Rummut: soittaminen ›

Olen soittanut jazzia liian vähän bändin kanssa voidakseni kertoa laajemmin tuosta kompin muodostumisesta. Sen vähän mitä olen jameissa soitellut, olen poiminut muiden soittajien iskuja snarella ja basarilla. Rideen komppausta tilanteen mukaan.
 
Komppiin saa tasaisella basari- ja haikkatyöskentelyllä hyvin drivea, mutta näiden käyttö on makuasia.
 
Jos bändi alkaa looppaamaan samaa juttua saa jo aika hyvin keksittyä toimivat rumpujutut siihen tiettyyn kontekstiin ja tärkeimmät iskut.
 
onko täysin väärin soittaa silloin tällöin jonkinlaista toistuvaa komppia (enemmänkin pop-rock ym- tyyliin) vain perstuntumalta?
 
Ei minun mielestäni. Riippuu kovasti mitä haetaan, miten haluaa kappaletta tulkita ja mitä muut soittavat.
 
Todella mielenkiintoinen aihe.

Tosiaan, mielenkiintoinen aihe.
Mielestäni komppauksen tulee kuulostaa loogiselta muun bändin soiton lomassa, eli muiden soittajien kuunteleminen saa lopputuloksen kuulostamaan paremmalta kuin se, että hiki hatussa miettii eri likkejä, ns. soittaa yksin. Myös soittokavereiden kanssa on hyvä jutella tuosta yhteissoitosta, monesti sitä huomaa kaikkien vetelevän omiaan, itsensä mukaanlukien..
Yksin harjoitellessa on toki hyvä treenailla tuota syncopation/riley osastoa; työkaluiksi, mutta sitten kun yhdessä soitetaan, niin korvat auki.
Tokihan paljon riippuu myös siitä, että minkä tyylistä haluaa komppauksen olevan; Art Blakey ja Tony Williams esimerkiksi komppaavat hyvinkin erilailla, mutta miellyttävää on kuunnella kummankin soittoa, toimii juuri siinä bändissä.
Vaikeaa on myös soittaa groovaavasti neljäsosia rideen.. :)

Juu, korvat auki ja malttia.

Tärkeintä on pitää se symbaalikuvio ja haitsu kakkoselle ja neloselle jämäkkänä ja miellummin soittaa pelkästään niitä hirveän kikkailun sijasta. Sitä metronomia ne pianisti ja basisti sulta eniten kaipaa.

Tärkeintä on pitää se symbaalikuvio ja haitsu kakkoselle ja neloselle jämäkkänä ja miellummin soittaa pelkästään niitä hirveän kikkailun sijasta. Sitä metronomia ne pianisti ja basisti sulta eniten kaipaa.
 
Kannattaa kuunnella Art Blakeytä jos tommosta haluaa.. tai Tony Williamsia jos kaipaa enemmään sitä kikkailua..
 
Kuuntelemalla paljon oppii eniten.. Ainakin tässä genressä.. Tai ainakin itselläni on näin, mun en siitäkään mitään ymmärrä.. teen vaan niin kun toisetkin.. Vaikka väärinhän se on siltikkin.. Ihan sama..=I

Mun gradu on vapaasti ladattavissa PDF:nä netistä osoitteessa http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20071390
 
Aiheena Philly Joe Jonesin rumpukomppaus ja vuorovaikutus eräässä Rollinsin kappaleessa.

Itselleni tulee aika harvoin tilaisuus soittaa oikeata jazzia, mutta "jazzahtavaa" musiikkia tulee soitettua useastikin. Sellaisen havainnon olen tehnyt, että basistin tapa soittaa vaikuttaa paljon omaan soittoon. Svengaavan basistin kanssa irtoaa itseltäkin svengaavaa komppia ja simppelitkin jutut kuullostavat yleensä hyvältä. Esimerkkinä suorat neloset rideen svingaten.
Vastaavasti kulmikkaasti soittavan basistin kanssa omakin soitto tuntuu jotenkin tökkivän.
 
