Kitarat: kitarakamat ›

Hienoo! Vasta toisessa postauksessa päästiin perimmäisten "totuuksien" asiaan! 8)
 
Mulla on käynyt todellista tuuria kun on pari hyvääkin eksynyt joukkoon :)

Ihan samalla ne yli viiden tonnin kepit voi olla paskoissa säädöissä ja tuntuvat huonoilta soittaa sen takia.
 
Eikä! Kyllä nyt niitten täytyy soida ruosteisilla ja kovinkin talmasilla kielillä, sekä sustainin oltava "Parisienne Walkways"-luokkaa...

Itse en pienehkön kokemuksen varalla kehtaa Gibsonia alkaa leimaamaan, mutta on tullut paria Studiota testattua, joissa soitettavuus, työn jälki ja saundi ei vastaa mielestäni merkin luomaa statusta taikka kitaran hintaa.
 
Toisaalta on myöskin tullut räplättyä semmoisiakin G-firman yksilöitä, joita soittaesssa kuola valuu suusta, eikä vain silmänilon vuoksi.
 
Kuitenkin yleistäen voi varmasti mainita nuo seikat mitä muutkin ovat maininneet: Kalliimpi kitara on yleensä parempaa matskua joten soi mahdollisesti paremmin, työn jälki yleensä viimeistellympää ja itse soitin kestää varmasti paremmin myös ajan saatossa.
 
Käytännön järki on hyvä pitää mukana. Parin sadan euron rahallisessa erossa ei välttämättä ole itse soittimessa laatueroa, joten erilaisia yksilöitä on hyvä kokeilla omaan käteen.
 
Kun hinnassa ylitetään tietty raja, tulee siihen yleensä mukaan itse oikean työn arvo. Kitara ei siis välttämättä ole tullu tusinana tehtaan hihnalta, vaan ollut pitkässä käsityöprosessissa mukana, jolloin sillä on omalla kohdallani jo taiteellistakin arvoa esineenä.

Kun hinnassa ylitetään tietty raja, tulee siihen yleensä mukaan itse oikean työn arvo. Kitara ei siis välttämättä ole tullu tusinana tehtaan hihnalta, vaan ollut pitkässä käsityöprosessissa mukana, jolloin sillä on omalla kohdallani jo taiteellistakin arvoa esineenä.
 
Valitettavasti kyllä tänä päivänä tuo raja, missä todella ruvetaan puhumaan "käsityöstä" taitaa kyllä tulla vastaan vasta huomattavasti tuolla tämän vertailun (400 vs 1000) hintaluokan "tuolla puolen".. :(
Jos kylmän viileesti asiaa tutkiskellaan.

Ei ollut muuten eka kerta kun Gibsonia käytetään esimerkkinä löperöstä laadunvalvonnasta ja täsmennystä pyydettäessä ei löydy ainuttakaan konkreettista asiaa kertomaan siitä, mikä niissä Gibsoneissa sitten lopulta on ollut pielessä. "Ei sopinut omaan käteen" tai "ei vaan tuntunut mitenkään erikoiselta" kertovat ainoastaan soittajan ja soittimen keskinäisestä suhteesta.
 
Laadukaskin soitin voi vaan tuntua huonolta, jos soittimelta odottaa jotain, mitä se ei yksinkertaisesti ole: ihan varmasti iso osa vaikkapa RR:istä ja JEM:eistä on laatusoittimia, vaikka ne eivät todellakaan sovi mun kouraan, puhumattakaan, että miellyttäisivät silmää tai korvaa millään tavalla. Kaksi eri asiaa, enkä mä sen perusteella lähde sanomaan mitään Jacksonin tai Ibanezin laadunvalvonnasta. Mielestäni vika on näissä tapauksissa jo suunnittelupuolella, kun tuommoisia kelvottomia malleja ylipäätään on ruvettu valmistamaan. Eiku. 8)

Nuo täkäläisen kaupan hyllyllä löytyvät Guitar of The Month -Gibsonit ovat kyllä olleet aika pettymyksiä... Studion ominaisuudet vähintään Standardin hintaan, ja vielä säädöt päin persettä eikä viimeistelykään hyvin tehtyä. Mutta Standardit ovat sitten olleet kauttaaltaan laadukkaita...
 
