Jemo 17.12.2008 23:16:36 | |
---|
Eli; rahaa on laitettu Chartmakersilla masterointiin lähemmäksi kiloeuroa pyöristyvä summa, mutta promopainoksen määrä on alta sata, ja kaikki on käsityötä. Komealla kansigrafiikalla varustetut muovikiekot odottavat pinossa äänidataa, mutta oma macbookkini hämmentää poltto-ominaisuuksillaan. Toast-ohjelmalla olen tehnyt Svanten kuuntelulevystä imagen, ja yritän polttaa sitä 1x-nopeudella, mutta poltto-ohjelma (käskystä huolimatta) vetää keskimäärin seitsemänkertaista vauhtia. Lisäksi palanut levy kuulostaa tummalta ja ponnettomalta verrattuna alkuperäiseen tuotokseen. Joku suositteli mäcin omaa levytyökalua, mutta sitä en osannutkaan käyttää. Mahdollisia ongelmakohtia näen muutaman. Ensimmäinen: kokeilin kopioida kuuntelulevyä, en kultamasteria. Kultamaster on niin virallisen näköinen paketti, etten uskalla lykätä sitä tuosta vaan tietämättä mäkkini arpeen. Toinen: imagen luku tapahtuu cd-aseman määrittelemällä nopeudella (nopea) ja poltto nopeammalla kuin tahtoisin. Olen käsittänyt, että 1x jättää parhaan uran kotipolttoiseen. Kolmanneksi; tuleeko kotipolttoisista cd:stä äänenlaadultaan koskaan tehdasmonisteisia vastaavia? Ja vielä siis; jos mäkinkäyttäjiä läsnä löytyy, millä ohjelmalla ja millä metodein omaa pitkäsoittoa kannattaa kotona monistaa? Myös puuceeveikkoset ovat tervetulleita neuvomaan, tarpeen vaatiessa (pyh hyi) saatan päästä tekemään työt ihan winukalla. -Jemo In the fourth second of forever
I could remember nothing that I did not love |
anapena 17.12.2008 23:25:02 | |
---|
Tää oli joskus halvin vaihtoehto: http://www.cdrmediat.com/ Mitä site itte tusaamaan, ku joku tekee sen sun puolesta. Kannattaa kysyä päivän hinta. |
sami_sumea 18.12.2008 10:55:40 (muokattu 18.12.2008 10:56:58) | |
---|
Lisäksi palanut levy kuulostaa tummalta ja ponnettomalta verrattuna alkuperäiseen tuotokseen. Jep, täähän on tunnetusti noissa digitaalisissa kopioissa tosi usein ongelmallista. Vai olisko korvissa sit kuitenkin vaikkua? edit: niin, eli jos nyt jokin meni ohi, niin digitaalinen kopio on aina 1:1 jos nyt asemassasi ei ole jotain fundamentaalisti persiillään. ... http://www.adamantiumstudios.com |
Jemo 18.12.2008 11:11:34 | |
---|
Jep, täähän on tunnetusti noissa digitaalisissa kopioissa tosi usein ongelmallista. Vai olisko korvissa sit kuitenkin vaikkua? edit: niin, eli jos nyt jokin meni ohi, niin digitaalinen kopio on aina 1:1 jos nyt asemassasi ei ole jotain fundamentaalisti persiillään. ... Eri korvilla todettua, sama vika. Tiedän, digitaalisen kopion (cd contra image contra cd-r) pitäisi olla rautaista samaa laatua, mutta nyt jokin mättää. Ero on itseasiassa niin iso, että kitaristi viereisessä huoneessa tajusi saman kun vertailin vasta itsestäni kahta versiota. In the fourth second of forever
I could remember nothing that I did not love |
Niq 18.12.2008 11:40:09 | |
---|
Ettei siinä toastissa ole jotain limitterikompressoriäänenkirkastusparannusihqdaa-filtteriä päällä automaagina kuten esim. jossain Neron versiossa oli aikanaan. Sekin vielä piilotettu jonnekin asetuksiin... "I have a cunning plan" -Baldrick |
karkki 18.12.2008 14:57:27 | |
---|
kun vertailin vasta itsestäni kahta versiota. Täh, kopioit itsesi Macillä? En olisi uskonut, että se kykenee tuollaiseen kloonaukseen. :-) Soittoa kuulee tuolta: www.myspace.com/xxkarkki |
Canttori 18.12.2008 15:10:53 | |
---|
