Musiikin teoria ja säveltäminen ›

No vaikkapa. Itse soitin siban pääsykokeissa Bachin Invention numero 1. ( http://www.youtube.com/watch?v=SHPbdU0MpfQ )
 
Tuo kuulostaa oikeasti sellaiselta pianon soittamiselta johon en osaa itseäni koskaan kuvitella.
 
Kun katselee youtubesta videoita jossa jotkut minun ikäluokkaani olevat ihmiset soittavat tuota helposti, se tehokkaasti tuhoaa itsetuntoa.

No vaikkapa. Itse soitin siban pääsykokeissa Bachin Invention numero 1. ( http://www.youtube.com/watch?v=SHPbdU0MpfQ )
 
Mä olin soitellut tuota piisiä ja sitten satuin radiosta kuulemaan puolen tunnin esitelmän, mikä kaikkia hienouksia tuossa 1.5 minuutin piisissä on, joita en ollut itse tajunnut.
 
Ostin pianistipojalleni joululahjaksi Glen Gouldin kaikki Bachin inventiot CD:n!

Mä nyt olen pääasiassa sanoittaja ja sen takia(kin) lienee mulle luontevimmalta työskennellä niin että kirjoitan sanat ja sitten laulan ne narulle. Joku sitten hoitaa homman siitä eteenpäin, mitä tulee sovitukseen ja taustoijen tekemiseen. Yleensä mä oon myöntäny sovittaja/tuottajalle sitten viikyt pinnaa säveltäjän osuuksista, koska se tekee siinä niin ison duunin.
 

 
Teosto tuntee myös termin "kääntäjä". "Sovittaja" ja "kääntäjä" ovat molemmat "muuntelijoita" ("kääntäjä" on sikäli harhaanjohtava että myös vaikka pilaversion tekeminen biisistä on muuntelua, jos se pohjaa alkuperäiseen).
 
Oikeassa olet, kääntäjä kyllä liittyy Teoston sanastoon, samoin kuin kustantajakin. Kun kuitenkin puhuttiin säveltämisestä, eli kokonaan uuden musiikkikappaleen luomisesta ei kääntäminen tähän suoranaisesti liity. Kylläkin sitten tuohon olemassa olevan "muunteluun". Sovitus sensijaan on olennainen osa uutta teosta, ja teosilmoituksessa tämä huomioidaan.

Sovitus sensijaan on olennainen osa uutta teosta, ja teosilmoituksessa tämä huomioidaan.
 
Aivan tämä on ihan totta... Kunhan vaan tarkentelin ettei joku jää väärään käsitykseen. Toisaalta ois musta vähän koomista vetää lonkalta biisi pianon kanssa narulle ja sitten merkata teosilmoitukseen säv./sov. Herra Nönnönnöö.. etenkin jos sanoittajan kanssa käytetään tasaavaa muuntelujakoa niin se ois jopa epäreilua.

No eipä tähän voi vastata kuin omasta puolestaan. Luonnostelen yleensä ensin piirtäen ja/tai sanallisesti sävellyksen kokonaismuotoa ja yleisilmettä. Sitten teen lyhyitä "materiaalikokeiluja" ja siitä sitten hiljalleen kappale alkaa muodostua. Yleensä teen alkupään ennen loppupäätä, mutta ei se ihan niin tarkkaa ole kuitenkaan.
 
Tuosta piirtelystä tulikin mieleeni Xenakiksen UPIC-kokeilut. Mycenae Alpha (1978) oli niistä ensimmäinen: http://www.youtube.com/watch?v=yztoaNakKok
 
Itsekin olen joskus tuota kokeillut, kiitos kokarekin suosituksen, HighC-ohjelmalla, joka on ladattavissa täältä: http://highc.org/
 
Wikipediasta (http://en.wikipedia.org/wiki/UPIC) löytyi lisäksi linkki (http://www.the-compound.org/sounds.html) Christi Denton yhdeksään UPIC-kappaleeseen.
 
Lisätietoa laitteesta löytyy vielä täältä: http://membres.lycos.fr/musicand/INSTRUMENT/DIGITAL/UPIC/UPIC.htm
 
Hauska tapahan se on, mutta ei sen ilmaisukyky taida kovin moneen teokseen riittää.

