Kitarat: kitarakamat ›

Joo, eihän kaikki nykytaide suinkaan ole samanlaista, osassa on jopa ideaakin mutta olenpahan nähnyt pari sellaistakin "taideteosta" joita ei sellaisiksi olisi arvannut jos ei olisi kerrottu...
 
Estetiikka ei kerro mitään tarkasteltavasta esineestä itsestään, vaan tarkastelijan tunnepohjaisesta suhtautumisesta esineen mielikuvaan.

Virhe! Liian lyhyt tai tyhjä kirjoitus! Vittu tätä foorumsoftaa...

No kerrohan sitten, että miten kuvailisit viinin makua teknisin termein?
 
Teknisin termein?
 
Niitähän on kolme; punainen, valkoinen ja rose..

Teknisin termein?
 
Niitähän on kolme; punainen, valkoinen ja rose..
 
*sarkasmia* Eipäs kun kaksi; kallis ja halpa. Samalta ne kaikki maistuu. Baskerispedet saa selittää mitä vaan mut ainakaan itse en ole huomannut mitään makueroja niissä. Turha selittää mitään mistään raaka-aineista, valmistusmenetelmistä ja eksotiikasta. *sarkasmia*

On hyvä syy miksi tekniikan ihmisiä ei yleensä päästetä vastaamaan tuotemarkkinoinnista. Neliömillien, mikrohenryjen tai pikofaradeiden esitteleminen markkinointimateriaalissa ei ole kovin myyvää, eikä sillä saavuteta, ainakaan kuluttajakaupassa, kovin hyvin haluttua lopputulosta. Riippumatta toimialasta, markkinoinnilla pyritään kuvaamaan mitä asiakas saavuttaa tuotteen hankkiessaan (esim. Volvo on turvallinen perheauto). Markkinoinnilla ei yleensä pyritä kertomaan kuinka tämä saavutetaan (tekniset speksit). Markkinointi on mielikuvien luomista parhaimmillaan. Lisäksi, mitä neliömillit, mikrohenryt tai pikofaradit kertovat muille kuin tekniikan ihmisille? Olisi aika rajoittunut asiakaskunta, jos markkinointi suunnattaisiin vain skeptisille insinööreille.
 
Ei se nyt ihan noinkaan ole. Mä joudun työni puolesta käsittelemään sekä studiolaitteiden että raskaan high-endin tuotekuvauksia ja speksejä. Studiolaitteiden manuaaleista näkee yleensä kertavilkaisulla mitä laite tekee: mikä on säröarvo eri taajuuksilla, mikä kohinavaste, sisääntulon kuorma ja lähdön impedanssi. Kaikki olennaisia tietoja, joista näkee heti miten laite on ajateltu kytkettäväksi, ja tietää myös etukäteen pitääkö impedansseja sovittaa asennuksen yhteydessä tms.
 
High-end -laitteiden maailma on ihan erilainen. Kaikille asioille on keksitty ikiomat termit joiden kääntäminen johonkin normaaliskaalaan on vaikeaa tai mahdotonta. Laitteiden mainontaa hoitavat ihmiset, jotka ilmeisesti eivät ole nähneet, kuulleet, koskettaneet tai eivät ainakaan koskaan käyttäneet ko. laitteita. Apuvälineinään insinöörin fiilispohjainen selostus, valokuva ja mahdollisesti alan lehtien arviot, nuo sankarit vääntävät tuoteselosteita laitteista sokkona. Eipä ihme, jos pitää turvautua viinikuvastoon sellaisten selkeiden termien kuin RMS@0dBVU tai THD@1kHz sijaan.
:-)
 
Ja mitä tulee nykytaiteeseen, niin harva asia v***ttaa mua niin kuin aikoinaan Kiasman avajaisten yhteydessä haastateltu nuori taideopiskelijatar, joka ylemmyydentuntoisesti kertoi, kuinka "rahvaskin oppii ymmärtämään taidetta kun katsoo teosta vain kyllin kauan" - tuolla metodilla oppii ymmärtämään vaikka rapattua seinää. Sen sijaan kaikki taiteilijakaverini ovat yhtä mieltä siitä, että lasten töissä saattaa heijastua sellainen nerokkuus jonka hakemiseen kannattaa omistaa loppuelämä; ainakin jokainen meistä "taiteilijoista" muistaa jonkin lapsena tai muuten vain ymmärtämättömänä tehdyn oman duuninsa sisältäneen sellaista neroutta, jota koko myöhempi oma tuotanto kaipaisi. Poikkeuksetta.
:-)

