Kitarat: kitarakamat ›

Täytyypä tähän ketjuun vähän hehkuttaa, kun hommasin tuossa jokin aika sitten Ibanezin Artcore custom sarjan AS103 - kitaran ja siinä jos missä voi puhua hyvästä hinta/laatusuhteesta. Puutyöt ovat tehty aivan käsittämättömän laadukkaasti ja kitara on muutenkin soitettavuudeltaan täysin samaa luokkaa kuin vaikka omistamani Gibsonin LP stankku (joka on ns. hyvä yksilö). Vaikka löisin puoliakustisen kitaran hintaan tonnin kaksi lisää, niin itse en juurikaan keksi, että mikä voisi olla paremmin tehty, kuin tässä kyseisessä Ibanezissa (tämä toteamus ei ota kantaa näihin Ibanezin mikkeihin, kun niistä mulla on vaan parin treenikerran verran kokemuksia). Jos joku länsimaissa tekisi tällaisen luutun, niin hinta olisi varmasti aivan toisenlainen kuin nyt kiinan tuotannon pohjalta - puhumattakaan nyrkkipajojen tuotteista / hinnoista..

(wanabe)Muusikoiden.net=Ahdasmieliset.net
 
Paikka, missä omat kokemukset esitetään totuuksina/faktoina.

(wanabe)Muusikoiden.net=Ahdasmieliset.net
 
Paikka, missä naapurin kummin kaiman kuulemat kokemukset esitetään totuuksina/faktoina.

naapurin kummin kaiman kuulemat
 
Pikemminkin näin. Ja eihän siinä muuten mitään, mutta moni menee pian tekemään karkeita yleistyksiä niiden pohjalta.

(wanabe)Muusikoiden.net=Ahdasmieliset.net
 
Paikka, missä omat kokemukset esitetään totuuksina/faktoina.
 
Eikö omat kokemukset näissä asioissa ole se paras mittari? Tietysti jos kokeilee G-pajan Studiolespaa, joka on naapurin Penan raiskaama, 10 vuotta vanhoilla kielillä ja epävireessä, ja kuluineiila nauhoilla, niin pientä itsekritiikkiä voi harjoittaa sen suhteen onko kitara hyvä otanta koko tuotannosta.

(wanabe)Muusikoiden.net=Ahdasmieliset.net
 
Paikka, missä omat kokemukset esitetään totuuksina/faktoina.
 
Mitä tämäkin tarkoittaa:) Usein joku kertoo että on kokeillut jotain tietyn merkkistä kitaraa, silloin on hyvä kertoa sen hyvät ja huonot puolet. Nimimerkin kirjoitushistoriasta ym. voi sitten päätellä kuinka paljon näille mielipiteille antaa arvoa. En ole kovinkaan monen huomannut väittävän omaavansa sen yhden ja oikean mielipiteen ja totuuden.
 
Minulla ei ainakaan ole sitä vastaan mitään, jos yhdenkin kitaran kokemuksen perusteella sanoo siitä kitarayksilöstä jotain, kriittistäkin. Hyvä on tietysti antaa muille reilu näkemys siitä minkä verran on kokemusta ko. merkistä ja kitaroista. Itse voi yhden omistamani Gibsonin (kohta toisen) perusteella sanoa juuri niistä kitaroista aivan mitä haluan, jos se perustuu nimenomaan kokemuksiini niistä yksilöistä. Mitään yleisesti pätevää ei varmaan kukaan oletakaan minun ko. merkistä sanovan, koska tietävät ettei kokemusta ole tuon enempää. Sama koskee J&D:tä joita on myös kaksi, ja Ibanezia joita edelleen on tuo maaginen kaksi (toinen akustinen).
 
Pikemminkin näin. Ja eihän siinä muuten mitään, mutta moni menee pian tekemään karkeita yleistyksiä niiden pohjalta.
 
