Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Näin muuten on ja se itse asiassa ihmetyttää kovasti. Tai oikeastaan ei kun miettii että nuorena kuolevat muusikot ovat kautta aikain saaneet legendan statuksen vaikka eivät olisi oikeastaan mitään mullistavaa elämänsä aikana saaneet aikaseksi. Vähän huvittavaa silti Deathin nykyinen suosio kun miettii, että Sound of Perseverancen julkaisun aikoihin kukaan ei tuntunut kuuntelevan Deathia. Kai sillä oli jotain tekemistä sen kanssa että Schuldiner ja kumppanit eivät meikanneet, lakanneet kynsiään ja soittaneet norja fag metallia.
 
Schuldiner tosin oli vitun kova jätkä jo eläessään. "In the mid 80's Mantas and Death were more influential to underground extreme music scene than Slayer" sanoi Shane Embury, ja sillä on muuten tietoa ja kokemusta asioista jonkin verran enemmän kuin mnetin räkänokilla yhteensä.
 
Monta kertaa tosiaan tullu mietittyä, missähän asemassa Death olis nykyään jos Chuck olis vielä hengissä. Olisko koko bändiä enää ollenkaan, vai olisko Chuck vaan jatkanu Control Deniedin kanssa...? JA olisko bändi missään vaiheessa tehny sitä surullisen kuuluisaa "paluuta juurille", missä monet bändit on niin surkeesti epäonnistunu tänä päivänä.

Vähän huvittavaa silti Deathin nykyinen suosio kun miettii, että Sound of Perseverancen julkaisun aikoihin kukaan ei tuntunut kuuntelevan Deathia.
 
Minusta taas tuntuu päinvastoin, että Deathia diggailtiin Human-Symbolic-aikakaudella huomattavasti enemmän kuin viimeisen levyn tai Chuckin kuoleman jälkeen.

The Sound Of Perseverance lähtee kohta soimaan alusta loppuun niin kovalla volumella, että korviin oikeasti sattuu. :-)

The Sound Of Perseverance lähtee kohta soimaan alusta loppuun niin kovalla volumella, että korviin oikeasti sattuu. :-)
 
Individual Thought Patterns lähtee pyöriin täällä pian. Punaviiniä ja Deathia. Mmm-mmm-mmmmmm...

Dime nyt ei eläessäänkään ollut mikään muu kuin tissiposki jota ei sovi mainita samassa lauseessa mestarillisen Chuck Schuldinerin kanssa!
 
Dimekin oli tietty kova jätkä, mutta Chuck Schuldiner on ehkä yksittäisistä muusikoista tehnyt meikäläiseen kaikista suurimman vaikutuksen.

Dime nyt ei eläessäänkään ollut mikään muu kuin tissiposki jota ei sovi mainita samassa lauseessa mestarillisen Chuck Schuldinerin kanssa!
 
Ei aleta tälle linjalle. Molemmat raskaan musiikin saralla miehet paikallaan. Monella samaan pääseminen ei onnistu koskaan.

Jassoo, pistetääs vähän kovempaa livepätkää tarjolle:
 
http://www.youtube.com/watch?v=bgK60w0yH8Q&feature=related

Death. Tuoppi. Perkele!

Tänään seriffi jallua Chuckin muistolle ;) Lepra soi täällä päin.

Tänään seriffi jallua Chuckin muistolle ;) Lepra soi täällä päin.
 
Plussaa tästä. Sheriffi ja Death on oikein.

Monta kertaa tosiaan tullu mietittyä, missähän asemassa Death olis nykyään jos Chuck olis vielä hengissä. Olisko koko bändiä enää ollenkaan, vai olisko Chuck vaan jatkanu Control Deniedin kanssa...? JA olisko bändi missään vaiheessa tehny sitä surullisen kuuluisaa "paluuta juurille", missä monet bändit on niin surkeesti epäonnistunu tänä päivänä.
 
Ymmärtääkseni Chuck ja Tim Aymar suunnittelivat Control Deniedin sellaiseksi bändiksi, josta voisivat jäädä eläkkeelle. Jos Chuck eläisi vielä, Death olisi varmaan tehnyt comebackin näihin aikoihin, heh.
 
Just lähti Leprosy soimaan, Scream Bloody Goren jälkeen. Sitä seuraa sitten loput pitkäsoitot järjestyksessä.

Symbolic soittimeen, sherryä ja viskiä mieheen. Chuckin muistolle.

Minusta taas tuntuu päinvastoin, että Deathia diggailtiin Human-Symbolic-aikakaudella huomattavasti enemmän kuin viimeisen levyn tai Chuckin kuoleman jälkeen.
 
