Anarkiapurilainen 07.12.2008 22:55:33 | |
---|
Arvoisat pohjoisen metallimusiikin harrastajat, olen asunut Oulussa nyt reilut viisi vuotta, enkä ole oikein päässyt perille paikallisista underground-metallibändeistä tai ylipäätään paikallsesta "metalliskenestä". Kiinnostaisi kovasti kuulla uusia ja tuntemattomia paikallisia bändejä keikalla, mutta tuntuu että ne soittavat yleensä sen yhden keikan vuodessa, sekin Teatrialla jonkun kalliin paskabändin lämppäyshommissa. Natsibaarissa ( http://www.basso.fi/keskustelu_aihe.php?v=880103) on nyt toki ollut keskiviikkoisin tuntemattomampia bändejä keikoille, pari kertaa on tullut käytyä ja sinänsä erittäin hieno juttu, vaikka Mesta on paikkana ja omistuspohjaltaan niin epämiellyttävä kuin se on. Punkkikeikkoja nyt jonkun verran järkänneenä on käynyt mielessä että voisi olla hauskaa homma järjestää silloin tällöin uugee-metallikekkereitäkin, että saataisiin metallihommiinkin semmoista ruohonjuuritason tekemisen meininkiä. Mutta mistä bändit? Omat kiinnostuksenkohteet kohdistuvat lähinnä törkyiseen, vääräoppiseen ja outoon metalliin. Eli perinteinen oululainen käsitys metallista (keskitempoista melodista heviä tai melodista deathia, ja mitäs näitä kuoliaaksitylsistyttäjiä nyt on) ei kiinnosta. Sen sijaan kaikenlainen sikailuhenkinen rupinen runttaus tempoon katsomatta, tai vaikka progempikin meininki iskee kunhan se on enemmän vinksahtanutta ja huuruista psykedeliaa kuin Dream Theateria. (En sano siis että "punk-henkistä metallia", koska sitten tulee varmaan tarjolle jotain Kylähullut-osastoa tai Tuiran Miliisi..). Eli tosiaan, jos jotain tollaista bändiä muhii Hiukkavaarassa tai muussa treeniluolassa, niin privaa mulle niin vois alkaa kattelemaan keväälle jotain happeningejä ja vaikka etelän veteliäkin samalta akselilta. (Inhimilisen matkan päässä Oulusta vaikuttavat / bensakuluilla liikkuvat "tän tyyliset" bändit kiinnostaa myös.) Tässä ketjussa voi toki minun puolestani keskustella ihan kaikesta pohjoisen metallimusiikin aluskasvillisuudesta, mua ei vaan em. jutut kiinnosta ainakaan niin paljoa että jaksaisi alkaa keikkaa säätämään. |
Arvoisat pohjoisen metallimusiikin harrastajat, .... Yksi tiukimpia paikallisia sekametelipoppoita on ehdottomasti Random Mullet. Paina tämä mieleesi senkin kakkapylly. |
Ali 07.12.2008 23:11:33 (muokattu 07.12.2008 23:11:42) | |
---|
"Jesus was crucified for doing nothing, but God is worshipped for even less"
Levylista |
jigsore 07.12.2008 23:14:06 (muokattu 08.12.2008 00:25:04) | |
---|
seikkailumielellä ja leikkimielellä |
punainenettan 07.12.2008 23:28:13 | |
---|
Jaa siinäpä ne kovimmat tulikin jo mainittua... Random Mullet on kyllä kovin..;) http://www.youtube.com/watch?v=LerceQzDZz8 Oulussahan on metalliskenen osalta asiat aika hyvällä tolalla. Paljon on uutta, monipuolista ja laadukasta bändiä tulossa ja kaikki ei tosiaankaan ole sitä senari kopiointia. Dark Flood ja vanhanliiton Dawn Of Relic kannattaa myös tsekata. (dor on tekemässä paluuta uuden kokoonpaneskelun kanssa) -En muista miten tilutettaan, ku oon kompannu.. |
iWad 08.12.2008 00:31:40 (muokattu 08.12.2008 00:38:08) | |
