Kitarat: soittaminen ›

Yksi asia, joka tosin vaatisi oman ketjunsa, on jazz-improvisointi, joka perustuu paljolti skaalojen tuntemukselle. Tämä on aiheuttanut sen, että suurin osa jazz-improvisoinnista musiikillisti mielenkiinnotonta skaalojen soittelua. Itse haen soinnutuksia, joiden päälle voi sooloilla esim. duuri- tai molliskaalalla. Ikäänkuin melodista improvisointia tylsän skaalojen toiston sijaan. Voihan siinäkin toki poiketa joskus käyttämään 'vieraita' säveliä.
 
Ettei absoluuttinen totuus unohtuisi, niin palataan ajassa taaksepäin:)
 
Weden mielestä parasta jazzia sellainen missä soitetaan siis duuriskaalan avulla mielenkiintoisia ja tunteikkaita melodioita.
 
Koska sä Wede hait niitä soinnutuksia, niin voisit vetää ensin pari tahtia C:tä sit pari F:ää ja ikäänku kliimaksina G7 sinne perään. Sit soitat siihen päälle C-duuria. Ei tartte kelata sitä mielenkiinnottomasti edes takas, vaan voit sillee kikkailla siihen. Mutta sovitaan kuitenkin, että pysyt tiukasti skaalan sisällä, etkä rupee ylenteleen tms mitään siellä, koska se voi alkaa kuulostamaan liian rationaaliselta tai sillee. :)

Koska sä Wede hait niitä soinnutuksia, niin voisit vetää ensin pari tahtia C:tä sit pari F:ää ja ikäänku kliimaksina G7 sinne perään. Sit soitat siihen päälle C-duuria. Ei tartte kelata sitä mielenkiinnottomasti edes takas, vaan voit sillee kikkailla siihen. Mutta sovitaan kuitenkin, että pysyt tiukasti skaalan sisällä, etkä rupee ylenteleen tms mitään siellä, koska se voi alkaa kuulostamaan liian rationaaliselta tai sillee. :)
 
Perusduuriskaalassa pysyminen perusduurisoinnun aikana on kyllä tosi rationaalista. Parempi soittaa ihan muita säveliä jos haluaa rationaalisuuden välttää.

Jep :) No sovitaan sit et irrationaalista:)

Kyllä noita kaikkia lajeja on, yleensä vielä samassa persoonassa. Ne on saman asian eri muotoja, joilla syntyy erityyppisiä kappaleita. Kysymys on vähän samasta asiasta kuin jos kirjottaisi tekstiä. Mä esmes en improvisoi säveltäessä yleensä, ainoastaan silloin jos haluaa tehdä semmoisen saundisen kappaleen, joita syntyy improvisoimalla. Jos kirjoittaisin kirjaa, niin miksi ihmeessä mä testailisin satunnaisia lauseita, kirjoittaisin jotain tajunnan virtaa niin kauan että tulee jotain eteen mikä sopii edelliseen? Kyllähän teksti johonkin haluaa mennä, niin kuin musiikkikin.
Ei se Mozartinkaan tapa säveltää nyt niin ihmeellinen lopulta ollut, kyllähän meillä varmaan kaikilla soi musiikkia päässä, lyhyempinä pätkinä vaan kuin Mossella. Ja toisaalta, mistäs me sitäkään tiedetään mitä W. A. oikeasti kuuli päässään? Kyllä mäkin voisin sanoa että "kuulen biisin päässäni, kirjoitanpa ylös", eikä se olisi edes mitään valehtelua. Yleensä vaan kun kirjoittaa ylös ja päästä vapautuu tilaa, tulee uusia, hiukan parempia ideoita mieleen jotka sekoittuvat siihen valmiiseen materiaaliin. Jos kirjoittaa suoraan niitä biisejä, jotka on kelannut päässään, niistä yleensä tulee taas hiukan erityyppistä materiaalia kuin muilla tavoilla.
Jälkimmäiseen tapaan voi todeta, että niinhän ne sävellykset ovat siellä astraalitasolla, samalla tavalla kuin seuraava mullistava teknologinen keksintö on jo olemassa, kunnes sen vaan joku löytää. Eihän sähkökään ollut mikään uusi, toismaailmainen entiteetti, jota ei ollut olemassa ennen kuin se luotiin jostain, sitä vaan opittiin hyödyntämään.
 