Ei se nyt ihan noinkaan ole. Mä joudun työni puolesta käsittelemään sekä studiolaitteiden että raskaan high-endin tuotekuvauksia ja speksejä. Studiolaitteiden manuaaleista näkee yleensä kertavilkaisulla mitä laite tekee: mikä on säröarvo eri taajuuksilla, mikä kohinavaste, sisääntulon kuorma ja lähdön impedanssi. Kaikki olennaisia tietoja, joista näkee heti miten laite on ajateltu kytkettäväksi, ja tietää myös etukäteen pitääkö impedansseja sovittaa asennuksen yhteydessä tms.
 
Pro-studiolaitteiden markkinointi taitaakin olla enemmän "business-to-business"- kuin kuluttajamarkkinointia. Eli markkinoidaan pääasiassa alan ammattilaisille.

ainakin jokainen meistä "taiteilijoista" muistaa jonkin lapsena tai muuten vain ymmärtämättömänä tehdyn oman duuninsa sisältäneen sellaista neroutta, jota koko myöhempi oma tuotanto kaipaisi. Poikkeuksetta.
:-)
 
Köh köh, tää tuntuisi pätevän aika monien artistien alkupään tuotannon kohdalla. Siellä on ollut jonkinlaista kokeilun halua ja naiviutta (hyvällä tavalla), jota myöhemmästä tuotannosta puuttuu, minkä takia se myöhempi tuotanto tuntuu jotenkin hengettömältä aiempiin tuotoksiin verrattuna. En ole keksinyt sille mitään muuta syytä kuin sen, että kun harjaannutaan tarpeeksi paljon tietyn asian tekemisessä, niin itse tekemisestä katoaa helposti tietty terä. Esimerkkejä voisin luetella vaikka sivullisen, mutta siitäpä saataisiin taas oikein kivat juupaseipäs-väittelyt. :-)

Pro-studiolaitteiden markkinointi taitaakin olla enemmän "business-to-business"- kuin kuluttajamarkkinointia. Eli markkinoidaan pääasiassa alan ammattilaisille.
 
Kyllä, mutta kun mennään kymmenien tuhansien eurojen raskaaseen high-endiin, niin voisi olettaa että tuolla tasolla jengi jo osaa vähän lukea speksejäkin. Tai osaisivat, jos heille niitä tarjottaisiin.
 
...mut kun ei tarjota. Simppeleimmällekin ihan standardilla ilmoitettavalle vasteelle pitää keksiä kreikankieken sanakirjaa selaamalla joku ikioma termi jollain kryptisellä asteikolla jollaista ei ole nähty sen koommin kun Louis Reaumur päätti mitata lievästi kuumeisen vaimonsa lämpötilan nollakohdaksi.
:-D

kivi:
 
...ainakin jokainen meistä "taiteilijoista" muistaa jonkin lapsena tai muuten vain ymmärtämättömänä tehdyn oman duuninsa sisältäneen sellaista neroutta, jota koko myöhempi oma tuotanto kaipaisi. Poikkeuksetta.
:-)

kimurantti1:
 
Köh köh, tää tuntuisi pätevän aika monien artistien alkupään tuotannon kohdalla. Siellä on ollut jonkinlaista kokeilun halua ja naiviutta (hyvällä tavalla), jota myöhemmästä tuotannosta puuttuu, minkä takia se myöhempi tuotanto tuntuu jotenkin hengettömältä aiempiin tuotoksiin verrattuna. En ole keksinyt sille mitään muuta syytä kuin sen, että kun harjaannutaan tarpeeksi paljon tietyn asian tekemisessä, niin itse tekemisestä katoaa helposti tietty terä. Esimerkkejä voisin luetella vaikka sivullisen, mutta siitäpä saataisiin taas oikein kivat juupaseipäs-väittelyt. :-)
 
Tätä samaa on tullut itsekin kelattua. Kun ei ole idoleita niin ei ole mitään ylitettävää. Nuorempana halusi pistää paremmaksi mutta meikäläiseltä on kyllä joku kilpailuvietti kadonnut :D.