Aika karkeita yleistyksiä täällä tehdään myös halvemman pään kitaroista, mutta sehän on sallittua, kokeilemattakin. Itsellä on niistä pääasiassa hyviä kokemuksia, vaikka uskon että kauheaa roskaakin niissä paljon on. Sille ei voi mitään että omaan budjettiin verrattuna kalliita, ja vielä legendaarisella nimellä myytäviä soittimia tutkiskelee kriittisemmin ja niiltä vaatii enemmän, kuin vastaavan hintaiselta tai vähän halvemmalta soittimelta, jolta nimen hohto puuttuu. Ehkä siitä johtuen pienehkötkin vian tai viimeistelyongelmat haittaavat ja puhuttavat. Vanhaa Ibanezia lukuunottamatta kaikissa omissa kitaroissa on ollut pientä korjattavaa ja huomautettavaa, mutta siitä huolimatta ne, halpikset ja keskihintaiset ovat olleet perustaltaan hyviä soittimia.
 
Jos jonkun merkin soittimessa on huonoja osia, niin siitä voi ehkä yleistää jotain, koska ei ole yksilöongelma. Pieni viimestelymoka tai muu, saattaa olla vain poikkeus, jonka perusteella ei voi yleistää. Aikamoista natsimeininkiä on sekin jos vaaditaan kymmenien vuosien ja soittimien kokemus, jotta täällä voisi esittää oman, vaikkapa kriittisen, mielipiteensä esim. omasta kitarastaan, oli se sitten HB, Tokai, Fenkku tai Gibson.
 
Eihän kukaan ole esim. polttanut hiojaan siitä että nimimerkki m4ss3 /m pitää Fenderin Jim Root -teleään onnettomana romuna. Pitää osata suhteuttaa arvostelut. Tietty jos joku selvästi ilman omaa kokemusta vaahtoaa toistuvasti huhupuheiden pohjalta tiettyä merkkiä vastaan, niin ei ihme jos jollain hieman hermo kiristyy.
 
Niin, ja aiheesta. 400€ ja 1000€ -kitaralla on varmasti vissi laatuero, ei välttämättä yksilöiden kohdalla, vaikka esim. hardware on varmasti parempaa kalliimmassa, koska esim. satanen siihen lisää tekee jo ihmeitä. Viimeistelyn ja materiaalien osalta on molemmissa hintaluokissa hyviä ja huonoja, suhde on vain luultavasti eri. Esim. satasella saa muutaman kymmenen minuuttia lisää viimeistely- ja tarkistusaikaa, joka keskimäärin parantaa linjalta tulevia soittimia paljon, jos homma tehdään ammattitaidolla. Puumateriaaleihin kun laitetaan jokunen kymppi tai satanen lisää, niin taas saadaan valittua keskimäärin parempaa laatua.

Jos asialinjalta poiketaan ja siitä 400-700 Egen hinnasta niin ehkäpä hinta laatusuhteeltaan huonoin kitara onkin 50-luvun loppupuolen Gibson Les Paul Standard (vuosimalli vois olla totanoinnii 1959:kin jopa ;) Jokunen tietää sen aikakauden hintojen pompsahtaneen - tietääköhän kukaan kuitenkaan miksi?
 
Vertailun vuoksi tuo akustinen jolla soittelen on maksanut 1000 mummoa ja soi edelleen aivan hyvin eikä sillä soittaessa tule mieleen että vittu nyt on pakko ostaa Ovationin lippulaiva;)
 
Jos kuitennii jollekkin arvoisista muusikoiden nettiläisistä tulee eteen 1967 Stratocaster alkuperäisien osien kera niin suostun kokeilemaan ainakin. Itse en sinänsä oikeasti edes tiedä mikä olisi valintani jos jo nyt en olisi valintojani tehnyt. Jostain Mexicon peräköyliöstä vois etsiskellä Stratocasterin osia ja koostaa niistä ehjän yksilön kuten Clapton aikoinaan, olikohan se "Blackiekin" koottu tupakan savuttamista osista? Hei huumoria sitt vähän silmään - kitaran osto ja soittaminen ovat mahdollisuus ei pakonomaista ja pateettista uskoa omiin kykyihin löytää kitara nimeltään: "THE ONE!"

Jos asialinjalta poiketaan ja siitä 400-700 Egen hinnasta niin ehkäpä hinta laatusuhteeltaan huonoin kitara onkin 50-luvun loppupuolen Gibson Les Paul Standard (vuosimalli vois olla totanoinnii 1959:kin jopa ;) Jokunen tietää sen aikakauden hintojen pompsahtaneen - tietääköhän kukaan kuitenkaan miksi?
 