Kävin tässä jokin aika sitten musiikkiopiston sävellyskurssilla ja siellä oli jonkinmoinen ammattisäveltäjä opettamassa muun muassa kuinka musiikkia voidaan tehdä pelkästään luonnehtimalla mitä missäkin kohdassa mikäkin soitin soittaa.

Kävin tässä jokin aika sitten musiikkiopiston sävellyskurssilla ja siellä oli jonkinmoinen ammattisäveltäjä opettamassa muun muassa kuinka musiikkia voidaan tehdä pelkästään luonnehtimalla mitä missäkin kohdassa mikäkin soitin soittaa.
 
Musiikin tekeminen ja säveltäminen lienevät kuitenkin lopulta hieman eri asioita.

Musiikin tekeminen ja säveltäminen lienevät kuitenkin lopulta hieman eri asioita.
 
Hitto, väärä termi, tarkoitin säveltämistä. Ja tuossahan tuo opettajamme havainnoillisti soittamalla haitarilla hengityksen kaltaista ääntä. :D

kuinka musiikkia voidaan tehdä pelkästään luonnehtimalla mitä missäkin kohdassa mikäkin soitin soittaa.
 
Mietipä tässä yhteydessä kaikille tuttuja reaalisointumerkkejä jossain toivelaulukirjan nuoteissa tai kaljakuitin takana! "Soita jollain soittimella jossain rytmissä jonkinlaisia tähän sävelryhmään kuuluvia nuotteja ja saat halutessasi täydentää sen suuremmaksikin sävelryhmäksi tai voit soittaa jonkinlaista äsken määriteltyihin säveliin liittyvää melodista kuviota".
 
Onhan aikojen saatossa tehty kaikenlaisia graafisia partituureja, annettu soittajille vain runo, kirjoitettu nuottiin että "random sequence of accelerating notes" tai muuta sellaista. Toisilla säveltäjillä ei ole insinöörimäistä pakkoa hallita jokaista musiikin tapahtumaa.

Aivan tämä on ihan totta... Kunhan vaan tarkentelin ettei joku jää väärään käsitykseen. Toisaalta ois musta vähän koomista vetää lonkalta biisi pianon kanssa narulle ja sitten merkata teosilmoitukseen säv./sov. Herra Nönnönnöö.. etenkin jos sanoittajan kanssa käytetään tasaavaa muuntelujakoa niin se ois jopa epäreilua.
 
Epäreilua siksi, että sillä hetkellä tehdyn työn mitattava määrä on vähäisempi? Entäs jos lopputulos on silti ihan helvetin kova? Entäs jos sanoittaja improvisoisi? Entäs jos improvisoija ja ennalta tehdyn työn tekijä ovat osastoa Keith Jarrett ja Keijo Kuusaalta? Onko Keijolle huono homma jos hän saa biisistä saman verran massia kuin hra Jarrett?
 
Lopputuloshan työn laadun vasta määrittää, ei siihen käytetty tuntimäärä. Tai äänten määrä, tai mikään muukaan mitattavissa oleva suure. Voisihan ajatella perin epäreiluksi sen, että John Cagen teos 4,33 on kuuluisampi kuin varmaan 99% historian saatossa syntyneestä klassisesta musiikista, Cagen biisissähän ei edes soiteta mitään saatana. Onko se nyt sitten epäreilua? No eipä ole, kuka tahansahan voi tehdä jotain yhtä luovaa, kuka tahansa voi tehdä klassikkoteoksen pienellä kyseiseen projektiin käytetyllä työmäärällä, kun tekee vaan.
Kuka tahansa SAA improvisoida sovitukset levytettävään kappaleeseen, eri asia on se, kuka PYSTYY improvisoimaan laadukkaan, vertailukelpoisen ja koskettavan sovituksen.
(Siis sellaisen että se voi jäädä levylle ja töitä tulee jatkossakin.)
 
Mielipiteesi lepää nyt hiukan huteralla perustalla.
 