Ja mitä tulee nykytaiteeseen, niin harva asia v***ttaa mua niin kuin aikoinaan Kiasman avajaisten yhteydessä haastateltu nuori taideopiskelijatar, joka ylemmyydentuntoisesti kertoi, kuinka "rahvaskin oppii ymmärtämään taidetta kun katsoo teosta vain kyllin kauan" - tuolla metodilla oppii ymmärtämään vaikka rapattua seinää.
 
Mietihän lausuntoasi uudestaan kun kiasmassa esitettävän taiteen tilalle laitetaan toisenlainen taide, musiikki. Varmasti kuuntelet ja ymmärrät musiikkia ihan toisella tavalla kuin "rahvas". Samalla tavalla ne vähän hitaasti aukeavat äänitteet onkin monesti juuri niitä joita loppupeleissä rakastaa eniten. Ja säästä minut sarkasmilta ja saivartelulta, taatusti ymmarrät mitä ajan takaa :)

Mietihän lausuntoasi uudestaan kun kiasmassa esitettävän taiteen tilalle laitetaan toisenlainen taide, musiikki. Varmasti kuuntelet ja ymmärrät musiikkia ihan toisella tavalla kuin "rahvas". Samalla tavalla ne vähän hitaasti aukeavat äänitteet onkin monesti juuri niitä joita loppupeleissä rakastaa eniten. Ja säästä minut sarkasmilta ja saivartelulta, taatusti ymmarrät mitä ajan takaa :)
 
Ei tuossa ole mitään saivarreltavaa. Noinhan se on.
 
Pienenä poikana kuuntelin joitain Pink Floydin huuruisempia levyjä viikkokausia nonstoppina että musiikki alkoi aueta mulle sanoiksi ja kuviksi. Nyt jälkeenpäin kyllä kyynisesti ajattelen, että ehkä niitä kuvia tuli siitäkin, että itsellä oli luja tahto ymmärtää silloinkin kun musassa ei ehkä juuri kätkettyjä syvyyksiä ollut. Hyvin se silti toimi. Myöhemmin samalla tavalla on kolisseet mm konkreettisen musiikin konsepti, musiikki tilana ja kalustuksena sekä tietenkin äänikuvien konstruointi.
 
Mut siinä on silti ero, maalataanko seinä oranssiksi, vai ripustetaanko seinälle koko seinän kokoinen oranssi taulu. Vaikka se esimerkiksi konkreettisen musiikin konseptissa onkin hämärtynyt, se ero.

Apuvälineinään insinöörin fiilispohjainen selostus, valokuva ja mahdollisesti alan lehtien arviot, nuo sankarit vääntävät tuoteselosteita laitteista sokkona. Eipä ihme, jos pitää turvautua viinikuvastoon sellaisten selkeiden termien kuin RMS@0dBVU tai THD@1kHz sijaan.
:-)
 
Niin samaa mieltä. Lueskelin tuossa Evidencen ja Vovoxin sivustoja, ja kyllä sieltä pomppas pari lausetta. Kuuluvat vissiin just tuohon viinikuvasto-argumentteihin:
 
"An audio signal must pass a minefield on its way to an output device."
 
"As the signal crosses these grain boundaries, the effect on the sound at your ear is an additional "bite" or "edge" in the mid-to-high frequency range"
 
Kovasti minua hymyilyttää mielikuva, joka rakennetaan signaalin kulusta. Kylläpä se melkoiseen seikkailuun joutuukin, kun turvallisen Signaalilähteen taakseen jättää. Olisko kuitenkin ollut viisaampaa pysyä siellä... Samoin hupaisa on myös tapa, jolla käsitellään virran ahtautumista, ja kuvaillaan sen vaikutusta. GHz-maailmassa skin-efektillä, siirtolinjojen materiaaleilla, liittimien pinnoituksella ja puhtaudella ja kaapeleiden taivutussäteillä on merkitystä, ja niiden vaikutukset ovat mitattavissa, mutta että audiopuolella...
 
Tosin, onpa kaikenlaisen insinööristelyn varalle jotain:
 
"And, it is not our target to develop cables with outstanding data sheet values, but sound conductors with the best possible sound transmission properties. The best measurement device for this purpose is definitely the human sense of hearing."
 