Myönnän sen, että improvisaatio ja säveltäminen ovat sekä muusikon itsensä että musiikillisen lopputuloksen kannalta toisaalta erilaisia prosesseja, mutta uskon kuitenkin, että molemmissa musiikinharjoittamisen keinoissa on kyse samoista mielensisäisistä tapahtumista - tosin huomattavalla nopeuserolla.
 
Ymmärsin, mitä hait takaa tuolla kirjan kirjoittamisen vertauksella, mutta voin vastata argumenttiisi näin: uskon, että harva kirjailija (tajuntavirtatekniikkaa hyödyntäviä lukuunottamatta) kirjoittaa tyhjälle paperille, mitä hänen mieleensä sattuu juolahtamaan, ja jälkeenpäin korjailee yksittäisiä lauseita tai suurempia kokonaisuuksia. Näin hän ei tee, koska samainen prosessi tapahtuu hänen mielessään; kirjailija käy läpi mielessään tarinansa tapahtumaketjuja, vuorosanoja ja yksittäisiä lauseita, joista hän lopuksi valitsee mieleisensä vaihtoehdon. Eli kirjailija improvisoi. Jotkut kirjailijat saattavat myös kokeilla esimerkiksi yksittäisiä virkkeitä paperilla nähdäkseen, miten ne toimivat paperilla. Samaan tapaan kuin säveltäjä voi kokeilla monia sävelkulkuja (esim "antaa sormiensa juosta pianon koskettimilla"), valita näistä mieleisimmän ja kokeilla ratkaisuaan mahdollista taustaa vasten. Eri asia on työstää biisiä, johon halutaan niin sanottua jammailuhenkeä, ja jossa jotain musiikillisia ratkaisuja jätetään soittajien spontaanisti päätettäviksi.
 
On totta, ettemme pysty tietämään, mitä Mozart todella kuuli päänsä sisällä, mutta itse en ole koskaan pystynyt kuulemaan valmista sävellystä pääni sisällä. Valmiilla sävellyksellä tarkoita sitä, ettei minulla säveltäjänä olisi mitään muuta tehtävää kuin kirjoittaa kappaleen nuotit ylös - näinhän Mozartin väitettään tehneen. Tietysti saatan kuulla päässäni jotain kappaleen osia tai hahmottaa suurempiakin kokonaisuuksia, mutta tällöin puhun itse mielummin visiosta, miten kappaleen tulisi edetä ja ylipäätänsä rakentua.
 
Olen asian suhteen vielä toistaiseksi hyvin skeptinen, mutta en usko, että on täysi mahdottomuus, että taiteilijan sisäisestä maailmasta (alitajunta, astraalitasot, unet, mystiset kokemukset yms.) voisi kummuta valmiita taideteoksia. Olen tietysti nähnyt unia, joissa on ollut hyvinkin mielenkiintoisia tarinoita, mutta täydellisiä kokonaisuuksia en ole vielä vastaanottanut. Esimerkiksi John Coltrane väitti aikoinaan, että jumala ilmestyi hänelle unessa ja kertoi, että nyt sinun täytyy tehdä A Love Supreme.

Jucciz:
 
Juuri tämä onkin oleellista. On hyvä että vanha ja vakava taidemusiikki edes jossain oppilaitoksessa pystyy haastamaan nuorekkaan ja kevyen kilpailijansa. Vai pitäisikö nyt viimeisenkin perinteen kannattelijan alistua nykyvirtauksille?
 
- musiikille altistuminen (kuinka moni joutuu tahtomattaan kuulemaan taidemusiikkia verrattuna kevyeen - tämähän on ehdoton edellytys kiinnostumiselle)
- sosiaaliset paineet (mitä kaverit kuuntelevat jne. - tällä on etenkin nuorena suuri merkitys)
- alkuun pääseminen (esim. vitossointujen rämpyttely tabulatuureista vs. kuivia etydejä nuoteista)
- välineiden saatavuus (mm. halvat jousisoittimet kuulostavat aivan sietämättömiltä)
- Musiikin saatavuus (joka kylässä on kevyttä tarjontaa, mutta klassinen puoli rajottuu niihin kuluneimpiin veisuihin, jos niihinkään)
- jne.
 