Iteltä löytyvistä halpa-Gibsoneista kyllä Thunderbird Studio on loistava peli, ja Les Paul Special faded-viimeistelylläkin on kelpo keppi.
 
Ihmeen tunkkaisesti soiva PRS on tullut myös vastaan. Ja monissa Custom Shop -Fendereissä törröttävät nauhat... niissäkin on kyllä menty metsään jo suunnitteluvaiheessa kun ei ole reunalistoja laitettu.

On se toisaalta niinkin että jos joka käänteessä täytyy muistaa mainita se miten joku RR on niin kamala ettei sellaista pitäisi olla keksitykään niin ehkä sitten pitäisi pystyä nielemään ilman suurempia rutinoita sekin jos joku dissaa Les Paulia tai Gibsonia jostain syystä... :P
 
On vaan kaksi eri asiaa olla tykkäämättä jostain mallista sen takia, että se tuntuu, näyttää ja kuulostaa huonolta kuin leimata jonkun kokonaisen valmistajan laadunvalvonta puutteelliseksi siksi, ettei valmistajan joku malli sytytä. Mulle on ihan OK, jos joku ei saa fiiliksiä Gibsonin kitaroista, mutta se on aika huono peruste väittää firman laadunvalvontaa huonoksi. Sitä tässä haettiin. Peace.

...soitettavuus, työn jälki ja saundi ei vastaa mielestäni merkin luomaa statusta taikka kitaran hintaa.
 
Näinhän se on kaikilla isoilla valmistajilla. Kysynnän kasvu aiheuttaa paineita virtaviivaistaa tuotantoa joka tarkoittaa vähemmän henkilötyötunteja per valmistunut kitara. Jos tässä mennään metsään niin tuloksena on heikentynyt ja vaihteleva laatu.
Osittain automaatio on myös hyvä asia, kehittyneet puuntyöstökoneet pystyvät suoltamaan nopeasti mittatarkkoja kitaroita Tästä tuloksena on hyvin esikuvansa näköiset halpakopiot.
 
Kun hinnassa ylitetään tietty raja, tulee siihen yleensä mukaan itse oikean työn arvo. Kitara ei siis välttämättä ole tullu tusinana tehtaan hihnalta, vaan ollut pitkässä käsityöprosessissa mukana, jolloin sillä on omalla kohdallani jo taiteellistakin arvoa esineenä.
 
Allekirjoitan tuon täysin sillä lisäyksellä että kun tällaisen kitaran haluaa niin silloin kannattaa kääntyä pienten valmistajien puoleen niin ei joudu maksamaan ison firman premiumia (myynti, markkinointi, brandi yms..). Olen vakaasti sitä mieltä että pistämällä 1500-2500e kotimaiseen hand made kitaraan vastaa 3000-5000e hintaista G- tai F-kitaraa.
 
-Juha

Ihmettelen vähän sitäkin, että Gibsoneiden laadusta/laadunvalvonnasta/hinnasta puhuttaessa niin usein puhutaan ainoastaan Les Paulista. Mielestän Les Paul standard on, tai ainakin oli vielä tuossa 2500e hintaluokassaan hyvä, mutta aivan reilusti ylihinnoiteltu soitin. Sen sijaan SG Standard on mielestäni ollut aina loistava kitara hintaisekseen, ja on sitä nykyään vieläkin enemmän kun hinnat putosivat.
 
