan ilmaisia juttuja, kunhan tyypit vaan viitsii pähkäillä.
"I have a cunning plan" -Baldrick
Antti1
06.01.2009 14:26:16
Eikä sen kuulemisen ehto oo mun mielestäni ainoastaan se hiljaa soittaminen. Parikin mun bändiäni (deathmetallia ja jonkinlaista rokkia) soittaa silleen kohtalaisen lujaa, että mieluummin on porukalla itsellään Elacinit päässä. Kuitenkin balanssi on älyttömän selkeä ja minkään kuuluvuudella ei ole ongelmia. Rumpalit ei vaan paisko mitään älyttömän raskaita peltejä olan takaa, ne siinä on kokonaisvolan takia aika suurena ongelmana. En tosin tiedä mikä muiden mielestä on lujaa ja mulla on todella herkät korvatkin. Meillä se on kuitenkin siinä kohtaa, kun alkaa putkivahvarit kunnolla ns. soimaan. Ei yhtään enempää, eikä oo tarpeenkaan. Käytössä on modernit ja laadukkaat vahvarit, eli mitään 120dB raikuvaa Marshall-pinoa ei tarvii katsella kuitenkaan.
 
Kertaakaan ei oo keikalla kukaan pyytänyt meitä soittamaan hiljempaa lavalla. Muutaman kerran on sensijaan pyydetty lisää volaa kitaroihin, etupään miksaajan toimesta, vaikka ne ennestäänkin tulee silleen mukavalla pauhulla. Se metakka vaan yksinkertaisesti kuulostaa kokonaisuutena huomattavasti hiljaisemmalta ja miellyttävämmältä, mikäli ne pellit pysyvät kurissa. Toki meillä nyt on muutenkin monta kiloeuroa kiinni kamoissa per lärvi, olis aika surullista soundata kovin paskalta. :D
 
Mitä tahansa tämän ketjun intouttamana teettekin rumpalin vaimentamiseksi, niin älkää ruvetko teippaamaan niitä peltejä. Silleen on helppo saada kiekot halki.
Stanley.Climbfall
07.01.2009 00:13:37
Kiitos hyvistä tarinoista mutta mitäs mieltä ootte ovatko Taman normikokoiset rummut liian lujat n. 10-15m^2 treenikselle? Akustiikasta sen verran että seinillä on n. 5kpl sisustusäänieristelevyä jotka vaimentavat aika paljon kaikumista ja lattialla on paljon erilaisia mattoja päälekkäin.
 
Jotenkin tuntuu siltä että viisain ratkaisu olisi pyytää joku asiantuntija/harrastaja paikalle tarkistamaan onko tässä volumet kohdallaan vai ei...
"..it's your story.....do you want it back..."
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)