Tässä on oltava kyllä samaa mieltä.
 
edit. Kaikessa ylijämptiydessään (huono musiikki ei kestä analyysiä) jollain perverssillä tavalla diggaan puolikaimaani. Anna palaa vaan!
 

 
Ai niin ja kaikille tiedoksi, että onneksi ne oikeasti kovat jätkät ovat harvoin vastakkainasettelemassa yhtään mitään (tällä ja jätkien kovuudella ei tietysti ole mitään tekoa keskenään...). Esim. Iiro Rantala soittelee Olli Mustosen (jonka videokokoelmiin muuten kuuluu mm. Spinal Tap -leffa) kanssa klassisia tuplapianobiisejä ilolla, Pekka ja Jaakko Kuusisto soittavat mitä vaan eteen tulee ja tykkäävät siitä (Pekka diggailee tiluhommia, btw), Marzi Nyman soittaa marzimaiseen tyyliinsä kaikenlaista, Osmo Vänskä on vieraillut klezmer-, gospel-, jazz- ja jopa hevilevyillä, Leif Segerstam rakastaa tanssimista ja tanssimusiikkia, Wynton Marsalis (ja veljensä) on vissiin palkittu samana vuonna parhaasta klassisesta levytyksestä ja jazz-levytyksestä, Miles Davis etsi koko ajan uusia tuulia jne.
 
Kyllä.
 
Silti aivan varmana on heilläkin joku hierarkia takana. Tai ainakin joku musatyyli mitä he ovat ainakin jossain vaiheessa elämäänsä arvostaneet ylitse muiden siihen pisteeseen asti, että myöhempi soittonsa peilautuu tätä taustaa vasten vahvemmin kuin muita vaikutteita (esim. Jeff Healeyn myöhemmät vaiheet new orleans jazz-tyylin trumpetistina, huono vertaus mutta kuitenkin).
 
Tuokin tuli hieman ohi aiheestani, sillä en nyt aja takaa suoranaisesti mitään soittoon liittyvää, vaan tätä "molempia osapuolia miellyttävää" ajan henkeä tässä pohdiskelen. Kirjoittaisin selkeämmin vaan kun väsyttää.
 
Samaan syssyyn niputan nämä Musa-sanan viljelijät, joilla on varaa asettaa kaikki musiikki samalle viivalle. Tavoittelematta mitään objektiivisuutta, olisivat nyt edes subjektiivisia. Vaan kun kaikkien kanssa on oltava hyvää pataa.
 
Esa-Pekka Salonen kertoi käyneensä Radioheadin konsertissa. Karita Mattila teki Fever-levyn. Corea nauhoitteli jotain klasarintynkää. Kaikilta heiltä voisi joku todella vittumainen tyyppi kysyä: "Miksi teit sen?"
 
tästä tuli nyt tämmöinen piikittely, tuli vain semmoinen fiilis.
 
Sanon taas mieltä kuohuttavan mielipiteeni: suuren osan jazz-muusikoista on vaikea luoda yksinkertaista koskettavaa melodiaa.
http://www.youtube.com/watch?v=Tn5r6KscagM
 
Tuosta taidekasvatuksesta oon kyllä suht samaa mieltä kans. Sitä pitäis olla enemmän, ja niillä tunneilla pitäis oppilaalta vaatia enemmän. Semmoinen "I'm doing this because I love you"-ote vaan kehiin
T: praksialismin/kokemuksellisuuden/minkälie-elämysmatkailun pilaama sukupolvi.
 
ja Juccizille sympatiani. Tuommoinen toiminta oppilaitoksen toimesta on käsittämätöntä. En siis todellakaan tiennyt että Tampereen konservatoriolla oli edes mitään kevaritoimintaa.