Oma kokemus Gibsonien laadusta on vähän sellainen, että pikkuvikoja ja ongelmia löytyy, mutta siitä huolimatta soundiltaan ja etenkin soittotuntumaltaan ovat olleet mielestäni erittäin hyviä. Tai no, nuo ihan halvimmat Lessut ovat kyllä vähän kuolleita, mutta kuitenkin. Omasta pidemmästä kokemuksesta esimerkkinä vaikka tuo oma SG Voodoo. Satula on aika roska, viritysnupit ovat alkaneet ajan kanssa hitusen "heilua" jos kielion löysällä, kaulaliitos on vähän heikko ja aiheuttaa wouuoouu efektiä jos kitaraa heiluttelee reilusti ja alkuperäisillä mikeillä mikkikytkin pätkäsi joskus silloin tällöin vaihdeltaessa. Mutta mitäs siitä, kun kitara on vain ihan hemmetin hyvä soittaa ja varsinkin nykyisillä BKP mikeillään soundaa loistavalta. Ei varmaan mene myyntiin tuo kitara ikinä, kun tilalle ei vain löydä toista yhtä kevyttä ja kompaktia kitaraa, jossa olisi samanlainen sustain ja yhtä tukeva soundi.

Oma kokemus Gibsonien laadusta on vähän sellainen, että pikkuvikoja ja ongelmia löytyy, mutta siitä huolimatta soundiltaan ja etenkin soittotuntumaltaan ovat olleet mielestäni erittäin hyviä..
 
Ja loppupelissä eiköpä tuo olekin se "soittajan kriteerit" täyttävä..
Tuo mitä Juha tuossa sanoi, on myös täysin totta. Totta kai ammattitaitoinen soitinrakentaja, käyttäen parhaita mahdollisia raaka-aineita ja vaikka alkuperäisiä osia, aikaa säästämättä (joskus muinaisuudessa nimittäin esim. LP Standardin valmistukseen Gibsonilla oli laskettu kuluvan n. 10-11 miestyötuntia), tekee varmasti vastaavan, ja paremmankin, kitaran.
Siltikin, edelleen hauska havaita, että tuo valmistaja, jonka tavoite on tehdä "workingman's guitar", tai jotain muuta mainoslausetta mukaellen "Standard - the Industry Standard since -52" on edelleen varteenotettava vertailukohde.
Osa noista "pettyneistä" on varmasti lähtenyt aivan liian suurin odotuksin testailemaan..olkoonkin, että kitara on ollut hyvä, ovat odotukset usein olleet epärealistisia. Ei se Giba sitä soittotaitoa lisää yhtään, ei keitä kahvia, eikä sillä "kuuhun mennä", mutta onpa vaan sellanen luotettava työkalu. Niitten mielestä ainakin, joilla on kokemusta vähän pitempään, kuin se 3 minuuttia, ennenku soitinkaupan inha setä on kehoittanut laittamaan sen skeban takasin hyllyyn... ;)

...ja on sitä nykyään vieläkin enemmän kun hinnat putosivat.
 
nyt tosin joku lähikaupan (siis musakaupan, ei k-marketin) setä kovasti yritti myydä mulle sg-standardia sillä verukkeella että "osta nyt vanhaan hintaan, ens vuoden puolella hinnat taas nousee". taalan kurssihan se noihin vissiin eniten vaikuttaa, ja viimeaikoina on ollut vahvistumaan päin. toinen ilmeisesti tämä lyijykieltodirektiivi (ROHS? tjms.) vaikuttaa myös kitaroiden hintatasoon.

Kiitos kaikille, tuli nopeasti vastauksia vaikka vähin menikin tuon gibsonin arvosteluksi. Itelläni ollu vuoden tollane ibanezin rg321 ja nyt ollu jonku aikaa aikeissa ostaa uutta. Luultavasti Fenderiä tai Gibsonia.

Kyllä yllä olevien mielipiteisiin voi monella osalla yhtyä, soitettavuus, sustain, botne, kaulan ominaisuudet mm. paranevat useinmiten hinnan noustessa. Itse en kyllä kakkoskitaraan suostu 700 egee enempää panemaan, Lespa 70-luvun puolivälistä on tähän asti kelvannut pääsoittimeksi, ei se kestään tietenkään soittajaa itsestään tee pitäähän sitä harjoitella ja lopulta ei edes huomaa soittavansa Gibsonilla koska niitä virheitä ei siinä niinkään ole jotka sormiin tuntuisivat. Kuiva puu ei enää vääntyile kun body ja kaula ovat hoppuilematta hyvistä materiaaleista tehty
 
Jos nyt kauppaan saisi rahaa mukaan 2-3 KE niin olis aika kiva kokeilla ns tuntemattomampia merkkejä. Niistä saattaakin löytää hyviä yksilöitä käytettynä ainakin
 
Pääasia mielestäni on se että jos 400-700 riittää siihen että itse on tyytyväinen kitaraan niin siinähän se
 
vähä huonoo soomenkieltä mut...