P.S. Muistan kuulleeni suurimman osan Oldfieldin Tubular Bellsistä syntyneen siten, että herra improvisoi aikakoodien pohjalta eri soittimet sisään. Epäreiluako?

Entäs jos sanoittaja improvisoisi?
 
Jos sanoittaja improvisoisi hänen olisi silti hyvin hankalaa saada muunteluosuuksia ellei kyse ole käännöksestä. Hölmöä kyllä, on helpompi "kaapata" sanoittajan osuus kokonaan, liittämällä kokonaan uusi teksti teokseen. Jos tilanne olisi tasa-arvoinen molemmille niin kaikki ois ok. Tämä ei kuitenkaan liity tähän, sillä ymmärsit minut hieman väärin. Tarkoitin tuolla esimerkillä sitä että pelkkä säestys ei vielä automaattisesti ole sovitus.

Kai se riippuu vähän genrestä. Itse en pop-rallien teossa hirveästi mieti nuotteja, vaan kirjoittelen vain sanat ylös. Jonnekin pätkä melodiaa talteen niin muistuu seuraavallakin kerralla. Aikaisemmin, kun tein heviä, mietin musiikin pitkälti vain päässä ja näpyttelin sitten nuotinnussoftaan, jossa ihana midikitarat sitten pauhaisvat.

Ero on hyvä tehdä, koska koko homman vaativuustaso on molemmissa täysin poikkeavat.
 
Miten niin?
 
Jaa koska klasari on taidetta ja pop on kertakäyttöä? Kuvittelisin, että jollain klassisella sävellysteoksella ei saada satojen tuhansien, miljoonien levymyyntiä, kun taas joku Madonna kohtuu kepeillä teoksilla takoo euroja jonossa.
 
Eiköhän vaativuustaso määräydy tarkoitusperän mukaan. Jos tarkoituksena on tienata levymyynnillä, luulen, että joku Patrik Sarin on hieman Kalevi Ahoa paremmassa asemassa. Jos taas tavoite on saada mahd. monta soitinta teokseen mukaan, Aho saattaa keulia.

Miten niin?
 
Jaa koska klasari on taidetta ja pop on kertakäyttöä?
 
Ei vaan ihan jo musiikillisen keksinnän määrästä johtuen. Yhden listahitin tekemiseen ei tarvitse keksiä kuin 10-30 sekuntia yksinkertaista musiikkia ja loput syntyy toistamalla sitä täysin varioimatta. Tämä ei tulisi kuuloonkaan klasaripuolella. Vakavaksi tarkoitettu musiikki vaatii muutakin kuin kaksi ja puoli minuuttia kolmen soinnun kiertoa.
 
Olen viimeisen vuoden aikana kuunnellut melkein yksinomaan taidemusiikkia ja vain hyvin harvoin jonkin poppiskappaleen. Ette arvaa kuinka vammaiseksi ja halveksutuksi itseni tunnen jälkimmäisiä kuunnellessani. Tunne on kuin eläintarhan kaltereiden taakse suljetulla simpanssilla - villieläimen vaistot kaipaa vähän suurempaa liikkumatilaa.
 
Klassisella puolella kuulijoita ei aliarvioida. Voimme olla varmoja, että jokainen arvostettu teos on arvostuksensa ansainnut. Ne ovat ammattitaitoisia, viimeisteltyjä ja hyvällä maulla laadittuja. Viimeistä kohtaa ei pidä väheksyä.
 
Miksi Bach, Mozart ja Beethoven muistetaan? Miksi ei niitä lukuisia muita, omana aikana ehkä jopa suositumpia säveltäjiä? Väitän, että juuri hyvällä maulla oli siinä merkillepantavin osansa. Bach, Mozart ja Beethoven sävelsivät - etenkin myöhäiskausillaan - ajalleen epätyypillisesti, epäpopulaaristi, sanalla sanoen liian vaikeasti, mutta silti, kuten olemme huomanneet, niin ajattomasti. He eivät sortuneet niihin banaalisuuksiin, joilla salit sillä hetkellä täytettiin - ja joita myöhemmin kavahdettiin. He pysyivät uskollisina hyvän maun osoittamalla tiellä.
 