Ettei absoluuttinen totuus unohtuisi, niin palataan ajassa taaksepäin:)
 
Weden mielestä parasta jazzia sellainen missä soitetaan siis duuriskaalan avulla mielenkiintoisia ja tunteikkaita melodioita.
 
Koska sä Wede hait niitä soinnutuksia, niin voisit vetää ensin pari tahtia C:tä sit pari F:ää ja ikäänku kliimaksina G7 sinne perään. Sit soitat siihen päälle C-duuria. Ei tartte kelata sitä mielenkiinnottomasti edes takas, vaan voit sillee kikkailla siihen. Mutta sovitaan kuitenkin, että pysyt tiukasti skaalan sisällä, etkä rupee ylenteleen tms mitään siellä, koska se voi alkaa kuulostamaan liian rationaaliselta tai sillee. :)
 
Olet taas mielessäsi kehitellyt omia totuuksiasi mielipiteistäni. En ole sanonut, että parasta jazzia olisi sellainen, missä soitetaan duuriskaalan avulla mielenkiintoisia ja tunteikkaita melodioita. Olen sanonut, että itse voisin käyttää improvisointia lähinnä perustuen duuri- tai molliskaaloihin.
 
Miten voi kaltaisesi ihmisen kanssa keskustella, joka muodostaa oman väärän käsityksensä lähes joka lauseesta, jonka toinen sanoo. Kaiken lisäksi pidät vielä absoluuttisena totuutena vääriä päätelmiäsi.
 
Yritä tästä lähin lukea lauseet siten, että ymmärrät sisällön, ennen kuin alat esittämään niistä minkäänlaisia mielipiteitä.

Nyt olet käsittänyt jotain hiukan liian jyrkästi. Eivät sinun kommenttisi nyt mitään vihaa ja raivoa aiheuta. Paitsi tietenkin jos vastineen kirjoittaminen teksteihisi on jo sinusta henkilökohtainen hyökkäys. Kirjoitat vain niin ehdottomina omia näkemyksiäsi että niihin on miltei pakko jo hiukan sanoa jotain.
 
En ole käsittänyt mitään liaan jyrkästi, vaan tosiasia on se, että osa vastakommenttien kirjoittajista selvästi vihaisia ja he ovat ottaneet kommenttini ikään kuin henkilökohtaisina loukkauksina.

Minusta sekin rajoittaa ilmaisunvapautta, että Beethovenin 5. sinfonian päälle ei voi vetää särökitaralla mollipentatonista.
 
Miksi ei voi? Totta kai voi, mutta sen ei pitäisi olla pakollista.

En ole käsittänyt mitään liaan jyrkästi, vaan tosiasia on se, että osa vastakommenttien kirjoittajista selvästi vihaisia ja he ovat ottaneet kommenttini ikään kuin henkilökohtaisina loukkauksina.
 
Ilmassa on syyntakeettomuuden tuntua.

Nyt mä repesin, ota plussa.
 

 
Kyllä, jazziin tyylinä kuuluu improvisointi/vaihtoehtoisesti jos kokoonpano on niin suuri että sovittaminen ennalta on välttämätöntä, improvisatorinen sävelmateriaali, erittäin oleellisena osana. Silti jälkimmäisessä tapauksessa olisi kysymys enemmän "jazzin tyylisestä" musiikista.
 
Tämä johtuu juuri siitä historiasta ja traditiosta, josta on puhuttu aiemminkin. Improvisatorinen lähestyminen tuottaa tietynlaista musiikkia, joka on esitykseen - aikaan, paikkaan, kuulijoihin, soittajiin, näiden keskinäiseen vuorovaikukseen, mielentilaan jne. - sidonnaista. Jos tämä hetkellisyys poistetaan musiikista, aletaan olla aika kaukana jazzin estetiikasta. Juuri siitä syystä täysin ennalta harjoiteltu ja sovittu esitys on todella epä-jazz, vaikka sävelmateriaali, josta musiikki rakentuu, olisikin jazzissa käytettyä.
 