Tuosta Les Paulista...
 
Ite sain ensimmäisen Gibsonini 15v. sitten, uutena ostettiin. Valkoinen Studio, Eeben otelaudalla ja kultaisilla metalliosilla. Aivan helvetin hyvä vehje (on tallella vieläkin), mahtava soittaa hyvä saundi yms.
 
Mutta on siinä vikaakin ollut. Mikin valitsin ja sähköt on pitänyt vaihtaa kahdesti, kun on mikit pimentyny milloin missäkin ;) Lakka on ilkeästi halkeillut sieltä täältä bodysta. Virittimet on pitänyt uusia kun metalli antoi periksi tossa vuos sitten. Oli ilmeisesti vähän huonoa seosta käytetty ;)
 
Mutta perkeleen kova peli se on vieläkin ;) Siitä en kyllä ikinä luovu! Gibsonit (SG, LP, FB, EX) on kyllä soittotuntumaltaan ehkä parhaita kitaroita mun käteen...

...hardware on laadukkaampaa...
 
Aivan niinkin yksinkertainen asia kuin nauhojen materiaali. Gibsonin LP Studion olen omistanut nyt... mitä tässä on, pari vuotta. Yamahan edullisen akkarin lyhyemmän aikaa. Akkarin nauhoissa on valtaisat montut, Gibsonin nauhoissa erottaa alkavaa kuoppaantumista.

Ei ollut muuten eka kerta kun Gibsonia käytetään esimerkkinä löperöstä laadunvalvonnasta ja täsmennystä pyydettäessä ei löydy ainuttakaan konkreettista asiaa kertomaan siitä, mikä niissä Gibsoneissa sitten lopulta on ollut pielessä. "Ei sopinut omaan käteen" tai "ei vaan tuntunut mitenkään erikoiselta" kertovat ainoastaan soittajan ja soittimen keskinäisestä suhteesta.
 
Faded lespoissa on reunalistat ollu vähän huolimattomia mitä olen kaupassa kokeillut. Ei mulla kyllä muita ongelmia ole gibsonia vastaan. Ostan kuitenkin custom shopin tuotantoa kun gibbonini hankin.

On vaan kaksi eri asiaa olla tykkäämättä jostain mallista sen takia, että se tuntuu, näyttää ja kuulostaa huonolta kuin leimata jonkun kokonaisen valmistajan laadunvalvonta puutteelliseksi siksi, ettei valmistajan joku malli sytytä. Mulle on ihan OK, jos joku ei saa fiiliksiä Gibsonin kitaroista, mutta se on aika huono peruste väittää firman laadunvalvontaa huonoksi. Sitä tässä haettiin. Peace.
 
Sie vähän Jucciz tässä säikeessä innostut liikoo... On naurettavaa epäsuorasti vaatia kaikilta skebanäpittäjiltä kymmenien Gibsonien testausta ennen näppäimistöön kajoamista etenkin jos saman tien tuomitsee Ibanezit ja Jacksonit helvetin viimeisen spitaalisen pisoaariksi, vaikkakin hymiön kera. Viihdearvoahan tällä on, todellakin, ja parasta on aina se, että joku alkaa julistamaan nissanin takaluukusta. Eihän mnetisä jaksaisi muuten väijyäkään. Mutta ei se nyt ihan faktastakaan mene...
 