Kyllähän ne aistit aina mittalaitteet peittoaa. =D
 
E: Kyllä sää Kivi plussasi oot tienannut

No kyllä viinikatalogeissa kaikki "tekniset tiedot", kuten pullon koko alkoholimäärä yms.. on selkeästi merkitty.
 
Ihan samalla tavalla kompuroissa käyttäjäpuolella puhutaan teknisten ominaisuuksien ohella "lämminsoundisesta" yms äänellisitä ominaisuuksista ei niin teknisillä termeillä. Jos kysyt joltain studiohemmolta että millainen joku laite on, saat vastaukseksi sen soundia (makua) kuvaavia sanoja, etkä mitään RMS@0dBVU tai THD@1kHz rimpsua. Haloo ihmiset.

"And, it is not our target to develop cables with outstanding data sheet values, but sound conductors with the best possible sound transmission properties. The best measurement device for this purpose is definitely the human sense of hearing."
 
Jep, tässä on juuri sitä kuuluisaa markkinointipuhetta :)
Jos eroja ei löydetä mittalaitteilla niin aina voi vedota aisteihin... Olisihan se aika tylsää markkinointia sanoa että "piuhamme ovat käytännössä ihan samanlaisia kuin muutkin". Kun kohderyhmä taitaa olla enemmänkin taiteilijoita kuin insinöörejä, niin tuollainen mainostustapa toiminee parhaiten.
 
Ja juu en väitä ettei piuhoilla olisi eroja - mutta väitän, että ihmiskuulo on hyvin, hyvin epäluotettava tapa vertailla niitä eroja. Siis insinöörinäkökulmasta. Tokihan pohjimmiltaan tärkeintä on se, että jokainen on omien korviensa kanssa tyytyväinen piuhaansa oli siinä nyt sitten mitään oikeata eroa tai ei...

No kyllä viinikatalogeissa kaikki "tekniset tiedot", kuten pullon koko alkoholimäärä yms.. on selkeästi merkitty.
 
Virgin Winesin kanta-asiakkaana uskaltaisin olla eri mieltä. Pullon koko ja alkoholimäärä kyllä näkyvät siinä kuin vuosikin (mikäli kyse siis on vuosiviinistä), mutta rypäleiden ja kasvatusalueiden tarkemmassa erittelyssä on pahoja puutteita.
 
Jos kysyt joltain studiohemmolta että millainen joku laite on, saat vastaukseksi sen soundia (makua) kuvaavia sanoja, etkä mitään RMS@0dBVU tai THD@1kHz rimpsua. Haloo ihmiset.
 
Tääkin kai riippuu siitä, kuka kysyy. Jos sulle on enemmän hyötyä kuvauksesta "laulussa hyvä preesens, karhea diskantti, hyvä rintakehä" kuin "selkeä korostuma, korostus 400-600Hz kohdalla ja säröytymistä 6-8kHz alueella" niin miks se pitäis kertoa sulle hankalasti? Jollekulle toiselle taas jälkimmäinen vastaus on parempi.
 
Entinen puoliso kysyi aikoinaan mitä soittajakavereilta voi kysyä saadakseen järkevän suomenkielisen vastauksen ilman mitään "pleksin ruuvien kierteisyyttä" kun nämä seuraavan kerran kertovat uusista soittimistaan? Kysy: "Millainen se on soittaa?" vastasin. Siihen on pakko vastata ilman terminologiaa.

Tääkin kai riippuu siitä, kuka kysyy. Jos sulle on enemmän hyötyä kuvauksesta "laulussa hyvä preesens, karhea diskantti, hyvä rintakehä" kuin "selkeä korostuma, korostus 400-600Hz kohdalla ja säröytymistä 6-8kHz alueella" niin miks se pitäis kertoa sulle hankalasti? Jollekulle toiselle taas jälkimmäinen vastaus on parempi.
 
No päästiinhän siihen saivarteluun sitten viimein :) Ja viineistä sen verran että samoilta kasvatusalueilta tulee kyllä vuosittain erimakuista "samaa" tavaraa, joten pelkkä alue ei kerro viinin mausta koko totuutta.
 