Esimerkki - jos tilaat tietokoneen osat jostain nettifirmasta, kokoat koneen itse ja osat ovat täysin samoja kuin jossain valmistajan X koneessa, onko rakentamasi kone valmistajan X valmistama? Onko se Dell jos osat ovat samoja? Eihän se ole - ei se välttämättä ole yhtään huonompi tai mitään muutakaan, se on vastaava kone, erittäin läheistä sukua, mutta se ei silti ole valmistajan X.
Samalla tavalla, musiikki joka ei sitoudu traditioon, tradition mukaiseen estetiikkaan, on jotain muuta. Ei välttämättä ollenkaan huonompaa tms., mutta se on jotain muuta.
 
Siinä ei ole mitään röyhkeää tai väärää, että tekee musiikkia just niin kuin ite haluaa, mutta ei kuka tahansa voi tehdä biisiä ja mennä väittämään sitä joksikin siperialaiseksi kansanmusiikiksi, jos se ei ole sellaista. Sehän olisi harvinaisen röyhkeää - "määrittelen uudelleen musiikkinne, koska olen NIIN kova jäbä".
 
P.S. Muistaako kukaan Erkki Lindeniä? Jotenkin tässä keskustelussa ollaan aika samoilla linjoilla.
 
Voisitko määritellä jazz- musiikin, jotta kuullessani tunnistaisin sen?

Miksi ei voi? Totta kai voi, mutta sen ei pitäisi olla pakollista.
 
Aivan. Eli tyylille ominaisen ja sitä kunnioittavan soitannan rajoissa oltaisiin kuitenkin. Sen vaan halusin varmistaa.

Voisitko määritellä jazz- musiikin, jotta kuullessani tunnistaisin sen?
 
Joo - kuuntele nää levyt:
 
http://www.scaruffi.com/jazz/best100.html

Weden näkemyksissä on paradoksi: itselle absoluuttinen totuus on kuitenkin vain subjektiivinen näkemys. Tuntuu että tässä on hämärtynyt sisäisen ja ulkoisen ero, oma sisäinen käsitys koetaan yleispätevänä. Ja tämä, eikä niinkään ne näkemykset, aiheuttaa näitä reaktioita.
 
Voi hyvinkin olla että omat mieltymykseni ovat aika lähelläkin weden mieltymyksiä. Nopeasti soitettu, uudempi jazz ei välttämättä avaudu. Ylipäänsäkin tuntuu, että mitä nopeampi tempo melodiassa, sitä ennen tottumista genreen vaatii että sitä edes alkaa hahmottaa. Musiikin kokeminen ei taida olla syntymässä saatua, vaan vähitellen opittua. Kavahdan siis sitä että oma henkilökohtainen sisäinen kokemus nostetaan _yleiseksi_ hyvyyden mittatikuksi.
 
Minäkin kavahdan samaa asiaa, mutta jokainen ihminen pitää omaa suhtautumistaan parhaana, yleisesti ottaen asiassa kuin asiassa. Jokaisen mielipide on subjektiivinen käsitys.
 
Oletko sitä mieltä, että joku täällä pitää mielipiteitäni yleispätevinä vai se, että luulet minun pitävän omia mielipiteitäni yleispätevinä? Jos viimeksi mainittu pitää paikkansa, niin mistä olet sellaisen kuvan saanut?

Kaintz:
 
Ennen kuin ehdit vastat kirjoitukseen jotain kuten: "eli jazzissa ei ole mitään tunnetta; teorian pohjalta vääntävät kaikki" sanon, että ei se asia ihan näin ole. Se tunne on tosin hieman erilainen mitä sinä tunteella melodiassa/musiikissa mieltänet. Kyllä jazz -soolossa tunnetta on mukana ja paljon! Eipä sitä tarvitse katsoa kuin joku liveveto bebop soolosta - jo on kumma, jos ei siitä tunnetta siinä huomaa. Kyseessä ei vain ole se tyypillinen länsimaalainen "soitan sydämeni tähän melodiaan" -tyyppinen lähestymistapa. Ehkäpä tästäkin syystä sinun on hieman vaikeaa hahmottaa sitä tunnetta jazz soolojen yhtedessä? Jospa et ole onnistunut vielä ns. "virittymään" oikealle vastaanottotaajuudelle? :)