On olemassa ajatonta musiikkia ja muotimusiikkia, jota vaihdetaan jos ei kaksi kertaa vuodessa niin ainakin kerran vuosikymmenessä. Ja se, mikä tekee musiikista muodikasta, on syvyyden puute ja pinnallisten, usein jopa ulkomusiikillisten ilmiöiden ajankohtaisuus ja massojasyleilevyys. Ajan vaihtuessa myös musiikki muuttuu ja edellinen jää unholaan, ellei sitten pienelle ydinkannattajajoukolle. Vain syvä ja hyvällä maulla tehty musiikki, kuten Bach, Mozart ja Beethoven, kestää muodin muutokset.
 
Kuvittelisin, että jollain klassisella sävellysteoksella ei saada satojen tuhansien, miljoonien levymyyntiä, kun taas joku Madonna kohtuu kepeillä teoksilla takoo euroja jonossa.
 
Eiköhän vaativuustaso määräydy tarkoitusperän mukaan. Jos tarkoituksena on tienata levymyynnillä, luulen, että joku Patrik Sarin on hieman Kalevi Ahoa paremmassa asemassa. Jos taas tavoite on saada mahd. monta soitinta teokseen mukaan, Aho saattaa keulia.
 
Jos tavoitteenani olisi tienata rahaa, niin tekisin toki mieluummin levyllisen pop-sontaa kuin kunnon musiikkia, jota en sen koommin osaisi edes tehdäkkään. Ja jos minulta pyydettäisiin rahasummaa vastaan kirjoittamaan kymmenen minuuttia vakavaa musiikkia tai tunti kevyttä, valitsisin laiskana ja taitamattona tietenkin jälkimmäisen. Vaatimustasohan ei jälkimmäisessä ole kuin murto-osa edellisestä. Pop-ura olisi kiehtova keino ansaita elantonsa vain jos sen voisi tehdä salaisella henkilöllisyydellä. Muutenhan siinä menettäisi koko uskottavuutensa menestyä muilla aloilla. Siitä uhrauksesta nostankin hattua. Narrin roolia ei koskaan pidä vaheksyä.

Ei vaan ihan jo musiikillisen keksinnän määrästä johtuen. Yhden listahitin tekemiseen ei tarvitse keksiä kuin 10-30 sekuntia yksinkertaista musiikkia ja loput syntyy toistamalla sitä täysin varioimatta. Tämä ei tulisi kuuloonkaan klasaripuolella. Vakavaksi tarkoitettu musiikki vaatii muutakin kuin kaksi ja puoli minuuttia kolmen soinnun kiertoa.
 
Kyllä mä ainakin luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat. Musiikin tekemisen kulttuuri on kuitenkin kovin erilainen poppiksessa. Lauluntekijä tekee kokonaisuudessaan hyvin paljon työtä, jota ei koskaan kuulla julkisuudessa. Lauluntekijän kannalta pöytälaatikossa voi olla 30 biisiä, joista yksi valitaan jollekin levylle. Voidaan ajatella, että se vaatii sen 30 biisiä työtä, että yksi läpäisee seulan. Se on sitten tuotantoportaan valinta, että mitkä on läpäisyn kriteerit.
 
Levytuotannon kannalta ei voi ajatella vain yhtä biisiä, vaan 12 - 14 biisiä jotka muodostavat n. tunnin mittaisen kokonaisuuden. Munkin mielestä radiosta tulee usein tuutin täydeltä sontaa, joka saa ajattelemaan että ketkä sitäkin oikeasti kuuntelee. Mutta nämä arvostus- ja makuasiat eivät liity mitenkään siihen työmäärään joka äänilevyn takana on.
 
Tuo kevyt / vakava -jaottelu on kyllä mielestäin aika konservatiivinen ja huvittava juttu. Samaa kastia kuin ajatus että taidemusiikin kuuntelusta tulee "ylevä" olo:)

Mozartia, Beethovenia ja Vivaldia kuulee vesijumpan rytmimusiikkina Keravan uimahallissa teknorummuilla jatkettuna. Bacharachin aistikkaasta pop-musiikista voisin maksaakin.