"Millainen se on soittaa?
 
No tietysti 24.75", 22 nauhaa, 59-shape ja 4.3kg. Kaikki muu on markkinointimiesten puhetta tai jonninjoutavaa selittämistä idiooteille.

No päästiinhän siihen saivarteluun sitten viimein :) Ja viineistä sen verran että samoilta kasvatusalueilta tulee kyllä vuosittain erimakuista "samaa" tavaraa, joten pelkkä alue ei kerro viinin mausta koko totuutta.
 
Ite tilasit
:-D
 
Mut kerronpa tilanteeseen sopivan vitsin, niin ei jää paha mieli.
 
Ilmapalloilija oli eksynyt. Alhaalla näkyi vain nurmikkoa ja rantaa, mutta mikä mahtoi olla maa? Entä vesistö? Rannassa juoksi ihminen, ilmeisesti hölkkälenkillä. Ilmapallolentäjä pudotti korkeutta päästäkseen puhe-etäisyydelle.
 
-"Hei! missä mä olen?"
 
Juoksija pysähtyi. Katsoi aurinkoa, katsoi kelloaan. Huusi vastauksen: "60 astetta 11.1' pohjoista leveyttä, 24 astetta 52.0' itäistä pituutta!"
 
-"Eihän tuo auta mitään!" huusi ilmapalloilija. "Sä olet varmaan äänitarkkailija?"
 
-"Itse asiassa kyllä" vastasi mies maassa. "Kuinka arvasit?"
 
-"Sulla on eksakti vastaus kysymykseen, mutta se vastaus vain ei kerro maallikolle mitään. Mä olen ihan yhtä eksyksissä kuin äskenkin" vastasi pallomies.
 
-"No sit sä varmaan oot levytuottaja?" arvasi äänitarkkailija?
 
-"Joo! Miten arvasit?"
 
-"Sä leijut maan ja taivaan välissä, kyselet muttet ymmärrä vastauksia, et koko aikana tiedä missä olet, mutta jotenkin sekin on mun syytä, ja mun vastuulla kertoa missä mennään."
 
Niinku.
 
No tietysti 24.75", 22 nauhaa, 59-shape ja 4.3kg. Kaikki muu on markkinointimiesten puhetta tai jonninjoutavaa selittämistä idiooteille.
 
Radius, otelaudan pituus, kaulan profiili vuosilukuna ja paino, siis. Mut entäs nauhat: 6020? 6050? Vai jotain muuta? Otelaudan materiaali ja käsittely? Stoptail vai tremolo ja mikä tremolo? Talla? Tallapalojen materiaali? Mikit? Puut? Body - singlecut vai doublecut vai ehkä venetian? Koneistot? Sähkötyöt? Väri?
:-D :-D :-D

Eiks tää topic alkas olemaan pikkuhiljaa tässä :D
 
Se on kuulkaa sillä tavalla... että millä tavalla
 
kivi sait plussan.

Nimenomaan. Tämä Keisarin uudet vaatteet-ilmiö jyllää varsin tehokkaasti monellakin alalla
Potslojo. Täysin samaa mieltä.
Jos ny pikkuisenkin miettiä pitää, niin parinsadan instrumenttipiuha+ parinsadan verkkopiuha on jo neljäsataa. Jos tuon investoi joko parempaan soittimeen tai parempaan styrkkaan, niin kumpikampi mahtaa vaikuttaa enemmän?
 
Tuala oli puhetta noist kovista jätkistä ja ammattireiskoista? Itte olen pahainen harrastelija, enkä kovin montaa ammattilaista tunne, en edes kovin montaa sivutoimimuusikkoa. Se vähä mitä olen nähny, tai osannu panna merkille on semmottinen, että yleensä kamansa ovat kelpolaatuisia, mutta kustannustehokkaita.
 
Jos ny lauletaan, niin laulu on toi prioriteetti nro 1. Jos laulaja tahtoo x - y- tai z - mikin, niin se on jokseenkin normaalia. Mut en ole koskaan kuullut pystöstä, joka tuon lisäksi vaatisi _musikaalisen mikkipiuhan_ ja _musikaaliset verkkojohdot_ niin mikseriin kuin vahvistimiin. Se ny ei minust ole edes hypeä, vaan höpöä.