Eikä tämä kaikki mitään ilmaisunvapautta rajoita! Miellät nyt homman jotenkin omituisesti ja väärin päin. Ajattele sitä vaikkapa jotenkin näin: jazzia soittavat ihmiset soittavat tietyn tyylistä musiikkia, joka on sitten nimetty jälkeenpäin jazziksi. Ei suinkaan niin, että nämä ihmiset olisivat joutuneet soittamaan jonkin käsitteen "jazz" ehdoilla. Toki nykyään tietyt jazzin alagenret ovat vakiintuneet ja niiden oletetaan sisältävän tietyn tyylistä musiikkia, ja tämä tietenkin luo jonkinlaisia "sääntöjä", mikäli siis ko. genren mukaisesti halutaan musiikkia tuottaa. Samahan se on vaikkapa rautalangassa tai heavyssä. Ihmiset olettavat kuulevansa tietynlaista musiikkia näiden termien yhteydessä. Samassa suhteessa jazz on rajoittavaa mitä vaikkapa reggae, samba tai suomalainen iskelmämusiikki.
 

 
Laitat sanoja suuhuni: "jazzissa ei ole mitään tunnetta; teorian pohjalta vääntävät kaikki". Miksi laitat suuhuni esim. tämän kaltaisen idioottimaisen ilmaisun, johon en varmasti syyllistyisi enkä syyllisty. Itse yleistät melko yksinkertaisesti: "Kyllä jazz -soolossa tunnetta on mukana ja paljon!" Tämä väite olettaa, että jokaisessa jzz- soolossa on tunnetta?
 
Sanoin, että improvisointipakko rajoittaa ilmaisunvapautta ja kyllähän se pitää paikkansa. Kaikki pakonomaisuus rajoittaa luovuutta. Suurin haitta tästä on kuitenkin se, että jazzissa kuullaan niin paljon musiikillisesti mitäänsanomattomia improvisointeja sellaisilta soittajilta, joilla ei välttämättä ole kykyä improvisointiin, mutta heidän on pakko improvisoida, koska se kuuluu jazziin.

Joo - kuuntele nää levyt:
 
http://www.scaruffi.com/jazz/best100.html
 
Joo, kuunnellaa, kuunnellaan! :)
 
Jos voin vielä tähdentää sen, että en vihaa jazz- musiikkia, kuten jotkut täällä ovat olettaneet. En tiedä mistä syystä. Väärinkäsitystä, mene ja tiedä, mutta kuuntelen mielelläni listaasi.
 
Tähän asti olen kuunnellut jazzia aika satunnaisesti radiosta, sekä vuosien varrella muutamista ostamistani levyistä sekä kirjastosta lainattuna ja olisihan se hienoa, jos löytyisi kokonainen musiikin genre, josta pystyisi nauttimaan.
 
Kiitoksia paljon listasta!

Sanoin, että improvisointipakko rajoittaa ilmaisunvapautta ja kyllähän se pitää paikkansa. Kaikki pakonomaisuus rajoittaa luovuutta.
 
Tämä muistuttaa yhtä m.netin vakioaiheista, väitettä että musiikin teorian opiskelu ja tunteminen rajoittaa luovuutta ja ilmaisunvapautta. Tämäntyyppisten väitteiden takana on yleensä väärinkäsitys.
 
En käsitä miksi improvisoijalla ei olisi täysi vapaus valita mitä soittaa.

jazzissa kuullaan niin paljon musiikillisesti mitäänsanomattomia improvisointeja sellaisilta soittajilta, joilla ei välttämättä ole kykyä improvisointiin.
 
Sellainen henkilö, joka ymmärtää musiikin teoriaa laajasti sekä kykenee tajuamaan musiikillisia tapahtumia esim. Sointujen suhteita toisiin sointuihin, sointujen purkautumisia(mistä minulla ei ole hajuakaan) toisiksi soinnuiksi yms. Kykenevät improvisoidessaan paremmin ymmärtämään miten tietty sävel soitettuna edellisen perään aiheuttaa tietynlaisen fiiliksen. Se, käyttääkö hän tätä kykyä kauniisiin länsimaisiin melodioihin vaiko vapaampaan tulkintaan on kiinni soittajan omasta tahdosta. Jazz on musiikkina varsin omanlaisensa ympäristö ja ainakin itseltä menee yleensä varsinkin atonaaliset jutut ja vapaat improvisaatiot ohi korvan mutta en silti lähtisi sanomaan että nämä tyypit eivät osaa. Jazz-improvisaatio on musiikillisena ympäristönä niin vieras itselleni.
 