Tuossa on aiheeseen liittyvää tekstiä: http://www.soundonsound.com/sos/nov04/articles/qa1104-3.htm Lisähuomiona, digitaalinen kopioi on harvoin 1:1, mutta yleensä sen pitäisi olla 1:1 formaatin tarjoaman virheenkorjauksen rajoissa (tämän takiahan kaikki bitit eivät ole merkityksellisiä, vaan siellä on tätä tarkistustavaraa välissä). "Muista muuttaa Poincaré-invariantti aktio yleisesti kovariantiksi ennen mitään rouhintaa!" |
dewil 18.12.2008 15:20:37 | |
---|
Toi sun ongelmas kuulostaa tosi kummalliselta. Oletko todennut ton soundivääristymän useammalla CD soittimella, vai onkohan ongelma toistimessa? Svanteltahan vois kysyä asiasta suoraan, josko mies omais salattua tietoa aiheesta ;) Dont Clone The Beat. Own The Beat. |
Roki 18.12.2008 21:19:14 | |
---|
Onhan se mahdollista että jossain vaiheessa kopiointia siellä on nyrjähtänyt pre-emphasis-bitti nurinperin. Kuluttajapuolen softissa ei muistaakseni yhdessäkään edes moisesta mainita. Mitä taas polttonopeuksiin tulee, niin ei se 1x mikään vaatimus ole. Etenkin kun moista polttonopeutta tukevia asemia ei juurikaan ole ollut yleisesti saatavilla enää yli vuosikymmeneen. Paras lienee kuitenkin poltella rauhallisimmalla vauhdilla mitä asema/softa tarjoilee. Lukunopeudella ei ole niin väliä kun asema pudottaa vauhtia jos virheitä esiintyy. Mäkillä en ole koskaan polttanut muuta kuin hermoni, eikä nuo Windows-softatkaan niin kummosia ole. Linuxilla saa kärvennettyä kunnollisia audiokiekkoja jos jaksaa perehtyä salatieteisiin. Been there - done that - don't ask. |
JoKo 18.12.2008 22:17:34 | |
---|
Jos "rippasit" musiikin audio-cd:ltä niin ongelma voi olla myös siinä lukuprosessissa. Kokeile tällä, on hyvä ja ilmainen: http://sbooth.org/Max/ |
Jemo 19.12.2008 00:02:50 | |
---|
Jos "rippasit" musiikin audio-cd:ltä niin ongelma voi olla myös siinä lukuprosessissa. Kokeile tällä, on hyvä ja ilmainen: http://sbooth.org/Max/ En ripannut. Luin ihan tavan imagen kovalevylle. TOISAALTA, imagetiedosto oli jotain Toastin omaa filumuotoa, ja kun sen avasi imagenlukijaan poltettavaksi, se näytti välittömästä sisällön audioraitoina ja tarjosi mahdollisuuksia crossfadeihin ja audiopauseihin, mitkä mielelläni pitäisin juurikin sellaisina kuin miksi ne Svantella hiottiin. Tai sitten se näytti vain ne niillä asetuksilla, mitkä Helsingissä on alkuperäiseen asetettu, minen ole niin perehtynyt tuohon poltto-softan sielunelämään... In the fourth second of forever
I could remember nothing that I did not love |
d-iivil 19.12.2008 14:47:46 (muokattu 19.12.2008 14:48:29) | |
---|
En ripannut. Luin ihan tavan imagen kovalevylle. TOISAALTA, imagetiedosto oli jotain Toastin omaa filumuotoa, ja kun sen avasi imagenlukijaan poltettavaksi, se näytti välittömästä sisällön audioraitoina ja tarjosi mahdollisuuksia crossfadeihin ja audiopauseihin, mitkä mielelläni pitäisin juurikin sellaisina kuin miksi ne Svantella hiottiin. Tai sitten se näytti vain ne niillä asetuksilla, mitkä Helsingissä on alkuperäiseen asetettu, minen ole niin perehtynyt tuohon poltto-softan sielunelämään... 1. Mene wintööt koneelle 2. Lataa Slysoftin Clone CD -ohjelma: http://www.slysoft.com/fi/download.html 3. Tee haluamasi määrä kopioita Näin itse olen tehnyt enkä ole huomannut minkään sortin muutoksia laadullisesti alkuperäiseen levyyn nähden. |
Chade Fallstar 19.12.2008 17:38:35 | |
---|
Se 1x-poltto on aika lailla menneen talven lumia. Tämän hetken asemat ja levyaihiot on tarkoitettu isommille nopeuksille. Mitään lähdetietoa ei ole tähän heittää mutta ainakin prosoundwebissä oli aiheesta keskustelua. You are everything a man should be: you're young, stupid, and... mean! |
Johann Onn 22.12.2008 01:28:32 (muokattu 22.12.2008 01:29:57) | |
---|