Nythän ne ovat viimeisen kuukauden aikana Vintage-markkinat tulleet alas ja lujaa: The State of the Vintage Guitar Market nov. 2008:
http://uk.youtube.com/watch?v=gelDeT5MlTs&fmt=18
 
Tuo pätkän perusteella pyyntihinnat saattavat olla vieläkin sitä mitä vaikkapa vuosi sitten, mutta ammattilaiset ja diilerit eivät enää maksa lähellekään sitä mitä vielä vähän aikaa sitten. Yksi esimerkkihän tuossa oli Tele, josta ko. välittäjä oli luvannut muistaakseni vuosi pari sitten 15000 taalaa, sitten 12000 ja nyt olisi ollut valmis maksamaan ko. yksilöstä enää 5000$. Myyjä kuitenkin edelleen kuvitteli kitaran arvon olevan 15000, kun kerran niin oli aikaisemmin luvattu. Esimerkissä oli siis kyse samasta kitarasta samassa kunnossa. Viiden vuoden päästä saattaa arvo olla taas yli 10000 taalaa. Sanoivat pudotuksen kuitenkin tervehdyttävän Vintage-markkinaa.
 
E: Vintage-soittimien hintadynamiikka muistuttaa enemmän sijoituksien, kuten kullan ja taiteen hintavaihtelua, kuin käyttöesineiden kuten soitettavat soittimet. Eihän kultaharkolle tai Vincent Van Goghin taululle voi määritellä hinta/laatusuhdetta lainkaan, vain sen arvon rahassa tietyllä hetkellä. Sama koskee Vintage-soittimia. Kuntokin niissä määritellään sen mukaan kuinka lähellä mint-tasoa se on, ei sen mukaan kuinka hyvin se soi, jos oikein halutuissa, harvinaisissa malleissa ja vuosikerroissa ollaan. Tulee mieleen yksi mittaamattoman arvokas Stradivarius, jota ei ole koskaan soitettu, eikä kuulemma enää sen takia, ilman useiden vuosien aukisoittoa pysty edes soittamaan. Se ei ole enää soitin, vaikka sellaiseksi on alunperin tehty, vaan puhdas sijoitus ilman määriteltävissä olevaa hinta/laatu-suhdetta.

Jos asialinjalta poiketaan ja siitä 400-700 Egen hinnasta niin ehkäpä hinta laatusuhteeltaan huonoin kitara onkin 50-luvun loppupuolen Gibson Les Paul Standard (vuosimalli vois olla totanoinnii 1959:kin jopa ;) Jokunen tietää sen aikakauden hintojen pompsahtaneen - tietääköhän kukaan kuitenkaan miksi?
 
Niin, ilmeisesti tarkoitat hintatasoa tänä päivänä noille?? Siihen on melko yksinkertainen vastaus: Vintagesoittimien hinnat elä ihan omaa elämäänsä.. Jos taas katellaan sitä hintatasoa silloin, 1959 tai 1960..ei ne silloin suhteessa mitään ihmeellisiä olleet. Siis suhteessa samantasoisiin soittimiin, toki sitä valikoimaa ei niin kovin kauheesti ollut, kuin tänä päivänä.
 
En oikeen ole koskaan osannut kenenkään soittimia haukkua, kai se johtuu noista muinaisista kitarankorjaajan hommista, en vaan myöskään kovin osaa arvostaa yhden merkin perusteetonta dissaamista, olkoonkin, että siitä on vuosien mittaan tullut jonkinmoinen "mittapuu" tietyille jutuille.
Asiaan vaikuttaa kovin vahvasti erilaiset legendat, joita netti on pullollaan, tuppaavat kummasti paisumaankin vuosien mittaan..
Pohjana on (tuon kyseisen merkin osalta siis) nuo 1968-1970 ongelmat, silloinkin halvempien mallien osalta, ja syytäkin tuolla on jo ihan kohdilleen "arvailtu". Tuossa 1964-66 kieppeissä nimittäin kitaramaailmassa tapahtui "suuria mullistuksia", mm. Japanista tuli kertaheitolla markkinajohtaja vallankin tuolla halvempien soittimien osastolla, jolloin juurikin jenkkitehtaat päättivät kilpailla hinnalla, volyymillä eivät pystyneet, ja tuon seurauksena sitten noitten halvempien mallien jälkitarkastus, materiaalit ja laatu olivat siinä häviäjinä.
Eikä yhtään helpottanut asiaa se, että japsi-soittimissa nuo ominaisuudet oli kohdillaan. Sittemmin kehittivät vielä noita kaikkia osa-alueita (mallithan oli "toki" tuttuja USA-malleja) jolloin "kolme suurta" nostivat äläkän, kun eivät muutakaan voineet, ja silloisen Gibsonin omistajan, Norlin Inc:n lakimiehet nosti tuon historiallisen "Lawsuit-casen" jonka piti japsikilpailulle pistää kova stoppi. No, japanilaisethan lopettivat kopioinnin, ja seurauksena oli, että japanilainen soitinrakennus saavutti sen "kulta-aikansa" 1978-84 pääosin ihan omilla (joskin sovelletuilla) malleillaan.
Ja tuolta ajalta sitte onkin niitä ihan huippukitaroita japsivalmistajilta.. Toki muutamat tehtaat jatkoi noiden "suorien kopioiden" tekemistä sisämarkkinoille, vientiin ei noita oikein voinut Ameriikan mantereelle tuottaa, Eurooppaan kylläkin.
 