Gibsoneita ja Ibanezeja ja Jacksoneita vuosien varrella hypistelleenä toteaisin, että näiltä kolmelta valmistajalta kaikilta löytyy huonoja kitaroita. Ja monesti mitä suuremmaksi hintalappu tulee, sitä huonompi on bang for the buck. Toisaalta, noista kolmesta yli kahden tonnin keppiä lähtisin katsomaan vain Gibsonilta. En valitettavasti ole sattunut käpälöimään yhtään Ibanezia, josta olisi ollut, että "wau, mikä SOITIN!". Onhan ne ärtsyn näköisiä, tilutukseen tatsiltaan oivallisia, rautakin paremmissa malleissa kelpoa... mutta ei ole "boogieta". Ei inspiroi. Puhtaalla soundilla soittaminen forgetaboutit. Gibsoneilla tätä riemastumista kyllä on käynyt, jopa niin, että aloitettu tinkaaminen kaverin kanssa tyyliin "toinoinni, mitäs jos mä en annakaan tätä takaisin..." Ibanezeista on tullut omistettua tai testailtua mm. RG-sarjaa 4xx-7xx, Jem RBK, BFP, FP, VWH, Gibsoneista LP standard, studio, DC, ES335, SG...
 
Jos nyt lähtisin katselemaan yli kahden tonnin rokkiskebaa, se olisi varmaan Gibson tai PRS. Ei kuitenkaan Ruokangas syyn arvaavalle plussa. Ibaneziin, Jacksoniin yli 2k€ kiinni? Not gonna happen.
 
Jos tykkää vedellä halvalla skeballa, ei pidä masentua. Jos halpikset ei riitä, niin pitää masentua vähän, sillä hankitarumbaan täytyy lisätä ansaitsemistunteja, ja päiväduuneissa ei ole kivaa. Boogie on kuitenkin tietyssä määrin subjektiivinen asia. Ei pidä hävetä sitä, mistä sitä itse saa loihdittua.
 
Nojuu, off to play the grand piano...

nyt tosin joku lähikaupan (siis musakaupan, ei k-marketin) setä kovasti yritti myydä mulle sg-standardia sillä verukkeella että "osta nyt vanhaan hintaan, ens vuoden puolella hinnat taas nousee". taalan kurssihan se noihin vissiin eniten vaikuttaa, ja viimeaikoina on ollut vahvistumaan päin. toinen ilmeisesti tämä lyijykieltodirektiivi (ROHS? tjms.) vaikuttaa myös kitaroiden hintatasoon.
 
Ainakin Thomann on jo nostanut Gibsonien (ja myös epiluurien) hintoja monilta osin. No, tuli ainakin Faded Studio LP hommattua, kun aika oli sopiva.
 
Tuohon alkuperäiseen dilemmaan sen verta, että alle tonnin kitaroissa joutuu valmistaja kuitenkin tekemään selviä valintoja. Eli kaikkea ei saa halvalla. Edullisissa Gibsoneissa ei sitten silmäkarkista voi puhua siinä määrin kuin saman hintaluokan vermeissä muuten. Vaan mieluusti otan kunnossa olevat perusratkaisut ja asiallisen hardwaren. Pitää vain hyväksyä, että jos haluaa näyttävän Sunburst Stankun, niin siitä ulkonäöstä (työstä) pitää maksaa myös. Sitten on näitä vaihtoehtoja, joissa tuo "oikea" ulkonäkö irtoaa halvemmalla, vaan niistä ei sen enempää... ;)

Ite sain ensimmäisen Gibsonini 15v. sitten, uutena ostettiin.
 
Mutta on siinä vikaakin ollut. Mikin valitsin ja sähköt on pitänyt vaihtaa kahdesti, kun on mikit pimentyny milloin missäkin ;) Lakka on ilkeästi halkeillut sieltä täältä bodysta. Virittimet on pitänyt uusia kun metalli antoi periksi tossa vuos sitten. Oli ilmeisesti vähän huonoa seosta käytetty ;)
 
Kyllähän tuossa ajassa kerkiää vaikka kaulakin katketa useampaan otteeseen. Hyvä jos ei ole vahinkoa sattunut.