Varmasti varsinkin Human-Individual välillä bändi olikin suosionsa huipulla enkä vastaista ole tietääkseni väittänytkään. Itse olin tosin silloin vielä sen verran junnu että en henk. koht. sitä ollut todistamassa (aloitin Deathin kuuntelun vasta Symbolicin julkaisun jälkeen) mutta varmasti näin oli. Death metallin suosio 1990-luvun alussa ja se, että molemmilta levyiltä julkaistiin myös videot varmasti auttoi myymään levyjä - hienojen biisien lisäksi. Tosin suosio on katoavaista trendien tullessa ja mennessä, ja kun suuri yleisö otti ja kyllästyi death metalliin ja se "katosi" 1990-luvun puolen välin tienoilla myös Deathin suosio vähentyi. Siis nimenomaan The Sound of Perseverancen aikoihin Death oli sekä kriitikoiden että metallifanien mielestä niiin last season ja passé, että väkisin tulee mieleen, että bändin keulakuvan kuolema -> popularity boost. Tosin vanhan koulun metalli on nykyään kova juttu ja nuoriso tuntuu arvostavan nykyään enemmän vanhempia bändejä sekä "old school asennetta" (mikä ikinä se sitten onkaan) kuin esim. silloin kun olin itse nuori, mikä on varmasti vaikuttanut myös Deathin ja Schuldinerin arvostukseen ja sehän on tietysti ihan vitun hienoa. Ei tietenkään tosin niin hienoa kuin se, että Chuck olisi vielä elossa ja tekisi hienoa musiikkiaan :)
 
Itse asiassa ei ole ennen tultua ajateltuakaan paljon Deathin levyt ovat myyneet joten yritin kaivaa jotain lukujakin. Yhteensä Death olisi myynyt siis USA:ssa 368 184 levyä vuoteen 2003 mennessä Nielsen SouncScanin mukaan ja yksittäisistä levyistä Human olisi ilmeisesti myynyt Jenkeissä yhteensä 70 000 kappaletta ja Individual 66 000 kpl (vuoteen 2002 mennessä). Eli kaikista myydyistä Deathin levyistä vuodesta 1991 lähtien (SoundScan alkoi toimimaan vasta sinä vuonna eli osa kolme ekan myynneistä jää pois laskuista) juuri nuo kaksi olisivat myyneet jotain 36 %. Wikipedia väittää että maailmanlaajuinen myynti olisi yli 1.5 miljoonaa ja Human olisi myynyt yksinään yli 500 000 kpl mutta uskoo ken tahtoo. Tosin lähteitä ei löytynyt mistään noille muidenkaan yksittäisten levyjen USA-myynneille eli ainut luotettava luku on siis tuo kokonaismyynti Jenkeissä.
 
Edit: aivopieru korjattu

http://www.thomann.de/gb/bc_rich_stealth_chuck_schuldiner.htm
 
Enpäs tienny, että oikee nimikko keppiki on. Pirun hyvältähän tuo näyttää :P

Onhan tuo poikkeuksellisen hieno muuhun B.C. Richin tarjontaan nähden, en mie väitä että olisi ruma lainkaan. Hmm, turhan vähälle on jäänyt tämänkin bändin kuuntelu lähiaikoina, välillä sitä vain innostuu kuuntelemaan tiettyjä bändiä muita enemmän (vaikka kaikki biisit samalta soittolistalta löytyisivätkin).

http://www.youtube.com/watch?v=LYY1 … D6952B14&playnext=1&index=1
 
Siinä vähän Deathilta hyvälaatuista liveä 90 luvusta. Tuolta käyttäjältä löytyy kaikkea muutakin kivaa

Viimeaikoina tutustunut tähän orkesteriin, ja sanotaanko näin että helvetin kova orkesteri onkin!
Nappaa tämä kasari-death-metal muutenkin, Morbid Angel, Possessed ja Death pirun kovia orkestereita ../

Vaikkakin näin perus bluesrock-äijä olenkin, niin pakko todeta, että tämä bändi vetelee kyllä nyrkillä turpaan mennen tullen. Täysin tyylipuhdasta ja hienoa meininkiä kauttaaltaan.
 
Juuri sain hankittua Sound of perseverancen, vaikka tuli muutama vuosi varrottua, että hinta tipahtaa edes hieman... Eipä tipahtanut, ja on käytännössä ainoa Death-levy joka ei ole saatavilla mid-price hintaan... eikä ostos muuten harmita yhtään.
 
Spirit crusher.... aijai.

Mun mielestä Symbolic on yksi hevimusiikin kiistattomimmista aarteista! Ihan Master of puppets, The Number of the beast jne osastoa. Siinä on kaikki osa alueet kohdallaan. Soundit, kokoonpano ja joka ikinen biisi on kaikin puolin erittäin hyvää kuunneltavaa... Jep jep.