Aloittelijat ›

miten saisin jonkun näköisen biisin kasaan?
 
Eri ihmiset tekevät biisejä eri tavoilla. Itselläni on kaksi perustapaa: ensimmäinen on se, että rämpyttelee ja laulaa jotakin siihen, ja siitä ehkä syntyy jotain tai sitten ei synny; toinen on se, että biisi lähtee soimaan päässä, ja sitten etsii siihen soinnut. Tästä syntyy aina jotain.
 
Miten noita sointuja kannattaisi kasata? Ja pitäisikö vain ottaa kitara syliin ja rämpytellä jtoain sointuja ja sit kattoo et miten ne sopii ja siihen sit keksii myöhemmin sanat?
 
Monasti minulla on joku sanoituksellinen idea, jota lähden sitten yrittelemään melodialle.
 
Ja: varastamista kannattaa koettaa. Kun yrittää saada esiin Black Sabbathia, voikin kompastua johonkin omaan... Muistaakseni Ralf Örn kertoi joskus Maukka Perusjätkän "Säpinää" -biisin lähteneen siitä, kun yrittivät soittaa Rollareitten Satisfactionia, mutta epäonnistuivat.
 
Mutta jos haluaa tehdä synkkiä biisejä, siis sanotuksiltaan, niin minkälaisia sointuja kannattaisi olla?
 
Mollithan ne synkeämpiä ovat :)
 
Noihin kysymyksiin haluaisin vastauksia ja kaikkee muutakin perusjuttuu tosta biisin tekemisestä otetaan vastaan. :)
 
Varasta, ja matki niitä joista pidät ;)

Mä oon nyt jonkun vuoden soittanut kitaraa. Nyt olis haaveissa tehä jonkun näkönen biisi. Meillä on bändi jonka kanssa ollaan jonkun aikaa soitettu. Tarviisin nyt vähän apua: miten saisin jonkun näköisen biisin kasaan? Miten noita sointuja kannattaisi kasata? Ja pitäisikö vain ottaa kitara syliin ja rämpytellä jtoain sointuja ja sit kattoo et miten ne sopii ja siihen sit keksii myöhemmin sanat? Mutta jos haluaa tehdä synkkiä biisejä, siis sanotuksiltaan, niin minkälaisia sointuja kannattaisi olla? Noihin kysymyksiin haluaisin vastauksia ja kaikkee muutakin perusjuttuu tosta biisin tekemisestä otetaan vastaan. :)
 
Yksi tapa jota olen käyttänyt menestyksekkäästi stadionrock-biisien tekemiseen on tämä:
 
1. Otetaan sähkökitara ja vahvistin korrektisti kytkettyinä
2. Laitetaan säröt päälle vahvistimeen
3. Laitetaan jonkinlainen nauhoitin päälle (tietokone, sanelukone, kännykkä, mitä näitä nyt on)
4. Laitetaan silmät kiinni
5. Kuvitellaan itsensä Wembleyn lavalle monituhatpäisen yleisön eteen
6. Aletaan soittaa jotain todella maukasta riffiä, jonka kuvittelisi sellaiselta lavalta soitettavan
7. Fiilistellään tovi, annetaan käsien ja selkärangan tehdä työt
8. Puretaan nauha, katsotaan mitä jäi käteen - voi olla että sovitit Wasting My Haten alkuriffin uudestaan, voi olla että sait aikaan jotain ihan omankuuloista matskua.
 
Vastaavasti pianon kanssa taas olen miettinyt jotakin fiilistä tai maisemakuvaa ja alkanut soittaa sille teemaa. Ja taas jälkeenpäin purkanut nauhalta että mitäs sitä oikein tulikaan soitettua.
 
Sanat ja sävel voivat tulla yhtä aikaa, voivat tulla pätkissä ja vuorotellen. Tai sitten voi tehdä biisin sanoitukseen tai sanoituksen biisiin. Kukin tekee kuten tykkää.
 
Mutta synkkiin biiseihin tuo mielikuvatoimi varmasti toimisi hyvin. Tai sitten voi ihan vaan väkrätä riffejä muuten vaan. Myös monenlaisen musiikin kuuntelu auttaa siinä, että tiedostaa eri tehokeinoja mitä käyttää.