---|
|
jigsore 08.12.2008 00:37:26 | |
---|
seikkailumielellä ja leikkimielellä |
Stiiq 08.12.2008 09:10:34 | |
---|
|
jagger 08.12.2008 12:07:05 | |
---|
|
jigsore 08.12.2008 12:10:02 | |
---|
seikkailumielellä ja leikkimielellä |
Juhah3 08.12.2008 21:02:38 | |
---|
|
aapiskukko 08.12.2008 21:18:03 | |
---|
|
aivokuolio 08.12.2008 21:19:29 | |
---|
Omat kiinnostuksenkohteet kohdistuvat lähinnä törkyiseen, vääräoppiseen ja outoon metalliin. Eli perinteinen oululainen käsitys metallista (keskitempoista melodista heviä tai melodista deathia, ja mitäs näitä kuoliaaksitylsistyttäjiä nyt on) ei kiinnosta. Hilijanen on kylätie. |
inkognito 08.12.2008 21:53:23 | |
---|
www.sotaleski.tk |
18is9 09.12.2008 14:33:15 (muokattu 09.12.2008 14:36:20) | |
---|
Oulussa on vähän sellainen ongelma että ei ole asiallisia baareja joihin pääsisi soittamaan nyt kun Williska ei ole toiminnassa. 45 ei kelpuuta kuin isoja nimiä, Hevimesta ei järkkää ja Teatrialle pääsee jos on tosiaan sopiva lämppäriksi jollekulle. Sellaista underground-aktiviteettia on jonkin verran ollut esim Park 57:ssa noiden Joint Depressionin kavereiden toimesta, mutta hiljaista on jos vertaa tilanteeseen vaikka kymmenen tai viisitoista vuotta sitten. Inkkarit on vielä pystyssä, tosin keikkailla ei kuin satunnaisesti, enemmän keskitytään nauhoitushommiin. http://www.ignisfatuus.cjb.net/ EDIT: katos prkl, meitähän jo mainostettiin ylempänä. Kuten todettua, hiljaista on ollut kun on pitkäsoitto valmis ja soppari haussa ja keikkaa ei saa. Vaan tahti kämpillä on kovempi kuin oikeastaan koskaan, toiseen täyspitkään alkaa olla runko kasassa. "I listened hard but could not see" - YES, And You and I |
Vicious 10.12.2008 09:31:12 | |
---|
Hevimestassa on ollut aktiivisesti pändejä viime aikoina. Tais buumi alkaa hieman ennen vai oliko jopa viime kesänä. In Grind We Crust |
Torniojaws 10.12.2008 09:57:01 | |
---|
Park 57:ssa ja Ykän Pubissa tapahtuu. Vortechin kolme täysipitkää nyt CD:nä! Jouluun asti alehinta 7,99 euroa. FLACina 1,99 euroa. Tilausohjeet webbisivuilla. |
kyuss 24.03.2009 07:27:28 (muokattu 24.03.2009 07:27:36) | |
---|
Torniojaws: Park 57:ssa ja Ykän Pubissa tapahtuu. Kuulemma Park57:ssa alkaisi taas tapahtumaan, tällasta on vähän supateltu. Kohta kuuluu tällaisilta bändeiltä uusia levyjä: http://www.last.fm/event/992480 |
18is9 24.03.2009 08:45:30 | |
---|
Metallia Oulusta! Ignis Fatuuksen uusi täyspitkä ilmaiseksi mp3:na sekä wavvina saatavana http://www.ignisfatuusband.com/. Ei sitten saatu sopparia mistään. Pitäisi kirjoittaa tästä oma threadi kun vain ehtii. Mutta kuunelkaas biisejä ja ladatkaa levy sillä välin! "I listened hard but could not see" - YES, And You and I |
punainenettan 24.03.2009 22:32:35 | |
---|
18is9: Metallia Oulusta! Ignis Fatuuksen uusi täyspitkä ilmaiseksi mp3:na sekä wavvina saatavana http://www.ignisfatuusband.com/. Ei sitten saatu sopparia mistään. Pitäisi kirjoittaa tästä oma threadi kun vain ehtii. Mutta kuunelkaas biisejä ja ladatkaa levy sillä välin! Perkele! Teppo tutustutti mut tähän bändiin ja toimii kyllä perkeleen hyvin! Ostakaa kihartimia! |