Tuohon aloitukseen vielä palatakseni, monet näistä "paremmista" japaninkitaroista ei olleetkaan enää hintansa puolesta niin kilpailukykyisiä, ja tuo "kopiomaakarin" maine oli niin vahva, ettei markkinoillakaan ollut sitä toivottua kysyntää. Esimerkiksi vuonna 1978 Ibanez Artist 2622 maksoi enemmän, kuin saman vuoden Gibson Les Paul Deluxe, ja miltei samoissa LP Customin kanssa.
Japanin teollisuus sitten alkoi panostaa enemmän tuohon ala-keskihintaisten soittimien osastoon, jossa heillä olikin jo sitä markkinaosuutta, jenkkivalmistajat taas pudottivat noita halvempia malleja listoilta pois.
Tässä vähän taustoja, kyllähän noista olis juttua vaikka lopuksi iltaa,..

jäsen jra:lle plussa vintagekitaroiden hintadynamiikan pukemisesta ymmärrettävään asuun: aivan turhia myyttejä liikkuu siitä että vintagevermeet olisivat jotenkin maagisen hyviä soittimia kaikki, ikä, kova kysyntä ja harvinaisuus luovat sen hinnan mitä noista nykyään pyydetään (ja usko siihen että arvo ei tulevaisuudessa ainakaan laske).
 
E: ja tuo linkkikin vaikutti mielenkiintoiselta, pitää tarkastella lähemmin.

Slapvete: Jos nyt lähtisin katselemaan yli kahden tonnin rokkiskebaa, se olisi varmaan Gibson tai PRS. Ei kuitenkaan Ruokangas syyn arvaavalle plussa.
 
Ei jaksa arvailla, kerro vaan.

Puhumattakaan sitten hintatasosta. Jos vintage_soitinta_ tekee mieli, niin kannattaa katsella sellasta modattua, tai vaikka ammattitaidolla uudelleenmaalattua (jos kulumat haittaa) instrumenttia, sellasta jota markkinoidaan esim. termillä "player's guitar" tai "player's choice" niitten "near mint" ja "collector's issue" sijaan.
 
pahimman vintagepuumin aikaan ne vaan tahtoi nuo modatut tai refinished-yksilötkin kivuta sinne yli kymppitonnin hintaluokkaan...

pahimman vintagepuumin aikaan ne vaan tahtoi nuo modatut tai refinished-yksilötkin kivuta sinne yli kymppitonnin hintaluokkaan...
 
Mahdollista toki, vallankaan jos ei markkinoilla oo muuta tarjolla..mutta noin yleensä. Ja nuohan ne on ne, joiden hinta ensimmäisenä tulee alaspäin, jos ollenkaan.
Mutta tosiasiahan se on, että nyt on markkinoilla tosi hiljasta, parin tutun kanssa mailittelin tuossa.

Onko tällä miehellä varaa sanoa: http://www.youtube.com/watch?v=x9UOy-h9a7o

Uudessa pelissä enemmin hintaa, enemmin
- yksilöllisyyttä
- työnlaatua
- materiaalien laatua
- viimeistelyä
- itsetuntoa
- GASsia
 
Vintage-meininki on sitten eri juttu. Siellä hinta korreloi suoraan kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaan.