Aihe: Piispanen - Lauluja väkivallasta
1
Benkao
18.12.2008 20:38:16
Oukei, no sanotaan siis sananen.
 
Lähetään nyt ihan perusasioista, tai mitkä tulevat ensin korvaan. Räppääjän ääni on aika miellyttävä ja jotenkin tulee vähän mieleen joku Steenin ja Kuuro-Koiran risteytys tms. Rivit tulevat ulos fiiliksellä ja ulosannissa on munaa. Muutenkin räppäys sujui mun korvaan hyvin.
 
Sanat toistaa mun mielestä vähän liikaa itseään, kertosäe tulee turhankin moneen kertaan. Muutenkin tämä suomiangsti ja katujen kovuus on kyllä vähän kulutettu aihe, meinaan että pelkästään sen varaan ei voi oikein riimejä laskea. Hyvät läpät jäivät puuttumaan.
 
Taustat, hmm. Periaatteessa melodia toimii ihan hyvin, mutta jotenkin taustat ovat vähän köyhät. Tykkäisin vähän vahvemmasta äänimaailmasta, lisää bassoa ja silleen. Jotain pientä vaihtelua olis taustoihinkin voinut saada. Noo, mutta ihan mukavat taustat kuitenkin.
 
Ehkä heikoin osa-alue oli mun mielestä sanat, muuten ihan hyvä.
hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaset
Manaatti
19.12.2008 03:15:10
Kovat kadut, huumeet ja muutenkin Itä-Helsinki-fiilis on vähän koluttu aihe. Ihan mainio räbäytys, mutta jos tällä meiningillä mennään eteenpäin, niin jossain vaiheessa Piispanen tipahtaa sinne keskinkertaisuuden syvään syöveriin. Ei tällä radiokuunteluunkaan päästä, ja se on ihan hyvä. Tämä maa ei tarvitse toista wannabe-Cheekkiä, muttei myöskään toista Steeniä tai Julma-Henriä. Pitäisi siis hieman etsiä enemmän sitä omaa touchia näissä asioissa. En kuitenkaan sano huonoksi, oli ajatuksella liikenteessä tämä kappale. Hieman jalostettuna tipahtaisi kärkikastiin.
Tunsin olevani kuin Horatio Algerin hirviömäinen reinkarnaatio...Menevä Mies, ja juuri sen verran sairas että itsevarmuus on sataprosenttinen.
jthereal
06.01.2009 12:24:09
hahahahahha.. nii muutiksä kallioo ja sit tajusit et nyt voin rupee tekee tälläst räppii?
Koluttua räppiä ja turhaa synkistelyy mut jos susta tuntuu tolta ni mikäs siinä :D
Tällästä tää elämä nyt on, se on vaa susta kii mitä sä haluut sillä tehä.. Väkivallan lietsominen muutenkin vihaseen nuorisoon ei tee hyvää, sit ne lähtee sun keikalta ja pistää mestat paskaks ja fäpsi ottaa kiinni, herää aamul kisiksest, sielt pasilaan ja syytöskohdat tekee sen taas entistä vihasemmaks. Ja tää väkivallan oravanpyörä vaa jatkuu ja jatkuu ...
M line freak on a funky tip.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)