Puretaan nauha, katsotaan mitä jäi käteen - voi olla että sovitit Wasting My Haten alkuriffin uudestaan, voi olla että sait aikaan jotain ihan omankuuloista matskua.
 
Tää on hyvä ohje. Liian usein unohdetaan nauhoittaa improsessiot, vaikka juuri ne on niitä tilanteita joissa itsensä yllättää useimmin.

Kyllä on sanottava, että jos ei ole taitoa tai lahjakkuutta, säveltäminen on kyllä tuskaa, kun pää kolisee tyhjää ensimmäisen riffin keksimisen jälkeen

8 kuukauden kitaransoittotaidollani olen tänään päättänyt alkaa tekemään biisiä. Aloitin etsimällä kolme yhteen sopivaa voimasointua ja kehitin niistä nopeatempoisen kompin, joka syntyi itsestään. Vaikka tää kuulostaa kuinka simppeliltä, oon hemmetin ylpeä tähänastisesta teoksestani. Minäkö tein muka melkein biisin! Uskomatonta...
 
Kertsiä varten oon suunnitellu soittavani nämä soinnut eri järjestyksessä eri rytmillä tai ilman mitään rytmiä. Ehkä sitten keksin jotain mausteita kun pohja on valmis.
 
Kyllä on sanottava, että jos ei ole taitoa tai lahjakkuutta, säveltäminen on kyllä tuskaa, kun pää kolisee tyhjää ensimmäisen riffin keksimisen jälkeen
ei pidä paikkaansa.
 
ps. Hyvää joulua.

Itse olen joten kuten saanut kasaan biisiaihion, jossa riittää vielä jonkin verran työstettävää. Osa on enempi vähempi lainattua tavaraa, osa tullut vahingossa, johonkin juttuun se osa on säveltänyt ihan itse itsensä. Noilla kuitenkaan mitään väliä, kun kuulostaa omaan korvaan melko hyvältä. Itselle osa tämän aihion jutuista on tullut ihan vaan soittamalla ja kokeilemalla. Vaikka varsinainen teoria onkin hieman hakusessa, korva sentään toimii ja yhdessäkin riffissä/melodiassa korva suorastaan huusi, että laita seuraavaksi siihen se A. Kyllä tästä joskus vielä jotain tulee, kattellaan nyt..
 
E: Vielä sellaista, etten kertaakaan varsinaisesti ole istunut ja päättänyt "sävelletääs biisi tai riffi", vaan nämäkin jutut ovat tulevat jos tulevat.

Kannattanee koittaa tehdä biisiä ilman soitinta kädessä. Ei tule sitä ÄO:n laskemisefektiä, joka tapahtuu aina soittimen käteen ottaessa, eikä samojen juttujen kierrättämistä tapahdu niin herkästi.
 
Pari biisiaihiota on syntynyt ja kasvanut improillessa tai muiden musiikkia kuunnellessa. Niitä sitten soittelee ja viilailee niin kauan, että jää varmasti päähän. Sitten vain pari päivää taukoa, sauna lämpimäksi ja lauteille hyräilemään biisiä ja vot! kappale tekee itse itsensä. Ainoa ongelma onkin saada se biisi sitten saunasta ulos. :)
Pää tyhjäksi ja silleen. Parin päivän tauko myös kypsyttää ja marinoi ideaa aika hyvin ja tauon jälkeen näkee biisin kuin uusin korvin.
 
Tai mistäs minä tiedän, yhtäkään kokonaista biisiä en ole koskaan tehnyt, mutta uusia tapoja kannattaa aina kokeilla. Asiassa kuin asiassa.
 
(edit) Varmaan samanlaista juttua moni aikaisemminkin sanonut.