Edit. Tässä vielä Jazz-pala, joka kolahti itselleni näin niinkuin kevennykseksi ja iloksenne. :)
 
http://www.youtube.com/watch?v=XrgP … u5YWEg&mode=related&search=
 
Edit2. Vai... Lasketaanko tämä Jazziksi vai onko tämä vain jazz-vaikutteista? En tohdi sanoa kun ei ole oikein mun alaa tämä. :)

Sanoin, että improvisointipakko rajoittaa ilmaisunvapautta ja kyllähän se pitää paikkansa. Kaikki pakonomaisuus rajoittaa luovuutta.
 
Tämä "improvisointipakko" nyt vaan sattuu olemaan yksi jazzin leimallisimmista ja määrittelevimmistä piirteistä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin kyllähän voidaan ajatella, että metallimusiikin "säröpakko", iskelmän "vokaalipakko", lattarimusan "perkussiopakko" tai se peräänkuuluttamasi "kauniiden ja tunnepitoisten melodioiden pakko" rajoittavat kaikki ilmaisunvapautta. Näitä rajoja kuitenkin tarvitaan, mikäli musiikkia halutaan jonkinlaisiin lajityyppeihin jakaa. Ja useimmiten halutaan, sillä se tekee musiikista puhumisen huomattavasti helpommaksi.
 
Sinänsä lausuntosi pitää kyllä paikkansa; voidaan ajatella, että kaikki säännöt ja "pakot" tosiaan rajoittavat ilmaisunvapautta ja näin kahlitsevat luovuutta, mutta en oikein jaksa uskoa, että itse siitä vapaammasta ilmaisusta nauttisit. Ainahan kannattaa kuitenkin kokeilla:
 
http://www.youtube.com/watch?v=BGYv_RpngL4
 
http://www.youtube.com/watch?v=8Kt_bwgJutc

Jokin esitystavassasi antaa sen mielikuvan että esität näkemyksiäsi esim. jazz-improvisoinnin yleisestä huonoudesta yleisinä tosiasioina. Ei tästä olisi kasvanut tällaista ketjua jos olisit selvästi rajannut ne henkilökohtaisiksi näkemyksiksi.
 
Tuossahan tuli taas esimerkki . Tuo on varsin rajua tekstiä jos oikeasti tarkoitat että nuo improvisoinnit eivät sano sinulle mitään eivätkä soittajat sinun mielestäsi osaa improvisoida.
 
En ole yleistänyt mielipiteitäni koskemaan koko jazz- musiikkia, vaan sanottakoon se nyt vielä, että ne pätevät isoon osaan kuulemaani jazz- musiikkia. Ja tämähän on hyvin pieni osa koka jazz- musiikin genrestä. Lisäksi oivallan vallan mainiosti, että muut voivat niistä pitääkin.
 
En voi mitään, jos suuri osa kuulemastani jazz- musiikista ei ole minua säväyttänyt ja improvisointikin on kuulostanut tyhjältä/mitäänsanomattomalta.
 

Jokin esitystavassasi antaa sen mielikuvan että esität näkemyksiäsi esim. jazz-improvisoinnin yleisestä huonoudesta yleisinä tosiasioina. Ei tästä olisi kasvanut tällaista ketjua jos olisit selvästi rajannut ne henkilökohtaisiksi näkemyksiksi.
 
Olen yrittänyt pohtia ääneen syitä, miksi näin on. Vaikka olenkin selkeästi tuonut julki, että mielipiteeni eivät koske kaikkia jazz- muusikoita, niin joillakin keskustelijoilla on pakonomainen tarve ymmärtää asia väärin. Niinkuin sinulla.