Media ja viihde ›

Ei iske kyllä yhtään, ja sanon tämän niin Terry Gilliamin elokuva- kuin Hunter S. Thompsonin proosataiteen ystävänä. Kirjan filmatisointi ja Thompsonin huuruisten mutta sitäkin piikikkäämpien verbaaliryöppyjen filmatisointi ei ole maailman kiitollisin tehtävä ja Gilliam on mielestäni vähän turhan intensiivisesti keskittynyt hekumoimaan näillä virtuaalisilla liskojen öillä sen syvälle amerikkalaisen unelman juurille sukeltavan kritiikin kustannuksella. Tosta leffastahan on, kuten jokainen voi tämänkin ketjun viesteistä ehkä päätellä, tullut ryyppyiltojen vakiokamaa ja tässä itseäni tökkii hyvinkin vahvasti se etten koe alkuperäisromaanin käsittelevän trippailua lopulta kovinkaan ihannoivassa valossa, tosin tulkinnanvaraa toki on.
 
Tuossa syksyllä Teemankin lähettäneen henkilökuvan perusteella Thompson oli lopulta melko surullisen hahmon ritari, julkisuuskuvansa vanki ja piti lopulta omaa henkilökohtaista vankilaansa yllä kaikella mikä vain "laajentaa tajuntaa." Ja oli varmasti itse täysin tietoinen tästä. Itse olisin kaivannut juuri tätä elementtiä elokuvassa. Toki siinä oli yritystä mm. erilaisten arkistomateriaalien käytössä mutta lopulta raaka analyysi "rakkauden kesän" onttouttaan kumisevasta tyhjyydestä ja päihteiden tarjoamasta vapauden illuusiosta jäi erittäin puolitiehen. Jäljelle jäi Depp ja Del Toro pakenemassa 3D-lepakoita eetterihuuruissa autiomaassa, joka voisi muuten toimia mutta alkuperäisessä kontekstissa en pidä filmatisointia onnistuneena. Pikemminkin tätä taustaa vasten teoksen kulttimaine kosteiden iltojen viihdykkeenä ja "leffana joka ei selvinpäin aukene" on vähän huvittava. Gilliamilta suosittelen ennen kaikkea Brazilia ja Twelve monkeysia, jotka risteävät teemoiltaan osin Fear and Loathing in Las Vegasia kuten vapautta, unelmien merkitystä ja todellisuuden haurautta - ja käsittelevät niitä mielestäni huomattavasti kypsemmin ja koskettavammin.