Olisikos tästä jotain apua?
 
http://www.wikihow.com/Compose-Music

Itse olen nyt vähän yli vuoden soitellut kitaraa ja biisejä on tullut tehtyä. Useimmiten kaikki lähtee jostain introsta, joka sitten venyy ja venyy eikä löydy mitään paikkaa laululle ja sitten siitä tulikin instrumentaali. Teen sellasta kevyttä nuotiofiilistely musaa. Mulle on jääny sama mielikuva päälle ku teen biisejä: Ajattelen aina itseni pilvisellä hiekkarannalla soittamassa kitaraa ja katsomassa aallokkoa. Lisäksi olen huomannut rakastuneeni D :hen (sointu). Sitä esiintyy turhankin usein biiseissäni. Onneksi ei ihan kaikissa.
 
Olen tehnyt myös sanoituksia, mutta en vaan saa yhdistettyä niitä biiseihini. Voin kuulla päässäni miten lyriikat lauletaan, mutta en osaa kirjoittaa sen perusteella nuotteja. Eihän sillä niin väliä olisi jos minä toimisin laulajana. Osaanhan toki laulaa, mutta en oikeen säädellä äänenkorkeutta. Apua voisi saada biisintekoseurasta.
 
Vielä kaikille biisien tekijöille: Olkaa ylpeitä omasta musiikistanne. Tärkeintä on, että itse pidätte siitä. Soitin itse musiikin tunnilla (lukio) pari sävellystäni (vapaaehtoisesti) muulle luokalle, enkä loppuen lopuksi paljoonkaan välitä pitivätkö he siitä vai ei. Tärkeintä on, että minusta soitin suht hyvin ja nautin esiintymisestä.

Lisäksi olen huomannut rakastuneeni D :hen (sointu). Sitä esiintyy turhankin usein biiseissäni. Onneksi ei ihan kaikissa.
 
Mulla on sama juttu E-mollin kanssa. Mukava katsella niitä epämääräisiä lappuja mitä on kerääntynyt nurkkiin ja laatikoihin ja joissa on sointukiertoja ja riffintynkiä. Vähintään joka toisessa sointukierrossa lukee Em. Onneksi olen viime aikoina päässy siitä eroon aika hyvin (ja ihastunut A- ja C#-molleihin).

Mulla on sama juttu E-mollin kanssa. Mukava katsella niitä epämääräisiä lappuja mitä on kerääntynyt nurkkiin ja laatikoihin ja joissa on sointukiertoja ja riffintynkiä. Vähintään joka toisessa sointukierrossa lukee Em. Onneksi olen viime aikoina päässy siitä eroon aika hyvin (ja ihastunut A- ja C#-molleihin).
 
Minä olen sitä mieltä, että biisiä värkätessä ei kannata kauheasti uhrata ajatusta sille, että "jaa tässä onkin taas D". Jos se kuulostaa hyvälle, niin se kuulostaa hyvälle - ja yleensähän poppimusassa on kyse melodioista muodossa tai toisessa. Ns. perussointukulkuihin, jotka kulkevat pitkälti sävellaji ja sen rinnakkaissävellaji -pohjalla syntyy yleensä luontevasti melodioita.

Itselläni joten kuten toimivia ja kiinnostavia tapoja keksiä riffejä tai melodioita:
-Otat jonkun hyvän biisin, jota et tunne ennestään. Laitat biisin soimaan ja laitat jonkin recorderin päälle nauhoittamaan soiton. Et tunne biisiä yhtään, joten kaikki tulee omasta päästä! Sitten katsot äänityksestä että mitä hienoa sinne tuli :).
 
-Toinen: otat sointu listan jossa on paljon sointuja, myös tuntemattomia (esim. Suuri Kitarakirja takana). Sitten valitset randomilla pari sointua ja katsot miltä ne kuulostavat yhdessä.
 
En takaa että toimivat muilla mutta kokeilkaa :)

eipä mitään sittenkään..

Yksi mainio tapa väsätä biisiaihioita on kuulostella eri saundeja. Itse kaivaudun välillä syvälle työasemasyntikan sisälle, hajotan / sekoitan saundit alkutekijöihin, muutan parametreja joista en ymmärrä mitään, painelen silmät kiinni nappuloita ja, kas: juuri tuo saundihan sopisi mainiosti tällaiseen juttuun!
 