Kääntäen nämä samat basistit voivat esim. jossain rokkibiisissä, vaihtaa roolia mun mielessä. Eli se äsken svengannut ei toimikaan suoraviivaisemmassa tuuttauksessa. Vastaavasti jazzia kulmikkaasti vetänyt kaveri soittaakin tanakasti rokkia, ja omakin soitto istuu biisiin hyvin hänen kanssaan. Ja sitten vielä nämä virtuoosit joilta taittuu kaikki :)
 
Olen miettinyt että onko tällä jotain tekemistä kolmimuunteisuuden kanssa? Varmaan käytän väärää termiä, mutta joiltakin soittajilta tuntuu puuttuvan eräänlainen "trioli-pulssi" omasta soitostaan. Kun taas näillä "swengaavilla veikoilla" se trioli-ajattelu jotenkin kuuluu tai tuntuu soitossa, vaikka soitettaisiin suorempaakin kamaa.
 
Mitähän tästäkin pohdinnasta oli hyötyä alkuperäiseen kysymykseen...?

Hyvä tieteellinen pläjäys (kuten tuo aiemmin mainittu gradukin) on Markus Ketolan väikkäri "Harmonian vaikutus rytmikkaan ja rumpujen soittoon". Sibiksen jazzosastolta 2007. MK on vielä pelimies soittajana sekä säveltäjänä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
 
Tässä vähän omaa hahmotelmaa teorian ja käytännön resonanssista
 
Teoria - Tutkiminen, opiskelu - - Tietäminen
 
Menetelmät ----------- - tietämisentaitamisen tuloksena OSAAMINEN
Soveltaminen
 
Käytäntö - opettelu - - Taitaminen
-harjoittelu, keikat
 

 
-teoria vaatii tutkimista, tutkimusta ja opiskelua jotta siitä olisi hyötyä. Tuloksena tila jota voi kutsua tietämiseksi
-teoriaa voi myös testata ja olla eri mieltä ylipäänsä haastaa ja etsiä uusia näkökulmia
-pelkkä ryhtyminen johonkin ei riitä esim "ryhdynpä tässä jazzrumpaliksi"
 
Mikään teoria ei kaiketi kiinnosta pelkästään teoriana
-yleensä se johtaa menetelmään jota sovelletaan, syntyy menetelmä
-teoria hakee itselleen kumppania, "puolisoa" joka täydentää sitä
Teoria tarvitsee kumppanikseen käytännön jossa menetelmiä testataan ja sovelletaan
 
-arjen työsssä - keikoilla on tarjolla hyvää käytäntöä eli harjoitellaan käytännössä opetellaan, testataan, vatkataan, koetellaan ja sovelletaan teoriaa; tuloksena taitaminen
-yritys ja erehdys, vastavuoroisuus tärkeitä elementtejä
-omat pikkusovellukset, innovaatiotila, kytkökset apuna
 
Kun saa tietämisen ja taitamisen dialogiin ja vuorovaikutukseen syntyy osaaminen

Hyvä tieteellinen pläjäys (kuten tuo aiemmin mainittu gradukin) on Markus Ketolan väikkäri "Harmonian vaikutus rytmikkaan ja rumpujen soittoon". Sibiksen jazzosastolta 2007. MK on vielä pelimies soittajana sekä säveltäjänä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
 
Löytyykö tuo netistä? Muistaakseni löysin pelkän abstraktin Sibiksen sivuilta.

Löytyykö tuo netistä? Muistaakseni löysin pelkän abstraktin Sibiksen sivuilta.
 
Jos heitätte pikaviestillä, niin voin vahingossa pistää PDF:n mailina tulemaan:)

Jos heitätte pikaviestillä, niin voin vahingossa pistää PDF:n mailina tulemaan:)
 
Minä sain sen auki sivuilta ihan kokonaisena.