imagen kovalevylle -> jotain Toastin omaa filumuotoa Jos Mäkkiin löytyy joku (Deamon Tools tyylinen) virtuaaliasema (Googleen mukaan löytyy ainakin "Mount".) -> "Lataa" siihen sen imagen -> Luulisi saavan helposti selville, onko vika siinä vaiko poltetuissa diskeissä. |Line 06 - Start of off-topic| Ittellä meni yhteenaikaan, lähinnä kaikki diskit pilalle. Lopulta selvisi: Lukukelvottomia sektoreita, yhdellä osiolla. Pahaks onneks polton temppi, sijaitsi myös siellä. "Verify disk" -> Muutama tuhat "bitit ei täsmää..." ilmoitusta. |Line 09 - End of off-topic| Jos niitä vanhoja 2x / 4x / 8x asemia kaipailee, niitä luulisi löytyvän vaikka kierrätyskeskuksista. Niille ei vaan taida olla tänä päivänä enää ostajia, joten ne luultavammin puretaan suoraan osiksi ja laitetaan kierrätykseen. |
Se 1x-poltto on aika lailla menneen talven lumia. Erittäin totta. Masterit palavat täällä useimmiten joko 8x tai 16x -nopeudella, riippuen ihan kyseisestä CD-erästä ja niiden yhteensopivuudesta soittimen kanssa. Uusi CD-kakku => muutaman levyn testaus mikä nopeus futaa parhaiten. Alle 8x en ole vielä saanut yhtään vähempää virheitä, vaan polttonopeuksissa on olemassa ennemminkin eräänlainen "ikkuna", jonka sisällä tulokset ovat kaikkein tasaisimpia. Jaakko Viitalähde >>
http://www.virtalahde.com |
Jemo 23.12.2008 18:25:21 | |
---|
1. Mene wintööt koneelle 2. Lataa Slysoftin Clone CD -ohjelma: http://www.slysoft.com/fi/download.html 3. Tee haluamasi määrä kopioita Näin itse olen tehnyt enkä ole huomannut minkään sortin muutoksia laadullisesti alkuperäiseen levyyn nähden. Kokeilin eilen tätä. Ja tänään. Ja totesin, että kyllä tää mäkki on vaan kuin lauma alastomia mainadeja PC:n selibaatin jälkeen. Väänsin aikani vanhaa clonecd:tä pois uuden tilalta, ja loppujen lopuksi koko homma ei oikeastaan edes toiminut. Polttonopeutta en saanut alle kuudentoista, ja PC:ni epävakaus sai minut palaamaan mäkkiin. Sen sijaan levytyökalu aukaisi viimein salansa minulle (kiistatta mäkin kummallisin apuohjelma, erikoisen sekava) ja sain homman futaamaan. Kasiin kykenin tiputtamaan polttonopeuden, ja mäkin vakaus hoiti taas homman kotiin. Edelleenkään ei selvinnyt, mikä ensimmäisessä erässä meni pieleen. Veikkaan Toastin asetuksissa olleen jotain kummallista. Sainpahan pukin konttiin ensipainoksen. In the fourth second of forever
I could remember nothing that I did not love |
Värinä 23.12.2008 18:33:13 | |
---|
(kiistatta mäkin kummallisin apuohjelma, erikoisen sekava) Todellakin. Itsekin olen aina silloin tällöin yrittänyt tuostaa ottaa selkoa... Someone once said that life's like a cow, but I don't know how... |
anapena 23.12.2008 18:42:52 | |
---|
Kannattaa lukea ne ohjeet sieltä Ohjeet-valikosta, ne saattaa vähän avata sitä asiaa...on ainakin mulla auttanut. |
d-iivil 23.12.2008 19:10:23 (muokattu 23.12.2008 19:12:36) | |
---|
... ja mäkin vakaus hoiti taas homman kotiin. Huh, onneks mulla on sentään sen verran vakaa PC ettei tarvitse pistää hirveitä summia rahaa pystyäkseen polttamaan levyjä. |
Jemo 26.12.2008 12:42:11 | |
---|
Huh, onneks mulla on sentään sen verran vakaa PC ettei tarvitse pistää hirveitä summia rahaa pystyäkseen polttamaan levyjä. Taito-ote I, Schopenhauer (Taito olla ja pysyä oikeassa, s. 26) Vastustajan kanta avarretaan yli luonnollisten rajojensa: se tulkitaan mahdollisimman yleisesti, otetaan kaikkein laajimmassa mielessään ja liioitellaan sitä. Oma kanta sitä vastoin pannaan mahdollisimman pieneen kokoon ja rajataan ahtaimpaan piiriin. /offtopiKc In the fourth second of forever
I could remember nothing that I did not love |