Biisihän on aina jonkinlainen äänimaisema. Eli: tunteella eteenpäin. Mikä ei tietenkään tarkoita 60/70-luvuilla vallinnutta tapaa jättää treenaaminen kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Mutta tekniikalla ei saa kuin keulan pystyyn. Vene pitäisi saada vielä liikkeelle.
 
KISS. Yksinkertaisista asioista saa irti ihmeellisiä juttuja. Kävin juuri kaverin kanssa läpi tunnettuja biisejä - apuna laatikko olutta ja kaksi akustista kitaraa (suomalainen mieshän on parhaimmillaan kännissä) - ja taas kerran oli ihmeteltävä, kuinka kaikki ne on kasattu samoista tarpeista. Tyyliin: laita hattuun 2 tai 3 x F, G, D, C ja Am, nosta ennalta määrätty määrä lappuja ja skulaa nostojärjestyksessä!
 
Dave Lindholmin biisit ovat hyviä esimerkkejä yksinkertaisuuden jalostamisesta taiteeksi. Kuinkahan moni muusikko on ennen Davea nostanut hatusta laput C, G, Am, F ja G?
 
Moni. Mutta vain Dave keksi että sitähän se kaikki on...
 
Kokeilkaa joskus bändienne kanssa ja miettikää, mikä biiseissänne on olennaisinta. Siis: pari olennaisinta seikkaa, jotka muodostavat biisin rungon. Sitten heitätte kylmästi kaiken muun yli laidan. Mutkat suoriksi ja vedätte vain perusrungon. Varsinkin kaikki efektipelleily hiiteen. Ihan turha aloittaa biisiä helvetinmoisella vesisateella ja ukkosen jyrinällä (jos ei satu olemaan Black Sabbath, Pink Floyd tai Eminem). Toimiiko? Jos ei, se ei toimi millään muullakaan tavalla. Jos toimii, biisistä tuli juuri Biisi (jonka voi pilata lisäämällä siihen vesisateen ja ukkosen jyrinää...).

riniti: Yksi mainio tapa väsätä biisiaihioita on...
 
Tässä jutussa oli paljon asiaa. Itse olen ihan samoilla jäljillä: "teksti+melodia=biisi", jos ne toimii sellaisenaan, niin käsissä on hittipotentiaalia.
 
Sen jälkeen kappaleesta voi sitten jalostaa mitä vaan. Biisi joka toimii ihan raakileena, pelittää yleensä aina, vaikka sen vääntäisi mihin muotoon tahansa: raskaampi sovitus tai pop-versio toimii edelleen. Ihan sama homma pelkkien sanojen kanssa. Jos tekstiä ei voi kääntää, se on todennäköisesti sisällötöntä huttua.

Millaisia insipraationlähteitä teiltä löytyy? Lyriikoihin löydän inspiraation useimmiten siitä, kun joku pännii. Sunnuntaina pännii maanantai ja silloin kun on kiire tai jotain muuta välttämätöntä tekemistä, inspiraatiota löytyy. Soittokuvioihin ei ole oikeen mitään varmaa lähdettä, usein kiireessä syntyy myös hyvin. Olen luovimmillani usein siis pienen paineen alla. Usein kuvittelen soittelevani akustista kitaraa järven rannalla istuen nurmikolla, jossa ystäviä on piirissä.

Minkälainen biisi kannattaa tehä pelkälle kitaralle? :F

riniti: : laita hattuun 2 tai 3 x F, G, D, C ja Am, nosta ennalta määrätty määrä lappuja ja skulaa nostojärjestyksessä!
 
tätä pitääkin muuten kokeilla.

tekstiurakoitsija:
 
Sen jälkeen kappaleesta voi sitten jalostaa mitä vaan. Biisi joka toimii ihan raakileena, pelittää yleensä aina, vaikka sen vääntäisi mihin muotoon tahansa: raskaampi sovitus tai pop-versio toimii edelleen. Ihan sama homma pelkkien sanojen kanssa. Jos tekstiä ei voi kääntää, se on todennäköisesti sisällötöntä huttua.
 
Toi kandee lukea uudestaan ja uudestaan kunnes sen ymmärtää.
On tost toki poikkeuksia, mut pääsääntöisesti ne on poikkeuksia.