Kyllä mä ainakin luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat. Musiikin tekemisen kulttuuri on kuitenkin kovin erilainen poppiksessa. Lauluntekijä tekee kokonaisuudessaan hyvin paljon työtä, jota ei koskaan kuulla julkisuudessa. Lauluntekijän kannalta pöytälaatikossa voi olla 30 biisiä, joista yksi valitaan jollekin levylle. Voidaan ajatella, että se vaatii sen 30 biisiä työtä, että yksi läpäisee seulan. Se on sitten tuotantoportaan valinta, että mitkä on läpäisyn kriteerit.
 
Tuolla onnistumisprosentilla pitäisi vaihtaa jo alaa. Ei ketään kiinnosta turhan työn määrä. Kyllä jokainen osaa pöytälaatikkoon rustailla.
 
Levytuotannon kannalta ei voi ajatella vain yhtä biisiä, vaan 12 - 14 biisiä jotka muodostavat n. tunnin mittaisen kokonaisuuden. Munkin mielestä radiosta tulee usein tuutin täydeltä sontaa, joka saa ajattelemaan että ketkä sitäkin oikeasti kuuntelee. Mutta nämä arvostus- ja makuasiat eivät liity mitenkään siihen työmäärään joka äänilevyn takana on.
 
Niin, kyllä se levyllinen tavaraa täytyy olla, mutta ei sitä hittibiisin merkitystä pidä vähätellä. Mutta väitän edelleen, että Beethovenin sonaatin ensimmäinen osa sisältää jo enemmän musiikillista keksintää kuin koko pop-albumi.
 
Tuo kevyt / vakava -jaottelu on kyllä mielestäin aika konservatiivinen ja huvittava juttu. Samaa kastia kuin ajatus että taidemusiikin kuuntelusta tulee "ylevä" olo:)
 
Ylevästä olosta en tiedä, mutta pop-musiikin aiheuttama halpamainen, huijatuksi tulemisen tunne on moneen kertaan koettu.
 
Kevyeen ja vakavaan erotteleminen on mielestäni täysin perusteltua. En osaa edes kuvitella mitään argumentteja sen vastustamiseksi, mutta kuulisin mielelläni, jos jollakin olisi.

Mozartia, Beethovenia ja Vivaldia kuulee vesijumpan rytmimusiikkina Keravan uimahallissa teknorummuilla jatkettuna. Bacharachin aistikkaasta pop-musiikista voisin maksaakin.
 
Raiskaamiseksikin tuota kutsutaan. Säveltäjän tahtoa on syytä kunnioittaa.

Tuolla onnistumisprosentilla pitäisi vaihtaa jo alaa. Ei ketään kiinnosta turhan työn määrä. Kyllä jokainen osaa pöytälaatikkoon rustailla.
 
Niin, kyllä se levyllinen tavaraa täytyy olla, mutta ei sitä hittibiisin merkitystä pidä vähätellä. Mutta väitän edelleen, että Beethovenin sonaatin ensimmäinen osa sisältää jo enemmän musiikillista keksintää kuin koko pop-albumi.
 
Ylevästä olosta en tiedä, mutta pop-musiikin aiheuttama halpamainen, huijatuksi tulemisen tunne on moneen kertaan koettu.
 
Kevyeen ja vakavaan erotteleminen on mielestäni täysin perusteltua. En osaa edes kuvitella mitään argumentteja sen vastustamiseksi, mutta kuulisin mielelläni, jos jollakin olisi.
 
Sä oot aika fanaattinen tyyppi. Oot varmaan aika nuori ja vihane viäll. Kyllä se ikä usein pehmittää tai sitten se tekee vielä pahemmaksi.
 
Mielestäni ns. taidemusiikin genrestä löytyy hyvin paljon myös huonoa musiikkia. Ei se kaikki niin timanttista ole, vaikka kuinka väittäisit.
 
Musiikillista keksintää? Kerropa minulle mitä on musiikillinen keksintä?
 
Miten sinä erotat vakavan ja kevyen musiikin? Missä on raja?
 
ps. saitko siitä orkestraatio kirja/cd-yhdistelmästä mitään irti?